Heräsin juuri melkein yhdentoista tunnin unien jälkeen. En muista, milloin olen viimeksi saanut niin paljon unta kerralla. Aamulla mietin puoliunessa, että voiko olla totta että saan vain nukkua, vai muistanko väärin ja sittenkin tänään olisi ollut jotain tehtävää. Syy pohdinnoille on se, että olen runtannut 19 koulupäivää putkeen, enkä levännyt missään välissä. Viikot ovat olleet kahta koulua ja töitä, viikonloppuisin olen ollut Tampereella kapellimestarikurssilla.
On ollut hauskaa tutustua uuteen puoleen itsestään kapujuttujen tiimoilta. Musiikin johtaminen on vaativuutensa ja jännittävyytensä takia aina vaikuttanut mielenkiintoiselta, mutta myös luonnejutulta, jota ihan kaikki eivät voi tehdä. Omaksi yllätyksekseni pärjäsin ensikertalaiseksi mainiosti. Johdin Finlandiaa kun kaikki muut teokset olivat todella vieraita tai aivan liian vaikeita. Kun on useamman vuoden piiskannut itseään, ja jättänyt kehut vastaanottamatta sen pelossa, että kehut laiskistaisivat minut, oli oikeasti hienoa kun itsekin tiesi onnistuneensa eikä sitä tarvinnut peitellä. Ja sitten oli upeaa, kun sai omille kokemuksilleen vahvistusta pitkälle ehtineiltä sotilaskapuilta ja muilta ammattimuusikoilta. Ensin sain spontaanit ja riemuisat aplodit orkesterilta oman viisiminuuttisen jälkeen. Sitten katsoimme jälkikäteen videotallenteita omasta tekemisestämme, ja sain samanlaiset spontaanit aplodit kapukavereilta.
Sekin on muuten ollut näiden viikonloppujen parasta antia: olen viihtynyt todella hyvin ihmisten seurassa, jotka ovat kaikki ihan eri-ikäisiä ja edustavat eri sukupuolia. Sain monta uutta kaveria kapukursseilta, ja minut jopa tuupattiin seuraavalle kurssille vähän puoliväkisin, kun en itse uskonut että pystyisin siihen. Kommentit olivat hyväntahtoisia mutta napakoita "linde prkl, jos sä et mene tuonne niin sitten menet jonnekin muualle koska sulla on potentiaalia ja tämä ei jää tähän."
Se mikä minua yllätti enemmän, ja sai lopulta suostumaan seuraavalle kurssille, oli tieto siitä että vain harvoin kurssin järjestäjä erikseen kutsuu sinne ihmisiä, kuten oli nyt maanitellut minua.
Elämässä on ollut kyllä muuten ihan riittävästi draamaa. Yksi läheiseni on jo pitkään sulkenut kaikki toiveensa, tunteensa ja epävarmuutensa sisälleen, ja siksi vuorovaikutus hänen kanssaan on jäänyt pinnalliseksi, kun sellaista aitoa paljautta ei ole. Nyt asiat näyttävät kuitenkin lutviutuvan silläkin saralla, ja olen helpottunut hänen puolestaan, vaikkakin edelleen hyvin varuillani. Kun on pitkään toteuttanut tiettyjä toimintamalleja, niin niistä on vaikeaa päästää irti.
Mutta syysloman alku, kapuhommat, kaikki saamani tuki ja kannustus ovat tämän hetken ihania asioita. Minua ei haittaa pätkän vertaa että joudun tekemään kouluhommia valmiiksi lomalla, koska päivät eivät kuitenkaan pääse venymään niin pitkiksi mitä arkena ovat venyneet.