Mistä kirjasta? Lue ensimmäinen viesti.

Onkos se se kirja, jossa Mikki ja Hessu seikkailevat kummitustalossa? Hessu kurkistaa aukosta kellariin, joka on täynnä aseita ja luonnehtii: "Ihan tavallinen kellari."
 
Aldarian muisti oikein. Nuo kaksi klassikkotarinaa olivat Aku Ankan taskukirjassa Aku kuumilla jäljillä. Varsinaisia trillereitä olivatkin, Ravut punaviinissä on suorastaan moderni valtamediakritiikkeineen ja kansainvälisine vehkeilyineen, ja herra Mosterin tapauksessa tapahtui varkauksien ja tappeluiden lisäksi jopa murhia: nimihenkilö Mosteri todennäköisesti räjähti talonsa mukana ja Akun kaksoisolento sai tapporuiskeen. Akukin tylysti polkaisee Hannun kylkiluut tohjoksi.

Dúnadanille vuoro!
 
Onkos se se kirja, jossa Mikki ja Hessu seikkailevat kummitustalossa? Hessu kurkistaa aukosta kellariin, joka on täynnä aseita ja luonnehtii: "Ihan tavallinen kellari."
Taitaa olla, mutta ainakin useita etsivätarinoita siinä muistaisi olleen.
 
Nuo 70-80 luvulla ilmestyneissä taskukirjoissa olleet tarinat olivat todellakin jotain muuta kuin nykyiset Akkarit. Juonet ja tarinankuljetus olivat mielestäni jotain todella upeaa. Ei nykyisin sellaisia näe. Tässä vaikuttaa tietty aikojen ja tapojen muuttuminenkin. Ares B:n mainitsemien esimerkkien lisäksi ei ollut esim. yhtään erikoista, että vaikkapa Akun ja Roopen kiistellessä/väitellessä menossa mukana olivat tapparat, miekat, kilvet, nuijat ja jopa käsikranaatit ilmentämässä kiistan kiihkeyttä.

Mutta se seuraava kysymys. Tässä tulee...

- Kuinka anomus on edennyt? V kyseli.
Runoilija pyyhkäisi kädenselällä suutaan. Pari viinipisaraa oli tipahtanut Santiagon ristille, joka oli kirjailtu hänen mustan takkinsa rinnustaan.
- Filip Suuri taitaa pyyhkiä siihen takalistonsa, hän sanoi.
- Kunnia se on silti, lainoppinut C totesi.
F tarttui toiseen kannuun.
- Joka tapauksessa, hän sanoi ja piti juomatauon, - kunnia on hänen kuninkaallisen ahterinsa. Paperi oli hyvänlaatuista, puoli dukaattia sata arkkia. Ja käsialani niin huolellista kuin olla voi.
 
Toiveikkaana ehdotan José Saramagon Lissabonin piirityksen kirjuria. Löytyy jo hyllystä, mutta en ole lukenut.
 
Kapteeni Alatristepa hyvinkin. "Joka elää kituutti Madridissa neljän maravedin hämäräpuuhilla", kuten kirjan alussakin todetaan.

Vuoro siirtyy Telimektarille.
 
"Kukapa nyt haluaisi pahulaisen omille synnyinmailleen?" sanoi Dhun ja katsoi häneen synkästi.
"Tämä maa on ollut meidän jo monen sukupolven ajan, kuningas on sen meille antanut ja pahulaisella ei ole tänne mitään asiaa. Me syljemme sen avulle. Eikö meillä muka ole käsiä omasta takaa? Elukka se on eikä mikään pahulainen, ja suokaa anteeksi mutta sillä on niin paljon paskaa korviensa välissä että ihan heikoksi vetää. Aamulla ei voi tietää, mitä sen päähän illalla juolahtaa. Joskus se paskoo kaivoon, ja jonain toisena päivänä se jahtaa tyttöjä, pelottelee ja uhkaa kiksauttaa. Se varastaa, niin tavaraa kuin ruokaakin. Se tuhoaa ja rikkoo, on häiriöksi, karjuu patovalleilla, kaivaa kuoppia kuin mikäkin piisami tai majava niin että eräästäkin kala-altaasta vesi katosi tykkänään ja karpit heittivät henkensä. Kerran se kehveli poltteli piippua heinäsuovassa ja heinä paloi poroksi..."
 
Tämä on mielestäni jostain Noituri-kirjasta, mutta en kuollaksenikaan muista, mistä. Veikkaan kuitenkin Viimeistä toivomusta.
 
Tämä on kyllä Christopher Ploveria, sanoisin että kolmas osa, Lentävä metsä.
 
Menee kyllä veikkauksen puolelle mutta kun tuo lainaus aivan huutaa Star Warsia niin koetetaan...

"Darth Vader ja poika"
 
Mennään tällä kun en muutakaan nyt keksi:

Elettiinpä ennenkin
Vaikk` ojan takan` oltiin,
Ojapuita poltettiin
Ja ojast` oltta juotiin.
 
Nopeasti tuli oikea vastaus kuten vähän epäilinkin. "Seitsemän veljestä" todellakin kyseessä ja Juhanihan se siinä laulaa hoilottaa.
Ajattelin aluksi laittaa kysymykseksi peikon kuvauksen Aapon tarinassa Kalveasta Immestä mutta olisi sekin varmaan ollut tuttu: -> "Asui muinoin tämän vuoren luolissa eräs hirmuinen peikko, ihmisten kauhistus ja surma..."

Mutta Jaamar jatkaa.
 
Enpä ehkä olisi osannut peikkoa yhdistää kyseiseen kirjaan vaikka nyt kun tiedän yhteyden niin tiedän myös kohdan.
Toivottavasti tämä seuraavakaan ei osoittaudu järin hankalaksi. Uskon näin olevan, mutta aika näyttää miten käy.

Sillä hetkellä olisin mieluummin toivottanut tervetulleeksi hautausurakoitsijan, mutta kehoitin miestä saapastelemaan sisälle ja hän lipui oviaukosta äänettömästi kuin virvoittava länsituuli. Se teki heti alussa minuun valtavan vaikutuksen.
 
Ylös