Mielikuvia Afrikasta

Kointähti

Koala on steroids
Elina Hirvonen sanoi:
Ihanien köyhien ja laiskojen maanosa

26.1.2009

"Afrikkalaiset ovat ihania. Köyhiä, mutta aina iloisia."

Istumme puskataksissa läntisessä Afrikassa, matkalla Ghanasta Beniniin. Naisen tukka on laitettu pienille leteille. Päällä on afrikkalaistyylinen hame, kaulassa suuret helmet. Diagnoosi on selvä: kilahtanut Afrikkaan.

"Afrikkalaiset ovat laiskoja ja tyhmiä. Istuvat puun alla ja odottavat, että banaani tippuu suuhun."

Mies on suomalainen autokoulunopettaja, joka ei ole koskaan tavannut ketään afrikkalaista. Silti hän on varma, että tietää mistä puhuu.

Afrikka on kummallinen paikka. Mikä muu maanosa herättää yhtä hihhuloivaa ihastusta, yhtä silmitöntä inhoa? Samalla Afrikkaan kilahtaneita ja Afrikkaa vihaavia länsimaalaisia yhdistää yksi asia.

Molempien Afrikka on myytti, josta ei tarvitse nähdä kuin se, mikä sopii omiin ennakkoluuloihin. Ja molempien Afrikka on, hyvässä tai pahassa, jotain perustavalla tavalla erilaista kuin oma elinympäristö.

Ajatus Afrikan erilaisuudesta korostuu tavassa, jolla maanosaa käsitellään tiedotusvälineissä. Afrikka on esillä silloin, kun siellä tapahtuu jotain pahaa: sotia, sairauksia, nälkää.

Ja silloin, kun joukko toimittajia saa Ulkoministeriön apurahan ja matkustaa oppimaan "kehitysmaajournalismia". Jutut tehdään aina samanlaisista aiheista: pienlainoista, aidsista ja maaseudun naisista. Näkökulma on ihmisläheinen ja sympaattinen – ja tietenkin kehitysyhteistyömyönteinen.

Entä jos olisi toisin? Jos Afrikka herättäisi vähemmän tunteita ja enemmän halua ottaa selvää, pohtia ja analysoida? Jos afrikkalaiset eivät näyttäytyisi perustavalla tavalla erilaisina, vaan erilaisuuksista huolimatta perustavalla tavalla samanlaisina kuin me?

Jos Afrikasta uutisoitaisiin samalla tavalla kuin Euroopasta tai Yhdysvalloista: katastrofien lisäksi hyvin sujuneita vaaleja, vaikeiden kokemusten tai alkuperäiskulttuurien outouksien lisäksi ajatuksia ja näkemyksiä, asiantuntujoiden visioita?

Jos kehitysavusta ei keskusteltaisi joko sponsoroidun myönteisesti tai ideologisen kielteisesti, vaan sen perusteita, käyttöä ja tehokkuutta tutkien?

Olisiko sillä väliä? Muuten kuin sen kannalta, että julkinen keskustelu olisi mielenkiintoisempaa, ja eurooppalaiset ehkä tajuaisivat, etteivät afrikkalaiset letit sovi täkäläiseen tukkaan.

Sambialaisen aktivistiystävän mielestä ei. Hän uskoo, että eurooppalaisten tekemisillä tai tekemättä jättämisillä on Afrikan kehityksen kannalta minimaalinen merkitys.

Maailmanpankin entisen pääjohtajan mielestä kyllä. Hän uskoo, että suurin syy Afrikan köyhimpien maiden köyhyyteen on, etteivät rikkaiden maiden ihmiset kunnolla tajua niiden olemassaoloa.

Afrikkalaisten näkeminen ihmisinä, ei päättömästi ihailtavana tai vihattavana massana, voisi silloin olla hyvä alku.

Kirjoitus osoitteessa http://vihrealanka.fi/blogit/ihanien-koyhien-ja-laiskojen-maanosa
(Myös muut Hirvosen kirjoitukset samassa blogissa ovat lukemisen arvoisia)

Tässä ketjussa voidaan pohtia, mitä Afrikka merkitsee länsimaiselle ihmiselle. Mitkä ovat omat kosketuksesi Afrikkaan? Onko afrikkalaisuutta olemassa? Alkaako "Varsinais-Afrikka" Saharan eteläpuolelta?

Muistot Afrikan tähdestä, luontodokumenteista, uutislähetyksistä ja Tarzan-kirjoista ovat kaikki tervetulleita. Myös Afrikassa oikeasti käyneitä suuria valkoisia metsästäjiä, lähetyssaarnaajia ja tutkimusmatkaajia kehotetaan raportoimaan seikkailuistaan. Kavalat kaivosmiehet ja orjakauppiaat pysykööt sen sijaan poissa!
 
Perjantaina juhlittiin juuri ystäväni ja hänen tansanialaisen miehensä polttareita :)

Tämä mies tulee äärettömän köyhistä oloista ja hänellä ei juurikaan ole enää perhettä jäljellä. Lapsuutensa hän on viettänyt orpokodissa ja paikan ihmisistä on hänelle muodostunut perhe. Kyseessä on äärettömän kohtelias mies, opettelee ahkerasti suomea vaikkeivat ole tänne lopullisesti jäämässäkään ja on kiitollinen saamistaan asioista. Ei minulla ole hänestä näin ystävän näkökulmasta mitään pahaa sanottavaa. Tuhlaavaisina ja laiskoina hän meitä suomalaisia kuitenkin jossain määrin tuppaa pitämään: heitämme järjettömästi tavaraa ja rahaa hukkaan, minkä lisäksi liikumme liikaa autoillen kun voisimme kävellä tai pyöräillä.

Ystäväni meni alunperin omia teitään jonkin sortin vapaaehtoistyöntekijäksi erääseen orpokotiin tuonne Tansaniaan. Ei siis minkään järjestön kautta, vaan hän tapasi tuon kyseisen orpokodin johtajattaren lukiossamme. Nainen oli puhumassa jossakin tilaisuudessa ja koskapa ystäväni oli siinä vaiheessa jo pidempään haaveillut Afrikkaan lähtevänsä, tuli tuosta tapaamisesta reitti sinne. Kävi useita reissuja omakustanteisesti, oli yliopiston kautta opiskelijavaihdossa myös ja tuon samaisen orpokodin kasvatin kanssa hän on nyt sitoutumassa yhteen. Kaiken positiivisuuden lisäksi olen saanut kuulla myös kaiken varjopuolistakin: valkoihoisten kohtaamasta rasismista, virallisten tahojen korruptiosta ja esimerkiksi pahvilaatikkokylistä. Ystäväni näki aiemmin Afrikan ehkä melko ruusunpunaisien lasien läpi, mutta kaikesta ikävästä huolimatta hän on rakastunut tuohon maanosaan täydestä sydämestään ja siellä he aikovat suurimman osan elämästään asua... Suurin osa tämän ystäväni kautta tuntemistani ja tietämistäni afrikkalaisista ovat muuten ahkeria laiskuuden sijaan!

Oma kosketukseni Afrikkaan on siis aikalailla sitä, mitä olen ystäväni kautta "kokenut" ja mitä lehdistö minulle tarjoilee melkeinpä päivittäin. Sanoisin siis, että kulttuurierojen takana afrikkalaiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin ;)

Oli vielä kuitenkin yksi asia palattava lisäämään: sairaudet! Niitä tuntuu olevan Afrikassa melkoisesti. Tämä mainitsemani ystävä on sairastanut malariankin jo useampaan kertaan. Silloin oli jo aikamoista, kun malaria ja Giardia iskivät yhtäaikaa.
 
Oletko Ane huomannut, että käsityksesi Afrikasta olisivat muuttuneet johonkin suuntaan tämän tansanialaisen tuttavuuden myötä? Tai missä määrin ajattelet Afrikkaa ja afrikkalaisia näiden muutamien henkilöiden kautta? Tuntuvatko esimerkiksi uutiskuvat Afrikasta läheisemmiltä kuin ennen?
 
Omat mielikuvani Afrikasta ovat saaneet sisältöä serkkuperheen muutaman vuoden (ensin 1v ja myöhemmin 2v, yksittäisiä reissuja toki myöhemminkin) Tansaniassa oleskelusta. Ja tämä sukulaisyhteys saa myös mielenkiinnon keskittymään Tansaniaan ja naapurimaihin enemmän kuin muihin. Melko täynnä sotaa, nälkää ja aidsia siitäkin huolimatta. Ehkä vähän normaalia arkea seassa.

Isotätini muuten oli lähetystyöntekijänä (opettajana, ei saarnaajana, nainen kun oli) Mosambikissa aikoinaan, mutta hänen kertomuksensa olivat lapselle lähinnä viihdykettä: miten saappaat pitää tarkistaa skorpionien varalta ja miten kerran isotäti ei ollut tunnistanut yhtä oppilasta, koska hyönteiset (ampiaiset? mehiläiset?) olivat pistäneet tämän kasvoja niin kovasti. Ja muu luokka nauroi, kun isotäti kysyi "uuden oppilaan" nimeä. Vaikka kai tästäkin jotain voi halutessaan päätellä: oppilas tuli kouluun, vaikka naama oli turvoksissa. Isotädin kummityttö kävi Suomessakin tämän kanssa lomilla ja kuulemma kieltäytyi uimasta mökillä käydessä, koska pelkäsi järvessä olevan krokotiileja.

Yksittäisiä, modernimpia tarinoita enolta on jäänyt jonkin verran mieleen myös. Keskeneräiset, pitkään rakenteilla olevat talot eivät välttämättä ole merkki surkeudesta tai aikaansaamattomuudesta vaan eräänlainen eläkevakuutus: taloa rakennetaan sitä mukaan kun rahoja on ja tiiliä saadaan. Kylmemmän ilmaston maissa ei ehkä toimisi kovin hyvin.

Olen kyllä miettinyt, haluaisinko käymään Tansaniassa, eno tai täti tai serkut matkaseuranani - ei niin, etten uskaltaisi lähteä ilman, mutta matkasta saisi varmasti enemmän irti paikkoja tuntevien kanssa kulkiessa. Kallis reissu se toki olisi, mutta itseäni hirvittää myös ajatus jatkuvasta kuumuudesta, Suomenkin helteet ovat ajoittain tuskallisia kestää. Mutta olisi valtavasti tuoreita hedelmiä. Ah.

Miksi kirahvit ja leijonat ja seeprat tuntuvat niin paljon jännemmiltä kuin karhut, ketut ja ilvekset? (listatut eläinlajit eivät mitenkään tietoisesti rinnastettuja)
 
Mielikuvani ovat liikkuneet ehkä hieman realistisempaan suuntaan - kauheuksia on edelleen, mutta niiden juttujen takana elävät ne tavalliset ihmisetkin. Toiset paremmissa oloissa ja sitten ne toiset ei niin hyvissä oloissa. Ja silti sielläkin huonommissa olosuhteissa eletään hyvääkin elämää, kaikesta pahasta ja ikävästä huolimatta. Aika pitkälti sama juttu kuin douvillakin, mielenkiinto keskittyy juurikin tuonne Tansanian suuntaan ja naapurimaihin.

Tansania taitaa olla muuten aika suosittu lähetyskohde? Ystäväni vähän haaveilee lähetystyöstä siellä alueella, teologiaa opiskelee tällä hetkellä. Tosin hänen tähänastiset oleskelunsa eivät ole siihen millään tavoin liittyneet, mutta suurin osa hänen siellä tapaamistaan suomalaisista ovat käsittääkseni olleet maassa lähetystyöntekijöinä tai jonakin muuna vapaaehtoistyöntekijänä (esim. sairaanhoitajina tai lääkäreinä tms.).

Aika iso ero tuntuu kyllä noiden turistirysien ja oikeiden olojen suhteen olevan. Perheystävä oli vastaavasti vaeltamassa Kilimanjarolla ja koki kyllä myös kaikki turisteille suunnatut asiat: kantajat tavaroille, safarit, hotellit ja uimarannat (minne pääsijät käsittääkseni rajataan aidoilla, etteivät "väärät" ihmiset vahingossa satu sinne menemään). Ne ovat käsittääkseni varakkaiden ihmisten oloja, kun taas esimerkiksi köyhemmissä oloissa kokataan edelleenkin maaliedellä (vai mikä se virallinen nimitys onkaan), huoneessa josta ei esimerkiksi savu kulje ulos muuta reittiä pitkin kuin avoimien ovien kautta. Aamuisin herätään lypsämään karja jos sitä on ja useimpina päivinä saatetaan syödä sitä samaa, yksinkertaista ruokaa. Vesi ei kulje kuin kantamalla ja vesivessoja ei tosiaankaan ole tarjolla. Malaria ja muutkin taudit vaivaavat eikä kännyköitä tai muita elektroniikan ihmeitä ole tarjolla. Siitä huolimatta useimmat ihmiset ovat ilmeisesti suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä. Noista syistä ei ole enää innostanut katsella yhdenkään matkatoimiston matkaa Tansaniaan, vaikka myönnänkin että alkukantaisemmissa oloissa lomaileminen voisi käydä raskaaksikin pidemmän päälle.

Onneksi Tansaniaan muuten pääsee nykyään suhteellisen halvallakin, jos kyttää tarkkaan lentoja ja valitsee jonkun huokeamman majoitusvaihtoehdon. Meno-paluu-lennot saattaa saada jo muistaakseni 800 eurolla, ellei jopa halvemmallakin. Hintatasosta vielä mainitakseni: ystäväni joutui ensimmäisellä reissullaan sairaalahoitoon malarian vuoksi. Hän osti sillä reissulla itselleen 3 euron arvoisen rannekorun jostakin turisteille tarkoitetusta puodista, mutta katui myöhemmin. Sillä rahalla kun olisi saanut riisiä koko lastenkodin tarpeiksi useiksi päiviksi.

Jotenkin olen kyllä ehkä hieman kyynistynyt noiden avustusjärjestöjen suhteen: mieluummin nykyään annan ystäväni kautta rahaa esimerkiksi jonkun hänen tuntemansa lapsen koulunkäynnin tukemiseen kuin jonkun avustusjärjetön kautta, jolloin jo koko organisaation pyörittämiseen kuluu osa summasta. Enkä oikein ehkä osaa luottaakaan näihin järjestöihin niin hyvin, mistä lopulta tiedän että apu menee perille. Ystävääni kuitenkin luotan, kun olen hänet aika nuoresta tuntenut. Sitä kautta uskon pienen avunosoituksen menevät varmasti perille, ainakin varmemmin kuin jonkun järjestön kautta. Jotenkin tuntuu, että eivätkö olot olisi jo hieman paremmat, jos kaikki avustusrahat sieltä ja täältä menisivät kokonaisuudessaan perille.
 
Ensimmäisenä Afrikasta mieleen tulevat savitalot, savanni ja pölyiset tiet huonokuntoisine maastoautoineen. Mutta sen verran modernisaatio käsittääkseni on päässyt Afrikoissa jo valloilleen, että suuremmista kaupungeista löytyy pilvenpiirtäjiäkin. Kun katsoo vaikkapa kuvaa Nairobista, näyttää se kaukaa katsottuna vauraammalta kuin Helsinki. Todennäköisesti siellä asuukin enemmän miljonäärejä kuin Suomessa, mutta vielä enemmän köyhiä maaseudulta tulleita siirtotyöläisiä, aivan samaan tapaan kuin vaurastuvassa Kiinassa.

Myös tällaiset jutut muistuttavat, ettei Afrikka kokonaan mitään kehitysaluetta ole.

Japanille on meitsin mielikuvissa käynyt päinvastoin. Viime vuotisen tsunamin ja ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen oli ensinnäkin hyvä lopettaa puheet siitä, että japanilaiset olisivat jotenkin erityisen pedanttinen kansakunta (ja venäläiset taas huolimattomia kun olivat onnistuneet räjäyttämään ydinvoimalansa, ydinvoimassa itsessäänhän ei voi olla vikaa). Toiseksi pitkästä aikaa Japanista lähetettiin televisiokuvaa, jossa seikkaili muitakin kuin kiireisiä pukupäällä olevia liikemiehiä Tokion pilvenpiirtäjien alla. Kuvat muistuttivat, että Japanin maaseudulla eletään huomattavasti vaatimattomimmissa oloissa kuin Tokiossa tai Osakassa ja japanilaisten keski-ikä on huolestuttavan korkea (mistä oli ollut puhetta, mutta jota ei ollut sisäistänyt).

PS. Huomasiko kukaan teistä toissa viikonlopun Aamulehden sunnuntailiitettä, jossa oli pitkä juttu siitä, kuinka nykyään yhä enemmän lähetystyötä tehdään Afrikasta Suomeen. Täkäläisten helluntailaisten mielestä kun suomalaiset ovat kääntymässä takaisin pakanuuteen kun eivät usko enää ihmeisiin ja hyväksyvät sukupuolineutraalin avioliiton jne. Mielenkiintoinen juttu ja olisi ansainnut enemmän huomiota, että kuinka tällaiseen roolien vaihtumiseen suhtaudutaan.
 
Olen lueskellut alkupostauksessa mainitun Elina Hirvosen kolumneista koottua kirjaa Afrikasta. Muistiinpanoja vuosilta 2007-2009. Jotenkin tuntuu nousevan muinoin sarkofagiin laskettu sisäinen kettutyttöni hautakammiostaan. Kyllähän tämä markkinatalous kohdistaa resursseja aika järjettömästi meidän länkkäreiden tuhlattavaksi samaan aikaan kun afrikkalaiset eivät saa tarvitsemiaan lääkkeitä puhtaasti lääkeyhtiöiden ahneuden vuoksi. No, ilmeisesti viime vuosina on tuohon viimeksi mainittuun saatu jonkun verran korjausta. Silti tuntuu, että maailmanjärjestys kaipaisi ravistelua. Ihmiskunta anasitsisi jo paremman organisointitavan nykymenoon verrattuna; jälkiteollistuneet maat yrittävät taistella kynsin ja hampain vääjäämättömästi murenevasta vallastaan samaan aikaan, kun teollisessa sekä esiteollisessa vaiheessa olevat maat painavat kaasua kiihtyvään kulutuskulttuuriin. Lisäksi siirtolaisuus ja pakolaisuus liikuttaa nuorta väestöä länsimaihin pienipalkkaisiin hanttihommiin, vaikka näitä tarvittaisiin paljon enemmän kotimaitaan rakentamaan.

Mutta kun talouden lait! Grrmm... :x
 
Ylös