Missä kappaleessa/yhtyeessä/artistissa on sitä jotain?

Vána

Hobitti
Topikin ideana olisi kertoa joistain yhtyeistä, artisteista tai kappaleista, joissa on jotain erikoista tai ovat vain kerrassaan upeita. Muistakaa myös perustella vastauksenne, jotta muutkin tietäisivät mikä juuri siinä kappaleessa/artistissa/yhtyeessä viehättää.

Itse pidän monenlaisesta musiikista, ja useista kappaleista ja on vaikea sanoa mitään tiettyä bändiä parhaaksi.
Yksi parhaimmista yhtyeistä on kuitenkin mielestäni Ultra Bra, koska heidän äänensä sopivat yhteen loistavasti. Kappaleet itsessäänkin olivat loistavia, koska ne olivat täysin erilaisia kuin muut. Ne oli sovitettu erittäin hyvin orkestereineen päivineen. Ihanaa musiikkia. Harmi vaan että lopettivat.

Sitten yksi hyvä kesäbiisi on Inner Circlen Swet, eli se biisi, joka oli joskus mpnta vuotta sitten jaffamainoksissa. Oijoi, tekee mieli aurinkoon.
 
David Bowiessa on sitä jotain. Lähes kaikissa hänen kappaleissaan on sitä jotain. David Bowie on minun oma henkilökohtainen jumalani. Upea ääni, aina tyylikäs, aina muuntautuva, aina odottamaton. Ja vielä lähestyessään kuudettakymmenettä ikävuottaan (hän on nyt 56) uskomattoman nuorekas, ja minun mielestäni todella komea - tai ehkä pitäisi sanoa ennemmin kaunis - mies.

Jos pitäisi valita yksi ainoa, minuun eniten vaikuttava kappale Bowien laajasta tuotannosta, minulle se olisi ehdottomasti Conversation piece. Pahan masennuksen kourissa kuuntelin tuota biisiä kerta toisensa jälkeen, ja siinä on alakuloisuudesta ja surullisista sanoista sitä jotain, joka lohduttaa ja auttaa jaksamaan. Ja tuo biisi on myöskin sanalla sanoen kaunein musiikillinen tuotos, jonka olen koskaan kuullut.
 
Hallucinogenin useimmat biisit ovat aika psykedeelistä kuunneltavaa, varsinkin jos jaksaa keskittyä. Valtaavat pään erittäin tehokkaasti. Suosikkeina mainittakoon <i>Jiggle of the Sphinx</i> ja <i>Horrorgram</i>.
 
jotkut Marilyn Mansonin biisit ovat hyviä..esim. Kaboom Kaboomja eräät muut kappaleet.
ja myös jotkut Nirvanan biisit ovat hyvii..en nyt muista mitkä..
niin ja...ihanaa,leijonat ihanaa ja kaikki peliin myös..voisin luetella koko päivän hyviä kappaleita..mutta taidan jättää tähän
 
mielestäni Sonata Arctican biisissä "Victoria's Secret" on sitä jotain..:) ja Ultra Bran "itket ja kuuntelet"
 
Sara niminen yhtye on minulle sellainen jossa on 'sitä jotain'. Bändi on hieman uudempi tuttavuus, hankin levyn melko vasta. Ja on hauskaa huomata jokaisella kuuntelukerralla jotain uutta ja mielenkiintoista. Kaikki omistamani Kromi levyn kappaleet ovat melko loistavia, parhaimmistkosi nousevat kuitenkin Tanssiin ja Kooma.

Toinen minulle tärkeä yhtye on Maj Karman Kauniit Kuvat. Omistan tosin vain kaksi levyä(Rautaneito & Metallisydän), mainioita kumpainenkin. Kappaleiden lyriikat ovat loistavia. Parhaimmistoksi nouskoot nyt Satulaulu ja Karl Benz.

Voisin myöskin luetella bändejä ja kappaleita melkoisesti, mutta jätetään se nyt tälläkertaa.
 
Jonna Tervomaassa on ehdottomasti sitä jotakin. Neiti tulkitsee kappaleitaan aivan upeasti ja väreet vaan kulkevat selkäpiissä, kun kuuntelee vaikkapa Näyteikkunalla- tai Ville Kankaan Suuri Erehdys-kappaleen, jolla Jonna laulaa.

Kemopetrolin Slowed down levy on myöskin aivan alusta loppuun täynnä sitä jotakin.
 
Flora's secret on aivan mahtavasti sävelletty, jos siihen vielä lisää Enyan äänen, niin ei voi paremmaksi mennä.
 
Don Huonot -siinä todella on sitä jotain. En osaa selittää, mutta jotenkin Don Huonot on aina kolahtanut. Jos lähden vaikka lenkille, alan aina ensimmäisenä hyräillä Don Huonoja.
 
Nerokkuus löytyi Pink Floydin kappaleesta Money. Älkää kuunnelko kukaan kenen päässä mouruaa joku räpättäjä tai Jennifer Lopez-kissu. Voitte järkttyä. Älkääkä kuunnelko varsinkaan minua, olen vain jäänne 60-70-luvuilta, ainakin ajatuksista ja musiikkimausta päätellen :roll:
 
MUSE - Space dementia

"you make me sick because i adore you so"
 
Linkin Parkissa on tosiaan sitä jotain...mun mielestäni! :)
biisien sanat ovat loistavat ja siinä musiikissa on asennetta.. ja tällä saa ehdottomasti suututettua iskän tarpeen tullen.. :wink:
 
@junkmail - Miehen Sinusta Teen

Biisi on todella selkäpiitä karmiva, kenties jo sen inhottavien sanojen takia,
mutta silti kuuntelen sitä.
Kannattaa kuunnella, jos yhtään pitää suomirapista!
 
Blind Guardianissa on sitä jotain ja vähän enemmänkin! Lähestulkoon jokaisessa biisissä...joka sävelessä ja sanassa...mutta siitä taisin jo hehkuttaa tarpeeksi entisessä vanhassa lohikäärmeessä. :wink:
Samoin Symphony X:n Accolade ykkösessä ja Communion and the Oraclessa. Ah, mitkä koskettavat melodiat.
Niin ja Kate Bush-niminen laulajatar on kyllä uusin löytöni...Siinä on naisella upea ääni ja sellaiset laulut mitä ei enää kovin moni teekkään. Cloudbusting-niminen biisi esimerkiksi, eipä taida täältäkään kovin moni tietää...? En kyllä oo varma tekeekökään se enää levyjä....jokatapauksessa.
 
Nyt kyllä kuulostan kauhealta teinipeelolta... 50 Cent.
Sille ei voi mitään.
Hänellä on tarttuvaa musiikkia, ja muutenkin olen aivan lääpällään. :p
Ja . Mahtavaa musiikkia.
 
Nine Inch Nails, siinä on kaikki. Trent Reznorin yltiöangstiset industrial-mestariteokset ovat puhutelleet minua jo Broken EP:n ajoilta asti, reilu kymmenisen vuotta sitten. Vaikka (tai koska) levyjen julkaisutahti on harva (studioalbumi viimeksi vuonna 1999, sitä ennen 1994...) niin nälkä uutta materiaalia kohtaan on valtava... Kuinka synkkää, ahdistavaa ja raakaa (ja samalla viimeistä piirua myöten huolellisen tyylikästä) musiikki voikaan olla, aina kerta toisensa jälkeen... Mies on nero, kuuleehan sen!
 
Hmm.

(CMX:stä en sano tässä mitään, sitä on jo toinen topicci täynnä. Jumalia ovat).

Mutta. PJ Harvey on aika täti. Ääni on ihan omanlaisensa ja laulutyyli asenteellisen kaunistelematon. Omistan pari levyä, joita kuuntelen silloin tällöin. Lauluissa Big exit ja To bring you my love on jotain niin maanista, että niitä tekee mieli kuunnella ihan liian kovalla ja kähistä itse mukana. Harmikseni tässä on taas kyseessä sellainen artisti, jonka sanoituksista en koe ymmärtäväni ihan tarpeeksi. Musiikki toimii toki ilmankin, mutta kokemus jää silti vähän vajaaksi.
 
Don Huonot täällä jo mainittiinkin. Minä mainitsen vähän lisää. Vallan loistavia ovat, toki, mutta erityisesti yksi piisi on kolahtanut niin että oksat pois. Tähän kolahtamiseen on tietty vaikuttanut myös se, että siihen liittyy monia muistoja monista eri tilanteista. Mutta ilman niitäkin, aivan käsittämättömän mainio kipale. Hyvää yötä ja huomenta.
Sanoitukset tönivät jollain tavalla joka kerta. Oivalluksia.
 
Vaikka nyt noin yleisesti kuuntelen punkkia, niin maailmankaikkeuden vaikuttavin kipale on kyllä Sibeliuksen Finlandia, yllättävää, kyllä. Siinä on biisi, joka iskee tämmöisen tavalisen suomalaisen pulliaisen selkäpiihin ihan todella. :lol:
 
Sonata arctican Victoria's secretissa tosiaan on sitä jotain.
Samaten Blind Guardianin Battlefield. Tässä kaksi semmoista joita mielelläni kuuntelen. Samoin osa Nightwishin tuotannosta kuten myös Sonatan, RHCP:n ja Apocalyptican.
 
Ylös