Mistä kirjasta? Lue ensimmäinen viesti.

Heidän päivittäiset kävelyretkensä suuntautuivat eläintarhaan, puistoihin ja hautuumaille. Piazza del Popololla olevaa obeliskia kunnostettiin. Sen huipulta huusi muuan Massimo katutasolla puuhailevalle työtoverilleen, että "lähetä ämpärissä tulitikkuja ylös!", mutta tämä vastasi huutoon ehdottamalla, että "eiköhän, Giorgio, läiskitä syömään jo"? Villa Borghesin puistossa taas eteni viidentoista sentin askelin vanha nainen seuranaan kaksi hanhea ja kolme kissaa. He kulkivat siinä sen näköisinä kuin olisvat aina olleet liikkeellä juuri tuolla kohdalla maapalloa. Kauempana pojat pelasivat jalkapaloa, yksi taklattiin kumoon, ja noustessaan pystyyn hän totesi kovalla äänellä kättään heiluttaen: "Merda!" Ja siellä täällä paloi lehti- ja oksanuotioita, joissa kupruili myös runsaasti oluttölkkejä.
 
Jos ei olisi tämä joka se on, olisi melko varmasti Arto-herra, kukapa muukaan, mutta kun ei. Hitsiläinen. Melkein voisi antaa puoli pistettä kuitenkin.

– Niin. Peli siis pääsi alkamaan vasta pienen välikohtauksen jälkeen, sillä järjestäjien ilmoille päästämästä lintulaumasta laskeutui tauon aikana kentälle jommoinenkin joukko. Siinä sitten lehahteli ja tepasteli pelaajien parissa kaikenlaista paikallista varista ja ties mitä paratiisilintua tuhatmäärin. Värikylläinen näkyhän se oli kieltämättä, mutta ei oikein ikään kuin paikallaan tämäntasoisen ottelun toisen puoliajan alkaessa. Paikallisilla poliisivoimilla kuuluu täällä kuitenkin aseistukseen sahatut haulikot, joten helpostihan suurin osa siivekkäistä saatiin toimitettua autuaimmille pelikentille: NATO ja Varsovan Liitto eivät ottaneet tähän verilöylyyn osaa. Jokunen vankkanokka, olisikohan tukaani?, siellä vielä aina silloin tällöin kraakaisee oikein viidakkomaisesti.
 
Ei sentään. Toinen puoliaika, niinhän siihen on präntätty. Mutta joo, Juhani Peltosen Elmosta todellakin on kyse. Niin on nirvanat. @Telimektar, johdata meitä eespäin, eespäin tiellä taistojen!
 
Ovi aukeni raolleen, ja kapea harmaa savu hulmahti sisään ja kiertyi matolle keräksi. Tuon harmaan kerän keskeltä räpytteli kaksi kalpeaa silmää. Minä näin kaiken aivan selvästi piilopaikastani vuoteen alta.
- Se on kummitus, sanoin itsekseni. Oli kummallista, ettei tuntunut läheskään yhtä kaamealta katsoa sitä kuin kuulla sen nousevan portaita.
 
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Muistelen, että kummituksesta tuli papalle eräänlainen kämppis/lemmikki, joka nukkui omassa korissaan hänen makuuhuoneessaan.
 
Vuoro on päässyt nolosti unohtumaan, mutta nyt vihdoin jatketaan.

Mitä tekisit jo löytäisit lohikäärmeen aarteen? Minä varmaan juoksisin ympäriinsä kuin päätön kana, tunkisin taskut täyteen kolikoita ja jalokiviä ja kikattelisin mielipuolisena. Mutta kun taskut kävisivät raskaammiksi ja raskaammiksi, alkaisin miettiä: Miten hitossa minä saan kaiken tämän roinan kotiin?
 
Nope.

Gandalf tarkoittaa hobiteista puhuessaan varsinaisesti sitä, että he eivät säiky. Heillä ei välttämättä ole samaa synnynnäistä rohkeutta kuin Aragornilla tai Boromirilla, mutta he eivät suostu jurottamaan edes tuhon tai kuoleman kohdatessaan.
 
Ei arvauksia, joten seuraavaa vihjettä peliin:

Éowyn on kuin Amelia Earhart, Jane Goodall tai Lynn Hill. Hän on kuka tahansa nainen, joka toimii omapäisesti miesten hallitsemassa maailmassa - miesten jotka haluaisivat estää häntä tavoittelemasta ruumiillisia ja älyllisiä rajojaan. Hän ei vastusta rakasta kuningastaan katkeruudesta. Hän vastustaa kuningasta, koska tietää että kuningas on väärässä ajatellessaan, että hän on kyvyiltään vähäisempi vain siksi että on nainen. Hän ei suostu kompromisseihin ja tekee omat päätöksensä.
 
Muistaakseni on olemassa kirja nimeltään Management by Sauron (tekijää en muista). Sen sisältö on luultavasti jotain tämäntapaista.
 
Ehkä jotain tämäntapaista, en ole lukenut joten en tiedä. Tämä on kyllä kansikuvaltaan ja varmaan näkökulmaltaankin symppiksempi, ja Sauron esiintyy vain yksittäisinä mainintoina.

Omien rajojen tuntemista ei nykyään pahemmin opeteta. Meitä kehotetaan pyrkimään eteenpäin keinolla millä hyvänsä, sillä yhteiskunnassamme tunnustetaan vain voitto eikä paljon muuta. Voittaja saa kaiken. Ota itseäsi niskasta kiinni. Tällainen ylimielinen ajattelu luonnehtii armotonta maailmaa. Gandalf saattaa toisinaan olla kärttyisä vanhus (etenkin Peregrin Tukin kanssa), mutta hänessä ei ole hiukkaakaan hybristä. Sarumanilla ja Sauronilla sen sijaan on taipumusta ylenmääräiseen ylpeyteen, joka koituu ennen pitkää kummankin kohtaloksi.
 
Ei uusia arvauksia? Olisiko niin, ettei kukaan ole tullut lukeneeksi tätä hassua pientä kirjaa... Joka tapauksessa uusi vihje peliin:

Konnusta voi tulla niin todellinen kuin elämämme, yhteisömme ja valtiomme sallivat sen olla. Sen ei tarvitse olla olemassa vain ajatuksissamme tai lavasteina Uudessa-Seelannissa. Tolkienin kirjoilla ja Peter Jacksonin elokuvasovituksilla on miljoonia ihailijoita. Kuvittele mitä voisimme saada aikaan, jos kohottaisimme äänemme Konnun ritareina. Meistä tulisi voima, joka olisi pakko noteerata. "Kontu elää!" voisi olla meidän neljännen aikamme motto.
 
Eihän tämä ole se Konnun kootut viisaudet? Ei ihan tunnu natsaavan mielikuviini (jotka ovat erittäin meh), mutta siitä on aikaa, kun sen luin.
 
Kyllä vain. Juuri se hassu, tavallaan herttainen mutta aika yliampuvan positiivinen ja mutkat suoriksi vetävä pikkuopus on kyseessä. Ole hyvä @Dracaena , vuoro on sinun.
 
No jopas! Muistan vain kohotelleeni kulmia ja pyöritelleeni silmiä kyseistä kirjaa lukiessa. Nätti pikku kirjanen se kyllä oli, ja ajatus oli ihana.

Nyt täytyy ensin vähän tutkia, mitä kirjoja olen täällä aiemmin arvuutellut, ettei tule samoja...
 
Oletteko pannut merkille, että nykyään Marrasvirralla on naurettavan paljon kissoja? Niihin törmää kaikkialla, vaikka niihin ei kiinnitetäkään huomiota. Meilläkin asuu yksi. En muista, mistä ja milloin se tuli, Miuku, Mouru vai Naukuko sen nimi on, mikä lie. Tulee ja menee oman päänsä mukaan. Sellainen yönmusta otus. Osittain valkoinenkin, ellei jopa enemmän valkoinen kuin musta, kun tarkemmin mietin...
 
Eihän tämä ole se Konnun kootut viisaudet?
Sivuhuomiona täytyy mainita, etten ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta sen nimi on tuttu. Kuvittelin sen nimen perusteella esittävän elämän viisautta, jota (kuvitteellisesi) hobitit olivat tunteneet. Ilsilmírën otteiden perusteella jokseenkin harhaanjohtava nimi.
 
Ylös