Olen asunut pääkaupunkiseudulla nyt viitisen kuukautta. Koti alkaa olla riittävän valmis, toise ihmisen kanssa jaetut rutiinit pyörivät kauniisti, olen tottunut uusiin töihin, uusi syyskuussa alkava orkesteri on löytynyt, mahdollinen lautapelikerho valittu...
En tiedä, miellänkö tämän kaiken jo uudeksi elämäkseni ja arjekseni, vai onko vielä joku osa päästä sitä mieltä, että tämä on jokin väliaikainen hupsutus ja olen vain vierailulla. Vierauden tunne iskee yleensä, kun lähden omalta asuinalueelta pois ja tajuan, miten pitkiä välimatkoja voi saman kaupungin sisällä olla ja miten paljon ylirikkaiden taloja täällä on.
Tällä kotialueella ja etenkin lähimetsässä on kotoinen olo, ja olenkin todella iloinen siitä, että päädyimme juuri tänne, missä on paljon metsiä, peltoja ja niittyjä. Toisaalta on ikävä Jyväskyläänkin jäänyttä asuinaluetta ja etenkin sitä järveä... Onneksi ikävöinti ei ole pelkästään negatiivinen tunne tai ilmiö. On mukava ajatella, että olen ennen asunut todella kivoissa paikoissa, ja nytkin asun kivassa paikassa.
Valitettavan usein ja perusteellisesti kuuluu rahahuolia, koska muutto söi säästöni ja koiran toistuvat sairastelut ovat vieneet kaikki tuloni, ja enemmänkin. Odotan, että tilanne alkaisi tasaantua ja palkasta riittäisi säästöönkin, ei vain välttämättömyyksiin (eikä aina edes niihin).