Musikaalit

Ereine

Kontulainen
Kun aiheesta ei näyttänyt löytyvän muutakaan keskustelua...

En ole erityinen musikaalien ystävä mutta tänään katsoin pitkästä aikaa erään suosikkielokuvani ja muistin miten musikaalitkin voivat olla todella hyviä. Elokuva on Singin' in the Rain ja se on oikeasti paras musikaali, jonka olen nähnyt. Juoni on ehkä hieman heppoinen mutta parempi kuin monissa muissa, parasta siinä mielestäni on näyttelijöiden yhteistyö ja kehon hallinta ( Gene Kelly :heart:), musiikkikaan ei ole huonoa. Ja elokuva on todella hauska, varsinkin Lina Lamont -hahmo. Joskus aikoinaan näin White Christmasin ja olin sitä mieltä että se oli loistava, näin sen viime vuonna uudestaan ja se oli aivan kamala. Singin' in the Rainille ei ollut onneksi tapahtunut samaa, se oli vieläkin hauska ja viihdyttävä, sellainen musikaalin mielestäni pitääkin olla (Sound of Music on liian ahdistava ja pitkä minulle).

Onko vilpitön elokuvamusikaali kuollut taidemuotona? Viime vuosina on tehty kyllä musikaaleja mutta ne vaikuttavat enemmän ironisilta.

(Välillä pitää aloittaa hieman outoja keskusteluja :))
 

jalokuusi

Kontulainen
Musiikaalit ovat kyllä ihan mahtavia. Itse pidän oikein paljon. Ensimmäinen musikaalini oli Painajainen ennen Joulua, jonka näin ihan hirmu pienenä ja palkäsin ihan kamalasti, mutta silti sitä aina katselin uudestaan ja uudestaan, kun musiikki oli niin ihanaa, vaikkakaan en silloin ymmärtänyt yhtään mitä siinä laulettiin. :D
Sound of Music oli mielestäni myös melko pitkä ja välillä tylsäkin, mutta kyllä se ehdottamasti kaikkien musikaalien ystävien kannattaa katsoa.
Itse en osaa sanoa vilpitön elokuvamusikaali kuollut taidemuotona, mutta nykyisin ei kyllä niin paljoa musikaaleja tehdä. Viimeisin olisiko ollut Chiocago. Tai ehkäpä niitä on tullut, mutta minä olen missannut sitten aivan kokonaan ne..
 

Utuwa

Hobitti
Grease, Moulin Rouge ja Chicago ovat varmaankin ainoita musikaaleja, joita olen nähnyt ja tykkään kyllä aivan älyttömästi. Kaikkien näiden koreografiat ovat loistavia ja elokuvat hyvin tehtyjä, mutta kaikkein eniten niissä sykähdyttää se musiikki. Kaikken soundtrackit olen kuullut ja Greasen ylpeä omistajakin olen.

Olen myös nähnyt sen sateenvajohommelin (en edes uskalla edes ruveta räveltämään sitä nimeä oikein, päin mäntyä menee kuitenkin) joskus pienempänä ja muistan ikuisesti sen 'hei me seisotaan paikallaan liikuvalla matolla' -kohtaus ja sen laulun, joka menee suoraan selkäytimeen (suomeksi jotenkin tuuli kulkee kättojen yllä tms,)

Mutta siis mitä pitikään sanomani oli se, että tykkään kovasti musikaaleista ja ne kannattaa katsoa aina elokuvissa äänenlaadun takia (Chicago ja Moulin Rouge ovat suorastaan vavisuttaivia elokuvia, jotka tarvitsevat ison kankaan ja kunnollisen äänentoiston)
 

Ksu

Hobitti
Ereine sanoi:
Onko vilpitön elokuvamusikaali kuollut taidemuotona? Viime vuosina on tehty kyllä musikaaleja mutta ne vaikuttavat enemmän ironisilta.
Nyt tulee pitkä viesti, musikaalit ovat hyvin lähellä sydäntäni (tämä taitaa olla sukuvika...)

Puuttumatta nyt teatterissa esitettäviin musikaaleihin (koska tässä nyt puhutaan elokuvista, ja teatterimusikaalien "elinvoimasta" tuskin on epäilystäkään kun ottaa huomioon millaisia yleisöjä ne kyllä vetävät ympäri maailmaa), elokuvamusikaali taidemuotona on kyllä valitettavasti aika heikossa kunnossa.

Mistähän tämä sitten johtuu? Onko maailma muuttunut sitten 50-60 -lukujen niin kyyniseksi, ettei enää pystytä pitämään yllä illuusiota siitä, että ihmiset voisivat vain spontaanisti ryhtyä laulamaan? Monethan pitävät musikaaleja typerinä juuri sen takia. Vai eikö enää ole olemassa ihmisiä, jotka osaisivat kirjoittaa musikaaleja? En usko, tuleehan niitä teattereihinkin koko ajan uusia!

Viimeisen noin 10 vuoden aikana leffateattereissa olen nähnyt jo mainittujen "Chicagon" (joka oli ensin teatterimusikaali, ja 90-luvulla kirjoitettukin vielä!) ja "Moulin Rougen" (jonka musiikki on sekin napattu pääosin muualta) lisäksi vain "Evitan", joka sekin on tullut ensin teatterista. Mutta niinhän se ennenkin oli. Useat musikaali"klassikot" olivat kuitenkin ensin teatterissa ja sitten vasta elokuvissa. "Sound of Music", "My Fair Lady", "West Side Story", "Grease", "Rocky Horror (Picture) Show" jne. Mutta jostain syystä enää ei koeta tarpeelliseksi siirtää musikaaleja lavalta valkokankaalle. Yksi syy voisi tietty olla ihmisten matkustavuus: nykyään on suhteellisen helppo hypätä lentokoneeseen ja lentää vaikkapa Suomesta Lontooseen katsomaan spektaakkelimusikaalia.

Minä rakastan musikaaleja, niin teatterissa kuin elokuvissakin. Varsin rajallisesta DVD-kokoelmastani iso osa on musikaaleja. "Chicagon" toivoin nostavan musikaali-innostusta Hollywoodissa uudestaan, mutta ei sitten. Tosin "tanssielokuvia" on taas tulossa muutamia, esimerkiksi Jessica Alban tähdittämä "Honey". Samoin pari vuotta sitten oli "Save the Last Dance". Ovatko ne nykyajan musikaaleja? Ei enää spontaania laulua, vaan näyttäviä tanssiesityksiä. Tietyllä tavalla jo "Fame" 80-luvulla pohjusti tämän tyyppistä musikaalia, vaikka olihan siellä myös laulua.

Omat ehdottomat suosikkini (niin lavalta kuin elokuvistakin) ovat "Grease", "Singing in the Rain", "Sound of Music" (lapsuusajalta paljon muistoja), "My Fair Lady", "Phantom of the Opera", "Starlight Express" sekä "Rocky Horror (Picture) Show".

PS: Utuwa! Taidat tarkoittaa sillä sateenvarjojutulla "Cherbourgin Sateenvarjoja"
 

femme_noir

Hobitti
Oi, Cherbourgin sateenvarjot on ihana! Olen nähnyt sen vain muutaman kerran, mutta silti voin väittää sen olevn kestävä ja ikuinen elokuva. Hieman epäilen kuitenkin Utuwan tarkoittaneen tätä elokuvaa, ainakaan itse en muista mitään laulua lentävästä matosta. Cherbourgin sateenvarjoissahan ei ole mitään eriteltävissä olevia kappaleita, muistaakseni vain yksi _tunnari_
Elokuvassahan kaikki vuorosanatkin lauletaan, siten se eroaa tavallisista musikaaleista. Jotenkin tunnelma ja elokuvan eteneminenkin eroaa Hollywood-musikaalien rytmikkäästä vuoristoradasta, tässä elokuvassa juoni etenee hienovaraisemmin.
Alkuperäisversiota en ole nähnyt, ainoastaan sen väritetyn version (ja taidokkaasti se onkin väritetty, tuo lisää eristyneen hienostuneeseen tunnelmaan elokuvassa) ja sen haluaisinkin ikiomakseni
 

Sourcils

Hobitti
Minä pidän musikaaleista. Niin lavalla kuin ruudullakin.

Mutta onhan lavalla nähty musikaali jotenkin paremman tuntuinen. Meillä on Rantasalmella ollut jo monta kymmentä vuotta aktiivista musikaalitoiminta, ja itsekin olin pienenä näyttelemässä ja nyt viime vuosina soittamassa. Olen myös saanut ensi kosketukseni näihin "isoihin" musikaaleihin juuri paikallisten "amatöörien" tekemänä. Grease, Fame, West Side Story, näin muutamia mainitakseni. Näistä olen nähnyt elokuvaversiotkin.

Ja ovathan ne elokuvinakin ihan hyviä. Myös puhtaasti musikaalielokuvat, kuten Chicago ja Moulin Rouge ovat harmittavissa määrin vähentyneet. Tosin eiväthän nuo vedä vertoja sitten millään noiden lavamusikaalien elokuvaversioille. Cats:inkin näin kerran televisiosta, ja onhan se niin maan upea. "Sophisticated Ladies" tms. Duke Ellington-musikaali oli myös yllätys television musikaalitarjonnassa. Ja "Singin' In the Rain" on myös hyvä. Ja moni muu.

Musikaalia taidemuotona arvostan erittäin korkealle. Elokuvissa voi aina ottaa toisen oton, mutta musikaalissa sen pitää mennä just eikä melkein. Ja musiikin, tanssin, laulun ja näyttelemisen yhdistelmä on vain jotenkin niin huumaava. Musikaalinäyttelijät osaavat suurin osa näyttelemisen lisäksi myös laulaa ja tanssia, ja se musikaalimusiikki on joskus aivan pirun vaikeaa (Olin soittamassa West Side Storyssa, herra Bernstein on kyllä jokseenkin vaikea säveltäjä)

(Nythän minulta meni kaikki miehisyys, kun musikaaleja myönsin katsovani :) )
 

Danyan

Kontulainen
Oi. Musikaalit ovat ihan huippuja. En ole nähnyt lavalla kuin yhden, eli Greasen, se oli Järvenpää-talolla toissavuonna ja siis suomenkielinen. Olisin halunnut nähdä sen Marco Bjurströmin version, oli kuulemma aika hieno.

Mutta onhan noita tullut nähtyä. My Fair Lady, jo mainittu Grease (leffaversio on rock), Chicago (loistava), CATS (! ihana!), Sound of Music (ihastuin totaalisesti kun sen jouluna katsoin), Rocky Horror Picture Show (ainutlaatuinen).

Olen luultavasti Englannissa juuri kun tämä Lord of the Rings -musikaali tulee ensi-iltaan, täytyykin yrittää päästä katsomaan sitä. :)
 

Narya

Hobitti
Olenkin miettinyt milloin tälainen topikki tänne ilmestyy. :)
Minä olen valitettavasti nähnyt vain pari musikaalia. :( Moulin Rougen ja Sound of Musicin. Moulin Rouge on yksi lempielokuvistani ja olen nähnyt sen monen monta kertaa, mutta Sound of Musicin olen nähnyt vain kerran, enkä varmaan jaksaisi katsoa sitä enää, kun se on niin pitkä ja loppu niin tylsä. Alussa se on loistava, mutta sitten se huononee ihan yhtäkkiä. Mutta Moulin Rouge on niin ihana! Ajattelin taas katsoa sen maanantaina, kun on kymmenenaamu. :wink:
Haluaisin nähdä ainakin Greasen ja Chicagon, mutta ikinä ei ole rahaa eikä aikaa vuokrata niitä. Sääli. Ovat varmasti hyviä.
Musikaaleissa parasta on varmasti laulut ja musiikki. Ja tarina. Ainakin noissa kahdessa mitä minä olen nähnyt. Etenkin Moulin Rougessa. Pakko mainita Moulin Rouge ihan joka väliin. :roll:
Pienempänä luulin, että musikaaleissa ihan kaikki vuorosanat lauletaan. :D
 

Kreifi

Hobitti
Yllättävää ettei kukaan ole maininnut elokuvaa Dancer in the Dark (hahaa, sain mahdollisuuden hehkuttaa). Vaikka elokuva ei nyt puhdas musikaali olekaan, siinä on elementtejä musikaaleista. Eikä saa unohtaa, että pääosaa esittää erittäin lahjakas ja taitava laulaja JA näyttelijä Björk.

Itse en ole musikaalien suuri - tai edes pieni - ystävä. Toki hyvän leffan tunnistan kun sellaisen näen, mutta jotenkin nuo musikaalit ovat unohtuneet ihan tyystin. Sen sijaan Dancer in the Dark on yksi suosikkielokuvistani ja pidän suuresti musiikkikohtauksista, vaikka osa niistä ei tarjoakaan mitään elämää suurempia kokemuksia.
 

Puolhaltia

Hobitti
Mulla on videolla Webberin Jesus Christ Superstar ja mä kyllä tykkään siitä. Muutenkin musikaalit menettelee aina silloin tällöin, mutta onhan se toisaalta aika kornia kun vaan spontaanisti ruvetaan laulamaan... Jesus Christ Superstar taisi aikoinaan herättää aikamoista kohua, mutta no, aika lailla turhaan. Kyllähän taiteellisia vapauksia oli otettu, mutta en nyt sitä kyllä miksikään rienaamiseksi mieltäisi... Etenkin Herodes ja Pilatus oli tosi hauskasti kirjoitettu, ensin mainittu hurjaksi showmieheksi ja toinen natsiksi...
 

Niné

Hobitti
Jesus Christ Superstar pyörii paraikaa Lappeenrannan kaupunginteatterissa.
Kannattaa käydä katsomassa - en tosin itse pitänyt monestakaan asiasta, mutta olinkin juuri silloin demonien riivaama kyyninen paska.
Katsomisen arvoinen kuitenkin.
 
Musikaalit... minä pidän. Livenä katsottuna hakkaa tavallisen teatterinäytelmän, oopperan ja operetin mennen tullen. (Riippuu tietenkin tapauksesta, mutta näin yleistäen.) Elokuvana musikaalilla on yhtäläiset mahdollisuudet onnistua kuin tavallisellakin leffalla. Ehkäpä jopa suuremmat, koska kun musikaalia aletaan väsätä, siitä yleensä tehdään sitten hyvä. Tai ainoastaan hyvät musikaalit ovat pääseet julkisuuteen...

Ehkäpä se on joidenkin mielestä kornia, että henkilöt alkavat yhtäkkiä laulaa ja tanssia. Mielestäni hyvin toteutettu tanssi- ja/tai laulukohtaus voi olla musikaalin parhaita kohtauksia, ja niinhän on tarkoituskin. Huonosti toteutettuna mikä tahansa kohtaus voi olla korni.

Lavalla olen nähnyt musikaaleja aika sekalaisen (mutta silti jokseenkin suppean) kirjon, niin tyylin kuin laadun (koulunäytelmät, muut harrastelijat, ammattilaiset) suhteen. Joskus yläasteella käytiin koulun kanssa katsomassa aika usein musikaaleja, musiikkiluokkalainen kun olin, enkä niitä kaikkia varmaankaan enää muista.

Svenska Teaternin Pojken Blå (ruotsiksi, joten seiskaluokkalaisena en saanut siitä paljoakaan selvää ja senkin vähän olen melkein unohtanut), raumalaisten nuorten esittämä Grease ja Rauman Kaupunginteatterin Victor Victoria (kertoo naisesta joka esittää miestä joka esittää naista :D ) tulevat ekaksi mieleen. Mikään näistä ei kyllä hakkaa elokuvamuodossa näkemiäni musikaaleja, vaikka ovatkin olleet mukavia ja ainutlaatuisia kokemuksia. Musikaaleja pitäisi käydä katsomassa useammin.

Leffoja tuleekin useampi mieleen (osittain siksi, että aina voi luntata IMDb:n Vote Historysta :p ).

Dancer In The Dark on yksi parhaista. Ahdistava kyllä, mutta nerokas silti. Juoni oli osittain vähän epäuskottava, mutta kuvaus, leikkaus, näyttelijät ja musiikkikohtaukset ovat loistavia. Ja toisin kuin Kreifi, minun mielestäni musiikkikohtaukset nimenomaan tarjoavat jotain elämää suurempaa. Arjesta irroittautumista, mielikuvituksen ylistystä ja jotain ahdistavalla tavalla kaunista.

Sound of Music on sitten vähän perinteisempää musikaalia. Monet ovat sanoneet pitkäksi ja tylsäksi ja ne, jotka ovat pitäneet, eivät oikeastaan ole perustelleet. Minun mielestäni Sound of Music on eloisa ja iloisa, kaunis perinteisellä tavalla. Loppupuolella jonkun mielestä muuttuu ahdistavaksi, mutta omasta mielestäni vain hieman jännittävämmäksi. Ei ahdistavammaksi. Tämä on enimmäkseen kovin positiivinen musikaali.
Ei missään vaiheessa mitään huikeaa ja erikoista, mutta mukavaa kyllä. Julie Andrews on vallan ihastuttava ja onnistuu loistavasti.

Moulin Rouge! on juoneltaan jokseenkin huono. Silti pidän tästä, en voi sille mitään. Kuvaus ja leikkaus, näyttelijät ja musiikki tekevät tästäkin hyvän, kuten Dancer In The Darkissa, mutta hyvin eri tavalla. Jälkimmäisessä on jotain nerokasta, tässä on vain huikean lennokasta ja värikästä meininkiä ja tarttuvaa musiikkia. Tämä on silkkaa viihdettä, hauskaa katsottavaa. Tässä ei ole mitään elämää suurempaa.

My Fair Lady on hurmaava. Audrey Hepburn on hurmaava. Tästä musikaalista pidän vähän samalla tavalla kuin Sound of Musicista. Erittäin perinteistä musikaalia ja harmittoman mukava noin yleensäkin. Ei mikään suuri elämys, mutta saa hymyn huulille.

Muita näkemiäni elokuvamusikaaleja ovat Viulunsoittaja katolla, Grease, West Side Story ja Cherbourgin sateenvarjot. Kaikista näistä olen pitänyt, millään näistä ei kuitenkaan ole erityistä paikkaa sydämessäni. Greasen ja West Side Storyn laitan vähän samaan kastiin ja molemmat olen nähnyt joskus ikuisuus sitten. Ovat "ihan hyviä", joskin West Side Storyssa on tarttuvampia musiikkikappaleita.
Viulunsoittaja katolla on aivan omanlaatuisensa, mutta pitää myöntää sen olleen mielestäni tylsähkö. Kuitenkin hyvin onnistuttu kuvaamaan senaikaista juutalaisten arkielämää musiikkia apuna käyttäen. Hieno ja koskettava.
Cherbourgin sateenvarjot on juonen puolesta aika tavanomaisen tylsä, eikä lauletut vuorosanat oikein innosta. Silti siihenkin on saatu tunnelmaa, jos vain jaksaa keskittyä. Tunnarikappale tosiaankin menee suoraan selkäytimeen, kuten Utuwa sanoi - uskon hänen tarkoittaneen juuri tätä musikaalia, mitäpä muutakaan.
Ja femme_noir, ei Utuwa tainnutkaan tarkoittaa, että siinä laulettaisiin mistään lentävästä matosta. :D
 

Kreifi

Hobitti
Ruusa Gamgi sanoi:
Ja toisin kuin Kreifi, minun mielestäni musiikkikohtaukset nimenomaan tarjoavat jotain elämää suurempaa. Arjesta irroittautumista, mielikuvituksen ylistystä ja jotain ahdistavalla tavalla kaunista.
Pakko ihan pikkiriikkisin korjata/selventää. Tarkoitin, että kaikki musiikkikohtaukset eivät ole mitään upeita kokemuksia, mutta todellakin pari aivan mahtavaa musiikkikohtausta on.
 

femme_noir

Hobitti
Dancer in the Darkissa musiikkikohtaukset tosiaankin tulevat esiin jotenkin eri tavalla, johtuen kai pääosin raadollisesta tarinasta. Kuitenkin tässä elokuvassa ovat musiikkikohtaukset osittain perustellumpia kuin perinteisemmissä musikaaleissa (Päähenkilön sisäisen maailman elävöittäminen ja valottaminen).
Nauhoitin elokuvan silloin kun se tuli televisiosta ja kävin aikoinaan sitä teatterissakin katsomassa, mutta nauhankin päälle tuli nauhoitettua melko äkkiä. Elokuva on yksinkertaisesti hienoudessaan niin kamala ja ahdistava, etten kykene sitä katsomaan kuin kerran parissa vuodessa.
 
Pitää kyllä tunnustaa, että juuri näkemäni Singin' in the Rain oli mielestäni tylsä. Musiikkikohtaukset olivat pitkäveteisiä, eivät mitenkään edistäneet juonta ja olivat vielä tuhottoman pitkiäkin. Juoni oli lähes naurettava. Ihan liikaa vaaleanpunaista söpötys"romantiikkaa". Joidenkin kohtausten aikana meinasi tosiaankin mennä hermo.
Olihan musikaalissa hauskojakin kohtauksia ja taidokasta tanssia, mutta yleisesti ei oikein iskenyt. Aineksia oli hyvään kokonaisuuteen, mutta hyvien kohtausten välissä oli aivan liikaa niitä tylsiä, ja juoni nyt oli mitä oli.
Mutta kai tämä on klassikon maineen ansainnut jollain tapaa, se hienous oli vain jotain minun ymmärrykseni ulottumattomssa olevaa.

Edit: Unohdin ihan kommentoida itse musiikkia... Se oli aika tasaisen tavallista. Ei huonoa, muttei mieleenpainuvan hyvääkään.
 

lilja

Hobitti
Musikaalit <3 paras elokuva muoto mitä on keksitty! Niin mahtavia! Mielestäni olisi vain ihanaa, jos ihmiset oikeassakin elämässä alkaisivat laulaa kesken kaiken :) Tässä muutamia hyviä musikaaleja, joita ei ole vielä mainittu:

Hair: hippeys on aina ollut lähellä sydäntä, ja tämä musikaali kosketti. Harvoja musikaaleja missä on myös poliittia kannanottoja. Hieno. en valitettavasti ole nähnyt kuin vain leffa version, mutta sekin on hyvä

Maija Poppanen: Voisiko mikään olla pikkulapsen mielestä piristävämpää, kuin se että lauletaan vain ja huoneenkin siivous on kivaa :)

Nämä nyt tulivat mieleen, tietysti vielä on Grease, Chigago, Moulin Rouge jne. En edes tiedä huonoa musikaalia! Enkä todellakaan ymmärrä erästä ystävääni, joka ei voi sietää musikaaleja, ne ovat hänen mielestään tylsiä. Moulin Rougessakin oli vain nukkunut...pah tuollaiset!
 

tumbe

Hobitti
Kukaan ei ole maininnut mainioita The Whon "musikaaleita" Quotropheina ja PinballWisard. Jälkimmäisen olen nähnyt ensimmäisen kerran Italiassa telkkarista (onneksi ei ollut dubattu) silti se oli vaikuttava, jopa aavistuksen järkyttävä ja ennenkaikkea surullinen. Ostan ehdottomasti dvdnä kun tulee vastaan. Samoin Quodrophenia on vaikuttava, sen kävin katsomassa leffateatterissa ja kyllä sen tapahtumat jäivät pyörimään päähän pitkäksi aikaa.

Toinen mitä ei ole mainittu on Shirley Temple elokuvat, minä ainakin lasken ne musikaaleiksi vaikka ehkä ne ei sitä olekkaan, paljon laulua ja tanssia joka tapauksessa..

Muistaako kukaan sellaista disneyelokuvaa kun Chitty-Chitty-Bang-Bang? Jos oikein muistan niin sekin oli musikaali vanhasta sympaattisesta autosta. Tehty samoihin aikoihin kun Maija Poppanen, kai...

Cats musikaalin kävin aikoinaan katsomassa Helsingin kaupungin teatterissa. Olihan siinä heino musiikki ja upeat puvut, mutta ei se silti mitenkään kovasti säväyttänyt.
 

Loslothwen

Hobitti
Ne musikaalit, mitä minä olen katsonut, ovat olleet ehdottomasti parhaita ikinä katsomiani elokuvia. Eli minä tykkään musikaaleista, kun musiikki muutenkin on jo ihanaa...
 

Elwing

Hobitti
Musikaaleja ei paljon ole tullut nähtyä, mutta ne joita on ovat olleet oikein hyviä; juuri nämä mainitut Moulin Rouge ja Chigaco. Sitten on vielä Xanadu, siitäkin pidin.
 

Ksu

Hobitti
Tämä topikki nousikin esiin juuri hyvään aikaan, eli siis elokuvateattereissahan pyörii tälläkin hetkellä musikaali, Oopperan kummitus. Onko kukaan sitä ehtinyt vielä katsastamaan? Minä näin sen alkuviikosta, ja olin kyllä varsin vaikuttunut! Näyttävä näytelmä oli (minusta) saatu hienosti siirrettyä valkokankaalle, varsin uskollisesti vieläpä. Hieman ihmetytti aluksi se, että osalla hahmoista oli voimakas aksentti ja toisilla taas ei, mutta eipä sekään loppujen lopuksi haitannut. Suosittelen musikaalien ystäville, ja ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa ihan elokuvateatterissa: elokuvan visuaalisuus pääsee oikeuksiinsa isolla kankaalla.
 
Ylös