Mistä kirjasta? Lue ensimmäinen viesti.

Stepanin koodeksiin liittyvää novellia vähän arvailin jo ennen viimeistä vihjettä, mutta en osaa sanoa kenen kirjoittama tai mistä noista kolmesta kirjasta. Olenko edes viimeisintä ehtinyt lukea, vaikka hyllyssä onkin.
 
Nimenomaan ensimmäinen Stepanin koodeksi, jossa kotimaisille kummankirjoittajille ensi kertaa tarjoiltiin Lovecraftin hengessä vapaasti riepoteltavaksi tuo myytos, jonka keskiössä kummittelee kyseinen muinoin Kutna Horan hopeakaivoksesta löytynyt pirullinen kirja, monikätinen jumalatar, hevosenpäisiä hirmuja, jesuiittoja, bibliofiilejä, hopeaa, hulluutta ja kuolemaa. Luettavissa ilmaiseksi yo. linkin takaa! Näytteet oli napsittu sieltä täältä eri tarinoista.

Vuoro Kuusamalle!
 
Tässä jotain mitä on ollut luvun alla.

Nyt, kun A:n silmien edessä kehittyi tilanne, joka on aina pahamaineisen vaikea ratkaista - niin vaikea, sille on annettu nimi ja sitä kutsutaan Ikuiseksi kolmioksi aivan kuin se olisi geometrinen ongelma kuten Eukleideen pons asinorum - hän pystyi vain vetäytymään. Yleensä luottavaisilla ja optimistisilla ihmisillä on varaa vetäytyä. Rakkaudettomien ja uskottomien on pakko hyökätä pessimisminsä vuoksi. A oli tarpeeksi vahva ja hellä toivoakseen, että jos hän luotti B:hen ja C:hen, asiat kääntyisivät lopulta oikealle tolalle. Hänestä tuntui, että se oli parempaa kuin yrittää oikaista ne heti sellaisilla toimenpiteillä, kuten esimerkiksi katkaisemalla rakastavaisten kaulat valtiopetoksen vuoksi.
 
Jospa sitten pätkää alkupuolelta.
"Tuo ei kelpaa selitykseksi. Tietenkin tarkoitin sitä hattua, joka oli päässäni. Hattua joka oli päässäni nyt, senkin tomppeli. En halua hattua, jota käytin vuonna 1890. Eikö sinulla ole minkäänlaista ajantajua?"
M otti päästään juuri siihen tupsahtaneen merimieslakin ja ojensi sitä ilmaan tarkasteltavaksi.
"Tämä on anakronismi", hän sanoi vakavana. "Sitä se juuri on, pahuksen anakronismi."
 
Tämähän vallan unohtui. En muuten saanut moniosaisen kirjan (samoissa kansissa) viimeistä osaa luettua. On kuulemma aika raskas ja filosofinen.

Jos onkin vaikeaa selittää Gueneverin rakkautta kahteen mieheen yhtä aikaa, on melkein mahdotonta selittää Lancelotia. Ainakin se olisi mahdotonta nykyään, kun kaikki ovat niin vapaita uskomuksista ja ennakkoasenteista, että meidän kaikkien tarvitsee tehdä vain niin kuin haluamme. Miksi Lancelot ei rakastellut Gueneverin kanssa tai karannut sankarinsa vaimon kanssa niin kuin jokainen valistunut mies nykyään tekisi?

Ensimmäisen vihjeen A on tietenkin yllä mainittu sankari ja vihjeen B ja C yllä nimetyt henkilöt.
Toisen vihjeen M puolestaan eräs samasta legendasta tuttu velho.
 
Tämänhän täytyy olla T.H. Whiten The Once and Future King, mikä sen äskettäin ilmestyneen suomennoksen nimi onkaan.
 
Ajattelin Erikaa,
häntä, jonka valitsin vaimokseni tuossa iässä,
sitä kuinka hän kuljetti kissanpentua olkapäällä ja nauroi.

Kerro minulle kuolemasta, Erika,
onko se totta
että tapahtumat eivät seuraa toisiaan
että kuolleiden maassa puhutaan runon kieltä?
Kerro voiko pimeyden ja valon erottaa
jos mikään ei liiku?
Kerro onko siellä pimeää,
käytätkö sukkia, mekkoa?
Näytätkö siltä mikä olit
vai siltä miksi olisit tullut?
Vai näytätkö kaikelta tuolta yhtä aikaa?
 
Koska kyse on runoudesta, niin kirjailijan nimi ehkä riittää.
[... ]
Vaimo katsoi minua yhdellä silmällä,
sillä toinen oli kadonnut yöhön,
astelin hänen ohitseen
ja siirsin hänet kuin verhon pois ikkunan edestä.

Vielä eilen olin häntä rakastanut
ja vielä huomenna sanoisin sen hänelle taas.

Kontulankaari muistutti viikatteen terää
ja minä ajattelin jotain mitä olin niin monta kertaa ajatellut

enkä korjannut sitä, mikä ei ole korjattavissa
enkä uskonut jumalaan tipan vertaa.
 
Jotta Telumehtar ei ala vallan pitää meitä kontulaisia tyystin runousvihamielisenä paarialaumana, arvaan: Arno Kotro. (Tiedän yhden toisenkin post-koskenniemeläisen runoilijan ja aion ehdottaa hänen nimeään seuraavana vaikka hän ei tällaisia runoja kirjoitakaan.)
 
Aika lähelle päästiin heti.

Vihdoin baariin ilmestyi baskeripäinen mies,
joka minut nähtyään huudahti: "Lyyrikko.
Sinähän olet lyyrikko. Eikö niin?
Anna kun veikkaan, sukunimesi alkaa K:lla."
Ei nyt, ajattelin, ei nyt.
"Minäkin olen lyyrikko", mies sanoi.
"En toki niin kuin sinä,
mutta lyyrikko minä olen ja lyyrikkona pysyn."
"Jaaha", sanoin ja hain uuden oluen.
 
Viimeinen yritys:

Mies ei hellittänyt.
"Sukunimesi alkaa K:lla ja etunimesi T:llä,
enkö olekin oikeassa? Älä ole vaatimaton."
Nyökkäsin miehelle, mutta ajatukseni karkailivat.
Kun sain yhden kiinni, toinen pääsi irti.
Joku avasi oven ja kylmä ilma
painoi minut lähemmäs baarin seinää.
Ajatuksissani suutelin savua joka leijaili ympärilläni.
Baskeripää alkoi taas puhua:
"Mikä on sinun mielestäsi
kaiken lyriikan takana oleva periaate?"
 
Last edited:
Jos keskiviikko-iltaan klo 22 mennessä ei tule uusia vastauksia, niin siirrän tämän ratkaisemattomien tapausten kansioihin ja vapautan kysymysvuoron napattavaksi.
 
Ylös