Ajattelin kyllä aluksi jotain Aku-tarinaa, jossa oli lentäviä pingviinejä. Yhtä kaikki seuraava lainaus on vallan erilainen ja lienee varsin vaikea, mutta arvatkaa kirjailijaa. Koska kuitenkin juuri kirjaa olen lukemassa, sattui se olevan helpoiten löydettävä.
"Puhtaasti materialistiselta kannalta katsoen inkojen yhteiskuntajärjestelmä oli luonnollisesti miltei saavuttanut täydellisyyden. Jokaisen kansalaisen ruoasta, juomasta, vaatteista ja sukupuolisista tarpeista, vieläpä huvituksistakin oli pidetty huolta. Ei tunnettu työttömyyttä eikä työn orjuutta. Työntekijöistä huolehdittiin kuten ainakin valtakunnan tärkeimmästä aineksesta; kansaa suojeltiin ruumiillisilta kärsimyksiltä ja valvottiin tarkoin, että se säästyi rasituksilta, uhreilta ja kiristyksiltä. Sekä lapsi että vanhus tunsi itsensä tärkeäksi ja hyödylliseksi; jokainen kansalainen saattoi iloita yleisestä hyvinvoinnista kuten oman työnsä tuloksista. Valtakunnan sisällä vallitsi ikuinen rauha. Elämä oli varmaa ja vakavaa; kalvava tyytymättömyys, levoton muuttamishalua, kunnian, omistamisen ja rikastumisen himo olivat tuntemattomia.
Yksilöllisille arvoille rakentuvan kristillis-länsimaisen maailmankatsomuksen valossa kuva taas muuttuu kokonaan toisenlaiseksi. Inkalaisen ihmisen elämästä ei ainoastaan puuttunut kaikki yksityinen yrittelijäisyys ja siveellinen edesvastuu, vaan yleensäkin koko inhimillinen kehitys.
Tosin suojelivat valtio ja laki jokaista kansalaista, mutta lakimääräyksistä oli muodostunut elämänpainajainen ja yksilön pakkopaita. Kukaan ei voinut tulla onnelliseksi omalla tavallaan eikä omista ansioistaan. Raatoi vaikka kuinka – mikään ei voinut muuttua. Työ ei ollut väline kehittymistä varten, vaan iloton itsetarkoitus ja iloton velvollisuus. Ahkerinkaan ei voinut parantaa asemaansa, vaan vuoden kuluttua hänen oli jälleen aloitettava alusta. Ihmisen oli pakko kuolla niissä oloissa, joissa hän oli syntynyt. Asuinsija, ruoka, vaatteet, työ, huvitukset, ammatti, persoonalliset oikeudet ja vieläpä yksilöllisin kaikesta, rakkaus, olivat vain Incan ja valtion armolahjoja ihmiselle, ja niiden käyttö yksityiskohtiin saakka lakimääräyksillä säädöstelty. Inkalainen ihminen ei koskaan tullut t ä y s i k a s v u i s e k s i, sanoo Prescott. Hän pysyi ikuisena kehittymättömänä lapsena, jonka ruumiillisista tarpeista, tavoista ja siveellisyydestä valtio huolehti ankaralla ja hengettömällä puolueettomuudella – lapsena, jonka kaikki yksilölliset velvollisuudet sisältyivät vain tylsään, tahdottomaan t o t t e l e v a i s u u t e e n."