Mitä kuuluu?

Constantine sanoi:

Nyt on täysin selvää, missä hengellisessä tilassa olen

Click to expand...

Teologisesti ottaen (jos vanhojen kirkkojen opetus pitää paikkansa) kenelläkään joka on aidosti ja vakavasti huolissaan sielunsa tilasta ei ole mitään syytä toivottomuuteen.
Ajalliselta kannalta ehdotan että hankit nyt jotain apua. En tiedä vakavammista velvollisuuksistasi, mutta esimerkiksi minua harmittaisi jo pelkästään tasokkaiden Tolkien-postaustesi menettäminen.

Telimektar sanoi:

Teologisesti ottaen (jos vanhojen kirkkojen opetus pitää paikkansa) kenelläkään joka on aidosti ja vakavasti huolissaan sielunsa tilasta ei ole mitään syytä toivottomuuteen.

Click to expand...

Kiitos eli hantalë pá quettar sinë näistä sanoista, Telimektar. Olisipa minulla vielä tunnemaailmassani jäljellä sitä Pyhän Hengen läsnäolosta kertovaa synnintunnon ahdistusta muulloinkin kun alempana mainittuja asioita kohdatessani.

Valitettavasti joudun toteamaan tähän kuitenkin, että kaikki viime vuonna näkemäni (varoitus)unet ovat toteutuneet koska en osannut toimia toisin ja olisin pitänyt ne muistissani kirjallisesti, ja siksi on todennäköistä että myös ne monet unet & joulukuiset viestit toteutuivat, jotka viestivät minulle k**lemasta (ts. ne toteutuivat hengellisellä tasolla); etenkin tietty uni vuoden alussa, jota en sitäkään ymmärtänyt kirjoittaa ajoissa muistiin ja jossa minulle kerrottiin tapahtuvan jotain fataalia hyvin spesifinä päivämääränä joulukuussa (15. tai 19.12.). Isäni on alkanut tässä kuussa kohdella minua kuin saastaista hirviötä jonka ohi on hypittävä etäältä ja jonka kosketus aiheuttaa hänelle kammoreaktion, eikä tämä pahin mahdollinen henkinen kidutus joka osakseni on 19.12. kardinaalisyntini tähden nyt tullut varsinaisesti edesauta toiveajattelua siitä etteikö minulle (ts. kokonaisolennolleni) olisi tapahtunut silloin jotain hyvin, hyvin pahaa!

Olisipa tämä vain perusteetonta pessimismiä, mutta niin vain on että heti joulukuussa tekoni jälkeen muistan että tunsin selvästi, miten oikealta puoleltani tai kädestäni poistui voimaa; olen saanut tammikuun Matkamessuista asti jatkuvia rikinhajuisia viestejä ja pahoja enteitä päivittäin ja alkuvuoteni on ollut karmivalla tavalla pelon hengen täyteinen; heti vuoden ensimmäisenä päivänä sain vasempaan etusormeeni talomme kellarissa pahan vamman ja helmikuun aikana koin kuin sieluni kuihtuessa ja pudotessa pois tai jonkin hyvän poistuessa minusta pahan OCD:tä muistuttaneen pelko- ja päätösvaikeusepisodin ja mm. ruokaostosten toteuttaminen oli mahdotonta. Olen huhtikuusta alkaen törmännyt päivittäin MUUN MUASSA puna-musta-väriyhdistelmään kulkureitilläni täysin kaiken todennäköisyyden rikkovassa määrässä joka ainoalla matkallani paikasta ja ajasta riippumatta — kaikkein eniten Tampereella Metson Messuilla käydessäni, jolloin sitä oli ihmisvirrassa ympärilläni jatkuvasti markkinointiammattilaisia tyystin järkyttävässä mittakaavassa ja alkoi tuntua pieneltä ihmeeltä, etteivät paikalliset poliisitkin olleet vaihtaneet väripalettiaan. Olisipa siinäkin kyseessä vain se yksinkertaisin selitys, joka nousee useimpien mieleen tällaista lukiessa!

^^^
Luulisin, että kannattaisi kaikesta huolimatta käydä päivystyksessä. Ehkä ei auta mihinkään, mutta sitä voisi ainakin kokeilla? Voimia joka tapauksessa.

Kuulostaa sekä todella hurjalta että todella kurjalta, @Constantine . Joulukuinen kokemukseksi ei varmaan tehnyt hyvää luottamuksellesi julkista terveydenhuoltoa kohtaan, mutta silti toivon muiden kommentoineiden lailla, että ainakin kokeilisit hakea apua sitä kautta.

Telimektaria säästäen haluaisin vielä muistuttaa, että Raamatun mukaan "yksikään joka Häneen uskoo ei huku, vaan hänellä on iankaikkinen elämä". En toki ehkä ole paras puhumaan näin agnostikkona, mutta se ei muuta miksikään sitä Raamatun oppia, että pelastuksen edellytyksenä on ainoastaan usko, eivät oikeanlaiset teot tai edes ajatukset.

Isilmírë sanoi:

Kuulostaa sekä todella hurjalta että todella kurjalta, @Constantine . Joulukuinen kokemukseksi ei varmaan tehnyt hyvää luottamuksellesi julkista terveydenhuoltoa kohtaan, mutta silti toivon muiden kommentoineiden lailla, että ainakin kokeilisit hakea apua sitä kautta.

Click to expand...

Kyseessä oli julkisen puolen toistuneen apuhaluttomuuden (koska en omistanut rytmihäiriötunnistimellista verenpainemittaria!) takia yksityiseltä itsevaadittu Gd-"varjoaine"tutkimuslähete, jota pidin tuhoisan tietämättömästi ratkaisuna pää-kaula-sydänoireideni syyn (ts. dAV-fistelin) selvittämiseen liian pitkään ennen kuin sain sen ainoan oikean (TTA ja orgaaninen jodivarjoaine) mutta en pystynyt pudottamaan tuota vanhaa ajoissa pitkän viikonlopun sekä joulun välittömän läheisyyden takia (sekä loppusekuntien oudon k-pelkopaniikkikohtauksen takia, jossa toteutin turambarmaisesti Tolkienin varoituksen "a man that flies from his fear may find that he has only taken a short cut to meet it"!).

Maanantai-iltana Iisakin päivänä 19.12.22 törmäsin Rikhardinkadun kirjastosta ÄÄRIMMÄISEN TYPERÄSTI juoksujalkaa poistuttuani 4-ratikassa oudosti "ai jai jai" -voivotelleeseen enkelimäiseen vanhukseen (joka yritti minun sitä tajuamattani varoittaa minua siitä, mihin olin matkalla, ts. vaivaan!) ja kuulin hieman sen jälkeen juuri M:n talolle saapuessani pysäköityjen autojen luota kirkkaan "sattuma"huudon "ÄLÄ TULE!" (mutta minä vain seisoin hetken hölmistyneenä enkä kääntynyt pois, vaikka sainkin sen jälkeen minut hieman varuilleni tönäisseen inhoreaktion M:n kellari-ikkunasta näkemistäni joulufiguureista ja kävelin sen jälkeen vielä onneksi M:n ohi ja Runeberginkatua oikealle!)... minkä jälkeen silmäni osuivat Töölöntorin K-kaupassa tuotetekstiin "DEVIL'S EMBALMING", joka jälkiseurausten valossa varoitti minua jostain syystä TÄYSIN EKSAKTISTI JA OSUVASTI siitä, minkä vaikutteista koktailia (olipa siinä sitten mitä olikaan) olin menossa ottamaan sisälleni..!!

Kukaan aloitekykyisempi (ts. dAVF-mäisen verenkiertohäiriön, unettomuuden, pulssitinnituksen + useampien magneettikuvien yhteishypnoosista kärsimätön) ja vähänkään johdatukseen uskova ei tietenkään olisi IKINÄ tehnyt tuollaisen asian nähtyään sitä virhettä, että olisi mennyt TAKAISIN paikkaan jonka sisäisesti tiesi liittyvän tällaiseen kohtaamiseen — mutta minä käsittelin sitä jotenkin kohtalokkaasti väärin ja assosiaatiota vähätellen (myös koska lähimuistini ei enää toiminut ja olin kuin kultakala!) ja olin väärintulkitsemani 15.12.22 viimepelastuksen sekä pitkän viikonlopun itsepsyykkaukseni takia yli-investoituneen kiinni flow'ssa kuin ulkopuolelta ohjattu tehdaslammas... ja niinpä kävelin Töölöntorinkatua TAKAISIN ALAS, vaikka aloinkin M:een sisälle erehdyttyäni kamppailemaan itseni kanssa (päivän kohtaamiset vielä alitajuisesti tavoittaneen vaistoni varoittaessa minua, että jotain oli vialla ja asiaa tulisi viivytellä mahdollisimman pitkään) ja pyysin pian merkkiä siitä, mihin olin menossa ja ohitseni käveli heti nainen mustissa ja ketjumaisessa vyökoristeessa. Silloin yritin poistua paikalta. Mutta samassa sain tekstiviestin kaiken sponsoroineelta isältäni, joka luuli minun olevan seuraavan päivän TTA-testissä ja hän oli kirjoittanut "taivaan isä suojelee sinua tuossa testissä" (vrt. Kiusaajan sanat Jeesukselle Temppelin harjalla). Hämmennyin siitä sen verran, että se sai minut tekemään mahdollisesti ratkaisevan viimevirheen ja istumaan vielä M:n aulaan lähemmäs kellariin vieviä portaita Päivän Tunnussana -kirjasen kanssa, kellon käydessä lähemmäs ja lähemmäs kohti ratkaisevia minuutteja ja sekunteja. Gandalfin Moriassa tekemän tievalinnan muistaminen olisi pelastanut minut mikäli olisin tehnyt sen ajoissa — puhumattakaan siitä että oma kehonikin neuvoi minua samoin useammassa oikeassa ääreiskohdassa oikea jalka mukaanlukien, samoin kuin vastikään opettelemani kävelytyyli "aloita oikealla"! Menetin kuitenkin tietoisen valinnan kun valinnan hetki tuli, koska erehdyin antamaan vallan äkillisen väärän johtopäätöksen aikaansaamalle pelkopaniikille (kun kello oli juuri OHITTANUT varatun aikani!) ja juoksahtamaan alas kellarikerrokseen ja vasemmanpuoleiselle ovelle (pasuunaenkelipatsaan ohi!), vaikkakin sain pukukopissakin vielä jostain nenäontelooni ja suuhuni viimeisen hiljaisen varoitusviestin "Sami, ota vaatteet ja juokse" — mutta en ajatusharjoitteluni takia totellut sitä, vaan virnistin kun luulin sen olevan oman väärän pelkoni tuottama!

Tämä hirvittävimmällä mahdollisella tavalla päättynyt rumbanihan lähti liikkeelle heinäkuun maanantaista 18.7.22 ja pistävän-raapivasta melualtistuksesta, jonka sain erehdyttyäni turhautumisen takia minuuttia ennen metelivaaran loppumista kerrostalojen välipihalle (Monster-logolla tarroitettua..) polkupyörääni työntelemään. Jo silloin tajusin jollain tasolla erään naapurikansamme olevan oikeassa siinä, että maanantai on paha päivä eikä silloin tule ryhtyä mihinkään merkittävään hankkeeseen... mutta sekään opetus ei vain pysynyt mielessä, vaikka sanoin siitä myöhemmin monta kertaa itselleni..!!

Olisiko mahdollista, että hakisit kuitenkin apua terveydenhuollon päivystyksestä @Constantine ? Kokeilisit ainakin? Koska viestisi perusteella tilanteesi kuulostaa siltä, että yksin alkaa ehkä olla vaikea jatkaa eteenpäin elämässä ja tarvittaisiin ihan konkreettista, maallisten olentojen antamaa apua.

^ Anteeksi jos vaikutan töykeältä, mutta eikö tuo ole aika assosiaatioiden varassa etenemistä loogisen päättelyn sijaan. Suosittelen hakeutumaan päivystykseen. Näin ulkopuolisen silmin vaikuttaa siltä, että todellisuudentajusi on hämärtynyt. Mahdollinen psykoosi ei ole mikään leikin asia. Tietysti voin olla väärässä, enkä tarkoita tätä mitenkään syyllistävänä tai hyökkäävänä tms.. En tunne sinua, mutta kanssafoorumilaisena olen hyvin huolestunut.
Edit: viittaan nuolella siis Constantinen viestiin, en Isilmírën viestiin

Sidhiel sanoi:

^ Anteeksi jos vaikutan töykeältä, mutta eikö tuo ole aika assosiaatioiden varassa etenemistä loogisen päättelyn sijaan. Suosittelen hakeutumaan päivystykseen. Näin ulkopuolisen silmin vaikuttaa siltä, että todellisuudentajusi on hämärtynyt. Mahdollinen psykoosi ei ole mikään leikin asia. Tietysti voin olla väärässä, enkä tarkoita tätä mitenkään syyllistävänä tai hyökkäävänä tms.. En tunne sinua, mutta kanssafoorumilaisena olen hyvin huolestunut.

Click to expand...

Voit olla väärässä — ja oletkin, koska lopputulemahan valitettavasti näytti että tässä yksittäisessä tapauksessa (joka sattui olemaan elämäni tärkein valinta ja vedenjakaja!) kaikki saamani ja mieleeni varoituksina jääneet useat oudot kohtaamiset (joita oli matkallani vielä enemmänkin) pitivät karmaisevalla tavalla paikkansa eikä kyse ollut mistään kuvitelluista assosiaatioista — eikä minulla ole kuvitelmia siitä että saisin jatkuvasti merkkejä eri päivinä.

Olen saanut päivärytmini järjestykseen ja herään ihan ihmisten aikoihin. Sen verran aikaisin, että kerkeän syödä aamupalaa ennen lounasta. Gradussa oli vielä joku "abstrakti on puutteellinen, korjaa" ja palautin sen uudelleen eilen. Saa nähdä, oliko tämä nyt sitten se viimeinen versio. Vähän jännittää arvioinnin tulos.

Nyt reilun kolmen viikon jälkeen alkaa tuntua kun ei saa nukuttua tarpeeksi. Kolmen tunnin yhtäjaksoinen uni toteutuu ehkä puolena öistä. Kaksi yötä olen imettänyt niin, että torkahtelen istualleni kesken imetyksen (makuultaan en halua imettää, jos en nukuta lasta viereen ja sen teen yleensä vasta aamupuolella joskus viiden aikaan tai sen jälkeen). Huomaan myös, että nyt ei jaksa samalla tavalla höpötellä ja touhuta vauvan kanssa kuin mitä vielä viime viikolla kun saatettiin jutella tuntikin ja hömpsötellä jotain. Nyt jään tuijottamaan telkkaria ja havahdun välillä siihen, että ai niin lapsi on hereillä ja voisin vaikka seurustella. Pitää ihan tietoisesti sulkea viihde kokonaan pois tai väsyneet aivot keskittyvät vain siihen.
En halua kuulostaa liian negatiiviselta, koska Leimu on meidän vauvoista tähän asti paras nukkumaan. Esikoinen oli pienenä tosi huono nukkumaan, keskimmäinen nukkui hyvin ihan pienenä, mutta sen jälkeen ei nukkunutkaan juuri ollenkaan (korkeintaan kahden tunnin pätkiä ja välissä pitkä ja raskas huutonukutus). Leimu kuitenkin nukkuu useamman tunnin putkeen, hänellä on ehkä havaittavissa jo jonkunlaista orastavaa unirytmiä ja yönukutukset ovat pääasiassa suhteellisen helppoja. Syötä ja siirrä sänkyyn tyylisiä. Välillä tulee vatsanpuruja kun maitoa tulee vähän liikaa ja liian nopeasti ja se saattaa aiheuttaa yöllä kitinöitä ja pulautuksia, mikä tarkoittaa vähän pidempiä nukutuksia, mutta pääasiassa meillä menee oikeasti hyvin. Väsymys on vaan kasautunutta unenpuutetta. Päiväunistakaan ei oikein tule mitään kun aon ollut Spyron päiväkotikuskauksia tai sitten hän on kotona ja silloin nukkuminen ei onnistu. Sitten Tähtimö tulee puolenpäivän jälkeen koulusta ja huutaa jo tuulikaapista puolet päivän kuulumisista. Sitten alkaakin kello lähennellä kohta sitä, että ei enää kannata yrittää unille tai ei saa illalla sängyssä unta.

Toisaalta väsymisestä huolimatta tein eilen raparperipiirakkaa Tähtimön kanssa ilman mitään selkkauksia ja tänään väänsin kasvispihvejä Spyron kanssa myös ilman mitään kränää. Että jostain noita voimavaroja sitten kuitenkin löytyy. Varmaan se kun saa olla pääasiassa kotona ilman sosiaalista rasitusta helpottaa tosi paljon. Esim. neuvolapäivinä olen yleensä iltapäivää kohden paljon äksympi kuin kotipäivinä.

Muutto Tanskaan siirtyi aiemmaksi, kun poikaystävää eniten kiinnostavan alan opinnot
alkavatkin yliopistossa jo syksyllä.

Elämme jännittäviä aikoja, ystävät hyvät.

Alle puolen kilsan päässä sijainnut autiotalo paloi piharakennuksineen maan tasalle viime yönä. Ihmettelimme tuttavien yo-juhlista palatessa, että mikä nyt on kun katu täynnä paloautoja ja poliiseja vetämässä eristysnauhaa pitkin poikin. Onneksi tuli ei levinnyt viereisten tonttien asuintaloihin.
Kuulemma asiassa on jotain mätää ja paikalla on tänään nähty poliiseja tutkimassa. Että semmoista täällä unilähiössä tällä kertaa.

Minulla oli neurologin puhelinvastaanotto toissapäivänä, ja nyt epilepsiadiagnoosini on virallisesti peruttu ja lääkitys lopetetaan hallitusti neljä viikkoa kestävällä vähittäisellä annostuksen pienentämisellä. Uudeksi diagnoosiksi jää taipumus vasovagaalisiin kollapseihin. Jään aika tyhjän päälle, koska nyt ainoa "hoito" on se, että minun pitää yrittää välttää pyörtymistä ja tilanteita, jotka voisivat johtaa pyörtymiseen. Harmi vain, ettei mitään tiettyä yhdistävää tekijää tähänastisille kohtaukseen johtaneille tilanteille ole ja etteivät pyörtymistä ehkäisevät keinot kuten selinmakuu jalat ylhäällä ole tähänkään asti estäneet minua pyörtymästä.

Jäi myös sellainen olo, ettei aiempia kouristuskohtauksiani enää oteta oikein todesta, koska kun kysyin, että ovatko mahdolliset uudet kohtaukset sitten vain niin sanotusti "tough luck", neurologi sanoi, että ei se ole mitenkään poikkeuksellista, että pyörtyessä pari kertaa nykii. Minun mielestäni on kyllä vähän enemmän kuin "pari kertaa nykimistä" kouristella niin kovaa, ettei sen jälkeen ole voimia edes istualleen nousemiseen, oksennus tulee jos vähänkin liikauttaa päätä ja lihakset ovat kipeät ja väsymys valtava vielä seuraavanakin päivänä. Mutta ilmeisesti tässä on taas kerran se tilanne, että hoitoalan ammattilainen tietää mielestään minua paremmin, mitä ruumiissani tapahtuu ja miltä se tuntuu (tähän asti minulle on kyllä vain väitetty eri yhteyksissä, ettei minuun voi sattua, joten on tämä siinä mielessä uutta).

Kesäloma vetelee viimeisiään, huomenna töihin. Loma on ollut yksi parhaista ikinä, eikä tää kesä toki tähän pääty, ei vielä pitkään aikaan. Paljon ohjelmaa on vielä luvassa! Tähän mennessä tapahtunutta:
- oman bändin keikka heti loman alussa
- bändikaverin kanssa radalla, huh huh mikä meno
- palstahommia ja parvekkeen laittoa
- seikkailu Kurjenrahkan kansallispuistossa ja toiminnantäyteinen päivä Turussa
- pitkä kävely rodopuistossa
- kaverikoira <3 muutaman päivän hoidossa
- hevifestarit, jessus mikä meno
- muutama päivä maalla
- rauhallinen kaupunkijuhannus

Heinäkuussa näillä näkymin yksi vapaa viikonloppu, kaikki muut jo täynnä ja elokuullekin kaikenlaista tulossa. Ei voi valittaa, ei ole näin paljon äksöniä ollu kesällä vuosiin (edes ennen koronaa).

Vohobitti kuuntelee Yle radio 1:n jazz-radioo, kuten aina sunnuntaisin ja lukee kirjaa. Nyt vuorossa Jack Kerouacin Maanalaiset.

Olen asunut nyt reilun vuoden pk-seudulla, ja vieläkin on vähän vierailijan ja ohikulkijan olo. Paikat ovat tulleet jo vähän tutuiksi ja olen kyllä tottunut elämään täällä, mutta jokin väliaikaisuuden ja vieraiden tunne on yhä. Ehkä eniten siksi, että sosiaalista elämää täällä ei juuri ole vieläkään. Ei ole vakiintunut omia musiikkipiirejä eikä vapaa-ajan kaveripiirejä. Yksinäisyyttä en onneksi tunne tällä hetkellä, mutta varmaan tämäkin alkaa pian vaivata. Ja olisihan sitä elämässä hyvä olla muitakin ihmisiä ja tukipilareita kuin puoliso?

Lisäksi olen ilmeisesti tullut siihen ikään, jossa peilistä katsoo vähän väliä takaisin pelottavan paljon edesmenneen äitini kasvonpiirteitä. Sanottakoon, etten koskaan pitänyt äitiäni kauniina tai komeana naisena. Minkäs sitä perimälleen voi, mutta vähän kyllä ahdistaa katsoa kuvia itsestään, nähdä niissä äiti ja tuntea olonsa vaivautuneeksi ja pettyneeksi. No, ehkä äiti itse sentään piti siitä, että tuotti itsensä näköisen jälkeläisen...

Minä hölmö olen asunut jo 10 vuotta pk-seudulla ja edelleen sitä on väliaikaisen vierailijan olo. Toki olen muutenkin vähän juureton tapaus. Siksi kait hommasin pienen asunnon myös Riihimäeltä, jossa tuli kasvettua. Ehkä pk-seudussa mättää eniten se, että vaikka siellä on käytännöllistä asua, niin ihmiset ovat etäisiä. Ilmeisesti suhteiden luonti on kaupallistettu lähes täysin harrastuksiin ynnä muuhun. Ja kun ei itsellä ole olemassa kykyä tai vimmaa tehdä ja ylläpitää kontakteja, niin sitten sukellellaan teflonin lailla ihmisvirroissa. Mutta jo Riksussa huomaa eroa siinä millaisia ihmiset ovat. Espoossa jos joku alkaa höpöttää niin hän on todennäköisimmin joko A) feissari, tai B) kerjuri. Riksussa taas joku saattaa alkaa jutella ihan muuten vain. Semmoinen vähimmäisen hygieniatason sosiaalisuus pysyy herkemmin yllä.

En sitten tiedä miten pitkään jaksan vielä Espoossa viihtyä. Sitä on ehtinyt saada ideoita siihen millainen remppa olisi tilankäytöllisesti optimaalinen, mutta se kannattaisi ajoittaa taloyhtiön väistämättömään putkiremppaan, johon taas on kuitenkin vielä edelleen vuosia aikaa.

Niin joo ja viides lomapäivä. Kaksi ensimmäistä päivää meni aivan totaalisessa mikään-ei-kiinnosta tasoisessa koomaamisessa. Kesäkuiset työpäivät menivät vähän vängällä tehden. Ja edellisestä lomasta ehti tulla kuluneeksi pitkä aika, eikä sekään ollut ihan niin lomaisaa lomaa. Tänään kuitenkin voisi kuvitella jo saavansa jotain nysvättyäkin aikansa kuluksi.

Minä tajusin että olen kohta asunut Helsingissä yhtä pitkään kuin Turussa. Turun vuodet tuntuivat välillä älyttömän pitkiltä, ehkä Helsingissä on niin paljon mielenkiintoisempaa että aikaa kuluu nopeasti. Turku oli kiva paikka asua mutta viihdyn Helsingissä kyllä paremmin. Voi olla kyllä olla että olen aika juureton ihminen niin sovin tänne, ihmiset tuntuvat hämmentyvän kun kerron asuneeni viidessä kaupungissa ihan eri puolilla Suomea. Ystävien puute kyllä vähän häiritsee minuakin välillä, mutta en usko että tilanne olisi parempi Turussakaan kun parhaat kaverini muuttivat hekin muualle.

Minäkin olen nyt lomalla, kävin heti aamusta vesijuoksemassa Uimastadionilla ja pyöräilin sitten Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan ja sieltä Hakaniemen halliin ostoksille. Voi olla että pääkaupunkiseudulle kotiutumista helpottaa kun on tuollaiset mahdollisuudet, jos siis pitää sellaisesta.

Kirjoitin vajaat kaksi viikkoa sitten Murtunut miekka -alueella tilapäisestä oudosta olostani, joka vaikuttaa tässä vaiheessa jääneen noin 24 tunnin mittaiseksi. Vointi on ollut taas oikein hyvä ja juhannuksenakin oli sosiaalista eloa, kun kävin kaveripariskunnan kartanolla parin muun tutun kanssa. Tänään oli aamupäivällä kokemusasiantuntijan toimi, jossa pärjäsin itse hyvin ja yleisökin kyseli aktiivisesti. Yhdistettynä maukkaasta buffetlounaasta aiheutuvaa turpeuteen fiilis on kuin kermaa saaneella kissalla.

Olen ollut vapaaehtoishommista kesätauolla juhannusviikolta alkaen, mikä tuntuu ihan tervetulleelta vaihteluita. Elokuussa taas paluu sinne, ajat on jo sovittu vapaaehtoiskoordinaattorin (tjsp) kanssa. Myös kokemuskeikkoja on tiedossa elokuuksi. Siihen asti vähän kuin lomaa, vaikkei arkikaan varsinaisesti raadantaa ole.

Nettideittailun puolelle kuuluu edelleen painostavaa hiljaisuutta, mutta jos siihen ei panosta liikaa eikä aseta toiveita sen varaan, käy touhu ajanvietteestä. Ehkä markkina-arvoani parantaisi sosionomin koulutus ja oman alan työpaikka, mutta tiedä sitten häntä. Mietteissä on kuitenkin jo ensi kevättalven yhteishaku, ei tässä taida jaksaa vanhuuseläkkeeseen asti oloneuvoksella.

Oloni on vähän parantunut, mutta ruokamyrkytys potkii edelleen. Mahaa vääntää ja olo on voimaton ja nuhjainen. Yritän syödä mahdollisimman tylsää ruokaa (maustamatonta ja mahalle helppoa sulattaa) ja juoda paljon vettä. Vähän kuin krapulassa olisi plus välillä iskevät järkyttävät vatsakivut, joita seuraa kiire vessaan. Ehkä se jo huomenna helpottaa