Mitä kuuluu?

Sain tosiaan epilepsialääkityksen ainakin nyt tarkempien tutkimusten ajaksi lisäkouristuksia estämään. Lääke on sen verran vahvaa tavaraa, että käyttö aloitetaan hyvin pienellä annostuksella, jota sitten tarkan ohjeen mukaan vähitellen lisätään. Minua varoitettiin, että huimaus ja väsymys ovat tavallisia oireita alkuvaiheessa, mutta en silti ollut varautunut siihen, että jo kolmantena päivänä - edelleen sillä matalalla alkuannostuksella - olo olisi kuin lievässä nousuhumalassa: maailma ei ole ihan vakaa ja olo on tokkurainen ja jotenkin hidas. Odotan mielenkiinnolla, mitä tämä ja seuraava viikko tuovat tullessaan, kun annostusta pikkuhiljaa hilataan suuremmaksi.
 
Itse syön epilepsialääkettä nimeltä Lamotrigin, vaikkei minulla epilepsiaa olekaan (tutkimattomia ovat psykiatrian tiet) ja muistaakseni se aloitettiin juuri pienellä annoksella, nyt ollut jo kuutisen vuotta 200 mg. Luullakseni minulle ei ole tullut siitä suurempia haittavaikutuksia, vaikka minulla pitäisikin olla klooni joka ei lääkettä aloittanut, että voisi olla varma.
 
Koira ripuloi ilmeisesti stressiä uudesta laumanjäsenestä ja ihmispennullakin on vatsanväänteitä eli kuuluu aika p****aa. Kyllä tässä pärjäillään mutta huomenna yritän selvittää kuinka pientä vauvaa MLL:n lapsenvahdit suostuvat hoitamaan tai vaunuttelemaan.
 
Tulee douvin viestistä mieleen ne ajat kun meillä oli Vaippaikäinen ja koiranpentu yhtäaikaa. Välillä tuntui, että yöt ja päivät olivat todellakin yhtä... sitä itseään. Viet yhden ulos tekemään kakkaa ja odottelet hyvän tovin miettien vain, että nyt se kakka. Sitten tulet sisälle ja toisela on vaipassa kakka ja kun saat sen siivottua onkin lattialla kakka. Siinä hurahti helpostui tunti miettien lähinnä vain kakkaa 😅 Ja välillä pissaa.

Minulle tuli tahattomasti vapaaviikko. Ensin olin itse maanantaina aamulla kurkku kutisevana ja pää kipeänä. Nenäkin vähän vuoti. Kotitestit negaa, mutta ei asiaa töihin vielä tänäänkään. Spyro on myös ollut nuhainen ja pois hoidosta. Tänään minulle tarjottiin keikkatöitä loppuviikoksi, mutta nyt onkin Mushulla ollut tänään nuhaa ja kurkku kipeä enkä voi mennä huomenna keikalle tai taata perjantaista mitään.
Alkaa siepata (taas vaihteeksi) tämä korona ja sen aiheuttamat rajoitukset.
 
Koira ripuloi ilmeisesti stressiä uudesta laumanjäsenestä ja ihmispennullakin on vatsanväänteitä eli kuuluu aika p****aa. Kyllä tässä pärjäillään mutta huomenna yritän selvittää kuinka pientä vauvaa MLL:n lapsenvahdit suostuvat hoitamaan tai vaunuttelemaan.
Okei, viime yönä nukuin monta lyhyttä pätkää, maitohappobakteerit tuntuvat nopeasti helpottavan vauvan oloa ja elämä näyttää taas paremmalta. Ihmeellistä mitä kaikkea voi saada hoidettua, jos vauva nukkuu vaunukävelyn jälkeen vielä tunnin. 😊
 
Tapasin keskiviikkona lääkäriä, ja keskustelujen jälkeen aloitimme toisen masennuslääkkeeni vähennyksen kuudesosalla. Ensimmäisen uuden annoksen otin eilen aamulla. Iltapäivällä kärsin lievästä päänsärystä ja pahoinvoinnista, mutta se saattoi liittyä myös univajeeseen, sillä ti-ke ja ke-to yöt olivat turhan lyhyitä. Eilisillasta alkaen olo taas parani. Viime yön nukuin tunnollisemmin ja otin masennuslääkkeet sisältävät aamulääkkeeni jälleen hetki sitten. Lääkäri varoitti että rankatkin vieroitusoireet olisivat mahdollisia, joten saa nähdä miten tilanne kehittyy.

Muuten asiat menevät melko tuttua rataa.
 
Ostin eilen elämäni ensimmäisen dosetin, koska lääkkeeni on sen verran vahva ja ohje sen annostuksen vähittäiseen lisäämiseen sen verran monivaiheinen, että ehdin jo parina iltana olla hetken hätääntynyt siitä, olinko ylipäätään ottanut sen vai en ja olinko annostellut sen oikein. Nyt on helpompi, kun on kerralla katsonut kaiken kohdalleen aina viikoksi eteenpäin, ja dosetista näkee suoraan, onko lääke otettu vai ei. Samalla pääsin ilmeisesti jäseneksi jonkinlaiseen yhteisöön, koska asian mainitseminen somessa sai vastauksekseen paljon kommentteja, joissa ihmiset kertoivat omista erilaisista doseteistaan ja eri tavoista käyttää niitä ;)

Äitini on tähän asti toistellut, ettei minulla voi olla epilepsiaa, koska sitä ei ole suvussa. Muutama päivä sitten hän kuitenkin totesi, että niin, kukaan ei tosiaan ole ennen minua saanut epileptistyyppisiä kouristuskohtauksia, mutta kun tarkemmin miettii, niin ihan lähisuvussa on kyllä yksi, joka sai poissaolokohtauksia (lievempi epileptisen kohtauksen muoto) ja yksi, joka sai joskus nuorena sellaisen kohtauksen, jossa toinen käsi vatkasi hallitsemattomasti. Kas kummaa, yhtäkkiä perinnöllisen epilepsia-alttiuden todennäköisyys alkoikin näyttää paljon suuremmalta.
 
Last edited:
Tykkäys lähinnä dosetille ja sen tuomille hyville jutuille. Ja onhan sekin toki tavallaan positiivista, että alkaisi avautua se mistä ehkä voisi olla kyse.
 
Oloni on aika haikea, koska ilmeisesti sukset menivät niin pahasti ristiin tämän erään entisen parhaan ystävän kanssa, että asioita ei kannata välttämättä lähteä korjaamaan, varsinkin kun olemme nykyään niin eri mieltä muutenkin eri asioista. Ehkä eniten ärsyttää, että hän tekee aina kärpäsistä härkäsiä, jos hänelle yrittää sanoa mistään. Ei tämä nyt mikään maailmanloppu ole, mutta on silti vähän meh olo.
Suksista puheen ollen, menen toisen kaverin kanssa hiihtämään huomenna. Pitänee siirtää historian tenttiä, koska en ole kerennyt lukemaan, koska roikuin varausjonossa liian pitkään opuksen suhteen, ja en nyt kerkeäisi lukea sitä kunnolla.
 
Reilu viikko sitten alkanut lääkevähennys on sujunut tähän asti oikein hyvin. Vielä toisenakin iltana oli pientä päänsärkyä ja lievää pahoinvointia, mutta sekin meni ohi joissakin tunneissa. Olen ollut herkkänä ottamaan ketipinoria unilääkkeeksi silloin, kun on syytä pelätä unettomuutta, mutta enimmäkseen olen nukkunut ilman. Olo tuntuu olevan jotenkin kirkkaampi ja pystyn katsomaan tulevaisuuteen aavistuksen pitemmälle. En myöskään tunnu olevan niin jumissa kuin yleensä. Tietysti kaikilla ihmisillä on vaihtelua jaksamisen suhteen, joten ei voi vielä suoraan sanoa että kyse olisi juuri lääkevähennyksestä. Ja ehtii tämä jatkossa vielä tästä suruksikin vaihtua jos sille päälle sattuu.

Keskiviikkona kävin puhumassa Tampereen normaalikoulun lukion psykan luokalle kokemusasiantuntijana, esitys oli tavallista pitempi eli sille oli varattu kaksoistunti. Olin jakanut esityksen kahteen puolen tunnin jaksoon, joiden välillä ja lopulla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja. Oppilaat olivatkin hyvin aktiivisia ja kyselivät paljon. Lähdin kotiin hyvillä mielin ja pysähdyin matkan varrella vielä syömään lounasbuffetin Ainoya-nimisessä sushi&kiinalaispaikassa. Nam. Viikko on ollut muutenkin melko aktiivinen ja tänään sain kirjoitettua loppuun kauan venyneen HarnMaster-pelipöytäkirjan. Positiivisin mielin katson tulevaan.
 
Vietän talvimyrskypäivää mukavasti omassa kolossani pienen hoitokoiran palvelijana. Koira pääosin nukkuu ja minä pääosin laiskottelen. Aamulla tehtiin pitkä lenkki, mutta iltapäiväkävely jäi hyvin lyhyeksi, kun nelijalkainen prinsessa päätti että taivaalta satoi herneitä jo silloin ja kääntyi omatoimisesti takaisin asioituaan kulman takana. Nyt on n. kymmenen kertaa ikävämpi ilma, joten oletan iltalenkin Hänen Karvaisuutensa kanssa jäävän erittäin lyhytkestoiseksi.
 
Kävin hiihtämässä kaverin kanssa, ja päätimme alkaa valmistella pientä hiihtovaellusta Ladun majalle ja takaisin. Ei nyt vielä pariin viikkoon, mutta jos ensi viikolla hiihdämme seitsemän kilsaa ja sitten sitä seuraavalla kymmenen, niin kuusitoista ei ehkä sitten potkaise ihan samalla tavalla kuin jos lähtisimme sinne näiden parin kilsan reissujen perään.

Luen täällä kynttilänvalossa uusintatenttiin. Juon ihanaa Teeleidin suklaa-päärynä vihreää teetä. Yritän opiskella norjaa, mutta tuntuu että olen edelleen niin alussa että en osaisi nimetä suurinta osaa tällä hetkellä näkemistäni esineistä. Säätilat, viikonpäivät, kuukaudet ja jotkut ruuat ovat nyt opitut, voin yrittää sanoa että "Det er en snøstorm just nu og jeg drikker te og tidligare i dag jeg gikk på ski med vennen min".

Tässä mietin miten ylipäätään opin mitään kieltä ikinä, kun tämä on niin hankalaa. Täysi mysteeri, miten sain englannin niin hyvään kuntoon mitä se nyt on, tietysti viisitoista vuotta sitä on käytännössä opiskeltu että totta kai se vaikuttaa, mutta kun minä haluaisin osata norjaa heti.
 
Olen opiskellut nyt viikon ajan raivokkaasti viestinnän teorioita, ja vihdoinkin, 12 tuntia ennen (uusinta)tenttiä, tuntuu että jokin naksahti ja opiskeltu liittyi uudeksi näkökulmaksi muun humanistisen ja yhteiskunnallisen tiedon joukkoon. Siis melkein tunsin kun aivoissa syttyi lamppu ja palat alkoivat mennä yhteen ja muodostaa uusia yhteyksiä, vaikka johan tässä on jo pari viikkoa vikisty että "kun mie en ymmärrä, kun tämä ei liity mitenkään mihinkään, mutta miksi...".
 
"Det er en snøstorm just nu og jeg drikker te og tidligare i dag jeg gikk på ski med vennen min".
Gikk jeg, koska tuossa on tuo ajanmääre ensin kun se tavallisesti on virkkeen lopussa. Muuten hieno suoritus.

Huomenna lähden töistä superaikaisin hakeakseni uniapneatutkimusvermeet erikoishoitajalta. Kotikaupunkini terveyskeskuksen kautta saan ne jo nyt enkä vasta kuukauden tai parin päästä keskussairaalasta. Olli Lindholmin kohtalo on herättänyt ihmisiä tutkituttamaan uniapneaansa, vaikka viimeisimmän tiedon mukaan uniapnea ei ollutkaan syynä legendaarisen muusikon öiseen menehtymiseen. Kiva vain olisi olla nukahtamatta päiväsaikaan jos istuu hetken aloillaan kuten jollakin luennolla.
 
Täytän tänään 30 vuotta. Vai pitäisikö sanoa kaksikymmentäkymmenen, kun edellinen ikä oli kaksikymmentäyhdeksän. Tuntuu kyllä ihan samalta kuin eilenkin, eli ei yhtään sen aikuisemmalta tai viisaammalta. Sitä odotellessa!

Hobitit tulevat täysi-ikäisiksi vasta 33 vuoden jälkeen.
 
Olen kipeä jo kolmatta päivää. En koronassa enkä muutenkaan mitenkään dramaattisen sairas vaan ihan vain tuiki tavallisessa räkätaudissa, joka saa nenän jotenkin yhtäaikaa olemaan tukossa ja vuotamaan solkenaan ja olon pöhnäiseksi. Tuntuu hölmöltä, kun olen selvinnyt puolison kahdesta koronasta ja kuopuksen viimesyksyisestä megaflunssasta tartuntaa saamatta, mutta sitten kun muksu kantaa kotiin tällaisen flunssan kevytversion, niin enkös minä nappaa sen. Tuntuu myös tyhmältä, että joudun olemaan töistä pois tämän takia, mutta näin se nyt vain menee koronan jyllätessä edelleen. Normaalisti en edes miettisi, ottaisin vain paljon nenäliinoja ja särkylääkettä mukaan töihin ja pahoittelisin asiakkaille punaiseksi sierettynyttä nenääni. Vaan nytpä ei ole asiaa työpaikalle, jos on mitään hengitystieoireita.

Täytyy katsoa, jos saisin sen verran jotain hyödyllistä aikaan tänään, että piirtäisin siskolle synttärikortin. Se oli tarkoitus tehdä viikonloppuna (niin kuin aika monta muutakin asiaa), mutta tämä mordorinmoinen nuha yhdistettynä jo valmiiksi isoon väsyyn vei kyllä aika tehokkaasti kaiken tarmon.
 
Tein viikko sitten pitkästä aikaa ihan täyden työviikon. Se osoitti, että en edelleenkään oikeasti ole täysin työkykyinen vaikka loppuun palamisestani on jo kahdeksan vuotta. Kaksi päivää ei riittänyt millään viidestä työpäivästä toipumiseen ja nyt keskiviikkona olin jo siinä pisteessä, että jos en olisi tiennyt torstain ja perjantain olevan vapaapäiviä olisin varmaan itkenyt.
Keskiviikkona töistä ajaessa iski minulle hyvin tuttu ahdistus. Sen laukaisi taas hyvin pieni juttu minkä työkaveri töissä sanoi. Ihan asiallisesti eikä edes ollut kriittinen minua kohtaan, mutta olipahan eri mieltä. Sitä seurasi eräänlainen pienehkö paniikinomainen pelko. En ole ennen kiinnittänyt siihen huomiota tuollaisessa tilanteessa (yleensä se näkyy kotona sellaisena, että pelkään kävellä ikkunoiden ohi ja mennä ovesta ulos), mutta nyt kun sen huomasin ja tajusin niin tiedän sen olleen olemassa jo kauan. Hymähtelin vähän huvittuneena itselleni kun tajusin vilkuilevani jatkuvasti taustapeiliin peläten, että joku seuraa ja kun ei seurannut niin aloin pelätä, että joku olisi laittanut mikrofonin autooni (olin höpötellyt jotain päätöntä itsekseni alkumatkasta). Typerää. Nämä kuitenkin liittyvät onneksi vain noihin ahdistuksiin ja normaalisti ei tarvitse olla huolissaan olemattomista.
Torstaina aamulla iski kaikkitekemättömätkotityöt-ahdistus ja koko aamupäivän paikkailin edellisenä viikonloppuna tekemättä jääneitä juttuja. Iltapäivällä olin siinä mielentilassa, että en kestänyt yhtään lasten riitelyä ja hölmöilyä, sitten tuli syysllisyys ja huono äiti olotilat.
Eilen illalla huomasin myös, että somepelko/-ahdistus alkoi hiipiä mieleen. Alkoi oksettaa jos meni Instaan tai tuli tänne käärmeeseen katsomaan. Tuli likainen ja kamala olo. Ja aina jos puhelin vilkutti, että nyt on jostain tullut joku viesti ahdistuin ja aloin pelätä mitä sieltä tulee (yleensä tykkäyksiä johonkin viestiin tai päivitykseen). Tänä aamuna en siis ole instaani katsonut (avasin ja suljin heti), mutta tänne uskalsin nyt tulla avautumaan asiasta 😅 ja lukemaan Amazonin sarjaan liittyvät viestit. Kaikki muu saakoon odottaa vielä hetken.

Nyt vaan tänään uusin ja ehkä vähän paremmin voimin tätä päivää kohti.
Pitää vaan nyt uskoa, että minä EN pysty työskentelemään noin paljon jos tehdyt työt vaikuttavat viikon verran eteenpäin. Ja luultavasti pienet jäljet reilusti yli viikon, koska osa tätä pitkää viikonloppua menee vielä paikkailuun ja toipumiseen, ei ns. normaaliin palautumiseen. Mutta huh, mikä potku tämä on ollut. En ole vajaata viikkoa tehdessäni tajunnutkaan miten paljon tuo edelleen vaikuttaa. Toki ennen joulua valmistumisen aikoihin ollut romahdus on saattanut viedä minua taaksepäin toipumisessa, että ei se ole yksin ja pelkästään se kahdeksan vuoden takainen vaikka kaikki nämä ovatkin varmasti kytköksissä siihen.
 
Ylös