Mitä/millä yleensä piirrätte?

RE:

Lyijykynällä yleensä piirtelen. Joskus lukioaikana en oikein osannut piirtää tavallisella lyikkärillä, vaan lyijytäytekynällä koska sillä tuli hienompaa jälkeä. Nykyisin inhottaa pitää sellaista käsissä ja piirtää tavallisella lyikkärillä kera teroittimen. Pyyhekumin olen korvannut jo aikaa sitten kirjakaupasta ostamallani hiilikumilla, josta ei tule sitä inhottavaa murusta ja se kestää. Ja kestää. Sitä ei siis tarvitse heittää pois, vaikka se tummenee ja sitä voi muovailla(vähän niinkuin sinitarraa). Totaalisen inspiraation ja perspiraation puutteessa mietin päässäni että mitä sitä piirtäisi ja samalla muovailen hiilikumia käsissäni

Tussikynillä tykkään tehdä myöskin reunoja/ääriviivoja ja sitten värittää kuva tavallisilla puuväreillä. Vesivärejä, peitevärejä, pastelleja ja öljyvärejä käytän myöskin, kun sille päälle satun ja työ niitä vaatii.
Jostain syystä en ole koskaan oikein tykännyt akryyliväreillä, ne kuivuvat liian nopeasti eikä jälkeä oikein osaa enää korjata. Varsinkin isoilla pinnoilla kaikki rajat näkyvät hyvin selvästi. Vaikka akryyluväreissä on se hyvä puoli, että ne ovat vesiliukoisia. Lisäksi ala-asteella usein jaettavat liituvärit ovat minulle aina olleet loputon ihmetyksen aihe. Ne ovat minusta aika inhottavia, niillä en saa kunnollista jälkeä ja värit ovat aika kamalat.

Kuvataidepainotteisen lukion käyneenä sitä on tullut kokeiltua ja testattua melkein kaikkia tekniikoita mitä löytyy ja tietää, mutta nämä yksinkertaisimmat tyylit viehättävät kovasti omaa kättäni että silmääni. Toki tietokoneella/piirtopöydällä tehdyt kuvat ovat myöskin henkeäsalpaavia oikeissa käsissä, mutta minä en ole koskaan niihin kunnolla tutustunut. Hyvä että osaan Painttia käyttää...

Isilmírë sanoi:

Mitä tulee kalliiden tarvikkeiden hankkimisen korrelaatioon sen kanssa, että on vakavissaan kuvantekopuuhissa, se on imo roskaa. Kunhan välineet sopivat siihen mitä on tekemässä ja mahdollistavat halutunlaisen lopputuloksen, on ihan se ja sama, millä kuvan tekee ja mille pohjalle.

Click to expand...

Ja en voi olla muuta kuin samaa mieltä. Itselleni on naureskeltu pääsykokeissa ja lukiotuntien alussa siitä, että minulla on ollut vähän huonommat tarvikkeet. Esim. vesiväri-nappini olivat liimattu vanerille ja minusta se oli ihan toimiva juttu. Käytän kyseisiä vesivärejä edelleen. Mutta oli se vähän makeaakin huomata, kuinka taide tarvike-hifistelijöiltä hymy hyytyi heidän nähdessään työni lopussa.

Olen valitettavasti aika pitkään kärsinyt inspiraation puutteesta. Tykkään piirtää melkein kaikkea, mutta koneet ovat vaikeita, niissä kun on niin paljon suoria linjoja ja säännöllisiä graafisia muotoja.
Ja joskus sitä ei vain huvita aina piirtää itselle pöytälaatikkoon, siis mihin minä ne kaikki kuvat laittaisin? En ainakaan seinälle, sillä parin päivän jälkeen ne irvailevat minulle sieltä virheineen. Ja sitten on se itsekritiikin paljous, joka on tosiaankin kummitellut lukiosta asti, jossa minulla oli hyvin tiukka opettaja joka ei pitänyt oikein mistään työstäni eikä kannustusta kuvikseen herunut(toistui myös monen muun luokkalaiseni kohdalla).
Sopivaa palautettakaan ei oikein mistään saa, muualta kuin Deviantartista jonka käyttäjänä olen aika laiska.

Tällä hetkellä olen piirtänyt siskonlapsille kuvia, jotka he saavat värittää ja lisäksi olisi kaksi tatuointia työn alla, joista toinen on jo melkein valmis. Toisaalta, itselläni on taas ollut monta vuotta haaveena kuvittaa kirja -- tai kirjoja. Jotenkin on helpompaa tehdä, kun saa joltain käskyn tai aiheen tehdä jotain. Siihen tekemiseen tulee ihan uusi palo kuin vaikkapa ajatukseen: "minäpä nyt piirrän vaikka salamanterin"

Ovatpas kauheaa leveilyä ja besserwisseröintiä nuo aiemmat viestini =D

Guassit ovat olleet visusti rasiassaan nyt jo pari vuotta, samoin kaikki muutkin maalaustarvikkeet. Silloin harvoin kun jotain ehdin vähän totisemmin piirtää, teen sen yhdistelmällä lyijykynä ja ohutkärkinen musta kuitukynä. Väritystarpeen iskiessä otan avuksi vielä copicit, mutta pieni pölykerros niidenkin kotelon päälle on päässyt viime aikoina kertymään.

Käyttelen siis nykyään vain sellaisia välineitä, jotka on nopea kaivaa esiin ja vielä nopeampi jemmata taas palleroisten taaperonkäsien ja kuolaisen taaperonsuun hamuillessa uhkaavasti niitä kohti. Lisäksi näillä tehtävä työ ei mene pahaksi, vaikka sen joutuisi jättämään määrittelemättömäksi ajaksi kesken missä kohtaa kuvantekoprosessia tahansa, kun pieni otus ripustautuu kirkuen lahkeeseen.

Minä piirrän yleensä kolhiintuneella mutta ihanalla 0.7 mm lyijytäytekynälläni, mutta myös tavallisella lyijykynällä, tai hiilellä. Joskus yritän piirtää tavallisilla puuväreillä, ilman mustaa, koska haluan oppia piirtämään muullakin tavalla kuin 'ääriviivat lyijykynällä' tyylillä. En ole ikinä osannut piirtää kauniita piirroksia tusseilla, koska niistä tulee niin 'terävä' jälki, enkä kyllä haluakaan.

Minä piirtelen mustekynällä, lyijykynällä ja joskus harvoin hiilellä. Sain idean mustekynällä piirtelyyn luokkakamultani, koska silloin ei tule kumitettua ja tekee työn huolellisemmin. Puuvärejä en uskalla käyttää, koska olen liian monta kertaa tuhonnut hyvän kuvan värittämällä.

Olisiko kellään täällä tarjota suosituksia kohtuuhintaisista, mutta myös -laadukkaista vesiväreistä? Päädyin tänäkin vuonna tehtailemaan joulukortit kuivapastelleilla askarrellen, mutta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuli edes mieleen ajatus kokeilla vesivärien käyttöä. Edellisestä kerrasta on aikaa varmasti ainakin kymmenen vuotta, silloin välineet olivat mitä lie lukio sattuikin tarjoamaan, mutta tällä hetkellä käytössä ei ole sitäkään vähää. Mitään uskomattoman laajaa settiä en tässä vaiheessa tosiaankaan kaipaa, vaan jonkinlaista perushyvää ja suht helposti saatavilla olevaa pakettia uusaloittelijan käyttöön.

Omasta mielestäni näppärä setti on pieni Van Gogh -merkkinen. Pigmentti on kiva, ja boksi sopivan pieni matkallekin mukaan ja nappeja helppo uusia. Itse maksoin siitä paikallisessa kirjakaupassa 25 euroa aikanaan, ja Akvarelliellistä näyttäisi saavan samaa settiä pari euroa hintavampana.
Pieniähän nuo napit on, mutta riittoisia. Ja lähtevät tosiaan helposti irti, jos joku nappi pääsee tyhjäksi tai haluaa muuten vain vaihtaa värejä. Samasta nettikaupasta saa vaihtonappejakin.

Kiitokset vinkistä! Tuote siirretty ostoslistalle odottamaan

Lyijykynällä ja 4mm:n tusseilla vahvistan. Tusseilla vahvistetut rajat, ja väritän (en ikinä taustaa) puuväreillä, jolloin siitä tulee aika hieno... Riippuen työstäni. Tietty. Tumman tussin ja haalean puuvärin yhdistelmä on sellainen...jännä. Vaikka en osaakaan piirtää (miks muut väittää muuta?) niin silti raapustelen varsinkin koulussa...

Estelwen, kerro sitten mitä tykkäsit

Täälläkin yksi lyijykynän ystävä kirjoittelee. Lyijykynillä tulee mielestäni kivan näköistä jälkeä. Jätän työni yleensä väritämättä, olen niin monet tuherrukseni pilannut lisäämällä väriä :/ Olen piirroksissani kallistunut ihmisaiheisiin ja fantasiaolentoihin. Koulukirjojen sivut kuitenkin täyttyvät tikku-ukoista Olen kokeillut monia eri piirtovälineitä ja monet ovat olleet hyviä mutta en itse pidä liiduista.

Piirän (tai tuherran) yleensä lyijykynällä tai tusseilla ihmisiä, haltioita, heppoja, puita sekä taloja. Välillä innostun maalaamaankin, mutta maalaukseni ovat yleensä niin kamalia, että en kehtaa laitaa niitä minnekään muualle kuin roskiin.. Paperin tuhlaukseksikin sitä voisi kutsua. Vihaan sitä, että minun pitää värittää suhteellisen onnistunut työ. Silloin tästä suunnilleen onnistuneesta työstä tulee epäonnistnut. Mutta vain pari kertaa on käynyt niin, että väri olisi parantanut työtä. Minusta kaikkein vaiken väritettävä on ihonväri, koska minulla siitä tulee joko liian keltainen tai harmaa. Näin ollen jotkut väritetyt ihmiset näyttävät vakavasti sairailta. Niimpä en yleensä väritä mitään lyijäri- tai tussitöitä.

Ihonväri on muuten minullakin ikuinen murheenkryyni niin maalatessa kuin piirtäessäkin. Joskus minulla meni hermot siihen niin pahasti, että päätin siitä lähtien maalata vain tummaihoisia. No, se päätös kesti ehkä viiden maalauksen verran. Vaalea ihonväri osaa olla tosi hankala sekoittaa, varsinkin jos pitää välillä taukoa ja myöhemmin yrittää löytää sen saman sävyn... Varjostaminenkin on aika haastavaa. Kyllä sitä pikkuhiljaa alkaa oppia, kuinka saa luonnollisen värin, mutta vieläkin se aiheuttaa päänvaivaa. Digimaalaamisessa on onneksi helppoa valita sen sama väri uudelleenkin.

Samoin copiceja käyttäessä, niissä kun on nimenomaan iholle tarkoitettuja sävyjä iso nippu. Joskus kun kävin temperasta etsimässä sellaista viiden ihonsävyn pakkausta, jonka nato oli vinkannut mangaa piirtävälle tyttärelleen sopivaksi synttärilahjaksi, minulle yritettiin neuvoa kysyessäni tyrkyttää salkkua, jossa oli ilmeisesti useampi kymmenen erisävyisiä ihonvärejä =)

Ihonväri on tosissaan aika hankala. Mutta öljyvärit on siitä kiva juttu, että niitä voi sekoitella vaikka kuinka pitkään ja etsiä sitä oikeaa sävyä. Puuväreissä ja vesiväreissä se tehtoo minulla mennä aika kellertäväksi ja okransävyiseksi. Tai ruskeaksi.

Minulle tuli tuossa äsken piirrustellessa mieleen, että mitä te teette valmiille töille tai luonnoksillekin? Heitättekö ne roskiin vai keräättekö johonkin kansioon/laatikkoon talteen vai laitatteko seinälle?

Minulla on päätynyt vain yksi öljyvärimaalaus oman asunnon seinälle(se onkin ainoa tähän mennessä joka ei ole irvaillut sieltä). Kotikotona oli omassa huoneessa useampikin taulu, jotka piti ottaa pois ahdistuksenpuuskassa. Kavereilla ja sukulaisilla sitten minun töitä seinillä on jonkin verran. Piirrustuksia harvemmin tulee kehystettyä. Ja ihan myös siitä syystä ei ole omia töitä enempää esillä, kun en ole itse niihin tyytyväinen.
Piirrokset minulla tulee heitettyä aika usein roskiin, vaikka niillä olisi paljon hyötyä tulevaisuudessa kun niistä voi oppia paljon ja katsoa kuinka tyyli on kehittynyt. Joitain töitä, mihin olen tyytyväinen, niin olen säilyttänyt luonnoslehtiöiden ja kansioiden välissä.

Minun valmiit työni lähtevät pääsääntöisesti eteenpäin, koska ne on yleensä tehty jotain tiettyä tarkoitusta varten. Siis lahjaksi tai onnittelukortiksi tai joulukalenteriksi tms. Tallella ovat oikeastaan lähinnä Tolkien-seuralle, smialille ja Zin Lettersiin tehdyt kuvat, koska ne matkasivat vastaanottajilleen skannattuina. Ne asuvat pahvikansiossa joidenkin vanhempien piirustusten ja eteenpäintyöstämistä odottavien luonnosten kanssa.

Äitini laittoi tunnontarkasti piirustuksiani ja maalauksiani talteen siitä asti kun kynään joskus 1-vuotiaana tartuin, ja niitä olikin ehtinyt kertyä melkoinen nippu. Juuri menneenä keväänä äiti sitten antoi sen hervottoman läjän minulle sanoen, että saan nyt luvan ottaa sen itse haltuuni, katsoa, mitä haluan säilyttää ja heittää loput pois. Ja niinpä sitten teinkin. Valtaosa meni paperinkeräykseen, mutta kyllä niitä vielä paksu pinkka jäi jäljellekin. Osan säästin siksi, että ne olivat edelleen mielestäni hyviä - ainakin silloiseen ikääni nähden - osan taas siksi, että niillä oli erityistä tunnearvoa. Esimerkiksi aika kauhea vihreällä tussilla piirretty hevonen toimi aikoinaan pitkään mittatikkuna, kun eräs ystäväni arvosteli uusia hevospiirustuksiani: "On toi ihan hyvä, mut kyl se vihree on parempi". Tunsin saavuttaneeni jotain, kun kyseinen ystävä vihdoin myönsi uusimman piirtämäni heppasen jopa "sitä vihreää" paremmaksi =)

Vaikka sanoin, että suurin osa nykyään tekemistäni kuvista menee eteenpäin, niistäkin monet ovat kyllä edelleen ulottuvillani. Äitini nimittäin laittaa talteen kaikki hänelle ja isälleni tekemäni syntymäpäivä-, äitienpäivä- ja isänpäiväkortit, samoin jokavuotisen joulukalenterin. Sitä säilytyslaatikkoa on hauska käydä välillä kaivelemassa, erityisesti koska kymmenen viime vuoden aikana kertyneissä äitienpäiväkorteissa on painettuna poikieni jalan- ja kädenjäljet. Ne on hauska laittaa vierekkäin ja vertailla kokoja (samassa boksissa ovat tallessa myös minun jäljilläni varustetut äitienpäiväkortit vuodesta -77 =)).

Teini-ikäisenä pidin paljon omia piirustuksiani ja maalauksiani huoneeni seinillä, mutta muutettuani yhteen poikaystäväni (nykyisen mieheni) kanssa olen pitäytynyt muiden taiteilemissa kuvissa. Jotenkin tuntuisi itsekkäältä sisustaa yhteistä kotia oman mieleni mukaan tekemilläni kuvilla, varsinkin nykyään kun seinätilaa on todella niukasti. Tällä hetkellä meillä ei ole seinällä kuin Firenzestä aikoinaan häämatkalla ostamamme noin metrin levyinen julistekopio Lorenzettin hyvää hallintoa esittävästä allegorisesta renessanssimaalauksesta. Ja senkin Pichu pyrkii vähän väliä kolauttamaan seinältä milloin milläkin lelulla heittämällä.

Minulla on kansio missä säilytän töitäni. Ongelmana on että työt eivät aina oikein tunnu topivan kokonsa puolesta kansioon.
Jos puuväreillä yritän saada vaaleaa ihonsävyä niin usein aloitan vaaleanpunaisella tai keltaisella hyvin hennostin värittämällä, sitten valitsen näistä väreistä toisen jolla väritän yhtä hennosti ja tarvittaessa lisään vielä vaaleanruskeaa ja esim. poskiin vähän enemmän punaista. Vähän hankalaahan se on, mutta olen yleensä saanut ihan kelvollisia ihoja aikaan.

RE:

puputar sanoi:

Kaikenlaista tekniikkaa on tullut kokeiltua. Nuorempana tykkäsin kovasti öljyväreillä maalailla. Viimeiset kymmenen vuotta olen kuitenkin sitä "oikeeta taidetta" tehnyt lähinnä vesiväreillä. Aina olen ihmisiä tykännyt maalata, mutta nyttemmin on lipsahtanut eläinmystiikan ja muun fantasian puolelle.
Lyijykynä on tietty sellanen perustyökalu. Sitä tulee kuskattua luonnoskirjan kanssa joka paikkaan ja piirrettyä pieniä lyijykynätöitä tai pelkkiä hahmotelmia. Lähinnä käytän lyijykynää akvarellien pohjalla kuva-aihetta piirtäessäni. Tussityötkin piirrän ensin lyijykynällä, niin voi mokat poistaa. Sillä tekniikalla hoituvat sarjakuvat ynnä huumoripläjäykset.
Tykkään akvarellin elävyydestä ja tussin selkeydestä.

Click to expand...

Hello, Mee, nice talking to you again.
Sama meininki jatkuu, paitsi että olen viimeisen kahden vuoden aikana palannut pitkästä aikaa tekemään enemmän öljyväritöitä. Syynä äidiltä peritty jämäkkä maalausteline ja etenkin tilava treenikämppä, jossa mahtuu myös maalaamaan. Aihemaailma on pyörinyt aika lailla samoissa kuin ennenkin...

Ja että poisko heittäisin? Vain mokat heitän pois tai kierrätän (öljyvärityön kun voi näpsästi maalata päälle vaikka ihan kokonaan.) Muut ovat joko seinällä tai voimapaperiin pakattuina varastossa, mitä öljytöihin tulee. Vesivärityöt ja piirrokset ovat kansioissa varastossa ja lipaston laatikossa, jos eivät ole seinällä. Osa on toki mennyt eteenpäinkin. Mutta kyllä tätä varastoakin on kertynyt suunnilleen 1980-luvun puolivälistä...

Tuli tuosta Rhosgobellan äidiltään perimästä maalaustelineestä mieleen, että minä en sitten koskaan ole tottunut maalaamaan telineessä. Voi johtua ihan siitä, että olen paljon piirtämisen takia tottunut siihen, että alusta on vaakatasossa pöydällä edessäni ja ote kynästä on alhaalla ja käsi voi levätä pöytään. Olen joskus kyllä kokeillut maalata telineellä ja sievästi siveltimestä kauempaa pidellen, mutta se oli minusta kauhean kankeaa, kaipasin jatkuvasti sitä tarkkuutta, jonka ote lähempää mahdollisti. Telineessä joudun liian kauaksi siitä, mitä teen ja pystymmässä asennossa on vaan paljon oudompaa maalata/piirtää. Mutta kuten sanoin, se johtuu varmaan ihan siitä, että olen piirtänyt niin paljon ja tottumaton käyttämään vapaampaa kättä.

En muista, että teline olisi minusta tuntunut varsinaisesti hankalalta, kun sellaista lukiossa käytettiin öljy- ja temperatöitä maalatessa. Mutta ei sellainen tarpeelliseltakaan tunnu, enkä innostunut, kun isän kuoltua äiti kysyi, haluaisinko jomman kumman häneltä jääneistä telineistä. Olen samoilla linjoilla Dracaenan kanssa siinä, että kyseessä on todennäköisesti vain tottumus tietynlaiseen työskentelyyn. Minulle pöydällä kuvistelukin on välillä hankalan tuntuista, kun olen koko ikäni piirtänyt ja maalannut mieluiten lattialla ja siksi tuntuu luontevimmalta, että olen kuvan yllä enkä vieressä sitä tehdessäni.

Minäkin olen ollut aina enemmän piirtäjä. Pöydän ääressä lyijärillä ja puuvärikynillä eniten tehnyt. Niin akvarellitkin, joita olen harvemmin tehnyt. Telinetyöskentelyyn olen kyllä harjaantunut, vaikken vuosiin olekaan sitä tehnyt. Opintoihin lähinnä liittynyt: hiilipiirtämistä ja akryylivärejä. Vuosi lukion jälkeen meni taiteillessa kansanopiston kuvataidelinjalla. Senkin jälkeen vielä opintoihin kuului pari pakollista kuvataidekurssia. Toki sitä piirtämistä kuuluikin sitten ihan varsinaisiin opintoihinkin, suunnitelmien havainnekuvien muodossa.

Kaiken kaikkiaan tulee piirrettyä ja maalattu kamalan vähän ja harvoin. Sellainen luomisen palo puuttuu. Olen myös taitoihini liian kriittinen, vaikka tekemällä sitä harjaantuisikin.