Metsästys, metsästäjät ja riista

Oletan Jaamarin tarkoittaneen ihan sellaisia yksinkertaisia asioita kuin moottoriajoneuvot, modernit aseet moderneine tähtäimineen, erilaiset apuneuvot riistan paikantamiseen ja seuraamiseen, ylipäätään kaikki se teknologia, joka tekee nykyihmisestä niin tuhoisan tehokkaan tappajan.
Juuri näin 👍
 
Riistaa on maapallolla todella vähän.
Ja se jakautuu melko epätasaisesti. Meillä riistaa on niin paljon, että sitä riittää joka vuosi kaadettavaksi asti. Arvostan kovasti riistanhoitosysteemiämme, jossa pyritään kantojen rajoittamiseen, kuitenkin niin ettei niitä ajeta liian alas. Hirvieläinten harventamisen puolustamiseen minulla on henkilökohtainen syy: olen lapsena ollut vakavahkossa hirvikolarissa, ja edelleenkin tunnen jonkinlaista pelkoa aina ajaessani työreissuilla pimeillä teillä. En silti halua että näitä eläimiä lahdataan sukupuuttoon. Eihän se hirvi ymmärrä että tielle eksyessään se voi saada aikaan vahinkoa itselleen tai muille. Tilastollisestihan lienee erittäin todennäköistä, etten törmää hirveen toista kertaa. Hirvi ei tosin tiedä sitä.
 
Moottoriajoneuvojen käyttö metsästyksessä on kiellettyä. Ajoneuvosta, sen suojasta tai 100 metriä lähempää ajoneuvoa ei saa ampua. Veneessä moottori ei saa olla käynnissä metsästäessä.

Ase ei saa olla sarjatuliase, itselataavassa lippaasen saa mahtua kaksi patruunaa. Metsästyslain 33 §:ssä on kielletty yöammuntaa varten tarkoitetut tähtäyslaitteet, jotka elektronisesti suurentavat tai muuttavat kuvaa.

Metsästys ei ole pelkästään se hetki, kun saalis ammutaan. :) Sinne metsälle yleensä mennään moottoriajoneuvolla. Päivän aikana omalta passipaikalta voidaan siirtyä autolla seuraavalle. Metsästyskoira on hyvin perinteinen apuväline, mutta kaulassa menee tutkapanta, joskus myös kamera. Metsästyskavereihin yhteys radiopuhelimella, niin voidaan tehokkaasti toimia laajalla alueella. Tässä esimerkkejä, miten omassa perheessä olen nähnyt metsästyksen harrastamisen. Ei nykytekniikka tai teknologia ihan kaikesta helppoa tee, mutta ihan varmasti auttaa niin, että esimerkiksi susiin, karhuihin, ilveksiin ja ahmoihin nähden me ihmiset olemme etevämpiä metsästäjiä.

Apuvälineet auttavat toki myös metsästyksen eettisyydessä, kun esimerkiksi haavakot löydetään helpommin. Mutta ei kai tässä yritettykään väitellä, onko ihminen metsästäjänä paha ja toimiiko väärin vain, koska käyttää apuvälineitä, joita ei aina ole ollut.


Kaikkihan tietävät nämä klassiset Pavlonin koira-temput: toimisiko samankaltainen ehdollistaminen tähän lihansyöntidilemmaan. Tämä oli se

Mutta... Minä en nyt tajunnut, mistä lihansyöntidilemmasta on puhe. Ollaan ilmeisesti yhtä mieltä siitä, että petoeläinten saalistamisessa ei ole mitään väärää tai korjattavaa? Miksi siis niitä pitäisi ehdollistaa yhtään mihinkään? Vai pitäisikö ihmiset ehdollistaa siihen, että kaikki lihansyönti on väärin?
 
-kokeillaan nyt vielä tämän pointtia toisella lähestymiskuklmalla, josko se siitä aukeaisi. Kaikkihan tietävät nämä klassiset Pavlonin koira-temput: toimisiko samankaltainen ehdollistaminen tähän lihansyöntidilemmaan. Tämä oli se pointti.

Kukaan ei vain ollut puhunut mitään petoeläinten ehdollistamisesta kasvissyöjiksi. Se oli täysin itse keksimäsi juttu, jonka sitten esitin ihan kuin joku muu olisi sitä ehdottanut. Siksi en näe siinä vieläkään mitään pointtia. Vähän sama kuin jos sinä keskustelisit jonkun kanssa siitä, miksi jotkut ihmiset tykkäävät leipoa ja toiset eivät, ja sitten joku kommentoisi, että ei karhuja kyllä saa kiinnostumaan leipomisesta näyttämällä niille kokkiohjelmia.

Moottoriajoneuvojen käyttö metsästyksessä on kiellettyä. Ajoneuvosta, sen suojasta tai 100 metriä lähempää ajoneuvoa ei saa ampua. Veneessä moottori ei saa olla käynnissä metsästäessä.

Ase ei saa olla sarjatuliase, itselataavassa lippaasen saa mahtua kaksi patruunaa. Metsästyslain 33 §:ssä on kielletty yöammuntaa varten tarkoitetut tähtäyslaitteet, jotka elektronisesti suurentavat tai muuttavat kuvaa.

Tähän Dracaena jo vastasikin, mutta muistuttaisin vielä, että keskustelu koski sitä, että jos metsästystä EI rajoitettaisi mitenkään, riista katoasi alta aikayksikön. Vetoat nyt itse nimenomaan voimassa oleviin rajoituksiin kyseistä väitettä vastustaessasi.

Näin niinkuin tasapuolisuuden nimissä, käyttämäsi terni "haittaisänmaallinen" ei varmaankaan ole myöskään asiallista @Isilmírë ?

Mietinkin, huomaatko puuttua tähän ;) Ei, ei se ihan asiallinen ole, sehän on alkujaan kehitetty vastalauseeksi neljännestä valtakunnasta haaveilevien äärinationalistiryhmiemme käyttämälle halventavalle termille "haittamaahanmuutto". Voin auliisti luopua sen käytöstä, vaikka se mielestäni kuvaakin todella osuvasti niitä piirejä, jotka tekevät konkreettista haittaa yhteiskunnallemme toitottamalla isänmaallisuuden kaapuun verhottua vihaa, pelkoa, rasismia, misogyniaa, tieteenvastaisuutta, koulutusvastaisuutta ja sosiaaliturvavastaisuutta sellaisella kiihkolla, että Suojelupoliisikin katsoo heidän jo muodostavan vakavimman terrorismin uhkan Suomessa.
 
Muistutan tässä kohtaa kaikkia osapuolia siitä että ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Keskustellaan ja väitellään hyvässä hengessä toisia kunnioittaen.
Jatketaan metsästyksestä ja saaliseläimistä ja jätetään nämä muut vakavat ja keskustelua herättävät aiheet niille varattuihin keskusteluihin.
 
Last edited:
Ylös