Minä taas en ole uskovainen, mutta tavallaan uskon, että kaikki jumalat joihin uskotaan on olemassa. Jumalathan vaikuttavat maailmaan ja se, että joku tekee jotakin mihin sen jumala on vaikuttanut, (siis tekee jotakin sen jumalan takia) todistaa, että jumalilla on valtaa maan päällä. Tämän teorian mukaan Jumalia ei sillä tavalla ole olemassa kun niihin uskovien päässä.
Mutta asiaan. Onko vielä tieoa neljännestä ajasta. Siis ei arvailuja mikä kansa on tullut mistäkin, tai nykymaailmaksi muuttumisesta vaan mitä tapahtui ennen Taistelujen taistelua? Itse olen lukenut jotain, että Sauronin tuhouduttua itään menneet valhot, siis Alatar ja Pallando olisivat sotineet keskenään ja Alatarin voitettua hän olisi alkanut sotimaan lännen ihmisiä vastaan. Alatar oli Maia joten hän olisi aivan hyvin voinut elää loppuun asti.
Kääpiöistä olen lukenut, että neljännellä ajalla ne vain katosivat. Haltiat selvästikkin lähtiät Valinoriin.