Tuntuu hullulta ajatella, että Käärme on jo nelivuotias. Vielä omituisemmalta tuntuu, että olen itsekin pyörinyt täällä jo noin 3,5 vuotta. Se on pitkä aika ja paljon on ehtinyt tapahtua siinä ajassa.
Siispä onnea nelivuotiaalle Käärmeelle ja myöskin sen perustajalle Merrille. Toivottavasti edessä on vielä monta hyvää vuotta. :beer:
Herranjestas, onko Käärme jo noin iso? Onneksi olkoon! *nipistää sen poskea*
Onneksi olkoon Merrille loistavasta ideasta, joka putkahti hänen päähänsä nelisen vuotta sitten. *ravistelee Merrin kättä* :beer: Voin tarjota Merrille tuopillisen, jos toisenkin sen kunniaksi. Käärme saa tyytyä vielä limsaan.
On kolme päivää siitä, kun vietettiin neljättä vuosipäivää siitä, kun Birminghamin Sarehole Millin Tolkien Societyn Tolkienin inspiraation muistolaatta julkistettiin!
Mutta asiasta toiseen (paras kysyä näin etukäteen): miten juhlisimme (vai juhlisimmekokaan) 21. syyskuuta? Ajatella, tämä maailma tulee eläneeksi 70 vuotta yhdessä kolossa maan alla asuvan hobitin kanssa.
Tulisiko Konnussa olla jonkinlainen ulkoasun muutos - vai tuottaisiko se kohtuuttoman paljon työtä ylläpitäjille? Kenties jonkinlainen hobitti Smaugin jahtaamana rynnii pitkin poikin ruutua Konnussa?
Tolkien-viikolle, joka on tuona syyskuun viikkona kuin on erään hobitin syntymäpäivä, pitäisi kyllä keksiä jotakin. Yhdistyksenkin pitäisi saada jotain aikaiseksi, mutta se on sitten taas heidän asiansa miten asia hoidetaan: asioita saa ehdottaa (huom.: minähän en ole enää hallituksen jäsen, joten en päätä yhdistyksen asioista).
Ha! Luulen voivani luvata järjestää tuona pimeänä viikonloppuna Suomen Manchesterissa vähintäänkin kaksi fandomia sisältävät ja oikean elämän puolelle ylettyvät megalomaaniset triplapirskeet, ja ihan syystä.
Tai siis, kekä haluaa voi tulla tänne juomaan teetä. Tai jotain.
Tämä sivusto käyttää evästeitä sisällön personointiin, käyttökokemuksen mukauttamiseen ja pitääkseen tunnuksen luoneet sisäänkirjattuna. Hyväksyt evästeiden käytön jatkamalla sivuston käyttöä.