Mikä biisi? (Lue ensimmäinen viesti ensin)

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Nyt on taas sopiva aika laittaa uusi säkeistö.

Jostain saapuvat sateet,
saapuuko tuskaton yö?
Saapuuko sumuinen aamu,
jatkuuko arvokas työ?
Lähdin lentämään noitaympyrään,
ilmakehään vuoren noidutun.
Tahdon levätä, levätä, levätä, levätä,
sylissäsi sun.
 

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Minä olin jo luopunut toivosta, että joku tämän keksisi. Joten Husky, ole hyvä.
 

Husky

Ilmaanhaukkuja
Olisin halunnut arvuuttaa Turmion Kätilöitä, mutta en keksinyt yhtään biisiä jonka sanat olisivat olleet soveliaat tälle foorumille. Niinpä valitsin tämän kasaripoppiklassikon:

Junan kiskojen kutsuja kuunnellen etsin jalokiveäin
Kadut päättyvät mereen mut kartoissani käskynä on eteenpäin

Valomainosten varjoissa harhailen leikkiin kiellettyyn
Kadut sateiset peilinä heijastaa iltaa yön hyväilyyn
 

Husky

Ilmaanhaukkuja
Ooh, joku muukin diggaillut Sigiä! Aattelin että tätä ei kukaan kertalaakista arvaa, mutta eihän siinä mennyt kuin reilut kaksi tuntia.


Lehtis on hyvä ja arvuuttaa seuraavaksi.
 

Lehtokuusama

Lonicera xylosteum
Yllättävän vaikeaa kaivella jotain järkevää omasta levyhyllystä. Joko ne on vähän liian vaikeita (tai mistä sen tietää, kontulaisia on moneen lähtöön) tai sitten niin itsestään selviä (luulen). Sitten vielä ne sanatkin kaivettava jostain (kaikissa levyissä ei ole valitettavasti sanoja tarjolla) muualta kuin omasta hatarasta muistista.

Olit aarteeni mun
suven sen noidutun
kuin lukki se kutoi arvoitustaan
 

Lehtokuusama

Lonicera xylosteum
Lindëaldalla oikein :). Sari Kaasisen ja Liisa Akimofin tekemä, Sari Kaasisen ensimmäiseltä soololevyltä vuodelta 1998.
 

Lindëalda

Hobiittinen
"A doctor sitting next to me
He asks me how I feel
Not sure I understand his questioning
He says I've been away a while
But thinks he has cured me
From a state of catatonic sleep
"

Minulla ei ole aavistustakaan onko tämä liian tai liian vähän jotakin, mutta menköön.
 

Lindëalda

Hobiittinen
Ei ole tullut veikkauksia, joten pistetään seuraava vihje.

"Flying off the handle with careful with
That axe Eugene gene the dance machine
Messiah light my fire gabba gabba
Hey hey my my generation's home again"

Kyseinen kappale, tai pitäisikö sanoa teos, on peräti 24 minuuttia pitkä ja koostuu viidestä osasta, joiden kesto ja skaalat ovat määritelty todella tarkasti.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Huomenna tulisi viisi kuukautta täyteen, joten sitä ennen arvaan blatantisti Eugene gene.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Nigel Tufnel's Trilogy in D-minor, including song with the working title "Lick My Love Pump" se ei ainakaan ole, koska osia on viisi.
 

Laichalaf

ben enyd
Tämä kuulostaa kovasti ameriikassa 1970-luvun alussa tehdyltä musikaalilta, biisin nimeä en tiedä, mutta sanotaan kyseessä olevan viimeinen osa musiikkinäytelmästä Hair (joka olikin ehtinyt syntyä jo vuonna 1967-8)
 

Lindëalda

Hobiittinen
Hyviä ja mielikuvituksellisia arvauksia, kuten kappalekin on. Kyseessä ei ole musikaalikappale, vaan legendaarinen progressiivisen rockin järkäleteos, joka on yhdysvaltalaisen metallibändin tekemä.
 
Last edited:

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
No sittenhän tämä pitäisi tietää, mutta ei tule mitään mieleen. Veikkaan Iron Maidenia, vaikka se onkin metallia enimmäkseen?
 

Lindëalda

Hobiittinen
As far as I could tell
There's nothing more I need
But still I ask myself
Could this be everything
Then all I swore
That I would never be was now
So suddenly
The only thing
I wanted
To become
To be someone just like him


Ei ole Iron Maiden. Ehkä parempi genremääritelmä olisi progressiivinen metalli, jonka varsin arvostetun akateemisen musiikkitaustan omaavat bändin jäsenet loivat. Tekstikatkelma on teoksen ehkä laulettavimmasta osasta.
 
Ylös