Mistä kirjasta? Lue ensimmäinen viesti.

Kirjailijan nimi tuntuu jotenkin tutulta, mutta ainakaan teos ei tuntuisi sopivan.

Kovin toki tänään paimenta pilkkasimme, koska saatoimme häntä kiveä kantamaan. Tämän tähden hän ehkä mielellä kyllä katkeralla ensimäisen päivänsä paimensi.
 
Jesh!

Mattoteline oli seinän suuntaisesti, ja tamppaaja sen ja seinän välissä. Hän oli kiinnittänyt katseensa mattoon, eikä huomannut minua. Pitkä mies, jolla oli puolipitkät hiukset. Mustat verkkarit ja punainen t-paita. Isohko luomi oikean korvan alapuolella. Minulta kesti hetken tunnistaa hänet.
 
Kotikoalamme ei ole niin hakoteillä kuin itsekin ehkä luulee.

Maaritin tarinassa oli jotain outoa. Esimerkiksi: Mistä se toinen tiesi Maaritin? Niin hyvin, että tunnisti hänet baarista. Tampereella oli kymmeniä ja taas kymmeniä kuppiloita. Oliko se toinen etsinyt Maaritia? Miksi?
 
Eip, tämä on hieman tuoreempaa tuotantoa.

Astuimme aukiolle. Pitkä soturin näköinen mies nousi tervehtimään meitä.
"Tervetuloa, kalpeanaamat", soturi sanoi. "Minä Alasti Kehityskeskustelussa", hän osoitti itseään.
"Sepä noloa", sanoin ennen kuin tajusin, että se oli hänen nimensä.
Soturi rypisti otsaansa. "En voi sanoa, että olen tyytyväinen ensimmäiseen nimeeni. Kun vähän lämpenee, menen henkivaellukselle keskustaan ja katson, josko henget antaisivat minulle uuden nimen."
 
"Mikä ihmeen auto tämä on? Siitä ei lähde ääntä. Toimiiko se sähköllä?" kysyin, kun sain itseni sisään.
"Eikö olekin hieno?" Jaakko hymyili leveästi. "Häme, Mark II. Kotimaista tuotantoa." Jaakko käänsi virta-avainta. Konepellin alta kuului ääni, joka muistutti takaperin soitettua liettualaista jalkapalloselostusta. Jaakko survoi muutamia kytkimiä auton kojelaudassa, ja ääni katosi. Häme, Mark II nytkähti liikkeelle.
Pian ymmärsin, mistä auto oli saanut nimensä. Sillä pääsi tuskin viittäkymppiä. Auto saattaisi sopia minulle mainiosti.
"Kärry hyrrää kuolemanenergialla. Saimme jokin aika sitten kehitettyä kunnolliset akut sen varastoimiseen. Sen jälkeen otimme yhteyttä erääseen autojen rakentelijaan Pirkkalassa. Hän pisti kavereineen pyörät pyörimään, niin sanoakseni. Tulos: äänetön, saastuttamaton auto, joka tosin ei ole kovin nopea, mutta sopii nyky-Suomen henkiseen ilmapiiriin."
 
Eip.

"Me-tässä valmistamme koneen. Te järjestätte energiakeräimet. Tarvitsemme paljon lisää energiaa. Sitä on otettava Näsinneulasta," Borges luetteli.
Osku tuntui heti käsittävän, mitä Borges tarkoitti.
"Meidän on vietävä energiakeräimet Haulitorniin. Sieltä on helpompi siepata Näsinneulan ympäriltä sinkoavaa kuolemanenergiaa. Se vaatii hiukan kiipeilyä."
 
Jee! En ole sitä vielä lukenut mutta kiinnostavalta kuulostaa!

-
”Mä oikeastaan haluaisin ajelulle”, puutuin puheeseen.
Lynx katsoi minua järkyttyneenä.
Kellään tutuistani ei ollut autoa. Olin sanonut, etten halunnut autoa, ekologista syistä, mutta oikeasti olisin ostanut saman tien jonkin oikein hienon kaaran, jos minulla olisi ollut rahaa.
Jaguarin, ehkä.
”Kai siinä autossa on takapenkki?” kuiskasin.
”Poikaystäväni tahtoo ajelulle. Takapenkille”, Lynx töksäytti.
Hautasin kasvot käsiini. Ei hänen olisi tarvinnut kertoa sitä Salamanterille. Salamanteri näytti kauhistuneelta. Ehdotukseni oli sopimaton. Hienoa.
Ja sitten: Lynx oli sanonut minua poikaystäväkseen.
”Minne sinä haluat ajelulle?” Lynx kysyi.
”Ikeaan?”ehdotin. ”Siellä on halpa ravintola.”
”Ikeaan. Oletko tosissasi, Timjami?”Lynx sanoi ja kääntyi Salamanteriin päin. ”Kuulitteko?”
”Kuulin, neiti”, Salamanteri nyökkäsi.
Hän oli kuullut jo ihan liikaa
 
Olen hieman myöhässä mutta missä käydään tämä keskustelu, josta kirosanat olen tähdittänyt:

"S**tanan s**tana", hän sammalsi alukselle. "Vie minut hylyn vierelle."
pSI-moottorit käynnistyivät pimeydessä. Samalla hetkellä tyhjiö alkoi näyttää ionisoiduta. Vaihevaihtimet väreilivät nanokoneiden alypolttonesteessä, ja miljardeja minikameroita vyöryi kuin maitipurkaus alusten väliin. Siitä huolimatta Läski-Antoyne, jonka yhteys oli edelleen osittainen ja epävakaa, pysyi sokkona.
"Hei, Liv," hän sanoi. "Liv?"
Ei mitään. Sitten linja alkoi rätistä vaimeasti, ja kuului gaak, gaak, gaak; se oli FTL-sykäyksinä itsekseen puhuvan galaksin ääntä.
"Haloo? Antoyne?"
"S**tana sentään."
"Antoyne, olen pahoillani. Täällä ei ole mitään. Hämäännyin."
Antoyne alkoi sulkea nuutuneena ohjaajayhteyttä. "Tervetuloa hämääntyneiden klubiin", hän sanoi Liv Hulalle.
"Antoyne! Ruumiita! Ruumiita!"
 
Ylös