Mitä kuuluu?

Ethän @Pagba pidä hoppua töihin paluun kanssa. Itsekin keväällä kuvittelin olevani täysin työkunnossa siinä vaiheessa, kun varsinainen tauti hellitti, mutta ulos pienelle kävelylle meneminen osoitti keuhkojen olevan todella kehnossa jamassa. Otti vielä kaksi saikkuviikkoa lisää, ennen kuin pystyin kävelemään sataa metriä enempää pysähtymättä haukkomaan henkeä ja torjumaan huimausta polviin nojaamalla, koska happi tuntui kerta kaikkiaan loppuvan elimistöstä. Töihin paluun jälkeenkin meni vielä pari kuukautta, ennen kuin kestävyyskunto alkoi olla ennallaan, vaikka pyrin sitä koko ajan aktiivisesti rakentamaan. Korona on kavala, siitä kannattaa toipua edes suunnilleen normaalin toimintakyvyn asteelle ennen kuin menee töihin.
 
Last edited:
Korona on myös hyvin yksilöllinen sairaus. Kieltämättä pelkäsin etukäteen erityisesti rajuja keuhko-oireita astmani vuoksi, mutta olen enimmäkseen säästynyt niiltä. Korkea kuume merkitsi kurkkuoireiden jälkeen taudin huippua ja liman köhimistä esiintyi vasta sen jälkeen nenän vuotamisen lisäksi. Puolisollani taas tauti on mennyt ensiksi keuhkoihin. Yleinen voimattomuus on minulla hellittänyt päivä toisensa jälkeen, eikä tämänaamuinen koirakierros tuntunut enää kidutukselta.

Jos töissä tuntuu, etten oikein pysy muiden mukana, niin saan istua koko päivän tai ainakin enemmän kuin muut. Se on vain työnjakokysymys ja joissakin muissa vastaavissa yksiköissä normijärjestely; sen sijaan, että ajovuoro kiertäisi jatkuvasti, voi se olla yhdellä prolella koko päivän. Muut juoksevat, hän istuu.
 
Kokonaiskuva 18.7.2022 alkaen omasta huolimattomuudestani ja tilannetajun puutteesta seuranneista pään vaurioistani on sekä suurentunut (kausaalisessa mielessä), tarkentunut että kirkastunut — ja tulee ensi viikolla kirkastumaan lisää. Mainittua lisävalaistusta vartoillessa olen kieltänyt toistaiseksi itseltäni kaikennäköisen ei-välttämättömän rehkimisen, voimaharjoittelu mukaanlukien.

Ajattelin myös alkaa ensi viikolla "unohtelemaan" ao. linkistä löytyvää osaamissisältöä tulostettuna erilaisiin vierailemiini ajanviettopaikkoihin siinä toivossa, että se auttaa sivistämään ja pelastamaan kanssani samassa veneessä olevia, mutta vielä toistaiseksi vaarallisessa tiedonpuutteessa vaeltavia taviksia.

 
Last edited:
Huomenna kuopus täyttää vuosia, ja ylihuomenna meillä on juhlat sukulaisille. Tavallisesti se olisi ihan kivaa, mutta tällä kertaa olen niin väsynyt, että välillä mietin, miten selviän kaikesta. Kakunkoriste pitäisi tehdä tänään, kakku ja omenapiirakka leipoa huomenna sen lisäksi, että juhlistetaan synttäriä perhepiirissä, ja ylihuomenna pitäisi järjestellä kaikki valmiiksi, huolehtia tarjoilusta juhlien ajan ja jaksaa olla sosiaalinen. Minä kun haluaisin vain kömpiä peiton alle nukkumaan tai häipyä metsään sieniä etsimään. Onneksi seuraavana viikonloppuna ei pitäisi olla mitään ylimääräistä ohjelmaa, joten ehkä silloin saa levättyä.
 
Viimeisimmän Mitä kuuluu -viestin jälkeen tapahtunutta: Pääsin tosiaan sinne syysmiittiin, jossa jaksoinkin ihan hyvin. Seuraavatkin päivät ovat sujuneet kohtuullisen mukavasti, toissaviikonloppuna kävin pohjoisen suunnalla vanhoilla kotiseuduillani kavereita ja sukua tapaamassa, ja viime viikonloppuna osallistuin Smial Morelin synttärisyöminkeihin sekä vierailin praedor-ropeporukkamme kesken varsinaisessa kartanossa pelailemassa, syömässä ja saunomassa. Keskustelupiiriä ja digiapua olen hoitanut vapaaehtoisena ja eilen tein kokemusasiantuntijakeikan kuntoutuskotiin menestyksekkäästi. Kun nyt on kulunut jo yli kaksi kuukautta viimeisimmästä lääkevähennyksestä, voi olettaa kriittisimmän kauden ohittuneen. Toki tässä pitäisi odotella vielä neljännesvuosi, ennen kuin saan jatkaa vähennystä lääkärin ohjeen mukaan.

Semmoinen vähän ikävämpi juttu kuitenkin, että alapuolellani olevassa asunnossa raivottiin tänään aiempaa äänekkäämmin ja pitkäkestoisemmin sillä seurauksella, että päätin soittaa hätänumeroon asiasta. Äänistä päätellen kyse saattoi olla perhe/lähisuhdeväkivallasta ja poliisit saattoivat hakea miehen säilöön, mutta minulla ei ole mitään faktatietoa asiasta. Olen ollut vähän levoton tänään ja saattaa olla, että noilla tapahtumilla on osuutta siinä, vaikken pelkääkään ainakaan tietoisesti. Toivottavasti tilanne ei huonone tästä.
 
Loppuesseet lähestyvät, ja varmaan tänä kuukautena pitää oikeasti opiskella joka päivä se kolme tuntia, ettei tule sellaisia pommeja että pitäisi tehdä viidentoista sivun essee kolmessa päivässä. Täällä on ilmeisesti talvi tulossa, lämpötila nollan ympärillä ja välistä sataa lunta ja välistä vettä. Odotin, että täällä olisi satanut ensilumi jo aikoja sitten, mutta ilmeisesti Golf -virran päättyminen ihan viereen aiheuttaa sen, että täällä on paljon eteläisemmän oloista ilmastollisesti. Hassua miettiä, että keskilämpötilat ovat samaa kuin Jyväskylässä, vaikka välimatkallisesti eroa on melkein tuhat kilometriä.
 
Tällä viikolla minulla oli ylimääräinen vapaaehtoistoimi: esittelin maanantaista perjantaihin klo 10-12 hyvinvointiteknologiaa vanhuskeskuksen asukkaille ja vierailijoille. Kun mukaan laskee päivittäisen tavaralaukun purkamiseen ja kokoamiseen käytetyn ajan ja keskiviikkoisen tunnin keskustelupiirin vedon, taitaa kasaan tulla noin 13-14 tuntia vapaaehtoistyötä tällä viikolla. Pärjäsin mielestäni hommissa aivan hyvin, vaikkei minulla ollutkaan esittelytyöstä mitään kokemusta. Tänä aamuna käväisi mielessä varsin mukava "tänään ei tarvitsekaan lähteä mihinkään"-fiilis, joka oli yleinen entisessä elämässäni, mutta äärimmäisen harvinainen viimeisen vuosikymmenen ajan. Lisäksi palkinnoksi päivittäin saamani maukas ilmaislounas on pitänyt mielen korkealla. Hyvä viikko.
 
Väkerrän esseetäni ja tuntuu että sain jonkun idean viimein, mistä voi hioa sitten sen oikean mielipiteen, minkä tahdon tuossa miniartikkelissa esittää. On sumuista ja ihan saakelin liukasta. Aamulla tuntui että olen muuttanut ulkoavaruuteen, kun joka ikkunasta näkyi pelkkää valkoista utua.
 
Flunssa on jatkunu enempi ja vähempi yli kuukauden. Tosin luulen, että nyt on peräjälkeen menossa toinen tai kolmas tauti. Koronatestit ovat olleet negatiivisia, mutta väsyttävää tämä on. Tällä hetkellä nuha on semmoinen, että tuntuu kuin niistäisin aivoja ulos. Ihan kuin en muuten olisi myöhässä kouluaikatauluista..

Kandiaihetta pitäisi keksiä kun tammikuussa alkaa sekin kurssi...
 
Kirjoitan viimeistä esseetäni peittoon kääriytyneenä, monsteria juoden ja sipsejä natustellen. Motivaatio on nolla ja väsyttää, kylmäkin on, mutta pakko vain väkertää tämä viimeinen pois alta. Liika kahvinkittaaminen aiheuttaa mahakipua joten siirryin eeässien puolelle. En saa rauhaa, ennen kun tämä essee on tehty. Enää sivu ja sitten loppuhionta ja pääsen eroon tästä. Aihe on kiva mutta analysoitava kirja aiheuttaa ärtymystä.
Norjassakin juodaan glögiä ja se maistuu lähes samalta kuin Marlin glögi, mutta marli on ehkä aavistuksen marjaisampaa ja norjalainen kanelisempaa. Sitten kun saan tämän esseen tehtyä niin tapitan Train to Busan -zombieleffan ja juon kolme mukillista glögiä rusinoilla.
 
Olen tosiaan vetänyt HarnMaster-roolipelikampanjaa jo vuosien ajan (aloitimme ennen koronaa), mutta pelikertoja on ollut harmittavan harvoin. Sain eilen valmiiksi viimeisen pelisession pelipöytäkirjan ja kysyin whatsappissa, kiinnostaisiko heitä edelleen jatkaa. Yksi neljästä vastasi heti, että kyllä kiinnostaisi, mutta muista kolmesta ei ole kuulunut vielä mitään. Tulkitsen heidän vielä harkitsevan. Vähän sellainen aavistus on, että kampanja taitaa olla nyt päätöksessään, vaikka se tietyllä tavalla jääkin kesken. Aikaisemminhan oli se toinenkin Harn-kampanja, jota pelasimme Dungeons&Dragons 5:n säännöin; vetointoni lopahti siinä ns. musiikillisiin erimielisyyksiin.

Mitä sitten seuraavaksi, jos minulla ei olisikaan enää vastuullani pelinjohtajuuksia? Ainakin uskon oppineeni jotakin näistä vuosista ja tietynlaista kiinnostusta pelinjohtamiseen olisi edelleen. Kuitenkin kannattaisi varmaan tutkia perusteellisesti eri pelivaihtoehtoja ja sitäkin, haluanko yrittää koota ihan uutta peliporukkaa. Tähän asti olen toiminut livenä pelinjohtajana vain entuudestaan tuntemilleni ihmisille.

Maaliskuussa olisi jälleen yhteishaku, laittaako paperit vetämään uudestaan sosionomin opintoihin? Tänä vuonnahan katsoin, etteivät voimat kuitenkaan riittäisi opintojen aloittamiseen, enkä halunnut ottaa turhaan pääsykokeessa lannistumisen riskiä ja masennuksen laukeamisen uhkaa. Siihen pääsykokeeseen ei ollut kyllä mitään oppimateriaalia ja kerran siinä käytyään olisi ehkä ollut ensi vuonna paremmin valmistautunut, mutta turha tässä on mennyttä vatvoa.

Vapaaehtoistoiminnan piirissäkin voisin yrittää aktivoitua lisää. Mielen ry etsii esimerkiksi tsempparin nimikkeellä vapaaehtoisia toimimaan mielenterveydellisistä haasteista kärsivien apuna. Olin itse mukana vastaavan tyyppisessä toiminnassa (silloisella termillä tukihenkilö) joulukuun 2007 alusta joulukuun 2008 loppuun, eli silloin kun vielä opiskelin psykologiaa enkä ollut itse sairastunut. Tuosta oli erikseen viesti kokemusasiantuntijoiden listalla, koska heillä oli hyviä kokemuksia meistä näissä tehtävissä.
 
Pian on joululoma ja joululoman jälkeen olen töissä enää 9 viikkoa, kunnes otetaan lapsen isän kanssa läpystä vaihto ja minä jään vielä toviksi hoitovapaalle perillisen kanssa. Mainittu taapero nukkui viime yönä noin 20-05 heräämättä! Itsekin nukuin yli 6 tuntia putkeen ja se tuntui ihanalta. ❤ Hän oli niin pitkään vain vaakatasossa liikkuva vauvanen, että nämä viime aikojen horisontaaliset pyrkimykset tuntuvat ihmeellisiltä.

Joululomalla hiukan reissuja sukua näkemään, onneksi välillä myös sukua tulee meidän luokse koska koen sen yleensä kevyemmäksi.
 
Kuuluu vähän kaikkea. Sekalaisia tunteita, mutta positiivisen puolelle ollaan kääntymässä! Teatterikappale Utissa alkaa näyttää kivalta, kun saatiin pääosan esittäjä remmiin. Joulusarjan kuvaukset oli kivat ja jaksoista tehtiin nätit. Tykkäsin niistä kovasti, vaikka olivatkin vasta vedokset. Tehty hyvällä maulla ja asiantuntemuksella sekä sain näistä ihmisistä itselleni uusia ystäviä.

Kuuntelen joulumusiikkia ja alan olla taas oma itseni pikku hiljaa. Toivotaan, että tunne säilyy hieman pidempään.

Toivoisin, että pääsisin näkemään Kontulaisia kunnolla, ilman velvollisuuksia.
 
Kiitos hyvää kuuluu, Vohobitti alkoi eilen miettimään, että keväällä tulee tasan 10 vuotta kun väittelin yhteiskuntatieteiden tohtoriksi. Mutta sen lisäksi syksyllä tulee 20 vuotta siitä kun kirjoitin valtio-opin gradua ja suoritin harjoittelua puolustusministeriössä; 25 vuotta siitä kun kirjoitin ylioppilaaksi ja 35 vuotta sitten pelasin ensimmäistä kertaa roolipelejä sekä luin Taru Sormusten herrasta. Nämä tulivat ensimmäisenä mieleen. :o
 
Minulla taas tulee tänä vuonna täyteen 30 vuotta siitä kun lopullisesti hautasin haaveet akateemisesta urasta ja loikkasin keskiasteelle, jolla olen yhä. Näin retrospektiossa kompastuskivekseni muodostui liiallinen varovaisuus, joka sai minut yrittämään pääainetta, joka ei oikeasti kiinnostanut minua. Ajattelin vain työllistymismahdollisuuksia enkä opintojen läpimenoa.
 
Minulle ei kuulu mitään ihmeellistä, mutta muistatteko muutaman vuoden takaisessa foorumiroolipelissä seikkailleen Rudigar Tervanevan? Rudi (joka muistuttaa hämmentävän paljon nuorta Bilbo Reppulia) sai kuin saikin sittemmin ostaa itselleen uuden (pientä laittoa vaativan) kortteerin Umpikoloista. Tässä tuoreessa kuvassa Rudi on jonkun puuseipään kanssa uuden kotinsa edustalla tekemässä jotain.


IMG_20230204_134949.jpg
 
Kokkailin pitkästä aikaa munuaispiirakkaa, siihen saa hyvin laitettua täytteeksi toissavuotisia suppiksia, mitkä eivät enää maistu millekään tai kelpaa muuhun hobittiruokaan. Niin ikään kesti hetken ennen kuin löysin munuaisia kaupasta. On kyllä surkeaa et posse ei osaa enää hyödyntää kaikkia ruhon osia, jos kerta syövät lihaa. Vohobittilla on sellainen kutina et Konnussa osattiin arvostaa munuaispiirakkaa, kunnon hoppelisafkaa.
 
Tänään pitäisi olla erittäin tuottelias päivä. Pitää pyörittää valtakuntaa (eli siivota, tehdä ruokaa ja pyykätä), kirjoittaa gradua, lukea lähteitä läpi, käydä lenkillä (pää räjähtää jos istun sisällä koko päivän) ja lisäksi vielä pitää pakata. En koe erityisen ihastuttavana ajatusta, että joudun ajamaan huomiselle luvatussa lumimyräkässä, auton renkaat ovat vähän vanhat ja eivät pidä enää kovin hyvin, joten pelkään päätyväni ojaan. Pakko ajaa varmaan tosi hitaasti ja kaikki valot päällä. Mietin, onko järkevämpää ajaa pienempää tietä jossa on vähemmän muita, vai isompaa tietä, jossa aurattaisiin enemmän mutta on sitten toki hiihtolomalaisia varmaan aika reippaasti ja näin varmaan myös enemmän potentiaalisia onnettomuuksia.
 
Tarvitsen loman. Seuraavan produktion harjoituskauden alkuun on kaksi kuukautta ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan harkitsen tosissani saikkua. Olen vajaassa seitsemässä viikossa onnistunut keräämään sellaisen annoksen väsymystä, turhautumista ja ylikuormitusta, että en jaksaisi juuri nyt välittää yhtään mistään, ja pientenkin asioiden tekeminen tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Tuntuu, että kaikki mikä voi mennä pieleen, myös menee. Olen erityisen kyllästynyt niihin asioihin, mihin en yleensä kyllästy koskaan, ja se tuntuu vähän pelottavalta. Tavallaan tuntuu, että minulla on tosi vähän mitään, mutta kuitenkin viimeinen kokonainen vapaapäiväni oli joskus tammikuun alussa, ja kuitenkin opiskelen nimellisesti täyspäiväisesti ja teen rinnalla kahta (kohta kolmea) työtä, onko siinä tarpeeksi, että saa olla uupunut?

Katselen äkkilähtöjä netistä ja haaveilen lähteväni yksin johonkin, missä kukaan ei tunne minua ja olla kertomatta siitä kenellekään. Sulkea puhelin tai heittää se ikkunasta ja sitten vain olla, ilman jatkuvaa sisäistä pakkoa harjoitella ja treenata ja hakea töitä ja hakea kouluihin ja tavoitella jotain ja olla joku. Kaikki se tuntuu ihan sanoinkuvaamattoman typerältä, enkä jaksaisi välittää tästä rakentamastani elämän kulissista yhtään.

Eilen tapahtuneen ikävän työjutun jälkeen kaikki on tuntunut turralta ja merkityksettömältä, ja tuntuu että olen hävinnyt. En tiedä missä tai mitä olen hävinnyt, mutta olen nyt hävinnyt. Haluaisin myös hävitä sanan toisessa merkityksessä, ottaa loman minuna olemisesta, ja kaikista rooleista mitä tässä elämässäni näyttelen ja siitä häpeästä, mitä tunnen. Raivosiivoaminen ja avanto olivat kummatkin yhtä hyödyttömiä tämän olotilan purkamisessa. Ja kohta pitää taas lähteä töihin, ja hymyillä asiakkaille ja hymyillä pomolle ja hymyillä työkavereille ja haluan repiä sen typerän elottoman hymyn irti naamaltani ja vain lähteä, ja miettiä myöhemmin haluanko palata takaisin.
 
Jos olotila on sellainen, että harkitsee sairaslomaa niin suurimmalle osalle suosittelen lämpimästi siinä vaiheessa hakemaan sairaslomaa. Yleensä tuntuu, että meillä suomalaisilla (tosi laaja yleistys, suokaa se anteeksi varsinkin te, jotka olette tässä asiassa erilaisia tai olette kohdanneet tässä asiassa erilaisia) on paha tapa hakeutua lepoon vasta kun on ihan viimeiset hetket.
Saikkua ja joku, jolle pystyy puhumaan auki näitä asioita. Ammattilaisen kautta saisi molemmat, jos sellaiselle pääsee ja hän pystyisi arvioimaan tilannetta ulkopuolelta ja antamaan lisää saikkua tarpeen mukaan.
Ja kaikkea hyvää, ja voimia ja jaksamista ja mitähän muuta vielä ❤
 
Ylös