Mistä pelistä? Jollet tiedä, älä googlaa.

Ares B

Antifilatelisti
Todellista valtaa talossa piti kuitenkin tomera taloudenhoitajatar Maria, eivätkä muutkaan asukkaat päähenkilöä kovin kunnioittavasti kohdelleet.

The Nightmare Room
 

Kointähti

Koala on steroids
Onkohan sen niminen peli ollut kuin Maniac Mansion? Taloudenhoitajatar Maria tuntuu jotenkin hämärästi tutulta.
 

Ares B

Antifilatelisti
Onhan sen niminen peli ollut, ja em. esiosan nimi on hyvin samankaltainen. Maniac Mansion oli Lucasartsin tuote, nyt haettu on brittiläinen.

The Off License
 

Ares B

Antifilatelisti
Päähenkilöllä on kahdeksan elämää ja niiden loppuessa käy kuin Monty Pythonissa.

Macaroni Ted
 

Ares B

Antifilatelisti
Jet Set Willy, yksi legendaarisimpia tasohyppelyitä.

Tarkemmin sanottuna Jet Set Willyn laajennettu Amstrad-versio, joka julkaistiin muille koneille Jet Set Willy II -nimellä. Hävetkää, ja hävettyänne sivistäkää itseänne vaikkapa täällä, jossa sitä voi pelata selaimella.

Nopein ottakoon vuoron, ja opiksi ja ojennukseksi tulen arvuuttelemaan 80-luvun loistopelejä jatkossakin.
 

Kointähti

Koala on steroids
Etanoiden sadan metrin juoksun voittajana jatkan ketjua:

Keijusalon lapsella on verenperintönään yhteys mystiseen Keijusaloon, sen villeihin luonnonvoimiin ja ennalta-arvaamattomiin hallitsijoihin.
 

Kointähti

Koala on steroids
Missä lumihuippuiset vuoret reunustavat jäisiä vuonoja, missä voit rannoilla nähdä pitkäveneiden rivit, missä jäätiköt levittäytyvät joka talvi vähän kerrallaan, siellä on viikinkien maa, joka on Pohjolan jumalten koti. Raaka ja anteeksiantamaton elinympäristö vaatii yhtä raakaa elämäntapaa.
 

Kointähti

Koala on steroids
Druidit pitävät tiettyjä kasveja pyhinä. Erityisesti leppä, saarni, koivu, selja, pähkinäpuu, orjanlaakeri, kataja, misteli, tammi, pihlaja, paju ja marjakuusi ovat heille tärkeitä.
 

Isilmírë

Kuukivi
Erunen aika sentään, missasin jotenkin tuon "ei PC- tai konsolipeli" ja kuvittelin koko ajan että nyt arvuutellaan jotain videopeliä. Mutta tässähän on kyseessä vasta kesällä ilmestynyt L&L, D&D:n loistelias suomenkielinen mukaelma, joka meidänkin huushollistamme löytyy ja johon olemme jo kolme hahmoakin luoneet.
 

Kointähti

Koala on steroids
Eli auki kirjoitettuna Legendoja & Lohikäärmeitä. Pelaajan ohjekirja julkistettiin Ropeconissa heinä-elokuun vaihteessa ja jo elokuun loppuun mennessä kaikki kirjat oli kaupattu jälleenmyyjille. Pelinjohtajan kirjaakin lupaillaan tulevaksi, varmaan painoksesta eroon pääseminen kannustaa tekijöitä projektissa. :heart:

Isilmírë voi jatkaa!
 

Isilmírë

Kuukivi
Jei! Täältä pesee:

"Perhaps this object is one of the treasures that we are searching for!
The only reason we found it here is because this is where you crash-landed. How fortunate!"
 
Last edited:

Isilmírë

Kuukivi
Ei arvauksia? Siispä uusi vihje:

"Intriguing... My heat sensors indicate that this hole's interior is warmer than on the surface.
Analysis suggests subterranean areas may support different life-forms than the surface."
 

Isilmírë

Kuukivi
Uusi päivä, uusi vihje. Jospa joku jo rohkaistuisi edes arvailemaan.

"It's inconceivable that such an immense object has been buried here for so long.
The design on the outer shell resembles the surface of the planet as seen from space!
Perhaps this can be used for something other than salvage.
But how will we ever lift it?"
 

Isilmírë

Kuukivi
Ei arvauksia vieläkään? No ei se mitään, tässä uusi vihje:

"What is this?!? I can see it with my optical receptors, but my sensors cannot detect it!
Could its physical form be anchored in another dimension? ...Attacking it is futile!
If only we could force it to take on physical form... But in its current state... Krzzzt-zrrrk!
Danger! Danger! Danger!
"
 
Ylös