Minkälainen persoona olet?

Ronin

Hobitti
Eli pohdin tässä hiljattain sitä, että miten jotkut ihmiset luontaisesti haluavat parrasvaloon kun taas toiset tyytyvät mieluusti seinäkoristeiden rooliin(näin kärjistettynä siis)?

Itsestäni olen huomannut, että jos paikalla on joku joka todella tietää mitä tekee/mistä puhuu niin erittäin mielelläni astun taka-alalle ja tavallaan "seuraan johtajaa" kunhan homma toimii(oli sitten kyse bänditoiminnasta, erämaavaelluksesta tai puuron keittämisestä). Jos kuitenkin porukka on kasassa ja minä olisin jotenkin ihmeen kaupalla "pätevin" siihen hommaan mitä ikinä sitten tehdäänkin niin en kauaa epäröisi ryhtyä "leaderiksi". Tietysti aina on se vaara, että mokaa oikein huolella, mutta en oikein jaksa sitä, että ei ole ketään potkimassa porukkaa eteenpäin ja laittamassa hommia pyörimään; vaikka kömpelö ihminen olenkin niin ainakin aion yrittää parhaani. :roll:

Tietoisesti taas vältän huomiota ja suosikkimietelauseisiini kuuluukin "not my song but yours" joka tarkoittaa sitä, että olet ennemmin huomaamaton tarkkailija kuin huomiota herättävä tallustelija(eli mieluummin kuljen varjoissa ja tarkkailen muita kuin kävelen keskellä tietä lauleskellen kovaäänisesti). Kuitenkin olen sen verran mahtipontinen persoona, etten lainkaan pane pahakseni vaikka huomion keskipisteeksi päätyisinkin. :p

Eli, minkätyyppisiä ihmisiä itse olette? Vahvoja johtajia vai tiimin tukipilareita? Vai vähän molempia tilanteen mukaan? Miten taas suhtaudutte sellaisiin luontaisiin johtajiin tai luontaisiin "tiimiläisiin"? Onko toinen toista ihailtavampi? Miksi?
Discuss. 8)
 
Minä olen ehkä enemmän tuollainen luontainen johtaja-tyyppi, mutta toisaalta jos porukassa on joku joka saa muut vakuuteltua omasta mielipiteestään saatan luovuttaa "virkani" ehkä vähän liiankin helpolla.Jos paikalla taas ei ole ketään muuta ns. johtajaa, olen heti valmis...Nautin huomiosta, mutta jos en sitä saa, en ole niin epätoivoinen että hankkisin sitä väkipakolla, välillä olen siis varjoissa kulkija (Roninilta lainatusti)

Olen välillä ehkä vähän liiankin sosiaalinen hölöttäjä ja muut saavatkin aina välillä toppuutella minua, välillä taas "vetäydyn" ja silloin minua taas saadaan kiskoa väkisin porukkaan mukaan..Monesti minulle on suoraan sanottu että "Pidä nyt välillä se turpas kiinni!" ja jos tunnen ihmiset joille puhun, on hyvin todennäköistä, että he eivät saa suunvuoroa lähes ollenkaan.. :o

Joskus ajattelen asiat erittäin tarkasti läpi ja joskus taas toimin ilman minkäänlaista aivotoimintaa..

Yleisesti olen kavereideni "psykiatri" ja neuvonantaja, kaikki tulevat aina huolineen luokseni ja purkavat sydämensä minulle ja sitten odottavat neuvoa.

Loppu vedokseksi siis voidaan sanoa, että olen erittäin monimutkainen persoona!! :p
 
Hmm...Vaikea sanoa, mutta minä kyllä olen mielelläni suuremmassa joukossa ainakin sillein taka-alalla ja juttelen ihmisten kanssa aika paljon pienemmissä porukoissa. Olen hiljaa ja yleensä saan sellaisen aika luotettavan ja rauhallisen ja kuuntelevaisen ihmisen maineen.
Aina kun porukassa on riitoja tai jollain on ongelmia, niin aika usein minulle tullaan kertomaan ongelmista ja ehkä kysymään neuvojakin, ehkä juuri sen takia olen harkinnun psykiatrin tai terapeutin ammattia ihan vakavastikin. Monet ovat sanoneet, että sinulle on helppo puhua...
Sitten pienemmässä porukassa, jossa on vain ystäviäni ja sellaisia ihmisiä, joista pidän, niin minusta saattaa tulla yllättävänkin rento ja puhelias.
Mutta kyllä minusta johtaja tulee, jos sellaista tarvitaan, mutta mielumin kuitenkin pysyttelen hyvissä väleissä kaikkien kanssa, ja sillä tavalla saan ääneni kuuluviin, kun ystävystyn kaikkien kanssa ja kerron mielipitistäni, niin, että olen kai sellainen hiljainen vaikuttaja.
Mutta siis en todellakaan ole aina hiljainen, jos minulla on selvä mielipide asiasta, niin kerron sen kyllä kaikille ja osaan osallistua keskustelun.
 
Mielenkiintoinen topic. Hienoa Ronin.

Millainenkohan minä olen, sen voisi kai parhaiten sanoa ne ihmiset keiden seurassa olen ollut, mutat koitetaan nyt jotain keksiä itsekin.

No ainakin mä olen kova juttelemaan kaikkien kanssa. Osaan johtaa sakkia, mutta useimmin menen kyllä ihan minne muutkin sillain niinku seuraan johtajaa tyyliin.
En pelkää johtaa joukkoa, mutta se on hankalaa koska pyrin aina ottamaan kaikkien mielipiteet huomioon. Ja.. Hmm.. No en mä nyt kyllä enempää keksi. Jätämpä tämän siis tähän. :)
 
Täytyy tunnustaa, että olen aika pomottelevaa tyyppiä. Monesti käy niin, että minä ihan kuin huomaamatta otan asiassa kuin asiassa komennon, vaikka en tietäisi koko hommasta yhtään mitään.
En vain kestä pitää turpaani tukittuna ja pysyä taka-alalla, jos olen sitä mieltä, että osaisin tehsä jotain paremmin.
Aika huono ominaisuus, usein ihmiset ovat sitä mieltä, että olen ärsyttävä ja pomotelen liikaa. Monien mielestä minulla on hyvä itsetunto, koska uskallan ottaa vastuun johtamisesa, mutta todellisuudessa tilanne on aivan päinvastainen. Minä olen yleensä vieraiden ihmisten kanssa tkemisissäni olessani hyvinkin ujo, minkä yritän korjata sillä, että tuon itseäni esille muilla keinoin. Aika säälittävää oikeastaan :roll: .
 
Okei, tunnustan. :)
Olen huomannut jo kauan sitten olevani hyvin huomionhaluinen ihminen. Olen muutenkin avoin, seurallinen, iloinen ja sosiaalinen. Rakastan olla huomion keskispisteenä (olen vakavasti harkinnut näyttelijän uraa, sillä siinä saisin ainakin huomiota :) ) ja minusta se ei tunnu yhtään vaivauttavalta, ellei kyseessä ole jokin nolo tilanne. Rakastan olla tilanteen keskellä ja haluan jotenkin kummasti kontroloida sitä olipa tilanne mikä hyvänsä.
Hmm.. tästä voivat jotkut ihmiset närkästyä, sillä tahtomattanikin monesti yritän vetää huomion itseeni. En minä sitä mitenkään pahalla tarkoita.
Kuten Ronin jo mainitsikin, minäkin kyllä olen siinä vaiheessa syrjäänvetäytyvä kun joku ihminen osaa tietyn homman huomattavasti paremmin kuin minä. Seuraan siis kiltisti perässä. :D
Tietyissä tilanteissa olen hyvinkin pomotteleva jae hkä ärsytän joitain ihmisiä, mutta yritän kuitenkin välttää liikaa pomotusta, esim. jos minulla ei ole kyseisestä asiasta hajuakaan. En ole mikään kovin hyvä "tiimiläinen" vaan teen mielummin asiat omin päin, mutta nykyään olen huomannut tiimityön hyvät puolet ja alan kallistua myös senkin puoleen... :) Noh, siinäpä hieman minusta.
 
Taidan olla vastahakoinen johtaja. En hae jononvetäjän asemaa, kiusaannun jos joudun olemaan suuren joukon huomion keskipisteenä enkä useinkaan ole kovin varma itsestäni. Mutta jotenkin sitten siinä vaiheessa kun avaan suuni ja puutun asioihin, minua kuunnellaan ja usein myös seurataan, vaikka usein epäilen omia taitojani ja kykyjäni, ja myös tuon esiin sen, ettei johtajuuteeni välttämättä kannata luottaa.

En missään nimessä ole ryhmätyöntekijä. En ole koskaan ollut. Inhoan ryhmätyön mukanaan tuomaa säätämistä ja kompromissien hakemista, muiden työtapoihin sopeutumista ja neuvottelemista. Mieluummin teen asiat kokonaan itse, koen usein pääseväni sillä tavoin helpommalla. Eikä tarvitse väitellä siitä, kuka on oikeassa. Minulla on ikävä tapa kuvitella usein olevani oikeassa. Muut vain ei eivät ymmärrä olevansa väärässä :wink:
 
olen itse sellainen että tavallaan sanon toisille ihmisille että minä en halua olla huomion keskipiste. mutta oikeasti sisälläni riemuitsen siitä että saan olla keskipisteenä ja jos en sitä ole olen melko synkeä joskus ja tai yritän parhaani mukaan herättää huomiota vaikken sitä haluaisikaan ulkoisest. Ja olen joakus salaa kateellinen niille jotka ovat huomion keskipisteenä...tajusikohan kukaan? aika outo selitys.. :lol:
luontaisiin johtajiin suhtaudun varmaan ihailevasti(niinkuin viime päivät ovat osoittaneet) ja tiimiläisiä en edes huomaa..
 
No täytyypä tunnustaa, että olen ehkä porukan pelle silloin tällöin. Saattaa johtua siitä, että haluan huomiota, mutta mielestäni saan ihmiset hyvälle tuulelle ja pidän siitä.
Ja taidan minäkin olla hieman sellainen, etten ole johtajatyyppiä. Menen vain mukana. Mutta sitten jos joku asia on oikein minun "alaani" niin sitten saatan muuttua äkkiä "johtajaksi".
:roll:
 
Olen persoonallinen. Tykkään kuvata itseäni noin, olkoonkin, että se on hyvin löyhä käsitä, mutta kun pidän niin pidän.

Itsepäinen - Kun olen päättänyt jotain, pidän siitä todella kiinni, eikä kovinkaan moni mahti maailmassa voi päätäni kääntää. Sitten jos se käännetään epäoikeudenmukaisesti (mielestäni) sekoan ja flametan!

Narsisti - Kyllä, rakastan itseäni ja tiedän, että olen teitä kaikkia parempi. Teidän tulisi madella jalkojeni juuressa ja kerjätä minulta huomiota. Olen seksikäs, komea, hauska, nerokas jne. Itsetuntoni on luonnollisesti hyvinkin kohdallaan. Minä myös rrrrakastan puhua itsestäni (ai, miksi vastasin tähän ketjuun?).

Normaali - Koska on normaalia olla epänormaali, olen normaali ja siten epänormaali. Ha! Taas teitä parempi.

Erakko ihmisvihaaja - En pidä teistä ja viihdyn omissa oloissani. Toki joskus on kiva seurustella kavereiden kanssa ja sellaista, mutta 15 min alkaa olla ja maksimi, eikä todellakaan päivittäin. Te puhutte kamalia asioita, enkä oikeasti jaksa kuunnella. Muutama mukava ihminenkin tähän maailmaan on eksynyt ja heidän seurassaan todella viihdyn / olen sosiaalinen.
Sille ei kuitenkaan voi mitään, että minä itse olen parasta seuraa itselleni.

Kärsivä Uneksija - Lennän taivaissa ja tipun sieltä lujaa. Minuun sattuu ja joudun kärsimään, mutta omalla erikoisella tavallani revin siitäkin nautintoa. Laulut, elokuvat ja monet muut asiat syöksevät minut kauas tästä maailmasta. Siksi joskus menetänkin otteeni todelliseen maailmaan, mutta minua se ei haittaa, se on teidän ulkopuolisten ongelma (te muista teette hulluja).

Mukava ja hauska - Älkää sitten uskoko. Tulkaa luokseni ja rakastukaa.

Pohdiskelija - Usein menetän hermoni itseni ja ajatusteni kanssa. Menen ihan solmuun ja ... mur. Tykkään silti miettiä ja ajatella asioita, pohdiskella siis. Kehitellä omia teorioita ja rakentaa (jonkinlaista) maailmankuvaa niiden päälle.


No joo, mutta lopetan tämän tähän, kun kuitenkin protestoitte ja jätätte viestini lukematta. Lisää aineistoa voidaan kuitenkin toimittaa pyydettäessä.
 
Keirseyn luonnetyyppianalyysi antaa minulle säännöstään Mastermind-persoonallisuuden - synnynnäisen organisoijan ja johtajan luonnetyypin. Ei voisi olla enempää väärässä.

Olen nimittäin melkein patologisen epäsosiaalinen. Varsinkin tuntemattomassa seurassa puhun harvoin juuri mitään, jollei erikseen kysytä. En tykkää tuoda itseäni esille, jollei satu olemaan jotain erityisen painavaa asiaa. Kaverienikin seurassa olen pikemminkin hiljainen, mutta sellaisella tavalla, että tunnen silti oloni kotoisaksi, erotuksena siitä, että vieraassa porukassa oloni on useimmiten epämukava.

Ryhmässä päädyn usein eräänlaiseen asiantuntijan rooliin: minulta kysytään, jos jokin tietopuolinen asia on epäselvä tai vaikea. Kunnia kai sekin, ja toisaalta minua rasittaa suunnattomasti kaikki sellainen ryhmässä toimiminen, jossa pitää olla koko ajan suuna päänä. Jos yliopistolla tai muissa isommissa projekteissa pitää valita, teen aina mieluummin työni yksin kuin ryhmässä. Aina.

Tavallaan kärsin umpimielisyydestäni, tavallaan se sopii minulle mainiosti. Voin itse valita, kuinka sosiaalinen haluan kussakin seurassa olla, kun olen ensin antanut itsestäni syrjäänvetäytyvän kuvan. Harvat ystäväni tietävät, millainen olen, ja suhtautuvat sen mukaisesti (en ole järin kysyttyä bileseuraa). Toisaalta uskon siihen, että ne, jotka jaksavat olla kavereitani, arvostavat sitten oikeasti niitä ominaisuuksia, joita minulla on. Pidän itseäni mielenkiintoisena persoonana (kukapa ei), mutta tiedostan hyvin vankasti sen, ettei sitä tule monikaan koskaan tietämään, ja suurinta osaa tapaamistani ihmisistä se ei voisi vähempää kiinnostaa.

Hmm. Vielä vähän lisäyksiä, jottei tulisi aivan yksipuolinen kuva. Olen syvästi kiinnostunut noin kourallisesta erilaisia asioita, ja lievemmin kiinnostunut lukemattomista muista. Ylpeilen tietomäärälläni, vaikka suuri osa siitä on sinänsä tarpeetonta silpputietoa. Olen äkkivihainen, mutten kykene näyttämään suuttumustani kuin tutuille ihmisille, mikä johtaa siihen, että jos suutun seurassa, olen aivan hiljaa nurkassa ja haudon murhaa. Jotkut pitävät minua huumorintajuttomana, mikä ehkä johtuu siitä, että huumorini (ja -tajuni) on kuivaa ja toisinaan melko vinoa. Olen huolestuvaisuuteen taipuvainen, ja stressaannun herkästi, jos minulla on useita pitkiä projekteja jatkuvasti kesken. Kaiken kaikkiaan kanssani ei ole erityisen helppo tulla toimeen yhtään syvemmällä tasolla (työkavereita ei lasketa, niin kevyessä kanssakäymisessä ei tule ongelmia). Haluaisin, että joku joskus ymmärtäisi minua täysin, mutta se ei näytä kauhean todennäköiseltä. Kihlattuni pääsee toisinaan aika lähelle. Toisaalta luultavasti kukaan ei voi ymmärtää ketään koskaan täysin, kaikki ihmiset ovat lopulta niin mutkikkaita; en minä ole järin erikoinen siinä katsannossa.
 
Itselläni on kummallinen rooli porukassa. (roolini on aivan itse "aiheutettu"
Eli, porukasta riippuen; joskus vetäydyn aivan taka-alalle, enkä saa sanaakaan suustani ulos. Toisinaan taas puhetta ja ideoita riittää vähän liikaakin, niin että muut joutuvat hidastamaan vauhtiani. Yleensä, olen kyllä jotain tuolta väliltä. Osallistun keskusteluihin, mutten ole se johtaja.

Itseäni henkilökohtaisesti ottaa päähän henkilöt, jotka ovat aina johtajia porukassa.
Yleensä (ei todellakaan aina) "johtajat" haluavat itse päättää kaiken, eivätkä edes kysy muilta mielipidettä asiaan.
Jos sitten jotain ehdottaa "johtaja" miettii hyvällä tuurilla hetken, mutta hylää kyseisen ehdotuksen. Minusta heidän pitäisi antaa hieman enemmän vapautta muillekin ryhmäläisille.
Tällaiset "olot" ovat yleensä mm. koulun ryhmätöissä.
 
Minä voin olla ihan kumpi vain, johtaja tai ei. Se riippuu tilanteesta. Olin kai joskus enemmän johtaja-tyyppi, mutta en aina halua tai jaksasi olla, siksi, saatan jättäytyä suosiolla taka-alalle.
Muuten olen aika sekopäinen ihminen. En voi sanoa olevani huomionkipeä, mutta rakastan herättää esim. kaupungilla huomiota ja shokeerata ihmisiä jo ulkonäöllä. En tiedä olenko loppujen lopuksi olenko mitenkään järkyttävä näky, mutta kyllä minua katsotaan pitkään, kun kuljen jossain. Johtuukohan ehkä siitä, etten ole mikään muovibarbie-mainen teini-ilmestys. :D Mutta kerrassaan rrrrrakastan herättää huomiota, vaikken kyllä kuolisi siihen, jos en herättäisi sitä.
Olen aika muuttuva, voin olla oikea synkistelijä tai riehakas ilonpitäjä. Yleensä olen synkistelijä :wink: . Kai se on sääli.
Tai sitten ei.
Kuten meillä kaikilla, myös mulla on omat vikani (ja niitä riittää! :wink: ) Esimerkiksi voin heittäytyä tosi ärsyttäväksi naljailijaksi. (Varoitus :!: Älkää alkako sanaharkkaan kanssani! :wink:)
 
Ensivaikutelma musta varmasti voi olla kylmä ja ehkä sellainen, että en ole kovin paljon muista kiinnostunut, mutta kaikki jotka oppivat kunnolla tuntemaa tietävät, että asia on täysin erilainen. Olen todellakin tunneihminen. Itken surullisissa elokuvissa, nauran komedioille ja eläydyn siihen, mitä muut kertovat, jos vain voin heidän seurassaan olla oma itseni. Jotkut ovat sanoneet mun olevan todella paljon muista huolehtiva, mutta enpä sitten tiedä onko se niin totta... Ystävää (tai tuntemattontakin) kuitenkin autan, jos huomaan jonkin olevan vialla.

Ehkä olen myös syrjäänvetäytyvä persoona, vaikka täydellinen yksinäisyys onkin suuri kauhistus. Koulussa on pakko koko ajan olla seuraa tai tulen hulluksi, mutta kotona ja yleensäkin vapaa-ajalla, se ei ole niin tärkeää. pärjään aivan hyvin yksinkin. Muista riippuivainen en siis onneksi kovinkaan paljon ole.
 
Kuten Lachesis, olen suuren yleisön silmissä universumin tylsin tapaus. Mutta jos vähänkin enemmän joutuu kanssani tekemisiin, saa pian huomata että olen varsin kummallinen kapistus. Käyttäytymiseni määräytyy aina sen mukaan missä seurassa olen, ja voin tarpeen tullen vääntyä hyvinkin moneen suuntaan. Esimerkiksi omituisuudestani voin tuoda esille ikäni, ja suhtautumiseni oman ikäluokkani valtaväestöön.
Olen nimittäin 15-vuotias. Siis teini. Vihaan sitä sanaa. En pukeudu muodikkaisiin vaatteisiin, en kuuntele pelkkää purkkapoppia tai sitä mikä milloinkin on in, minulla ei ole minkäänlaista ihastuksen kohdetta saatikka sydänsuruja, en tunne minkäänlaista vihaa vanhempiani kohtaan ja vietän perjantai illat kotona hyvän kirjan tai elokuvan parissa tai vaikka shakkia pelaten, mutta mihinkään bileisiin tai muuten kylälle hummeroimaan minua on turha pyytää. Kaiken kukkuraksi koulu on mielestäni ihan kohtuullisen mukavaa. En siis ole teini, enhän? Olen vain fyysisen ikäni vanki. Koulussa minulla on muutama hyvä ystävä, jotka eivät ole alentuneet yleiseen teiniyteen, vaan ovat kanssani niin samoilla aaltopituuksilla, kuin nyt vaan tällaisen ihmisen kanssa olla voi. Heidän seurassaan olen toisinaan se joukon pelle, ja joskus taas (tosin melko harvoin) se pikkuvanha hörhö joka katselee TV:stä vain uutiset ja ajankohtaisohjelmat, ja lukee Tolstoita. Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin avoin ja rento, ja olen myös tunnettu vilkkaasta mielikuvituksestani, ja ennen kaikkea loistavista ideoistani, (niin hyvässä kuin pahassakin). Jos sitten jostain syystä joudun muiden ikäisteni seuraan, (niiden, joita pidän massateineinä), minusta kehkeytyy toisinaan hyvinkin umpinainen ja sulkeutunut ihminen. Olen mieluiten hiljaa omissa oloissani, johtuen siitä ettei heidän kanssaan saa rakennetuksi minkäänlaista mielenkiintoista keskustelua mistään aiheesta. Ystävieni kanssa saan aikaan hyvän turinatuokion,(tai ainakin hyvät naurut) vaikka saappaanpohjista, mutta tähän taas ei muiden tuntemieni ikätoverien mielikuvitus tai huumorintaju näytä riittävän. Sitten jos taas yritän vääntää puhetta jostain itseäni kiinnostavasta aiheesta, he joko katsovat minua kuin ufoa, tai eivät ymmärrä asiasta yhtään mitään. Minua taas kiinnostivat heidän "rakkaus"huolensa ja viimeviikon kotibileiden puiminen viimeksi kolmannella luokalla. Siksi pidän turpani kiinni, ja useimmiten tämä hiljainen halveksuntani (en voi sille tunteelle mitään) tulkitaan ujoudeksi, ja minä kun en jaksa välittää mitä ne minusta ajattelevat. Yritän kuitenkin parhaani mukaan olla kaikille ystävällinen. Pystyn kyllä toimimaan ryhmässä, (johtajanakin jollei parempaa löydy) mutta mieluiten teen asiat yksin tai tarkoin valittujen ihmisten kanssa. Vapaa aikananikin viihdyn usein yksikseni, mutta toisinaan viihdyn tämän pienen oudon kaveriporukkani kanssa, tai itseäni huomattavasti vanhempien seurassa. Huh huh. Kamalaa selittelyä. Tiedän mitä te ajattelette. Hei en mää oikeesti oo niin paha miltä kuulostaa tätä on vaikee selittää!
 
Monilla näyttää täällä olevan sellainen juttu, että he näyttävät kylmältä ja yms. Minulla on juuri päin vastoin. Olen koulussa muka iloinen ja muuta, tietenkin olen myös iloinen koulussa, mutta samalla mietin koko ajan kaiken maailman synkkiä juttuja. Ja kotona olen todella synkkis.

Noh, teini-ikäinen olen ja siihenhän yleensä kuuluu vanhempien inhoaminen. Ja minä todella inhoan heitä. Olen inhonnut jo aika sairaan monta vuotta...
Mutta tämähän on vain ja ainoastaan teini-ikää. se kuuluu asiaan, sanovat kaikki...

Kyllä tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa mutta en hirveän usein jaksa olla kavereideni kanssa vapaa-ajallani paitsi yhen kanssa.

Rakastan johtamista, tai ei minun välttämätät tarvitse olla johtaja mutta tärkeässä asemassa kylläkin.

Ja rakastan ISOJA ryhmätöitä. En tarkoita matikantunnin kiinalaisia laskujuttuja vaan jotain todella isoa ja samaan syssyyn sanon että rakastan suunnittelua. Jonkun todella ISON asian. Ja rakastan myös sen suunnittelemani jutun toteuttamista.

Tämä nyt tuli erikseen, mutta antaa tulla. Rakastan myös yksinoloa. Tai se pitäisi sanoa, että rakastan sitä silloin tällöin. Että minun tarvitsee saada olla joskus yksin. Kesäloma on minulle usein tällaista aikaa. En vietä silloin hirveän paljon aikaa kavereiden kanssa. osaksi siitä syystä että he asuvat niin kaukana.

En tiedä johtuuko se minusta vai muista, että olen todella usein väärinymmärretty, tai minut tulkitaan väärin. Tai kaikki luulevat että olen erilainen kuin olen oikeasti.

Juu juu, en pitkästytä teitä enempää... :)
 
En voi sille mitään, mutta olen hyvin kovaääninen. Jos pelaan esim. Aliasta, muut menettävät pelihalunsa helposti, koska karjun heidän äänensä kantamattomiin. En todellakaan haluaisi olla aina huutamassa, mutta en osaa hillitä äänenvoimakkuuttani. Asiaa ei auta myöskään se, että suuni käy tauotta :p .
Olen myös hyvin kunniahimoinen. En halua jäädä vain tavalliseksi katujentallaajaksi, vaan haluaisin olla jotain suurta, lähinnä näyttelijä. Tiedän, että tälläiset unelmat ovat miltei mahdottomia, mutta haluan kuitenkin uskoa niihin.
En todellakaan halua jäädä seinäruusuksi, vaan haluan jotain erityistä. Olen omasta mielestäni johtaja. Jotain kertoo esim. koulussa tehtävät yhteiset esitelmät. Minua ärsyttää jos kaverini sanoo vain "en mä tiedä". Minä kaipaan yhteistyötä, mutta pelkään, että pelästytän ihmiset itsevarmuudellani :( .
 
Ylös