Mikä soi sinulla juuri nyt?

Varoitus: video sisältää paljon aitoa kuvamateriaalia palavista ja räjähtävistä tankeista, helikoptereista ja muista sotilaskulkupeleistä. Kyseessä on ukrainalainen hilpeä, uhoava ja mustaa huumoria viljelevä taisteluhengennostatuslaulu, jonka ole kuunnellut (ja katsonut) jo vaikka kuinka monta kertaa, koska se on niin mainio. Jos katsotte, kannattaa laittaa tekstitys päälle - ainakaan minä en ymmärrä ukrainaa niin että sanojen merkitys aukeaisi ilman käännöstä.

 
Bayraktarista on myös hauska suomenkielinen cover-versio. Kommenteissa joku valittaa, että se on ihan liian vaisu, mutta itse pidän siitä, että se on niin erilainen. Alkuperäisversion uhkaavuuden ja uhon sijaan sen tyylilajina on pikemminkin tiukkasävyinen toteavuus ja minun korvaani varsin vinoilevaan sävyyn henkäisty "Bayraktar". Vähän kuin joku sanoisi teeskennellyn osaaottavasti että "voi voi, miten sun tankille nyt noin kävi". Lisäksi sanoitus on sekä kekseliäs että alkuperäisversiolle uskollinen. Esimerkiksi alkutekstin örkit on korvattu viittauksella Rautapihaan, koska se antaa paremmat loppusoinnut säilyttäen kuitenkin samalla sekä säkeistön alkuperäisen idean että keskimaalaisen kontekstin.

 
Pitää nyt vielä mainita, että hakusanalla Bayraktar original löytyy YouTubesta myös mainio ukrainalaissotilaiden tekemä video Bayraktar-laulusta. Sitäkin on tullut kuunneltua moneen kertaan. Siinä on kuitenkin mukana runsaasti kuvamateriaalia varsinaisista Bayraktar-iskuista, joten en linkitä sitä tänne.
 
Rammsteinin uusin levy, Zeit. Ohessa ensimmäisen kuuntelun muistiinpanot, yksi ihan oikeasti huono biisi mutta myös muutama helmi. Ei näköjään ole uutta Mutter -albumia tiedossa, jossa joka ikinen biisi on ihan tajuttoman hyvä. Jokaisen biisin lopussa on arvio ja lopussa niistä laskettu keskiarvo, koska pidän taulukoista. Kiroilut siivottu, koska kopioin tämän suoraan päiväkirjasta.

Armee der Tristen = tässä on nyt semmonen mikä on Du Hastin veroinen (lue = yhtä ensikuuntelulla jalat alta vievä) biisi. Parhaita, huh. Jeesus kristus taisi olla ajatus ensimmäisen 10 sekunnin kohdalla. Ihan sieluariipovan hyvä, jotain eurodancea tähänkin eksynyt mutta tässä se kyllä toimii 5/5, kevyesti skaalasta yli
Zeit = ihan selvä erobiisi. Ihan selvä. Näen itseni itkemässä tähän kun pitää lähteä Norjasta. 4.5/5
Schwarz = Lindemannilla on tarinankertojan, bardin ääni. Toinen selvä erobiisitapaus, ehkä semmoinen synkempi versio. Zeit, tämä, Armee, siinä oiva pikaterapia. 4/5
Giftig = lisää ysärimenoa, tämä on industrialin ydintä kyllä, en paheksu paluuta juurille, mutta hyvä jumala että on yökerhobiittiä (Hyvässä mielessä), Berliinin mestat varmaan ottavat tilanteesta vaarin äänennopeudella. Autotuneilu alkaa tässä ja häiritsee puolen arvosanan verran. 4/5
Zick Zack = kuullut tietysti aikasemminkin, parodiabiisi, toimii, mutta ei ole mikään uusi Ausländer (onko mikään?) Jää soimaan päähän, memento mori 2000-luvulla? Muista että olet lihaa, jota ei voi muokata rajattomasti? Yllättävän lempeä kertsi, mitä tämä on? Antaisi palaa Büch Dich -meiningillä, enemmänkin Tätgren + Lindemann kamaa (sopisi hyvin yhteen Seh Auf biisin kanssa) 4/5
OK = mitäs on tämä kuorohomma, tämä kyllä jää päähän ”0000hhhhnneeee kondooooommm”, toisinto Lindemannin Praise Abortista ? Ihan kelpo ralli mutta ? jotain puuttuu?? 3:11 tapahtuu jotain ja kuulostaa erittäin erittäin hyvältä, kunnes omituinen kuorohomma häiritsee jälleen puolen minuutin päästä, varmasti tähän tottuu mutta ?? lievä wtf, ei hyvällä tavalla, on näitä munabiisejä nyt jo nähty 3/5
Meine Tränen = lisää erobiisiosastoa, otaksun. Ei samaa latausta kuin Puppessa, jossa vaara vaanii jossain basson takana. Hyvä melodia ja semmonen haikea syysyö ja kylmät väreet, meno, en paheksu mutta missä on vauhti ja vaaralliset tilanteet, enemmän Mutter-tyylillä tai Dalai Lama – viboilla, toki Rammstein on aina ollut myös vähän itsetuhoista mutta nyt mennään kyllä syvässä päässä, jos jokin on goottia niin tässä sitä on 4.5/5 tunnelatauksen vuoksi, huhh
Angst = nyt on hyvää riffiä heti hyvä hyvä, paluu ruotuun, toimii varmasti stadionlavoilla, tarvitsee tilaa, ei riitä tämä 20 neliön yksiö tämän kuunteluun. :) Lindemann pääsee vähän irrottelemaan äänensä kanssa, kuten Puppessa, joka on ehkä uhkaavin Rammsteinin biisi ikinä. Till saisi liittyä death metal bändiin, koska tuolla äänellä ei tarvitse paljoa edes ärähtää, Gaahl -tason vokalisointia loppupuolella, loistavaa loistavaa, huh 5/5, mutta perusvitonen eli ei mitään taju lähtee -uskomattomuutta
Dicke Titten = mitäs torvisooloa tämä nyt on! montako näitä hassuttelubiisejä on yhdellä albumilla xD Herrajumala onko tässä SÄHKÖRUMPU KOMPPINA nyt nyt kuulkaas pojat kuulkaas pojat nyt, jopa hieman ärsyttävä, mikä ärsyttää koska ei Rammsteinin levylle saisi päätyä tämmöisiä maanantaikappaleita (huokaus) jos jossain on semmonen limaäijä- anthem niin se on kyllä tässä (Laibachia vai Rammsteinia tämä, hyvä kysymys), pudotus edellisestä biisistä tähän on kuin noh, tiedätte kyllä. 2.5/5
Lügen = harppu? kuulenko minä harpun????? ei huono valinta, tylsähkö intro, mutta 0:50 alkaa tapahtua, vai tapahtuuko sittenkään? Liikaa hitaita biisejä !!! Kertooko hän tässä nyt iltasatua vai mitä, ja sitten taas mennään koko raskaimman osaston voimalla ? AUTOTUNE H****TIN AUTOTUNE khh, beattia, mitä on tapahtunut Rammsteinille? Nyt hämmentää, Tillillä on liian hieno ääni autotunetukseen, varsinkin tämä lopun raivoaminen ei tunnu missään autotunen läpi, sääli, hirveä sääli, koska kun ääni on tuo niin miksi sen pilaisi tahallaan, Lindemannin ääni kun on ehkä top 5 metallimaailmassa, tästä biisistä olisi saanut niin hienon ilman tuota vi**n autotunea, s*****a 3/5
Adieu = alkaa hyvin, onko tämä nyt paluu ruotuun? Sanoitukset ja nimi, onko tämä viimeinen Rammstein levy? Toisaalta olisi erittäin tyylikästä lähteä kentältä ennen kuin taso alkaa laskea (kröhöm KISS kröhöm), biisi itse on perustason Rammsteinia, (tosin tämä on kyllä se vaihdostalähtöbiisi, ei voi muuta sanoa, näen tilanteen jo sielun silmin) 3.5/5


Lopputulos ja keskiarvo: pisteet yhteensä 38/55, eli 3,45. aika sääli.
Potentiaalia ja rahaa sen toteuttamiseen olisi määrättömästi, joten miksi?
Häviää edelliselle levylle, joka on eheämpi kokonaisuutena ja kaiken lisäksi ihan käsittämättömiä luomuksia enemmän omaava (Deutschlandin video kun on ehkä suurin poetic cinema - hetki musiikkivideoiden historiassa. Voin johonkin tehdä yhteenvedon kaikista historian/kirjallisuudenopiskelijan tajuamista vihjeistä siinä videossa, koska siinä on silkkaa neroutta (esimerkiksi keskitysleiriaikaa käsittelevässä kohdassa Germania-hahmolla on vasen silmä peitettynä, eli näkee vain oikealla "äärimmäisen kylmällä järjellä ja hyötyajattelulla", tunteet ja oikeudenmukaisuus peitossa, symbolisesti toisen silmän ummistaminen omassa maassa tapahtuville kauheuksille, tässä kohdin pestään Toolin vihjailuvideoilla lattiaa, esteettisesti, poliittisesti ja taiteellisesti, lisäksi musiikkivideon alku on kuin suoraan kauhuleffasta, kaunista, Germanian hahmo on sivustakatsojana Itä-Saksa kohtauksessa ja polttaa vain hermostuneena ketjussa, se että Saksaa/Germaniaa esittää nimenomaan tumma nainen, sama hahmo johtaa useita armeijoita haarniskassa ja synnyttää samassa videossa *sydän sanoo poks*)

 
Last edited:
Devon Cole, W.I.T.C.H. Tulee sanoista
Woman
In
Total
Control of
Herself.

Tuhkimotarina alkoi noin kuukausi - puolitoista sitten, jolloin instagramissa ja TikTokissa musiikkia tekevä John Mark Nelson haastoi tuntemattomia duetoimaan hänen tekemäänsä taustanauhaa. Devon lauloi päälle biisin, ja tuloksena oli viraali-ilmiö. Nyt molemmat solmivat levytyssopimuksen ja W.I.T.C.H. striimattiin ensimmäisen viikon aikana kaksi miljoonaa kertaa. Ja ihan syystä.

 
Nyt soitan tuota Renaissancen biisiä "Song of Scheherazade"

Aivan upea klassinen progebiisi, kestää vain 25 min!
Levyversio:
Liveversio:
Aivan upeita! Melodista progea, mutta kuunnelkaa Annie Haslamin ääntä...!
 
Tänä vuonna minulla on soinut tämä klassikko lukemattomia kertoja:


Kyseinen biisi sai aivan uuden merkityksen minulle Black Mirror -sarjan kolmannen kauden neljännestä jaksosta, nimeltään San Junipero, joka teki minuun liioittelematta lähtemättömän vaikutuksen. Suosittelen vahvasti! Black Mirror on siis antologiatyyppinen sarja, jossa jokainen jakso on aivan oma kokonaisuutensa, eikä muita jaksoja/kausia tarvitse tuntea ollenkaan. Tämä nimenomainen jakso on myös monien suosikki.
 
Ukrainalainen Ignea tarjoilee:


No one can take our land from us, it is our home
And no one can decide for us, leave us all alone
We will hold arms to death until the last of us stands still
We will destroy and crush all foes, we'll shout 'Alğa!' and kill!

How dare you godless bastards step on my land?
How dare you touch my daughters and sons?
This will be your last steps, unless you turn
Put your two-headed eagle in your arse and run!
 
Jostain syystä graduntekoon sopii nimen omaan Gojira. Tai oikeastaan tämä ei ole mitään tekemistä vaan "istu ja kirjoita tai itke ja istu ja kirjoita".
 
Päässä soi Beatlesin Something, sillä sitä harjoitellaan ukulelessa urakalla kansalaisopiston musiikkiryhmien Beatles-esitystä varten. Harmi vain, että itse esitys sijoittuu kevätmiitin kanssa päällekkäin ja asetan miitin etusijalle. Eipä harjoittelu kuitenkaan koskaan hukkaan mene.
 
Tämän kesän Tuskassa esiintyy perjantaina alkuillasta päälavalla ukrainalainen bändi Jinjer. Menen Tuskaan pääesiintyjä Gojiran vuoksi, mutta päätin vilkaista muidenkin esiintyjien tuotantoa siltä varalta, että heitäkin kannattaisi mennä katsomaan. Tämän bändin Pisces-biisin alussa olin hämmentynyt. Hyvin melodista ja jazzahtavaa rokkia, mutta mitä asiaa bändillä on Tuskaan? Sitten valkeni kun synkistyi...

 
Uimahalli oli mennyt kiinni kesäksi niin pistin sitten kuntouttavassa R.E.M.:n parhaat soimaan aika isolla. Onneksi samassa tilassa ei ollut ketään hommissa.
 
Olin Tuskassa vain yhden päivän verran, enkä sitäkään alusta lähtien. Esiintyjäluetteloa olen tapahtuman jälkeen katsellut innolla ja kuunnellut pätkiä Tuubista kullanhuuhdontamielessä. Tämä tapaus ei ole pelkkää soraa ja kunnioitusta herättää pelkästään idea videoida runsaan tunnin kestoinen keikka ilman yleisöä (koronarajoitusten vuoksi) täydellä valoshowlla. Paikkana on paikallisen kummitellun mielisairaalan edusta. Kauhuelementit toistuvat muutenkin yhtyeen tuotannossa.

 
Tätä bändiä en bongannut Tuskan esiintyjistä, vaan joku vinkkasi siitä Fesessä. Kyseessä on Hooja, ruotsalainen teknoduo Jällivaarasta. Valtavan suosittu Ruotsissa, kuten tämän jävla jättilinkin (älypuhelimen selain ei salli linkin muokkaamista) takaa löytyvä artikkeli kertoo. Suomea sanoituksissa on vain yksittäisiä sanoja. Esimerkkinä duon suurin hitti.
Banan, Melon, Kiwi & Citron
De häller det i drinken och säger "den är god"
Banan, Melon, Kiwi & Citron
De häller det i drinken och säger "den är god"
Banan, Melon, Kiwi & Citron
Det enda som vi bryr oss i är att bli kanon
Vi var i Stockholm i en vecka
Skulle ta en bläcka
Vi köpte samma t-shirt och trodde vi var fräcka
Vi googlade på spy bar vi hade ju fått bidrag
Tänkte det var kul att få bli hullu i en ny stad
Men när vi skulle in, fråga vakten om nån lista
Jag fatta ingenting det är nog något som jag missa
Jag vänta tills han titta bort sen sprang jag in till baren
De tipsa om en drink
(Och jag svarar att jag tar den)
Banan, Melon, Kiwi & Citron
De häller det i drinken och säger "den är god"
Banan, Melon, Kiwi & Citron
Det enda som vi bryr oss i är att bli kanon
Ja ja, Jo jo
Nå groggen var väl god
Men efter första klunken jag ändå sakna dunken
De fråga "vill du vaska?"
Skulle hälla ut min flaska
Voi helvetti vad gör du?
Nå groggen, du förstör ju
Ville åka hem
När jag såg dem blanda drinken
Nå inte blir man väl päissä av det där
Yksi, kaksi, kolme
Banan, Melon, Kiwi & Citron
De häller det i drinken och säger "den är god"
Banan, Melon, Kiwi & Citron
Det enda som vi bryr oss i är att bli kanon
Sista gången vi for hit
Dem blandar frukt och sprit med flit
Hur fan hitta jag ens hit?
Banan, Melon, Kiwi & Citron
De häller det i drinken och säger "den är god"
Banan, Melon, Kiwi & Citron
Det enda som vi bryr oss i är att bli kanon
Det enda som vi bryr oss i
Banan, Melon, Kiwi & Citron
De häller det i drinken och säger "den är god"
Banan, Melon, Kiwi & Citron
Det enda som vi bryr oss i är att bli kanon
 
Mulla soi radiosta Roll FM, kuten hyvin usein niiden toimikauden aikana. Tykkään siitä, että juontajat saavat soittaa ihan mitä heitä itseään huvittaa eikä mitään soittolistoja ole. Aika paljon sieltä tulee roots-kamaa, mutta monipuolisesti myös kaikenlaista muuta. Valitettavasti eivät toistaiseksi ole saaneet pysyvää toimilupaa, viimeksi kun sitä hakivat hakemus hylättiin perusteluna "kanavanne ei ole mainstreamia" tjsp. Mitä ihmettä, eikö niitä mainstream- ja soittolistakanavia ole jo ihan tarpeeksi?
 
Omnian Fee Ra Huri. Pseudokeskiaikamusiikki ja pagan folk ovat muutenkin kuuntelussa. Ja jostain bongasin, että Fee Ra Huri olisi soitettu keskiajalla käytetyillä soittimilla. En kyllä löytänyt mistään uudestaan tätä uutista 🤔
 
Ylös