Missä kappaleessa/yhtyeessä/artistissa on sitä jotain?

S.H.E. on aivan ihana Taiwanista kotoisin oleva bändi, joka laulaa mandariini kiinaksi heidän yksi biiseistään on nimeltään wô ai ni (=I love you)
Se on aivan ihana!
Sen lisäksi itse kuuntelen Serj Tankiania ja Soad:ia mielelläni...
Eikä pidä unhoittaa Metallicaa <3

Summoningin Where Hope and Daylight Die - siinäkin on sitä kirotun kuuluisaa jotakin, ja muutkin tuon yhtyeen kappaleet ovat mielestäni hyviä. Nightwish on myös aika hyvä, pidän varmaan eniten kappaleista Amaranth ja Wishmaster. Näitä voisi tosin listata kunnes maailma kuolee ja aurinko laulaa viimeisen kehtolaulunsa lapsilleen, mutta sanon nyt kuitenkin vielä muutaman. Two Steps from Hellin Flameheart (vaikka sanoitukset kuulostavat joltakin sen tapaiselta kuin "I really need some coffee..."), Immediate Musicin With Great Power ja Mercutio ovat myös sitä luokkaa, joka nostaa niskakarvat pystyyn, ja varsinkin alinta osastoa kuunnellessa tekee mieli heittää koulukirjat hornan tuuttiin, tarttua miekasta kiinni ja pelastaa maailma. Harmi vaan, että matikanope ei suostu.

Kauheaa, melkein unohdin! Visions of Atlantiksen piisi Lovebearing Storm on aivan mahtava, ja muutkin kappaleet ovat hienoja. Muista kappaleista pitää mainita varsinkin sotaa uhkuva Where Daylight Falls, joka kyllä saa jotakin liikkumaan tuolla päässä tai sydämessä tai missä sitten saakaan. Kamalan pitkä viesti tästäkin taas... Hiisi, yhden vielä sanon, eli White Stripesin My Doorbellin, mutta sitten pakotan itseni painamaan tuota hiton nappulaa, jossa lukee "lähetä". Örkki vieköön.

Enya on varmasti jo sanottu täällä, lyön vaikka pääni pantiksi. Jumaloin yksinkertaisesti hänen musiikkiaan, se on täydellistä. Tutkin tuossa pari päivää sitten New Age-genreä, Enyahan kuuluu siihen, ja tulin siihen tulokseen että olen vihdoin löytänyt sen omimman musiikkityylini. Ei se kuitenkaan ole ainoa fanituksen kohde, koska pidän muustakin musasta. Kuuntelen lähes kaikkea jazzin mestareista rockin tähtiin. Ja vaikka olenkin 'vaan' 15v, olen jumittunut 60-luvun wanhaan kunnon heviin. Sydäntäni lähellä ovat esim. Deep Purple, Rainbow, ja Whitesnake, trio, jossa yhdestä kerrottaessa tulee kerrottua myös toisista. Kuuntelen siis monipuolisesti musiikkia, mutta (suokaa anteeksi, tämä on oma mielipiteeni) jätän väliin kaikki örisijät, ja mörisijät, tuplabasarit jne. Poikkeuksen tekee Rammstein. Ja edelliseen kirjoittajaan on vielä yhdyttävä, koska Two Steps From Hell on kaikkine sinfoniaorkesterineen upea yhtye.

Mainostetaan nyt täälläkin.
Tässä tämä. Ensimmäistä kertaa kuullessani olin kirjaimellisesti sanaton. Ja... no enpä sano muuta kuin kaunista. Tässä vielä YouTube - kanava jolta löytyy enemmänkin matskua.

(LOTROsta löytyy nimellä Achazia Laurelin-serverillä, ja siellä itseasiassa ensimmäistä kertaa tutustuinkin tähän artistiin.)

//edit.
Unohdinpa mainita, että olen viimeaikoina alkanut myös kuuntelemaan sellaisia herroja kuin Simon & Garfunkel. Musiikkimakuni on myös muutenkin laajentunut, mutta enpä ala selostamaan tässä.

Aah! Simon & Gargunkel. Duon hajoamisen jälkeen 70-luvun alkupuolelta lähtien parivaljakosta on Paul Simon tehnyt koko joukon tutustumisen arvoisia soololevyjä.

"Uusfolk-bändeistä" (tai-joku-sen-tapainen-genre?) on myös tutustumisen arvoinen Fleet Foxes, joka on julkaissut kaksi levyä (Fleet Foxes ja Helplessness Blues.

1960-luvulta alkaen brittifolkin parhaimmistoon (ja mm. Simonin & Garfunkelin ja monen muun muusikon esikuviin) kuuluu Bert Jansch (3.11.1943 - 5.11.2011). Hän levytti vuosina 1965 - 2006 kaikkiaan 23 albumia. Minulle läheisin hänen albumeistaan on vuonna 1974 julkaistu L.A.Turnaround. No - eipä minulla juuri häneltä muuta levyhyllyssäni olekaan, kuin muutama 1960-70-luvun albumi. Tämän tyyppinen musiikki ei ole ollut koskaan Suomessa mitään valtavirran laajalevikkeistä musiikkia, joten Janschin levyjä on ollut erittäin vaikeaa löytää ennen CD-aikaa, eikä niitä senkään jälkeen ole ollut laajalti tarjolla musiikkikaupoissa: en muista nähneeni niitä ikinä missään muualla kuin harvakseltaan Digeliuksen valikoimissa...

Edit: Hoksasin tarkistaa pitkästä aikaa Levykauppa ÄX:n Jansch- tarjontaa ja ilokseni huomasin, että saatavilla olisi hänen alkupään tuotannostaan pari albumia...

Se hyvä puoli tässä digiajassa on että Spotifyssa näyttää löytyvän melkein 30 levyä Janschilta (ehkä osa on kokoelmia ja livetaltiointeja?) ja suuri osa näyttää olevan myös ostettavissa sitä kautta. Täytyy tutustua.

Minä olen tänä syksynä löytänyt uudelleen yhden lapsuuden levysuosikkini, nimittäin Liisa Akimoffin Alkavan pimeän vuodenajan. Olin onnistunut täysin unohtamaan melkein parinkymmenen vuoden kuuntelemattomuuden aikana miten hyvä tuo levy, erityisesti nimilaulu. Kaunista ja vahvaa.

Toinen lapsuuden suosikkini, jota en ole unohtanut, on Paul Simon (vanhemmillani oli LP-levyinä tuo Akimoff ja muutama levy Simonia, Garfunkelin kanssa ja ilman). Viime aikoina olen kuunnellut hänen soolotuotantoaan, aiemmin pidin ehkä enemmän Garfunkelin kanssa tehdyistä. Tosin lapsena suosikkini oli 50 ways to leave your lover, sanoja ymmärtämättä.

Simonista tulee mieleen toinen taitava juutalainen Sean Altman, jonka musiikkia en ole onnistunut löytämään muualta kuin YouTubesta. Kuten esim. tämä versio The Boxerista (jossa musiikki alkaa noin kolmen minuutin kohdalta). Tai toinen cover-versio tai huumorimusiikkia (lähinnä juutalaisuudesta), a cappellaa ja muuten vain outoa. Monipuolinen mies ja komea ääni.

Lopuksi vielä jotain aivan erilaista. Ukulele Ike, oikealta nimeltään Cliff Edwards ja Paper Moon. Edwards teki ukulelesta valtavan suositun joksikin aikaa mutta suosion hiivuttua hänelle ei käynyt oikein hyvin. Hänen elämästään kertoo tuore laulu The Lonesome Death of Ukulele Ike, esittäjänään Tom Russell, sitä on soitettu aika tiuhaan Turun radiossa viime aikoina. Hyvä laulu sekin. Ja löytyy Spotifysta.

En olekaan muistanut kuunnella Tom Russellia pitkään, pitkään aikaan, joten kaivelin levyhyllyäni tovin ja löysin ainoan omistamani LP-levyn Tom Russell Band: Road To Bayamon (julkaistu 1987). Sitä olen nyt kuunnellut, ja hyvältähän se kuulostaa edelleenkin. Jostakin syystä tämän armoitetun tarinakertojan levyjä en ole tullut hankkineeksi tuota ainokaista enempää. Wikipedian mukaan mies on tehnyt vuosien saatossa mittavan määrän albumeita, joihin varmaankin pitäisi tutustua.

Tom Russellista muistui mieleeni toinen melkomoinen tarinakertoja: John Prine, joka on julkaissut albumeita vuodesta 1971 alkaen. Hänkään ei ole meillä erityisen tunnettu artisti / launluntekijä, mutta tutustumisen voisi aloittaa esim. albumeista Sweet Revenge (1973), German Afternoons (1986) tai The Missing Years (1991) ja myös kokoelmalevy Pime Prine: The Best of John Prine (1976) antaa hyvän kuvan miehen uran alkupuolen tuotannosta.

Ensiksi mainitsemallani albumilla on kappale Please Don't Bury Me, jonka haluan ehdottomasti kuulla hautajaisissani, koska se on iloinen laulu, sanoitus on aika hulvaton ja kappale on ko. tilaisuuteen soveliaan rienaava (ja satavarmasti suvun tosikot repivät hihat ihokkaistaan)

Woke up this morning
Put on my slippers
Walked in the kitchen and died
And oh what a feeling!
When my soul
Went thru the ceiling
And on up into heaven I did ride
When I got there they did say
John, it happened this way
You slipped upon the floor
And hit your head
And all the angels say
Just before you passed away
These were the very last words
That you said:

Chorus:
Please don't bury me
Down in that cold cold ground
No, I'd druther have "em" cut me up
And pass me all around
Throw my brain in a hurricane
And the blind can have my eyes
And the deaf can take both of my ears
If they don't mind the size
Give my stomach to Milwaukee
If they run out of beer
Put my socks in a cedar box
Just get "em" out of here
Venus de Milo can have my arms
Look out! I've got your nose
Sell my heart to the junkman
And give my love to Rose

Give my feet to the footloose
Careless, fancy free
Give my knees to the needy
Don't pull that stuff on me
Hand me down my walking cane
It's a sin to tell a lie
Send my mouth way down south
And kiss my ass goodbye

Gary Moorella on pari hyvää kappaletta. Suosittelen erityisesti kipaletta "Over the hills and faraway." Uskon, että hyvin moni on kuullut sen. Ehdottomasti yksi parhaimmista tietämistäni kappaleista.

Löytö! En tajua missä pimennossa olen elämäni elänyt, kun kuulin vasta kuukausi, vähän vajaa sitten bändistä nimeltä Nickelback. Aivan loistavaa, upeaa musiikkia. Normaalisti en grungesta perusta, mutta tässä ei olekaan sitä wanhaa grunge-soundia. Erityisesti bändin uutukaislevyltä hitiksi noussut When we stand together-kappale on todella upea, ja kertoo värsyttävästi tämän maailman ongelmista ja eriarvoisuudesta. En voi kuunnella edes ensimmäistä säkeistöä puoliväliin saamatta kylmiä väreitä.

Nickelback on omia suosikkeja vuoden kahden takaa, nykyään tulee vain kuunneltua hieman kevyempää musiikkia. Tuli myös viikko pari sitten löydettyä uudestaan vanha tuttu Bomfunk Mc's joka tuli aikoinaan tutuksi playstation ykkösen pelistä, Firebugs. Kyseessä oli ajopeli jossa kahtena valittavan kuskina toimivat Bomfunkkien DJ Gizmo ja B.O.W. Ja loogisesti kappale freestyler soi taustalla 247.

Oma musiikkimaku on vuosien varrella vaihdellut melkoisesti aina klassisesta heviin, mutta tällä hetkellä elektroninen musiikki on hiphopin ohella ehkä lähinnä sydäntä. Kuitenkin yksi duo on ollut jo jonkin aikaa ylitse muiden, sillä Mike Stroudin ja Evan Mastin perustama duo nimeltä Ratatat tekee elektronista musaa, jossa on juuri sitä jotain ja paljon onkin!

Pojat tekevät elektronista, kitaralla höystettyä musiikkia, josta löytyy vivahteita myös monista muista genreistä. Musiikki on mielestäni todella persoonallista ja se mikä minua erityisesti bändin musiikissa kiehtoo, on monipuolisuus ja järjettömän kova taso levystä toiseen. Ratatat on julkaissut pari remix-albumia ja neljä varsinaista albumia: Ratatat, Classics, LP3 ja LP4. Pidän jokaisesta albumista, sillä ne eivät todellakaan ole toistensa kopioita, vaan ihan aidosti omanlaisiaan teoksia säilyttäen kuitenkin sen tietyn saundinsa, josta Ratatatin tunnistaa!

Jokaiselta bändiltä tietysti löytyy ne omat suosikkibiisinsä ja itse voisin mainita ja suositella tutustumaan näin aluksi seuraaviin biiseihin:
- Seventeen Years (Ratatat)
- Wildcat (Classics)
- Falcon Jab (LP3)
- Drugs (LP4)

Ensimmäiseltä Ratatat-albumilta löytyy myös Lapland niminen biisi, johon kannattaa tutustua jo ihan nimen takia. Myös remix-lätyt ovat ehdottomasti kuuntelemisen arvoisia jos hiphop vetää puoleensa, sillä Ratatatin taustojen päälle räppäämään löytyy sellaisia nimiä kuten Jay-Z, Kanye West, Notorious B.I.G. ja Missy Elliott.

Olenko siis jotenkin ainoa, joka ei ole kuullut / tunne noista yksittäisistä laulajista mitään? Joko elän pimennossa tai sitten olen pimeä tyyppi. Jooh, enemmän tuo suomalaisten tekemä englanninkielinen rock puree, ainakin tällä tytöllä. Eli nyt Lovex on mielessäni kovassa nosteessa. Kuuntelen myös brittiduota Hurts sekä saksalaista cover-yhtyettä The Baseballs.

Miksi?
* Lovex *
- Kuulin Lovexista alun perin radiosta, kun mainostettiin heidän uutta lauluaan Ordinary Day. Ajattelin kuunnellessani, että se kuulosti hyvältä. Halusin kuulla lisää ja kun heidän silloista "vanhaa" soitettiin, radiosta kuului Guardian Angel. Olin melkein myyty, mutta sen jälkeen soitot katosivat. Nyt viime vuonna he julkaisivat uusimman levyn, jonka ensimmäisiä raitoja kuulin Voicen radiosta; Slave for the Glory ja U.S.A, nyt soitetaan myös kappaletta Marble Walls. On kyllä tilauksessa (oli hyvä tarjous) Lovexin uusin levy Watch Out! jonka tulon jälkeen kulutan sitä radiossa.

* Hurts *
- Ensimmäinen laulu, jonka kuulin oli Sunday. Kappale iski heti. Naps vain. Myös kappale Illuminated vahvisti tykkäämistäni. Odotan albumia Happiness, joka tulee postissa. Oli pakko tilata, nyt kun löytyi hyvä tarjous. Harmi, kun heiltä ei ole enempää.

* The Baseballs *
- Syy / ansio on radion, kappaleen Umbrella soitua radiossa. Ei soitot lakannut soimasta, mutta kun he julkaisivat uuden levyn ja sieltä kuulin raidan Candy Shop, halusin ne. Odotin sopivaa tarjousta ja nyt ne komeilevat levyhyllyssäni.

* Off? *
- Olenko hullu, kun haluaisin kaikki albumit näiltä; The Baseballs (kaikki), Hurts (tulossa) ja Lovex (yksi tulossa, kaksi puuttuu).

Epic Sax Guy YouTuben yli 10 miljoonaa kertaa ladatussa esityksessään rytmittää kivasti työpäivää. Viimeksi jouduin kuitenkin lopettamaan toiston, kun viidennes ajasta oli vielä jäljellä. Se masensi niin, että soitan kaveria seuraavan kerran vasta kun pystyn kuuntelemaan koko esityksen.

Kenties herkin menetetystä rakkaudesta kertova laulu on Jaakko Tepon Hilma ja Onni. Myös kokoonpanon Nightwish feat. Pekka Kuusisto coveri kyseisestä kappaleesta on mielenkiintoinen.

Kunnes Hiliman vei multa Onni
Laukkanen, kylän ravattisonni

Hajanaisten kenkies lotinaa
Navetalta kuule nyt en.

Pysäyttävää.

Olen vastikään alkanut diggaamaan Goo Goo Dollsia. Olen kyllä ollut tietoinen bändistä jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin ruvennut pitämään niiden soittamasta musiikista vasta hiljattain. Ennen pidin niitä sellaisen "ihan kuunneltavana" yhtyeenä, mutta nyt ihmettelen, miten olen aiemmin voinutkaan tuolla lailla aliarvostaa niitä.

Sonata Arctica on ollut juurtuneena syvälle sydämeeni jo 4 vuoden ajan Laulajana ja kappaleiden säveltäjänä&sanoittajana Tony Kakko tekee uskomatonta työtä ja olen kerrassaan umpirakastunut bändin henkilöihin, melodiaan ja sanoihin Niissä on jotain niin ihmeellistä ja osa kappaleista saavat kyyneliin, kun taas toisten tahdissa tekisi mieli vaan irtautua arjesta ja heittäytyä melodian vietäväksi Keikoillakin bändi vetää uskomattoman hyvin!
Elikkä Sonata (henkeen ja vereen), Apocalyptica ( aevan uskomatonta ihanaa musiikkia) ja Nightwish Ne kolahtaa!

Lisäksi Pippinin laulu Taru sormusten herrasta viimeisessä elokuvassa saa mut ihan aina kyyneliin. Sanat koskettavat todella sydäntä, ja koko kohta elokuvassa: taistelutanner ja sotilaat (faramir), jotka juoksevat kohti varmaa tuhoa.

Enyan May it be on myös aivan ihana! Ääni ja melodia! Aivan ihana!♥

Patrick Wolf hyppäsi nopeasti uudeksi the suosikikseni. Miehellä on upea ääni, paljon lahjoja ja omaperäinen tyyli. Tuotanto on monipuolista, mutta yhtäkään huonoa biisiä ei (minun mielestäni) ole, vaikka niin erityyppisiä keskenään jotkut ovatkin. Lisäksi Patrick on persoonanakin oikein suloinen hahmo. En oikein osaa järkevästi edes kuvailla, kuinka paljon hänen musiikkiaan ja häntä rakastan.

Haluan nähdä Patrickin livenä. Niin kovasti. Suomessa oli keikka viime itsenäisyyspäivänä muistaakseni, mutten silloin vielä ollut tutustunut hänen musiikkiinsa ja sitä paitsi keikka oli K-18... Elättelen vähän toiveita, että akustinen kiertue päätyisi vielä Suomeen ja ikärajakin olisi matalampi.

Jos vähän erikoisemmasta musiikista pitää, niin suosittelen kovasti kokeilemaan.

Tällä hetkellä uusi lempparini on Blind Guardian, mutta Northern Kings tulee hyvänä kakkosena. Ihanaa musaa molemmilla. Olen näköjään (taas) alkanut kuunnella Irlantilaisia jigejä. Viimeisenä koulupäivänä kaverini nappasi kuulokkeeni, kuunteli hetken ja antoi sen takaisin kasvoillaan kerrassaan kauhistunut ilme. Ei taida ihan mun musa kolahtaa (mutta kuuntelevat ne sentään Skrillexiä). Myös vanhat Nightwishin biisit on ihan hyviä, mutta en vain pysty kuuntelemaan heidän nykyistä musaansa. Liian pakkopullaa.

edit. Siis minusta Nightwishin nykyinen solisti on ihan ok ja hyvä laulaja, mutta sanoitukset ja tunnelma ovat minusta muuttuneet niin paljon, että minusta tekisin heille vääryyttä kuuntelemalla pakolla. Myös monen muun bändin kuuntelu on jäänyt, koska tunnelma on muuttunut liiaksi.

Viime aikoina soitossa:

Two Steps From Hell
- Musiikkiyhtiö, joka tuottaa musiikkia mm. erilaisiin elokuvatrailereihin. Eeppistä musiikkia ja erittäin hyvää lenkki-/motivaatiomusiikkia. Pari hyvää zibaletta:
Strength Of A Thousand Men, Protectors of the Earth, To Glory, Heart of Courage

Matt Cardle
- The X Factor UK-voittaja vuodelta 2010. Loistava, persoonallinen ääni. Eka levy ei kokonaisuutena kovinkaan erikoinen ole, mutta tämä biisi on ollut melko vahvasti soitossa. Eniten on kuitenkin tullut katseltua miehen Live Show-vetoja ja tämä on varsin mykistävä veto! Myös coveri Set Fire To the Rain-biisitä kannattaa kuunnella.

Take That
- Take That ei ole ennen juurikaan mielenkiintoa herättänyt, mutta Progress-albumilta löytyy monen monta napakkaa biisiä joista mainittakoon Kidz, SOS ja The Flood (katsomisen arvoinen musiikkivideo!).

Adrian von Zieglerin Crann na Beatha ja Prophecy saavat kylmät väreet kulkemaan pitkin niskaa.. Niissä on jotain suuren metsän tuntua, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Itselleni ovat myös Leijonakuninkaan (etenkin kakkosen) musat kolahtaneet, We Are One ja Can You Feel the Love Tonight.
Hayley Westenran laulamana Scarborough Fair saa tuulen allen alleen, tätä on monet kerrat kuunneltu ja fiilistelty ihan tunnelmissa
Useimmat Nightwishin biisit Tarjan ajoilta iskevät myös kipinää, samoin Faunin jotkin kipaleet.

Ja sitten on Carly Rae Jepsenin Curiosity, mikä on itselleni melko merkityksellinen biisi ja onhan se nyt mukavaa kuunneltavaa muutenkin