Mitä kuuluu?

Satekai

pelikisälli
Flunssaa lauantai-illasta asti ja tänään tarttui pienellekkin. Alan kyllästyä niistämiseen, onneksi kuumetta ei ole ja kurkkukipukin on melkein mennyt jo.
Olin vetämässä leiriä ja kaatosateesta (vuorotellen vettä, lunta, räntää ja lisää vettä) huolimatta porukka jaksoi 4 retkeä ja ulkona olleen tehtävärastiradan lauantaina. Muutenkin leiri oli aika retkipainotteinen. Hassu hiihtoloma kun ei lunta laisinkaan ja ensimmäinen kerta kun piti talvileirillä muistuttaa punkeista. Ilman kuivatushuonetta oltais oltu aika pulassa märkien vaatteiden kanssa ja saunaan pääsi joka ilta. Leirillä käytiin myös katsomassa pallokiviä kalliossa. Niitä on noin 200 löytöä maapallolla ja niistä noin kolmasosa on Suomessa.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Tässä retkikertomuksessa kerrotaan, miten Nuuksion pallokiviesiintymää etsitään sitä löytämättä, mutta Ruuhijärventien pienoisrautatie kyllä löytyy ja siitä on kuviakin. Nuuksion geo-oppaan mukaan esiintymä löytyy koordinaateista (kartta 204140, x 6688870, y 2530480).
 

Satekai

pelikisälli
Juu, juurikin kyseinen Nuuksion pallokivi. Tässä kartassa Nuuksio-sanan ensimmäisen U kirjaimen yläreuna on siinä avokallion kohdassa. Tuossa kartassa näkyy sijainti melko selvästi (huom, avautuu .pdf tiedostona), joskin tuo koillisen avohakkuu Ruuhijärventielle päin on enimmäkseen kasvamassa umpeen. Paikalle pääsee polkupyörällä, Espoon keskuksesta bussilla 245 jääden pysäkillä Haukkalampi tai sitten autolla jättäen sen Ruuhijärven tien alussa olevalle levennykselle tietä tukkimatta. Me käveltiin tuota Ruuhijärventien melko alusta lähtevää metsäautotietä, joka tuolla jälkimmäisessä kartassa näkyy, valiten siellä lopumman risteyksistä (jota ei tuossa ole kuvattuna) semmoi mikä kaartaa pallokalliolle päin. Siellä kulkee paljon peurojen polkuja joista osa oikeaan suuntaan (välttäkää ulostekasoja). Pallot näkyivät vähän huonosti sateella, mutta kyllä siellä jonkin verran palloja/heksoja erotti.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Ja leiripaikka luonnollisesti oli Lärkans, joka näkyy tuolla kartalla Ruuhijärventien ensimmäisen oikeanpuoleisen sivutien päässä. Olen harkinnut juuri sinne hakeutumista ensi kesän protuleirin VVO:ksi eli vanhavanhaksi ohjaajaksi. Se olisikin ensimmäinen normileirini aiempien oltua sennu- tai aikuisleirejä. On hassua kouluttaa uusia ohjaajia pärjäämään 14-15-vuotiaiden leiriläisten kanssa ilman omakohtaista kokemusta. Lärkans on tuttu ja rakas paikka aiemmilta leireiltä. Eniten minua miellyttää siellä infrastruktuurin suuritöisyys; saunapuiden valmistaminen on mukavaa vaihtelua leiriohjelman vetämiselle. Se on myös logistisesti helposti saavutettavissa, eikä ajokortittomuuteni haittaa siellä. Toinen kesälomani aikaikkunaan sopiva vaihtoehto olisi sanataideleiri tuossa lähellä Rievelinmutkassa, mutta siinä missä Lärkansissa saan rauhassa kuorsata yksikseni salissa, ei Rievelinmutkassa ole samanlaista vaihtoehtoa. Pitäisi olla tarpeeksi suuri teltta, eikä ole minkään kokoista.

Luonto-Liiton ohjaajakurssi pyörii paraikaa Östersundomin leirikeskuksessa. Siihen osallistuminen kiinnosti minua; ei siksi, että lomaikkunoissani olisi tilaa myös Luonto-Liiton leireille, vaan siksi, että saisin toisenlaista näkökulmaa nuorisoleirien järjestämiseen, olletikin, että L-L tapaa järjestää varhaisnuorten leirejä. Osallistumiseni esti sama syy, joka on saanut minut feidaamaan protukoulutuksiakin viime aikoina: omaishoitajan rooli. Puolisoni on väliaikaisesti invalidisoitunut selkäongelmien vuoksi ja vain leikkaus voi parantaa hänet. Huushollissa täytyy olla terve aikuinen viikonloppuisin jo koirankin ulkoiluttamisen vuoksi. Sisätiloissa puolisoni on omatoiminen, mutta liikkuu ulkona heikommin. Viimeksi hän pääsi naapuritaloon lastemme mummilaan hyvin hitaasti kävellen ja käsivarteeni raskaasti tukeutuen. Leikkaus sentään on tulossa kiireisenä kuukauden sisällä. Tai siis sen ajankohtaa on kiireistetty, ei itse leikkausta, ettei menisi hosumiseksi. Siskonpoikani muistotilaisuus on viikon päästä ja sinne sentään menen, kun se on vain päiväreissu, mutta viikonlopun mittaiset protuilut jäävät väliin, semminkin kun pahentuneiden logististen hankaluuksien vuoksi joudun yleensä lähtemään jo perjantaina seuraavana päivänä alkavaan koulutukseen. Viimeksi yövyin Vanamon kommuunin vuodesohvalla ja juttutuokio tuon vanhan kontulaisen kanssa oli reissun kohokohta.
 

Salmiis

Kontulainen
Jaaha, päivittäisinköhän tännekin pitkästä aikaa, yli puolen vuoden jälkeen minunkin kuulumisiani?

"Väli"vuoteni on tähän mennessä sujunut hyvin ja olen oppinut ihan hirveästi asioita (En jostain syystä tykkää sanasta "välivuosi", sillä on mielestäni vähän negatiivinen kaiku. :D Ehkä enemmänkin sellainen mahdollisuuksien ajanjakso kahden eri etapin välissä.) sekä itsestäni että ympäröivästä maailmasta. Olin melkein puoli vuotta töissä eräällä ala-asteella tässä lähellä (menikö aika jo niin nopeasti?) ja siellä ollessani avustin ihania ykkösluokkalaisia, joiden kanssa olin mm. kuusi viikkoa putkeen luistelemassa kello 8 aamulla joka keskiviikko, näin lähietäisyydeltä, miten he oppivat lukemaan ja laskemaan aloittaen täysin nollasta ja autoin varmaan kymmeniä ellei satoja kertoja aloittamaan uuden langan vohvelikangastyöhön. Näin, millaisena maailma näyttäytyy pienen ykkösluokkalaisen silmin, miten he ihmettelevät maailmaa kysymällä sellaisia kysymyksiä, joita ei edes itse ole tullut ajatelleeksi ja miten sellaiset pienet asiat, kuten piilosen leikkiminen tai jonkun aakkoslaulun kuunteleminen saavat heissä aikaan niin valtavan suuren ilon. Siinä olisi meille aikuisillekin paljon opittavaa! Ei elämä ole aina niin vakavaa. Ennen kaikkea siellä ollessani opin itsestäni: työelämätaitoni kehittyivät aivan valtavasti, tutustuin mahtaviin ihmisiin (kouluavustajiin ja opettajiin) joiden kanssa välillä juoruttiin ummet ja lammet välitunneilla, :grin: ja lisäksi sain roppakaupalla lisää rohkeutta, jonka puutteesta olen aina välillä kärsinyt. Koulun apulaisrehtorikin viimeisenä päivänä sanoi minulle, että olen kuin täysin eri ihminen ja kehaisi rehtorille minun kuullen että "tämä nuori nainen on kasvanut niin paljon" siitä kun aloitin siellä. Täytyy myöntää, että liikutuin paljon tästä kehusta ja hyvä etten purkahtanut itkuun keskellä opettajanhuonetta. Tämän myötä myös arvostukseni luokanopettajan ammattia kohtaan kasvoi valtavasti! He ovat tärkeitä yhteiskuntamme tukipilareita, joiden työtä ei voi arvostaa liikaa.

Tällä hetkellä sitten yritän keskittyä siihen yo-arvosanojen korottamiseen (lyhyt matikka ja englanti) ja kirjoitukset koittavat noin parin viikon päästä. Olen esimerkiksi koko tämän viikon yrittänyt epätoivoisestikin laskea matikkaa. [22]Toivon sydämeni pohjasta, että jos nyt tarpeeksi panostan niihin, niin minun ei tarvitsisi enää lukea toukokuussa koittavaan pääsykokeeseen, vaan pääsisin suoraan todistuksella opiskelemaan. Haluaisin edelleen siis sitä maantiedettä opiskella, vaikka kasvatustieteitäkin tuon työn myötä yhdessä kohtaa harkitsin. Täytyy myös myöntää, että vaikka tämä vuosi on aika ajoin tuntunut raskaalta mm. mielenterveyteni vuoksi (erityisesti tammikuussa kärsin jonkinlaisesta epämääräisestä ahdistuksesta), niin on ollut ihanaa päästä läheisten ihmisten tuen, tuon työn tuoman ekaluokkalaisten ilon ja viattomuuden avulla taas jaloilleen. Uskoisin siis, että tämä on ihan normaalia tähän ikään kuuluvaa ahdistusta, oman itsensä löytämistä. Ei minulla nyt tähän hätään muuta, kiitos kun jaksoit lukea päivitykseni!
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Kun töistä puhutaan niin olen itseasiassa ollut ihan hurjan tyytyväinen työtilanteeseeni koko tämän toimintavuoden ajan. Toki syksyllä oli epävarmuutta ja jaksoja kun töitä ei ollut niin paljon kuin olisin ehkä halunnut. Sitten taas välillä oli töitä enemmän kuin olisin halunnut. Toki mukaan mahtui myös päiviä kun ei ollut niin erityisen mukavaa mennä töihin, mutta enimmäkseen lähdin sinne kuitenkin mielelläni.
Nyt kun vaihdoin työyksikköä ei ole kertaakaan ollut sellaista oloa aamulla että en olisi töiden takia halunnut lähteä. Jos lähteminen on ollut raskasta se on johtunut siitä etten ole ehkä nukkunut tarpeeksi, omilla lapsilla on ollut hankala aamu tai sää on vaan ollut kertakaikkisen masentava. Meillä on tosi kiva tiimi jossa jokainen on erilainen, mutta omanlainen. Asioita ei oteta liian vakavasti ja hauskanpito on sallittua ja jopa hyvin suotavaa. Jos edellisessä porukassa (jossa myös viihdyin hyvin) oli enemmän sellainen tunne että liiallinen innostuminen ja asioiden ideointi oli muista rasittavaa niin nyt niihin tartutaan innolla. Oli haikeaa lähteä tutusta paikasta ja niiden lasten luota joiden kehitystä oli saanut seurata kuten Salmiiskin kirjoitti ja vaikka edelleen viikottain haikailen edellisenkin yksikön perään niin tiedän että olen nyt paikassa joka sopii minulle huomattavasti paremmin ja jossa osaamiseni ja luonteeni pääsee huomattavasti parempaan käyttöön.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Minä olen aina keväisin vähän levoton ja tulee tarve sisustaa ja remontoida ja luoda ympärille uutta. Eilen tuli ajatus muutoksesta kun vessassa on hylly jonka perällä on peili ja yläpuolella valo ja lapsille on laitettu alas lavuaarin taakse tasolle seinää vasten nojaamaan peili josta näkee nassunta kun pesee kasvoja tai harjaa hampaita, mutta minun mittaisella on ongelmana se että jos peilin edessä hyllyllä on yhtään mitään niin en näe siitä peilistä kuin päälakeni ja lasten peilistä taas näkyy vaan napa jos en kumarru. Keksin haluta siihen korkean peilin joka olisi kaikille yhteinen!
Tänään innoissani tutkin Prisman (koska mies on menossa sinne huomenna ja minun täytyy saada toteuttaa ideani aina heti) valikoimaa ja poimin sieltä ostoslistalle peilin, lampun ja poistuvalla hyllyllä oleville hammasvälineille korihyllyn. Niin ja aion myös ruuvata kaikki kaappien ovet irti ja laittaa siihen eteen kapat, joten tarvitaan myös verhovaijeria ja ne kapat!
Kun mies lopetti työt pyysin häntä katsomaan saisiko hyllyn irti ja lapmpun pois. No hänpä katsoi ja hylly otettiin alas ja... Sen takana ei tietenkään ole laatoitusta... Koko muu vessa on laatoitettu... Isäni ehdotti että ostetaan vaan laattaa ja kutsutaan joku laatoittamaan se. No minulle se ei käy kun tämän piti olla vaan nopea projekti joka valmistuu kahdessa päivässä. Sitten isäni kehui taiteellisuuttani ja sanoi että jos sitä ei voi peittää niin sitä pitää korostaa (ei ihan näillä sanoilla, mutta ajatus oli tämä). Eli että minun pitäisi tehdä siihen taidetta ja tehdä siitä tarpeeksi erilainen että siinä on jotain järkeä. Se kuulosti tarpeeksi simppeliltä. Varastoista löytyi purkinpohjilta mintun vihreää, sinistä (ihanan sävyistä lämmintä sinistä) ja aika voimakasta vaaleanpunaista (lapsen nukensänkyä varten valitsemaa) kalustemaalia. Nyt on mintunvihreää pohjaa maalattu yksi kerros. Huomenna sitten toinen kerros ja koristeet aion kyllä maalata myös huomisen aikana että saadaan mahdollisimman pian lamput ja peilit paikoilleen.

Ai niin ja maalasin myös pihan porttia joka on pitänyt maalata jo viime kesänä, mutta se vaan jäi. Kun olin melkein valmis rupesi satamaan vettä... En ole uskaltanut vielä mennä katsomaan mitä sade teki maalauksille... Ehkä menen nyt...
 

Isilmírë

Kuukivi
Tuntuu ihan hassulta, että olemme tänään olleet puolison kanssa jo 20 vuotta aviossa. Vastahan niitä häitä vietettiin ihan vähän aikaa sitten...

Alun perin oli puhetta, että olisimme tämän tapauksen kunniaksi lähteneet kurkkaamaan, millainen paikka se Pietari oikein on. Pandemia teki kuitenkin sen suunnitelman tyhjäksi, emmekä jaksaneet kehittää B-vaihtoehtoa, joten tämä päivä menee nyt hissukseen ollessa. Ehkä sitten viiden vuoden päästä juhlistamme hopeahäitä vähän riehakkaammin.
 
Last edited:

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Tulin perjantaina Lidlin pääovista ulos ja huomioni kiinnittyi erikoiseen näkyyn: asfaltilla makasi mies kyljellään ja pari muuta miestä seisoskeli hänen lähellään. Joskus aiemmin olen vain kulkenut vastaavan asetelman ohitse ajatellen, että tilanne näyttää jo olevan hallinnassa, mutta tällä kertaa tiedostin vastuuni terveydenhuollon ammattihenkilönä ja menin kysymään seisoskelevilta miehiltä, että mikä oli homman nimi. Maassa makaava oli tajuton ja päätynyt kyseiseen asentoon kaaduttuaan, eikä väkivallan uhrina. Kukaan seisoskelevista miehistä ei näyttänyt uhittelevalta, katuvalta tai kiihtyneeltä. Heistä ei kukaan ollut nähnyt itse kaatumista (jälkeenpäin selvisi, että yksi heistä oli nähnyt tilanteen kaupan sisältä: mies oli kaatunut kadulta kaupan pihalle johtavissa portaissa). Uhrautuvaisesti yksi heistä tyhjensi oluttölkkikassinsa ja asetti sen miehen pään alle. Päätä nostanut käsi oli verinen merkkinä haavasta loukkaantuneen ohimolla. Mies oli valmiiksi melko hyvässä kylkiasennossa, mutta yhden auttajan kehotuksesta vedin hänen alla olevan kätensä selän puolelle samalla kun toinen kohotti miehen kehoa (retrospektiossa tyhmästi tehty: asento oli jo riittävän hyvä ja uhrin kohottaminen olisi saattanut pahentaa hänen tilaansa, jos hänellä olisi ollut kaularankavamma).

Kysyin, oliko hätäkeskukseen jo soitettu ja yksi auttajista kaivoi puhelimensa esiin. Hänellä oli vaikeuksia erottaa sen näyttöä kirkkaassa auringonpaisteessa ja ehdotin, että minä hoidan soittamisen, koska minulla on puhelimessani 112-sovellus. Tein niin ja sain sarjan kysymyksiä päivystäjältä. Oliko mies juopunut? En tiennyt sitä, mutta kun seuraavan kysymyksen saatuani aloin selvittää hänen tajunnantasoaan (mies oli alkanut availla silmiään soittaessani), tunsin selvästi nautitun alkoholin hajun. Kysyin mieheltä, tiesikö hän mikä päivä oli menossa ja hän sanoi tietävänsä: lauantai. Itse olisin veikannut torstaita, mikä todistaa, että auttajatkin voivat olla hieman sekaisin jännittävässä tilanteessa. Totesin puhelimessa, että verta ei ollut kertynyt lammikoksi asti, joten ohimon haava ei ollut kovin paha vuotamaan. Nyt oli kaupan henkilökunnankin jäsen paikalla käsipaperien kanssa. Ambulanssia odotellessa ehdotin hänelle, että kauppa kustantaisi uuden muovikassin yhdelle auttajista ja hän hakikin sen. Auttaja seisoi huomaavaisesti siten, että aurinko ei päässyt porottamaan uhrin kasvoille. Ambulanssi tuli ja minä menin hakemaan pyörääni. Kun tein lähtöä, näin, että uhria raijattiin paareilla autoon.

Selkeästi olisin voinut ottaa enemmän uhrin tilasta selville ennen hätäkeskukseen soittamista.
 

Hanna Kullanväärtti

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Kuuluu oikeastaan tosi hyvää. Viikonloppuna Pulla huomasi selässäni punoittavan ympyrän. Välitön ajatus tietysti kummallakin oli, että borrelioosi. Mikä ei olisi ihme, koska kuljemme niin paljon "pusikoissa" (tbe-rokotukset meillä on juuri siksi kun luonnossa paljon liikutaan, myös riskialueilla). Vaikka varhaisvaiheen borrelioosi onkin oikein hyvin hoidettavissa, niin ajatus parin viikon antibioottikuurista ja sen myötä vatsan sekaisin menemisestä ei varsinaisesti aiheuttanut hurraahuutoja.

Mutta kuinkas kävikään. En ehtinyt vielä edes varata lääkäriaikaa kun rinkula alkoi jo haaleta, eikä suinkaan laajentua kuten borrelioosin iho-oireeseen kuuluu. Mysteeririnkulan arvoitus alkoi selvitä kun muistin, että olimme juuri sen löytymistä edeltävänä päivänä olleet poreammeessa 😂 Aluksi vesi siellä oli tyyntä, mutta kun painoin sitä poretuksen käynnistävää nappulaa niin melkein pomppasin altaasta ylös kun vettä tuuttasi niin kovalla paineella selkään, aiheuttaen näköjään ympyränmuotoisen mustelman/verenpurkauman.
 

Husky

Ilmaanhaukkuja
No ääniä kuuluu 😲 Tässä talossa - vaikka muuten hiljainen talo onkin - kuuluu välillä läpi puhelut jotka käydään kaiutin päällä. Liekö joku taajuus sellainen että kantaa pattereita tai rakenteita pitkin?
 

Ereine

Kontulainen
Meilläkin on tosi hiljainen talo (unohdan esim. että samassa kerroksessa asuu lapsiperhe, heistä ei ikinä kuulu mitään) mutta olohuoneessa alakerran naapurin puhelut kuuluvat kuin hän olisi samassa huoneessa.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Ja välittömästi välähti mieleeni kuva karjalaumasta, jota varusmiehet paimentavat.
 

Telimektar

Fundamentalisti
Ammuntaa, ei ammumista.
Mutta ehkä varusmiehet voisivat tosiaan joutua antamaan virka-apua jonkin suuren, villiintyneen karjalauman tapauksessa. (Varsinkin jos biisoninkasvatus yleistyy Suomessa.)
 
Ylös