Mistä kirjasta? Lue ensimmäinen viesti.

Ei yhtään arvausta? Siispä seuraava vihje kehiin:

"Mutta eiväthän asiat niin yksinkertaisesti suju. Laakson alkupäässä kasvoi vain muutama kissankello, mutta tiesin tarvitsevani niitä mättäittäin. Meiltä meni koko aamupäivä kun etsimme oikeanlaista suojaisaa, viettävää kukkulanlakea, missä kissankelloja kasvoi oikein paljon. Silloin olimme jo kaukana kukkuloilla samalla puolen kuin kappelikin. Mutta vihdoin paikka löytyi: pieni lämmin notkelma, jossa kasvoi tiheänään vaaleansinisiä värähteleviä kelloja. Me istuuduimme kasvuston aurinkoiseen reunaan, ja minä taitoin varovasti viisi kissankelloa ja pujottelin niiden ohuet sitkaat varret vasemman käden sormien ympäri oikeanlaiseen kuvioon. Sitten lausuin tiedostosta oikeat sanat kolme kertaa.
Ja odotin.
 
Ei ole Artemista, mutta nuorten fantasiaa kuitenkin.

Seuraavana päivänä oli salamantereita kaikkialla. Niitä oli ympäri puutarhaa ja katollakin niitä oli. Sisälle tuli monta sataa, ja ne käpertyivät kerälle ihan odottamattomiin paikkoihin, kunhan siellä oli lämmin. Hella oli suunnilleen ainoa paikka mitä ne välttivät - Doran salamanteri oli valloittanut sen ja sylki kipinöitä jokaisen lähelle pyrkijän päälle - ja Tobyn niska myös, koska hänen salamanterinsa vietti päivänsä siellä, mutta kaikkialle muualle ne tukkivat.
 
Ilmeisesti tarvitaan lisää vihjeitä.

Kun menin keittiöön, Grundo selvitti parhaillaan mitä asiasta tiesi, totta puhuen aika hyvin. Ovesta astuessani Romanov käänsi viiltävän terävän profiilinsa sieluuni päin ja kysyi: "Mitäs sinä tiedät Merlinin osuudesta tähän kaikkeen?"
"En mitään", sanoin. "En ole tavannut häntä. Maxwell Hyde saattaisi tietää jotain. Minä tiedän vain, että Onnelassa on iso porukka inhottavia tyyppejä, jotka keräävät salamantereita jotain voimanponnistusta varten. Ja minä näin kun Gwyn ap Nud vei Maxwell Hyden mukanaan. Roddyn mielestä se tapahtui Merlinin käskystä. Tai sen naisen - Sybilin.
 
Tämähän on yllättävän vaikea. Kirja ei kuitenkaan ole kuin 17 vuotta vanha ja ihan tunnetun kirjailijan kirjoittama. Siispä uusi vihje:

Rouva Candace kuunteli tarkkaavaisesti, pää sirosti kallellaan, ja minä aloin jo toivoa että hän uskoi minua, kunnes hän sanoi:
"Ei, ei. Tuo ei mitenkään voi pitää paikkaansa, kultaseni. Tämä Merlin on kovin uusi ja nuori, niin uusi etten ole vielä tavannut häntä, mutta hän ei kerta kaikkiaan kykene sellaisiin petoksiin joita sinä kuvailit. Sillä jos hän kykenisi, hän ei olisi Merlin. Olet varmasti käsittänyt väärin jonkin hänen uuden ideansa."
 
Kyllä vain, kyseessä on Merlin-salaliitto, joka on siinä mielessä erikoisempi tapaus, että aika tummiakin sävyjä sisältävänä nuorten aikuisten fantasiana kirjassa Deep Secret alkanut tarina jatkuukin tässä kirjassa kevyempänä nuortenfantasiana - olkoonkin, että kirjat linkittyvät toisiinsa vain löyhästi. Ole hyvä Ereine, arvuutteluvuoro on sinun.
 
Vaikka shampoopullon kyljessä luki Paris ja siinä oli kuva kauniista paljasolkaisesta tytöstä, taustallaan Eiffel-torni, totuus paljastui kuvan alla olevasta pikkuriikkisestä tekstistä. Made in New Zealand siinä sanottiin. Wisdom Laboratories, Paraparaumu.
 
Carlislen perhe oli joskus muinoin asunut kaupungin laidalla sijaitsevalla maatilalla ja omistanut koko Gardendalen laakson, vaikka he olivatkin kutsuneet sitä toisella nimellä. Mutta kaupunki, uuttera ameba, hivuttautui yhä ulommas, laajeni laajenemistaan, nielaisi sisäänsä kaiken reunoilla olevan.
 
Tässä on tietynlaista pelottavuutta mukana mutta kyse on ehkä enemmän nuorten fantasiasta ja taidetaan liikkua vähän eri puolella maailmaa. Kirjailijakin edustaa vanhempaa polvea (ja on valitettavasti näköjään kuollut joitakin vuosia sitten).
 
Laura kertoi kaiken minkä muisti, hämmentyneenä siitä että oli kahdestaan pojan kanssa pimeässä metsässä, etenkin kun tämä oli niin velhomaisella tuulella, mutta poika ei paljon puhunut ja sitten he jo olivatkin pääoven edessä valaistulla patiolla.
 
Laura kylpi ranteenpaksuisten kynttilöiden valossa. Metallisen tarjottimen päällä oli pieni mustan kissan muotoinen hiilipannu. Kissan silmät loistivat punaisina eikä sen avoimesta suusta nouseva hiljainen savu haissut niinkään makealta kuin yrteiltä, vähän kuin vasta leikatulta ruoholta, voimakkaammalta vain, ja jotenkin hirveän hämmentävältä. Pehmeässä häilyvässä valossa kylpyamme näytti välillä liekehtivälehtisten solakkarunkoisten puiden keskellä olevalta lammikolta. Huoneen seinät tulivat ja menivät häilyen milloin lähellä ja höyrystä kosteina, milloin kokonaan kadoten väläyttäen Lauralle odottamattomia näkymiä ruohikkoaavikoille, joilla villit hevoset laidunsivat, tai keltaisille hietikoille ja punaisille laavakallioille, joilla leijonat maata retkottivat haukotellen, tai vihreisiin viidakkoihin, joita paratiisilinnut ja jaguaarit asuttivat.
 
"Noitia oli olemassa ennen ensimmäistä yhteiskuntaa", Miriam vastasi, "jo niihin aikoihin kun ihmiset nukkuivat ulkosalla kuutamossa. Kuu hiipi varkain heidän unisiin ajatuksiinsa ja hallitsi heidän uniaan. Sinä et ole vielä noita – olet vasta puolimatkan talo, mutta tällä hetkellä ja tässä huoneessa toiveesi toteutuu."
 
Jacko työnsi kättään esiin. Laura huomasi ojentavansa oman kätensä estääkseen häntä, mutta herra Braque hyökkäsi kiivaasti kuin vanha rukoilijasirkka viattoman kärpäsen kimppuun. Yhtäkkiä hänellä oli kädessään leimasin, jonka hän oli napannut tiskiltä, tai kuin tyhjästä, ja hän painoi sitä Jackon kädenselkään voitonriemuisesti kuin olisi odottanut tuota hetkeä pitkään.
 
Tosin elonpyörämme alesmäkeä jo kiiriskelee, mutta ehtooseen on vielä matkaa. Taidammehan elää vuosia vielä, hyvin huikeasti viisi ja kaksikymmentä, joka on aika kappale ajan tiellä.
 
Ylös