Miittikysely 2019 (myös niille jotka eivät ole vielä miittailleet ;) )

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Vuodet vierivät ja nyt on taas aika uuden miittikyselyn. Noin yleisesti miittien suosio on taas hiipunut. Näin käy aika-ajoin, mutta se ajaa silti pohtimaan mitä kontulaiset miiteiltään toivovat ja odottavat.
Tämän vuoden kyselyssä painotuksena on miittien määrä sekä hinta suhteessa sijaintiin ja varustelutasoon.

Ei haittaa vaikka et olisi koskaan käynyt miiteissä. Voit silti hyvin vastata. Tärkeintä on että olisit ehkä niistä kiinnostunut.
Vastausaikaa on heinäkuun loppuun asti ja jos suinkin ehdin ja muistan ja saan aikaiseksi niin ehdin saada tuloksista jonkinlaista koostetta uuden hallituskauden alkuun mennessä kun ruvetaan taas pohtimaan tulevan kauden miittejä.

Ja itse kysely löytyy täältä.

Voit halutessasi antaa myös julkista palautetta tähän topikkiin tai tässä huoneessa oleviin muihin miittipalautetopikkeihin, mutta vastaathan myös kyselyyn :)
Iso kiitos jo etukäteen jokaiselle vastaajalle.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Tässäpä muutamia kyselyn kautta nousseita ajatuksia kommentoitavaksi ja pohdittavaksi tässä topikissa.

Kommenttiosioissa on aika tasapuolisesti nostettu esille sitä että miittipaikkojen olisi hyvä olla lähellä isoimpia kaupunkeja joissa on runsaasti kontulaisia kuin sitäkin että niitä olisi hyvä olla ympäri maata että edes joku miitti sattuisi aina edes vähän lähemmäs omaa kotia. Kumpaakin näkemystä on perusteltu varsin pätevästi useammassakin kommentissa. Miten näiden kahden välillä tasapainoilu olisi mielestäsi paras hoitaa?
Lähempänä isoja kaupunkeja pitää kuitenkin aina tehdä valinta joko korkeasta vuokrasta tai paikan kunnosta ja varustelutasosta. Lähempää kaupunkeja ei tahdo löytyä kohtuullisen hintaisia ja hyväkuntoisia miittipaikkoja.
Yleisesti ollaan ennemmin valmiita maksamaan miiteistä vähän enemmän jotta ei tarvitsisi tinkiä varustelutasosta. Toisaalta useampikin on esittänyt huolensa pienituloisista ja siitä että heilläkin olisi mahdollisuus miittailuun.
Millaisia ajatuksia tämä herättää?

Ehdottomasti suurin osa on ollut sitä mieltä että on valmis matkustamaan kauemmaksikin jos paikka on miittailuun sopiva. Tärkeimmäksi on koettu miittipaikan sopivuus meidän tarpeisiimme ja se ohittaa selvästi sijainnin. Kuitenkin useampi on myös painokkaasti todennut että usean tunnin miittimatka on liikaa eikä ole halukkuutta osallistua jos joutuu matkustamaan. Hyvät julkiset yhteydet on koettu myös tärkeäksi. Kysymykseni teille kuuluukin nyt että kompensoivatko hyvät julkiset yhteyden sitä jos paikka on kauempana? Ja mikä lopulta koetaan liian pitkäksi matkaksi?

On myös toivottu että käytettäisiin enemmän tuttuja ja vakiintuneita miittipaikkoja. Valitettavasti miittipaikkoja myydään tai otetaan pois käytöstä välillä. Kuten Hämeenkoskellekin kävi. Tuttuihin paikkoihin on kuitenkin aina helpompi palata kuin uuteen. Mitkä ovat olleet suosikkimiittipaikkojanne ja miksi?
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Hyvät julkiset yhteydet kompensoivat jossain määrin välimatkaa, mutta nyt kun itse miittailen enenevässä määrin vähintään yhden lapsen kanssa, matkakulut alkavat näytellä jonkinlaista roolia lähtöpäätöstä tehdessä. Meillä ei yleensä ole mahdollisuutta ottaa perheen autoa käyttöön miitin ajaksi, ihan mihin asti tahansa ei perheen isä meitä lähde kuljettamaan, ja kolmen ihmisen edestakaiset matkaliput jonnekin kauas käyvät helposti liian kalliiksi kukkarolleni. Siksi etäisyydellä on meille merkitystä yhteyksistä riippumatta.

Itse olen kokenut - paradoksaalisesti pitkästä välimatkasta huolimatta - Parikkalan miitipaikan yhdeksi kivoimmista. Siihen vaikuttavat ainakin valoisa ja ilmava päärakennus, ympäristön soveltuvuus vähän kaikenlaisiin aktiviteetteihin (rantaa, metsää, iso hiekkakenttä, korkeuseroja), erillisen rantarakennuksen toimivuus niin saunontaan kuin yökukkumiseenkin, hyvät uimapaikat - ja todennäköisesti ihan vain tuttuus ja turvallisuus, koska siellä on tullut miitattua useamman kerran.
 

Samooja

Kontulainen
Ainakin itsellä elämäntilanne on sellainen että olen useimmiten perjantaisin töissä jonnekin iltapäivään asti. Työpäivän perään esim. 4 tunnin ajomatka miittipaikalle ei houkuttele, joten jätän helpommin kaukana olevat miitit välistä. Julkisilla yhteyksillä ei ole minulle henkilökohtaisesti mitään väliä koska kuljen autolla, mutta ymmärrän että monille muille niillä on merkitystä. Kauempana olevat paikat ovat varmasti vuokraltaan halvempia, mutta niihin matkustamiseen kuluu enemmän rahaa joten kokonaiskustannus ainakin minulle on jokatapauksessa korkeampi koska bensan hinta on niin korkea. Kaukana sijaitseva miitti on siis tavallaan minulle henkilökohtaisesti tuplamiinus koska se on sekä ajallisesti hankala että kustannuksiltaan kalliimpi ---> mielellään sitä siis keskittää miittailunsa miitteihin jotka ovat lähempänä. Liian pitkä miittimatka, tai matka jolloin alan harkita osallistunko vai en sijainnin takia on noin 3 tuntia ja sen yli Helsingistä katsottuna.

Mitään varsinaista suosikkipaikkaa en osaa nimetä, pidän monista paikoista. En koe että mikään miittipaikka olisi sellainen jossa ehdottomasti en miittailisi - paitsi tosiaan tuon sijainnin vuoksi.

Näihin kysymyksiin vastauksia on varmasti yhtä paljon kuin on vastaajiakin. Elämäntilanteista, rahatilanteista, kulkuvälineistä yms riippuen ihmiset arvostavat erilaisia asioita. Yhdelle erilliset makuuhuoneet ovat kaikkein tärkeimmät, toiselle sijainti. En usko että miittipaikkojen valinnassa voidaan ikinä miellyttää kaikkia, ehkä sellainen sopiva tasapaino erilaisten paikkojen välillä on paras? Eli että vuoden aikana miittailtaisiin muutamassa hyväksi koetussa eri paikassa ja ihmiset osallistuvat sitten niihin miitteihin jotka kokevat itselleen sopivimmiksi? Toki jos saadaan paikallistettua esim. yksi tai kaksi miittipaikkaan jotka nousevat ylivoimaisiksi suosikeiksi ylitse muiden niin näitä voitaisiin ehkä hitusen suosia.

Lopuksi toteaisin että on jokatapauksessa hienoa että tämä kysely on laitettu pystyyn ja asiasta käydään keskustelua. Nostan hattua Jaamarille vaivannäöstä ja paneutumisesta asiaan. En koe että mikään olisi miittitoiminnassa sen suuremmin vialla tai että sitä pitäisi kovin aggressiivisesti lähteä korjaamaan, mutta on varmasti hyvä että vähän kaivellaan syitä esim. laskeneille osallistujamäärille. Voi olla että syyytä ei löydy mutta ainakin on kartoitettu miittajien toiveita ja mielipiteitä joka on toki jo itsessään arvokasta tietoa.
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
En jotenkin ole tajunnut vastata tuohon kyselyyn kuin vasta nyt. Mielestäni viime aikoijen parhaita paikkoja ovat olleet tämän vuoden kevätmiittipaikka ja nyt tuo Rekola, Retsola?? jossa oli the miitti. Tietysti tuossa uusimmassa paikassa oli se ongelma että keittiö oli hieman pieni, mutta muuten lähestulkoon täydellinen. Ehkä kuitenkin ihan paras oli se kevätmiittipaikka (pahoittelut kun en muista sijainteja tai nimiä) koska siellä nukuttiin kivasti eri talossa ja muutenkin tilaa yms oli tarpeeksi. Sauna oli kyllä vähän äreä tapaus ja järvenrantaa ei ollut ainakaan ihan lähellä, ainakaan samalla tontilla, mikäli muistan oikein.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Kaikkia ei tosiaan voi miellyttää vaikka mitä tekisi ja päällään seisoisi. Ja jos vaikka kaikki ilmaisisivat että haluavat miitit kahden tunnin ajomatkan päähän niin kuinkas järjestät jos toinen asuu Kuopiossa ja toinen Turussa :p :D Mutta väen ajatuksien kartoitusta on aina välillä hyvä tehdä ja sitä voi sitten hyödyntää kun pohtii noita miittipaikkoja ja miittien hintoja. Hinta määräytyy yleensä kyllä pääosin vuokran suuruuden mukaan, mutta se onkin yksi asia mitä yritetään tunnustella että mistä väki on valmis maksamaan vai onko.

Tuli muuten The Miitissä puheeksi että seura voisi tarjoomuksissaan yrittää kannustaa ja panostaa enemmän kasvisruokailuun. Tästä oli eriäviä mielipiteitä, mutta keskustelua tästäkin aiheesta voisi tässä vähän käydä. Mitä jos esimerkiksi vuosijuhlaa varten ei kysyttäisi pelkästään yleistä ruokavaliota vaan tasaveroisesti saisi valita kumpaa ruokaa juhla-aterialla nauttii. Kannustaisiko tällainen ehkä jotakuta sekasyöjää valitsemaan kasvisvaihtoehdon? Tuntuuko ajatus kasvispainotteisemmasta tarjoilusta ahdistavalta/kiinnostavalta/kokeilemisen arvoiselta? Missä mittakaavassa ja millä tavoin tällaiseen voisi kannustaa vai onko ehkä parempi olla kannustamatta?
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Mielestäni tuo kasvispainotus on hyvä idea.Tietysti voi miettiä sitten sitä että missä mittakaavassa sitä lähdetään toteuttamaan, ainakin itse syön kiltisti sitä mitä on tarjolla, vegaanisti jos on mahdollista ja mitä sattuu jos ei ole järkevästi vaihtoehtoja. En tiedä mitä selvää tästä saa mutta siis kyllä, hyvä idea ja voisi kokeilla vaikka hummusta leivän päälle, uunikasvisjuttuja tai muuta systeemiä yhteisruokailumiiteissä. Tarkoitan tällä sitä, että väki syö yleensä sitä mitä on tarjolla. Eli mikäli vaikka vuosijuhlaillallisella seitan on yleensä varattu vain kasvissyöjille, niin muut eivät välttämättä uskalla maistaa jne koska pelkäävät että se loppuu sitten niiltä jotka ovat sen "varanneet" itselleen.
Toisaalta ehkä saattaa käydä niinkin että jotakin jää pyörimään käsiin ruokailun jälkeen liian suuria määriä, jos menekki yllättää kuten muinoin yläasteella jolloin lihakeitto vs bataattikeitto oli päivän sana kasvisruoan hyväksi niin suuresti, että se loppui lähestulkoon aina kesken ja taas lihakeittoa jäi yli liikaa. Ilmoittautumisessa varatut ruokajutut ehkä pienentävät tätä riskiä.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Kasvispainotteisuus olisi minun mielestäni hyvä juttu sekä ilmastonmuutoksen torjunnan että eläinoikeuksien nimessä. Toisaalta minun on helppo puhua, kun syön muutenkin kasvispainotteisesti, eikä lihan katoaminen yhteisestä pöydästä muuta oman lautaseni sisältöä millään tavalla.

Kevätmiittipaikka muuten kuuluu ainakin ensimmäisen käynnin perusteella myös minun "hyvät miittipaikat" -listalleni. Toki sauna on aika infernaalinen ja uimaan pääsyn kanssa on vähän niin ja näin, mutta esimerkiksi talviseen vuosijuhlamiittiin se olisi aika mainio tilavan keittiön ja ison, viihtyisän salin takia. Myös erillinen mutta ihan vieressä sijaitseva majoitusrakennus oli hyvä juttu, ja sekin oli varsin viihtyisä.
 

Otak

Kontulainen
Minäkin kannatan kasvispainotteisuutta, ja erityisesti noiden vuosijuhlaruokailujen kohdalla olen vähän miettinyt ja harmitellut asiaa. Olen sinänsä yhä sekasyöjä, joten vaikka pyrinkin syömään kasvispainotteisesti, en ole kehdannut juhlaruoan kohdalla ilmoittautua kasvissyöjäksi, kun sitten samassa miitissä saattaisin kuitenkin ottaa kotiinvietäväksi vaikka huutokaupattavaa liharuokaa. Jos kuitenkin etukäteen saisi valita, ottaako juhla-aterialla liha- vai kasvisruokaa sen suuremmin omaa ruokavaliotaan määrittelemättä, ottaisin ehdottomasti kasvisvaihtoehdon.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Kuulisin tähän mieluusti myös hyvin voimakkaasti sekasyöjäksi itsensä tunnistavien ja vähemmän kasvispainotteisuuteen kallellaan olevien mielipiteitä. Itsekkin nimittäin olen nykyään kasvispainotteinen sekasyöjä (ehkä vielä aika kevyesti kasvispainotteinen, mutta en sentään joka päivä syö lihaa) ja minua ilahduttaisi jos voisi valita kasvisaterian vaikka ei lihasta täysin kieltäydykään. Oikeastaan minusta on ihan hullua että kasvisvaihtoehtoa ei tarjottaisi mahdollisuutena kaikille ihan siinä missä jossain tilaisuuksissa voi valita lihan tai kalan. Mutta siis pointtina se että olen varsin puolueellinen tässä asiassa ja vaikka minua ilahduttaa suuresti (äh, katsoin juuri Sense and sensibilityn niin jäi päälle joku ihmeellinen tapa ilmaista itseäni) se että ehdotus (joka ei alunperin ollut omani) saa kannatusta. Haluaisin silti kuulla myös toisin ajattelevien mielipiteitä asiasta. Meitä kun miitteihin mahtuu monenlaisia ja monella tavoin ajattelevia.
 

Velmunen

Tattinen
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Olen kiitollinen, että miittipaikka oli tällä kertaa täällä syrjässä, muutoin en todennäköisesti olisi osallistunut ja niin iso juttu elämästäni olisi jäänyt toteutumatta! Jatkossa uskallan jo porukkaan ja olen valmis ajelemaan pitempiäkin matkoja. Matkat ei sinänsä ole itselleni kauhea ongelma, epäsäännöllinen vuorotyö taasen on. Jos joskus osallistun miittiin niin että yövyn, niin itselleni tärkeitä juttuja olis siistit WC-tilat (mieluiten sisällä) riittävät kylmätilat ja toimiva sauna/uintimahdollisuus. Nukun miten nukun, pääasia että omalla punkalla katon alla.
Kasvisruoka kiinnostaa, vaikka olenkin sekasyöjä, joka ei varmaan montakaan päivää ole elämässä noudattanut täysin vegaania ruokavaliota. Olen miettinyt niiiiiiin usein siirtymistä kasvispainotteisenpaan ruokaan, mutta... taidan olla heikko ihminen ja mitä ilmeisemmin myöskin laiska. Ainakin keittiössä. Muutos vaatisi totuttelua ja opettelua, ja se on jäänyt ”pitäisi” tasolle. (Niin kuin moni muukin asia 😅) Mutta siis ehdottomasti olisin valmis tämmöiseen muutokseen. Tosin minähän en ole miittaillut enkä osallistunut minkäänmoisiin ruokatilaisuuksiin, enkä tiedä osallistunko, mutta halusin vaan kommentoida. Uskon ja toivon ja haluan vielä osallistua yhteiseen toimintaan, mutta elämästä ei tiedä. Joten katsotaan.
 

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Kasvisruoasta: vuosijuhlaan voisi aivan hyvin kysyä ilmoittautumislomakkeessa ottaako liha-, kasvis- vai vegaaniruoan. Keittiön tehtävänä on sitten miettiä miten kukin osa toteutetaan. Mikäli kysymys toteutetaan tällä tavoin, ei se ole mielestäni painostava eikä edes erityisesti kannusta kasvisruokailuun.

Miittipaikasta: kohtuuttoman kauaksi Helsingistä katsoen ei kannata järjestää miittiä, koska monille matka on silloin liian pitkä ja kallis. Helsinkiläisille kalliimpi paikka lähempänä Helsinkiä olisi ainakin yhtä hyvä vaihtoehto. Liian etelään eli rannikolle on muualta Suomesta kuitankin pitkä matka, joten kovin kalliin miittipaikan vuokraaminen sieltä palvelee vain helsinkiläisiä. Siksi minusta parasta on joko vaihdella miittipaikkoja tai valita paikka eteläisestä tai keskisestä Hämeestä.

Kalleus on tietysti suhteellista. Joskus kymmenen vuotta sitten on ollut ohjeena, että viikonloppumiitin vuokraan menisi 300-400 €. Käytännössä nykyisin tyypillinen vuokra sopivan tasoisista paikoista on 500-600 euroa. Toki aina löytyy kalliimpia, mutta halvemmat ovat joko kaukana tai eivät enää kyllin tasokkaita tai riittävän suuria.
Nukun miten nukun, pääasia että omalla punkalla katon alla.
Tämä on tietysti yksi tärkeä merkki tason noususta, sillä silloin kymmenen vuotta sitten ei ollut lainkaan itsestään selvää, että paikalla olisi edes patjoja kaikille.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Vesilahdessa ei ainakaan ollut patjoja paria sohvaa lukuun ottamatta. Olinkin siellä ihmeissäni, kuinka helposti makuupussini liukui yön aikana makuualustalta lattialle. Ratkaisu löytyi, kun käänsin pussin nurin, tungin makuualustan sen sisään ja nukuin hökötyksen päällä viltin alla.

Voitaisiin oikeasti kokeilla Lärkansia miittipaikkana syksyllä. Espoon Nuuksioon pääsee hyvin julkisilla.

Protussa keskusteltiin vegaaniruoasta ja asia ratkaistiin niin, että leireillä annetaan yksi liharuokavaihtoehto päivässä ja koulutuksissa kokit saavat tehdä mitä tykkäävät. Käytännössä niissä tarjoillaan vegaaniruokaa, koska se sopii kaikille. Leivän päälle saa vaihtelevasti eläinten riistämisen ja murhaamisen tuotteita eli parhaimmillaan useita eri leikkeleitä ja pahimmillaan pelkkää juustoa ja lauantaimakkaraa.

Olen itse sekasyöjä ja puhtaasti vegaaninen ruokavalio saa minulta mahan sekaisin. Kun olen saanut rehun nieltyä, niin ensiksi se etsii verkkomahaa, sitten pötsiä ja kun se on turhaan yrittänyt tulla takaisin suuhun märehdittäväksi, poistuu se ruikulina toisesta päästä.
 
Last edited:

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Voitaisiin oikeasti kokeilla Lärkansia miittipaikkana syksyllä. Espoon Nuuksioon pääsee hyvin julkisilla.
Lärkansia on mietitty joskus ennenkin ja minusta selvitettykin. Tosin siitä on jo useampia vuosia enkä muista miksi se hyllytettiin. Oliko kenties saatavuus, hinta vai mikä. Sen voisi ottaa uudelleen selvityksen alle.
Tulevan syksyn miittipaikka on kuitenkin jo varattu Mallinkaisilta.
 

Samooja

Kontulainen
Kuulisin tähän mieluusti myös hyvin voimakkaasti sekasyöjäksi itsensä tunnistavien ja vähemmän kasvispainotteisuuteen kallellaan olevien mielipiteitä.
En ole aivan varma sovinko tähän kuvaukseen, yritän syödä nykyisin enemmän kasvisruokaa, mutta kotona asustaa yksi 100% lihansyöjä joka kieltäytyy syömästä kasvisruokaa, tämä aavistuksen vaikeuttaa tavoitetta. [22]
Jokatapauksessa minua henkilökohtaisesti ei haittaisi vaikka Yhdistyksen järjestämissä tapahtumissa olisi tarjolla pelkästään kasvisruokaa ilman lihavaihtoehtoa laisinkaan. Vähintäänkin optio valita kasvisruoka niin halutessaan vaikka olisikin muutoin sekasyöjä.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Lärkansin varausikkunan kapeus varmaan on suurin haitta. Pitäisi tietää noin vuotta etukäteen, milloin siellä aikoo miitata. Ennen joulua on partiolaisilla etuoikeus varaamiseen ja kevättalvet tapaavat olla täysiä. Lärkans on koko kesän protukäytössä (itsekin menen sinne ensi viikolla vetämään aikuisleiriä), joten ainoat saumat miittiä varten olisivat alkusyksyn viikonloput, jolloin ei ole vielä liian kylmää partiolaisille telttailla metsässä. Silloin Lärkansiin ei olisi ylettömästi tunkua kun Protullakaan ei ole paljoa leiri- tai koulutustoimintaa.
 

Satekai

pelikisälli
Lärkans on miullekkin tuttu paikka, kun olen ollut siellä luontoleirejä vetämässä. Se paikka on tänä vuonna remontoinnissa ainakin makuutilojen osalta ja ehkä muutakin rempataan. Meiltä kyseltiin helmikuussa käyttökokemuksia ja korjausehdotuksia. Saa nähdä millaiset tiloista tulee. Siellä on tosiaan yöpymispaikat 40 hengelle plus parvi patjoineen ja huomioitavana asiana korkea mäki miittipaikalle noustessa. Autot kannattaa jättää alas ja mieluiten parkkipaikalle Nuuksiontien ja Ruuhijärventien risteykseen, toki tavaraa voi käydä tuomassa lähemmäs, muttei kannata jäädä tukkimaan tietä. Bussi tulee samaiseen risteykseen. Saunasta ei järveen pääse, mutta lumihangessa on tullut pyörittyä kerran jos toisenkin. Avaimia ei tarvitse enää hakea Helsingistä, vaan nykyään varaaja saa koodin, jolla seinässä olevasta rasiasta avaimet saa paikanpäältä. Varaamisesta kannattaa kysellä myös peruutusaikoja.

Luukin leirikeskus on vieläkin remontissa, siellä laitetaan päärakennukseen viemäröintiä yms uusiksi ja kuulemma rakennetaan uutta majoitusrakennusta. Hinnat taitaa nousta rempan jälkeen.

Kasvisruokakeskusteluun sen verran, että olisi ehkä helpompi tehdä yksi vegaaninen ruoka sen sijaan, että tekisi erikseen vegaanisen ja kasvisversion. Vähemmän tiskaamista ja muistettavaa, että mitä laitetaan mihinkin kattilaan. Jos sekaruualle on toivetta niin sellaista voi tehdä, mutta kolmen rinnakkaisen ruuan tekeminen yhtäaikaa ei ehkä ole viisasta. Tai tietysti perusosa voi olla yhteinen ja lisäke sitten vaihdella valinnan mukaan.

Jos miitit olisivat jossain "lähempänä ihmistenilmoja" niin miten isoiksi miittimaksut suunnilleen nousisivat? Tietenkään silloin ei välttämättä ole omaa rauhaa verrattuna siihen että ollaan jossain keskellä ei mitään, mutta toisaalta paikalle pääsisi helpommin ja uudetkin ehkä uskaltaisivat tulla miittiin kun tietäisivät että pois pääsee halutessaan helposti.

Ehkä tutustumista vaativa mahdollinen miittipaikka olisi Märkiön leirikeskus Nurmijärvellä. Pitää kysyä tarkoittaako hinnoittelutaulukossa mainittu saunan erillishinta sitä, että vuokraisi vaan erikseen saunan vai sitä, että viikonlopun ajalle pitäisi maksaa tuollalailla erikseen sauna-ajoista.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Erikseen vuokrattuna saunalle erillishinta. Märkiö on parhaita protukäytössä olevia koulutuspaikkoja, vaikka eri rakennusten välillä ramppaaminen rasittaakin. Miiteissä ei liikkumista olisi yhtä paljon. Keittiörakennuksen useiden pöytien ääressä pelailtaisiin lauta- ja korttipelejä, piharakennuksessa katseltaisiin elokuvia (joskaan paikan patjoja ei saisi levittää lattioille; Protun sinisiä lattiapatjoja saisi käyttää) ja erillisessä majoitusrakennuksessa kaksine kulkuteineen nukuttaisiin mukavasti kerrossängyissä. Rantasauna on puulämmitteinen suihkuilla ja tarjoaa miellyttävät löylyt. Märkiö on huippupaikka, mutta varaussysteemi vaatii hyvää ennakkosuunnittelua ja avainpolitiikka on tiukka. Avaimet on haettava Nurmijärveltä päivää paria ennen miittiä (viraston sijaan voi sopia hakupaikaksi Nurmijärven tai Klaukkalan kirjaston) ja ne pitää palauttaa postilaatikkoon heti miitin jälkeen. Avainten mukana kulkee palautelomake, johon merkittyyn yöpyjämäärään laskutus perustuu. Voin antaa seikkaperäiset ohjeet paikan hälytysjärjestelmän deaktivoimiseen. Avainten mukana tuleva ohje on vähän sekava.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Märkiö kuulostaa sen verran tutulta että sitäkin on ihan varmasti joskus selvitelty

Olen samaa mieltä että jos paikalle tulee vegaaneja niin kasvisruoka on kokonaan vegaanista, mutta jos ketään täysin vegaania ei tule niin voi valita ainakin näin sekasyöjän näkökulmasta helpomman ratkaisun ja mennä vain kasvisversiolla. Kolmea erilaista ei kannata alkaa tehdä.

Noista hinnoista varmaan @Micco osaisi sanoa tarkemmin? Mutta jos en ole aivan väärässä niin tämän vuotinen miittipaikka kaukana idässä oli halvempi kuin edellisvuotinen vielä askeettisempi, mutta muutenkin aika eri tyyppinen paikka Helsingin kupeessa. Mutta nämä ovat vain kaksi paikkaa joiden perusteella ei voi tehdä luotettavia päätelmiä.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Vastausaikaa on vielä pari viikkoa. Jos et vielä ole käynyt vastaamassa niin kannattaa nyt käydä ;) Jos vapaamuotoiset vastaukset eivät miellytä niin voi täyttää vain rasti ruutuun -kysymykset.

Ja iso kiitos jo tähän mennessä vastanneille :)
 
Ylös