Musikaalit... minä pidän. Livenä katsottuna hakkaa tavallisen teatterinäytelmän, oopperan ja operetin mennen tullen. (Riippuu tietenkin tapauksesta, mutta näin yleistäen.) Elokuvana musikaalilla on yhtäläiset mahdollisuudet onnistua kuin tavallisellakin leffalla. Ehkäpä jopa suuremmat, koska kun musikaalia aletaan väsätä, siitä yleensä tehdään sitten hyvä. Tai ainoastaan hyvät musikaalit ovat pääseet julkisuuteen...
Ehkäpä se on joidenkin mielestä kornia, että henkilöt alkavat yhtäkkiä laulaa ja tanssia. Mielestäni hyvin toteutettu tanssi- ja/tai laulukohtaus voi olla musikaalin parhaita kohtauksia, ja niinhän on tarkoituskin. Huonosti toteutettuna mikä tahansa kohtaus voi olla korni.
Lavalla olen nähnyt musikaaleja aika sekalaisen (mutta silti jokseenkin suppean) kirjon, niin tyylin kuin laadun (koulunäytelmät, muut harrastelijat, ammattilaiset) suhteen. Joskus yläasteella käytiin koulun kanssa katsomassa aika usein musikaaleja, musiikkiluokkalainen kun olin, enkä niitä kaikkia varmaankaan enää muista.
Svenska Teaternin
Pojken Blå (ruotsiksi, joten seiskaluokkalaisena en saanut siitä paljoakaan selvää ja senkin vähän olen melkein unohtanut), raumalaisten nuorten esittämä
Grease ja Rauman Kaupunginteatterin
Victor Victoria (kertoo naisesta joka esittää miestä joka esittää naista
) tulevat ekaksi mieleen. Mikään näistä ei kyllä hakkaa elokuvamuodossa näkemiäni musikaaleja, vaikka ovatkin olleet mukavia ja ainutlaatuisia kokemuksia. Musikaaleja pitäisi käydä katsomassa useammin.
Leffoja tuleekin useampi mieleen (osittain siksi, että aina voi luntata IMDb:n Vote Historysta
).
Dancer In The Dark on yksi parhaista. Ahdistava kyllä, mutta nerokas silti. Juoni oli osittain vähän epäuskottava, mutta kuvaus, leikkaus, näyttelijät ja musiikkikohtaukset ovat loistavia. Ja toisin kuin Kreifi, minun mielestäni musiikkikohtaukset nimenomaan tarjoavat jotain elämää suurempaa. Arjesta irroittautumista, mielikuvituksen ylistystä ja jotain ahdistavalla tavalla kaunista.
Sound of Music on sitten vähän perinteisempää musikaalia. Monet ovat sanoneet pitkäksi ja tylsäksi ja ne, jotka ovat pitäneet, eivät oikeastaan ole perustelleet. Minun mielestäni Sound of Music on eloisa ja iloisa, kaunis perinteisellä tavalla. Loppupuolella jonkun mielestä muuttuu ahdistavaksi, mutta omasta mielestäni vain hieman jännittävämmäksi. Ei ahdistavammaksi. Tämä on enimmäkseen kovin positiivinen musikaali.
Ei missään vaiheessa mitään huikeaa ja erikoista, mutta mukavaa kyllä. Julie Andrews on vallan ihastuttava ja onnistuu loistavasti.
Moulin Rouge! on juoneltaan jokseenkin huono. Silti pidän tästä, en voi sille mitään. Kuvaus ja leikkaus, näyttelijät ja musiikki tekevät tästäkin hyvän, kuten Dancer In The Darkissa, mutta hyvin eri tavalla. Jälkimmäisessä on jotain nerokasta, tässä on vain huikean lennokasta ja värikästä meininkiä ja tarttuvaa musiikkia. Tämä on silkkaa viihdettä, hauskaa katsottavaa.
Tässä ei ole mitään elämää suurempaa.
My Fair Lady on hurmaava.
Audrey Hepburn on hurmaava. Tästä musikaalista pidän vähän samalla tavalla kuin Sound of Musicista. Erittäin perinteistä musikaalia ja harmittoman mukava noin yleensäkin. Ei mikään suuri elämys, mutta saa hymyn huulille.
Muita näkemiäni elokuvamusikaaleja ovat
Viulunsoittaja katolla,
Grease,
West Side Story ja
Cherbourgin sateenvarjot. Kaikista näistä olen pitänyt, millään näistä ei kuitenkaan ole erityistä paikkaa sydämessäni. Greasen ja West Side Storyn laitan vähän samaan kastiin ja molemmat olen nähnyt joskus ikuisuus sitten. Ovat "ihan hyviä", joskin West Side Storyssa on tarttuvampia musiikkikappaleita.
Viulunsoittaja katolla on aivan omanlaatuisensa, mutta pitää myöntää sen olleen mielestäni tylsähkö. Kuitenkin hyvin onnistuttu kuvaamaan senaikaista juutalaisten arkielämää musiikkia apuna käyttäen. Hieno ja koskettava.
Cherbourgin sateenvarjot on juonen puolesta aika tavanomaisen tylsä, eikä lauletut vuorosanat oikein innosta. Silti siihenkin on saatu tunnelmaa, jos vain jaksaa keskittyä. Tunnarikappale tosiaankin menee suoraan selkäytimeen, kuten Utuwa sanoi - uskon hänen tarkoittaneen juuri tätä musikaalia, mitäpä muutakaan.
Ja femme_noir, ei Utuwa tainnutkaan tarkoittaa, että siinä laulettaisiin mistään lentävästä matosta.