Mistä kirjasta? Lue ensimmäinen viesti.

Millainen valta tuolla ****lla on? Onko hän Zelandoni? Kimeran tunsi poikkeuksellisen hyvin Emon palvelijat ja heidän erikoiset kykynsä. Hän puhuu zelandonia täysin sujuvasti ja ymmärrettävästi, mutta puheessa on outo vivahde. Se ei ole oikeastaan korostus, mies ajatteli. Ikään kuin hän nielaisisi osan äänteistä. Se ei kuulosta epämiellyttävältä mutta se panee kiinnittämään häneen tarkemmin huomiota... ei niin, etteikö häntä huomaisi muutenkin. Piirteissä on jotain vierasta, hänet tunnistaa heti muualta tulleeksi, kauniiksi ja eksoottiseksi muukalaiseksi, ja susi vain lisää hänen kiinnostavuuttaan. Miten hän pystyy pitämään vallassaan tuollaista eläintä? Kimeranin kasvoille levisi miltei pelokkaan kunnioittava ihmetyksen ilme.
 
Ilman lehtiksen arvausta olisin varmasti vain ihmetellyt, miksi pätkä kuulostaa niin tutulta ja silti en saa millään päähäni mikä se on. Joten vähintään puolet kunniasta ja syvät kumarrukset kuuluvat hänelle.

Heinäkuun 24. p:nä
Rakas isä, tämä maailma on hyvin kummallinen. Viime yönäkään minä en saanut unta, kun olin niin huolissani. Minä ajattelin, että minä olen pelkuri ja vilpillinen enkä ollenkaan sukuni arvoinen. Lopulta minun oli niin kurja olla, etten kestänyt kauempaa. Minä voin kestää sen, että muilla ihmisillä on minusta huonoja luuloja, mutta on inhottavaa jos itsekin tuntee itsensä huonoksi.
 
Sen takia nousin vuoteesta ja menin suoraa päätä kaikkien käytävien läpi pieneen salonkiin. Nancy-täti oli vielä siellä aivan yksin ja pelasi pasianssia.
 
Ei, mutta tämän kirjan takakanteen listatusta suosituslistasta tuokin teos löytyy. Oikeassa kategoriassa siis ollaan.
 
L. M. Montgomeryn Pieni Runotyttö. Tuo on se kohta, jossa Emilia on vierailulla vanhan Nancy-tätinsä luona, rikkoo vahingossa arvokkaan perintövaasin, salaa teon mutta potee sitten niin huonoa omaatuntoa ja niin suurta häpeää pelkuruudestaan, ettei saa unta vaan päättää tunnustaa hetimiten. Ja sitten käy ilmi, että koska vaasi oli Nancy-tädin edesmenneen miehen suvun perintökalleus, täti ei piittaa pätkääkään sen hajoamisesta vaan on pelkästään mielissään, hän kun ei pidä miehensä sukulaisista ollenkaan. Jos oikein muistan, hän jopa sanoo, että olisi lyönyt vaasin itse säpäleiksi jo ajat sitten, jos olisi uskaltanut. Hän huomauttaa vielä, että jos rikkoutunut vaasi olisi ollut heidän yhteisen Murray-sukunsa perintöesine, hän ei olisi enää ikinä puhunut Emilialle.
 
Last edited:
Todella yksityiskohtaista tietoa. Lisään tähän kuitenkin vielä sen, että Nancy Murray asuu Caroline Priestin (edesmenneen miehen sukulaisen) kanssa ja vaikka he jatkuvasti naljailevat toisilleen niin ainakin tämä yksi Priest on poikkeus ja aivan varmasti Nancy-täti on hyvin kiintynyt Carolineen.

Luen parhaillaan tätä kirjaa esikoiselle iltasatuina ja täytyy sanoa, että vaatii paljon keskusteluja sukupuolirooleista ja siitä mitä kukakin saa tai voi tehdä riippumatta siitä mitä jalkojen välistä löytyy. Uskonto on toinen keskusteluihin nouseva puheenaihe.

@Isilmírë on hyvä ja jatkaa.
 
Vähitellen aurinko laski metsäisen kunnaan taakse; tuota kukkulaa sanottiin Artur-kuninkaan pyöreäksi pöydäksi, ja Arturin uskottiin ratsastelevan siellä täyden kuun aikaan. Kun aurinko oli laskenut, punersi koko maailma hetken aikaa, mutta ei ollut viisasta odottaa, kunnes punerrus oli häipynyt, sillä heti hämärissä lähtivät pöllöt liikkeelle, alkoi kuulua askelia, tiikerit sipsuttivat vuoteen alta ja työnsivät esiin käpälänsä, ja kynsitassut raapivat lattiaa altapäin.
 
Ei arvauksia, siispä uusi vihje.

Huoneessa istui seitsemän vanhaa noitaa korkea musta hattu päässään ja yllään pitkä tulipunainen viitta. He istuivat pöydässä nauttien mainiota illallista: kylmää hanhea ja selkäpaistia, joita oli tarjottu lounaalla lämpimäksi ruoaksi, sekä teeaterialle valmistettua luumukakkua. Noidat söivät kuin porsaat järsien luita sormistaan, ja marsalaviinin he olivat juoneet melkein loppuun. Vanha noita, joka istui pöydän päässä, koputti käyräpäisellä kepillään lattiaan ja kohensi korkeata piippalakkiaan. Hänellä oli koukkunenä, terävä leuka ja hyvin kirkkaat silmät.
 
Kirjan nimi ei ole Noitia! eikä sitä ole kirjoittanut Pratchett. Pratchett ei ollut edes syntynyt tämän opuksen ilmestyessä.

Pyövelinmäki oli iso pyöreä mäentöyräs, jonka laella oli kuoppa. Mäen alemmilla rinteillä rehottivat sananjalat ja karhunvatukat, mutta huipun lähistöllä ei kasvanut muuta kuin matalaa ruohoa. Aukion kulmassa oli vanhan hirsipuun tynkä. Kukkulan lakea kiersi maavalli, jossa oli kaksi kulkuaukkoa. Vallin huipulla paloi taikaympyränä kapea sininen liekki, jota pienet mustat kissat pitivät vireillä kiertäen piirissä ja viskellen tuleen kuivia korsia.
 
Aivan oikein! @Telimektar on hyvä ja jatkaa.

(Minulle selvisi vasta viime viikolla, että Keskiyön kansalle on myös jatko-osa. Nyt se odottaa varattuna kirjastossa, että ehdin hakea sen luettavaksi.)
 
...nuo tasavallat, joissa valtiollinen elämä on säilynyt vapaana ja turmeltumattomana, eivät siedä, että kukaan niiden kansalaisista on tai elää aatelismiehen tapaan: siten ne säilyttävät keskuudessaan tasa-arvoisuuden ja ovat erittäin vihamielisiä maansa aatelismiehille. Jos joku aatelismies sattumalta joutuu niiden käsiin, hänet surmataan kaikenlaisen turmeluksen ja pahennuksen aiheuttajana.
 
Aatelismies-nimityksen selventämiseksi huomautan, että kutsun aatelismiehiksi niitä, jotka joutilaina elävät ylellisesti tilustensa tuotolla huolehtimatta lainkaan maanviljelyksestä tai muusta tarpeellisesta elinkeinosta. Sellaiset ovat turmiollisia jokaisessa tasavallassa ja maassa, mutta vielä turmiollisempia ovat ne, joilla edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi on linnansa sekä alustalaisensa, jotka ovat heidän käskynalaisiaan. Näitä kahta laatua olevia ihmisiä on tulvillaan Napolin kuningaskunta, Rooman ympäristö, Romagna ja Lombardia. Tämän johdosta ei näissä maakunnissa ole mitään takeita tasavallalle eikä yleensä valtiolliselle vapaudelle, tuollainen ihmisluokka on kerta kaikkiaan kaiken sivistyksen vihollinen. Tasavallan perustaminen tuollaisissa maakunnissa ei ole mahdollista. Sille, jonka valtaan tuollainen maakunta joutuu, on ainoa mahdollinen menettelytapa olojen järjestämiseksi yksinvaltaisen kuningaskunnan perustaminen.
 
Voiko tämä olla Machiavellin Valtiollisia mietelmiä? Sain sen jo jonkin aikaa sitten hankittua divarista, mutta valitettavasti se on edelleen hyllyssä lukemattomana.
 
Ylös