Neljännestä Ajasta Dagor Dagorathiin

Jo joutui Dagor Dagorath ja päivät päättyivät

Haltiamieli (ammoin) sanoi:

Kuvauksia tämän taistelun ennustetuista tapahtumista on joissakin Tolkienin vanhoissa teksteissä, muttei ole kovinkaan selvää kuinka kanonisena idea säilyi esimerkiksi Tolkienin TSH:n aikaiseen Keski-Maahan.

Click to expand...

Mahtoiko ainakin haudanhaamuilla olla jonkinlainen käsitys DD-päivästä:

...kunnes kuun ja päivän valo sammuu kaikkialla.
Tuuli musta tähdille koituu kuolemaksi,
---
kunnes Musta Ruhtinas nostaa kättä kaksi
yli meren kuolleen ja kuihtuneen maan.

(Kaapuhemmo s. 132)

Jostakin syystä olen aina ajatellut Morgothia loitsun Mustaksi Ruhtinaaksi ja kuvittelen haudanhaamujen tässä povaavan tuomiopäivää. (Vaan luultavasti eivät ottaneet huomioon Túrinille siinä varattua osuutta).

Re: Jo joutui Dagor Dagorath ja päivät päättyivät

Tik sanoi:

Mahtoiko ainakin haudanhaamuilla olla jonkinlainen käsitys DD-päivästä:

...kunnes kuun ja päivän valo sammuu kaikkialla.
Tuuli musta tähdille koituu kuolemaksi,
---
kunnes Musta Ruhtinas nostaa kättä kaksi
yli meren kuolleen ja kuihtuneen maan.

(Kaapuhemmo s. 132)

Click to expand...

Klunk? Onko runojen suomennosta jossain vaiheessa korjattu? Minun vuonna 1973 painetussa suomenkielisessä niteessäni (jota kai sanotaan "Louhipainokseksi"?) sanotaan (s.205) "...Tuuli musta tähdille olkoon kuolemaksi, ...". Vai oliko tässä oma suomennoksesi englanninkielisestä "Kaapuhemmosta"?

Tämä haudanhaamun runo (joka haamu esitti silloin kun kivipaasilla makaaville hobiiteille oli jo pantu miekat kurkulle) teki minuun aikanaan voimakkaan vaikutuksen. Onkohan sitä tarkasteltu missään kirjallisuudentutkijoiden kommentaareissa? Katsotaanpa sitä alkukielellä:

"Cold be hand and heart and bone,
and cold be sleep under stone:
never more to wake on stony bed,
never, till the Sun fails and the Moon is dead.
In the black wind the stars shall die,
and still on gold here let them lie,
till the dark lord lifts his hand
over dead sea and withered land."

(HarperCollins paperback, 1997, 138.)

Tämä runo ei välttämättä mene yksi yhteen jossain muualla esitettyjen Dagor Dagorath-kuvausten kanssa. Haudanhaamun runossa maailma näyttäisi loppuvan ( jos se siinä loppuu) T.S. Elliotin runon tapaan "ei paukahtaen vaan kitisten". Voihan runo tietysti olla haudanhaamujen omasta kokemusmaailmasta syntynyttä, epäluotettavaa folklorea (ghostlorea). Yritetäänpä katsoa, mitä runo kirjaimellisesti sanoo.

Mitä taivaankappaleille tapahtuu? Aurinko "fails". Kuu "on kuollut". Tähdet "tulevat kuolemaan", mutta säilyvät silti jollain tapaa valaisevina: "still on gold here let them lie". Itse asiassa syntyy mielikuva, että tähdet pysähtyvät taivaalle ja / tai lakkaavat tuikkimasta. Voisiko jokin vastaava päteä myös Kuuhun ja Aurinkoon? (Miten olisi Aurinko, joka näkyy, mutta ei enää valaise?)

Mitä on "fail"? "Collins Cobuild Dictionary" antaa ensimmäiseksi merkitykseksi "not succeed", siis että jokin "epäonnistuu tehtävässään". Kiinnostavampia ovat "close down", siis että jokin lakkaa toimimasta, yhtenä esimerkkinä "Her lighter failed", sekä "weaken", heikentyminen, esimerkkinä "in a few hours light would fail".
Vähemmän todennäköinen on "let down", pettää tai hylätä, esimerkkinä "Our leaders have failed us". Viimeksimainittu on kuitenkin kiinnostava, koska HoME 4, s. 73 kertoo että ennen "Suurta loppua" Melko[r] onnistuu jotenkin houkuttelemaan Auringon ja Kuun yhtä aikaa ulos Yön porteista, ja sitten tuhoamaan portit, niin etteivät ne pääse enää palaamaan.

Entä näiden tapahtumien aikajärjestys? Minusta näyttäisi, että tekstin mukaan hobiitit tulevat jäämään kivivuoteelleen ja tähdet jäämään kuolleina paikalleen siihen asti, kunnes Aurinko "pettää", Kuu kuolee, ja joku musta ruhtinas (huomaa englanniksi pienet alkukirjaimet) nostaa kaksi kättään. Tähtien kuolema voisi siis viitata siihen, miltä asiat näyttäisivät hobiiteista, jos nämä jäisivät kuolleina hautakumpuun, eikä siihen, mitä tähdille ulkomaailmassa tapahtuu.

Entäpä "kuollut meri"? Se voisi tarkoittaa merta ilman eläimiä ja kasveja, mutta minulle tuli jostain syystä mieleen kuivunut meri. Le Guinin "Maameren tarinoissa" (en ole lukenut kahta viimeistä osaa) sanottiin jossain, että kun alussa oli meri, josta saaret nostettiin, niin lopussa tulee olemaan vain kuollut maa. Haudanhaamun runo toi mieleeni ennemmin jotain tällaista, kuin mitään skandinaavista Ragnarökiä muistuttavaa paukuttelua.

Klunk? Onko runojen suomennosta jossain vaiheessa korjattu? Minun vuonna 1973 painetussa suomenkielisessä niteessäni (jota kai sanotaan "Louhipainokseksi"?) sanotaan (s.205) "...Tuuli musta tähdille olkoon kuolemaksi, ...".

Click to expand...

Itse muistelen, että runon suomennosta on todellakin muutettu jossain vaiheessa - ainakin tuossa säkeessä, kenties myös tuon "jähmettäköön kultaan ne liikkumattomaan" säkeen osalta.

Muuten, äkillinen ajatus: voisiko tämä "and still on gold here let them lie," tarkoittaa hobitteja eikä tähtiä? Hautakammiossahan oli paljon Cardolanin ajoilta peräisin olevia koruja; eli siis hobitit olisivat jääneet jonkinlaiseen lumoukseen hautakammion keskelle hamaan maailmanloppuun asti, kuten alkusäkesissäkin sanotaan?

Itse kyllä ajattelisin tuon kuvauksen Mustasta Ruhtinaasta nostamassa käsiään olevan haudanhaamun toiveajattelua kuin kunnon kuvaus lopun ajoista, ja saattaisipa se viitata vain tilanteeseen, jossa Sauron olisi saanut Keski-Maan täysin valtansa alle. Yhtä kaikki, hieno runo, kuten Makar jo ehti todetakin.

Ereinion sanoi:

Muuten, äkillinen ajatus: voisiko tämä "and still on gold here let them lie," tarkoittaa hobitteja eikä tähtiä? Hautakammiossahan oli paljon Cardolanin ajoilta peräisin olevia koruja; eli siis hobitit olisivat jääneet jonkinlaiseen lumoukseen hautakammion keskelle hamaan maailmanloppuun asti, kuten alkusäkesissäkin sanotaan?

Click to expand...

Ehkä se viittaa sekä tähtiin että hobiitteihin. Runoudessahan tällainen monimielisyys on paremminkin sääntö kuin poikkeus.

Ereinion sanoi:

Muuten, äkillinen ajatus: voisiko tämä "and still on gold here let them lie," tarkoittaa hobitteja eikä tähtiä?

Click to expand...

Oiva aatos, ja oikeakin, uskon niin. Varsinkin "here" sana viittaa siihen - jos tähtien pitäisi jähmettyä kultaan, eikö puhuttaisi muodossa "there" eikä "here"? Puhumattakaan siitä, että tuntuu huomattavasti loogisemmalta, että hobittien pitää maata kultaan puettuina aina siihen saakka kunnes musta ruhtinas nousee ("till the dark lord..."), kuin että tähtien pitäisi kuolla ja jähmettyä kultaan venailemaan siihen saakka (mitä niille sitten tapahtuisi?).

Itse kyllä ajattelisin tuon kuvauksen Mustasta Ruhtinaasta nostamassa käsiään olevan haudanhaamun toiveajattelua kuin kunnon kuvaus lopun ajoista

Click to expand...

Niin. Yleensäkin olen vähän sitä mieltä, ettei kukaan Keski-Maassa tiedä Dagor Dagorathin kulusta mitään varmaa - voidaan aavistella, että sellaiseen maailma päättyy, tarinoida kuinka tarusankarit nousevat haudoistaan taistelemaan Morgothia vastaan jne, mutta kaikki on kuitenkin vain spekulaatiota - paremmin tai huonommin perusteltua.
Haudanhaamu se sönköttelee vain toiveuniaan ja fantasioitaan siitä, millaisen hän toivoo maailmanlopun olevan.

Haudanhaamu se sönköttelee vain toiveuniaan ja fantasioitaan siitä, millaisen hän toivoo maailmanlopun olevan

Click to expand...

Vai olisiko sen visio peräisin Sauronilta, joka on palvelijoilleen kertonut pitkän tähtäimen suunnitelmastaan. Samaahan hän yritti Númenorissa - Morgothin paluuta maan päälle.

Finwe sanoi:

Jos nyt jotenkin tämä meidän maailma täytyy änkeä mukaan niin se on varmaan se uusi soitto. Minun mielestä täytyy kyllä säilyttää raja Keskimaan ja oikean maailman välillä. Olen ihan varma, että Tolkien ei ajatellut Dagor Dagorathia meidän tulevaisuuteen.

Click to expand...

Ei se niin vaikeaa ole ajatella Ardan ja meidän maailmamme yhteneväisyyttä, jos ei takerru kirjaimeen. Niiden välinen rajapinta on oikeastaan sama kuin meidän maailmamme ja maailmaamme kuvaavien myyttiemme välinen: Vertailukohdaksi voisi ottaa vaikka Kalevalaisen eeposrunouden suhteen nyky-Suomeen. Se kuuluu erottamattomalla tavalla itämerensuomalaiseen muinaisuuteemme, vaikkei kuvaakaan sitä historiallisesti. Tolkienin nerokkuus on minusta tavassa jossa hän juuri yhdisti fiktiivisen myytoksensa, siis kirjoittamansa "fakeloren", todelliseen maailmaan ja siihen myyttisikermään, joka muodostaa melkein kaikkien eurooppalaisten yhteisen kulttuuriperimän. Lönnrotiin ja Grimmin veljeksiin kenties samastuen Tolkien "löysi vanhaa" eikä "keksinyt omasta päästään".

Dagor Dagorath on konsistenssi osa meidän maailmaamme samalla tavalla kuin Jeesuksen toinen tuleminen, viimeinen tuomio ja Ragnarök. Se on itse asiassa ihastuttava yhdistelmä kristillistä ja germaanista aineistoa, eli voisi uskomuksena olla peräisin juuri tuolta samalta pimeiden vuosisatojen barbaarikristillisestä kulttuurista joka tuotti mm. Beowulfin. Mukana on pakanalliseen eetokseen kuuluva syklisyys (maailman tuhoutumista seuraa uusi alku) ja alkumonoteistinen kaikkivoipa Jumala, joka toimii koko tapahtuman primus motorina..

Mutta olettekos ajatelleet sitä, että Tolkienin maailman "myyttinen" kausi päättyi lopulta suuriin muutoksiin ja lajien kuolemiin ja kaikki lähti alusta liikkeelle: mantereet muuttuivat jne. - lopulta alkoi meidän maailmamme tunnettu kehityskaari... :roll:

En sanoisi "alusta". Pikemminkin vanhaa aikakautta seurasi uusi, vanhempaan perustuva aika. Itse olen käsittänyt nykymaailman ja Tolkienin myyttisen muinaisuuden eron olevan siinä, että nykymaailmasta puuttuu jotain siitä, mikä muinaisina aikoina kuului elämänmenoon oleellisesti. Kömpelösti sitä voisi luonnehtia taian kuolemisena ja ''haltiavalon sammumisena'', kun ihmisten harmaa maailma asettuu itseään toistaviin uomiinsa. Sekä suuri hyvyys että suuri pahuus on kuollut, kaikki on vanhaa ja kulunutta, luonnonlait tyrannisoivat ihmisiä, joilla ei ole keinoa nähdä omaa pienuuttaan maailmanhistorian paljon laajemmassa kokonaisuudessa.

Siitä, että Arda todella on Tellus, olen täysin vakuuttunut - siis kirjallisessa mielessä. Tämä Tolkienin muinaisuus vain on todellakin muinaista - kaiken inhimillisen muiston tuolla puolen. Kiinnostavaa on, että sitä mukaa kun tämä fantasiatodellisuus kypsyi Tolkienin mielessä, se siirtyi kauemmas tunnetusta historiasta. Ensimmäiset Keski-Maata käsittelevät tarut, joista voi lukea Lost Talesista, sijoittavat ''muinaisuuden'' hyvinkin läheiseen historiaan. Niissä Eriol on tekemisissä Tol Eressëan haltioiden kanssa varhaiskeskiajalla, jota ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa hirveän kaukaiseksi ajaksi.

Täytyy sanoa häpeäkseni että vaikka selailin keskustelua,silmiin ei osunut selvää selitystä mikä on Dagor Dagorath.Olisin hyvin kiitollinen jos joku kertoisi mikä se on,tai mistä kirjasta se on? En ole nimittäin törmännyt mielestäni ainakaan nimeen Dagor Dagorath.

Alph sanoi:

Täytyy sanoa häpeäkseni että vaikka selailin keskustelua,silmiin ei osunut selvää selitystä mikä on Dagor Dagorath.Olisin hyvin kiitollinen jos joku kertoisi mikä se on,tai mistä kirjasta se on? En ole nimittäin törmännyt mielestäni ainakaan nimeen Dagor Dagorath.

Click to expand...

Dagor Dagorath on viimeinen taistelu, eli ihan hitonmoinen mättö maassa ja taivaassa. Tuolloin Melkor saapuu takaisin ja sammuttaa Auringon ja Kuun ja kaikki olennot ja henget valitsevat puolensa - joko Melkor tai sitten hyvikset, eli Manwë ja kaikki muut kovat kumppanit. Tuolloin myös Túrin nousee kuolleista ja Eärendil saapuu laivoineen kuin Vihan Sodassa konsanaan.
Lopulta, hyvisten voitettua, Ilúvatar järjestää Ardan uudestaan ja kaikki on, niin kuin olisi pitänytkin olla - ilman Melkorin turmelevaa ilkivaltaa. Näin ollen koko maailmanloppu ja kaiken järjesteleminen uudestaan on suoraan rinnastettavissa kristinuskon pohjimmaiseen periaatteeseen: Kristuksen toiseen tulemiseen ja kuolleitten ylösnousemiseen. No joo, allegoriat sikseen...

Tarkka käännös on "(kaikkien) taistelujen taistelu". Yksi lähde nimelle on ainakin Keskeneräisten Tarujen Kirja ss. 540-1.

Tolkien sanoi myös "Sillä se Parannettu Arda ei ole oleva [vain] Tahraton Arda, vaan kolmas ja suurempi olemus, ja kuitenkin sama"* (<i>Morgoth's Ring</i> s. 318). Mutta tämä on tietysti sitä mitä ei hänen tahdostaan ole julkaistu ja mistä kaikki eivät tykkää (ts. kanonisoi).


* Ja melko suorasanaisesti myös viitteessä 12 s. 327: <i>"... the Arda Healed, which shall be greater and more fair than the first, because of the Marring."</i>

Tulipa tuosta mieleen; aiemmin täällä joku oli miettinyt että mihin haltiat katosivat. Joku mietiskeli että missä olisi tuo Lännen maa, ja minä nyt pamahdan näin uudenvuoden kunniaksi tähän ja kerron, että en ole itse koskaan ajatellut Meren takaisia haltiamaita konkreettisiksi. Se on enemmän henkinen maailma, vähän niinkuin joillekin ehkä Taivas. Vaikka Tolkien puhuikin auringonpaisteessa kylpevästä vihreästä maasta, en siltikään ajattele että tuota maata on nykymaailmassa säilyneenä. Olen kyllä nähnyt pari karttaa joista minulla on hämärä muistikuva että sinne olisi tuo Lännen maa merkitty ihan rantoineen ja muineen.

Itseasiassa vasta nyt alan ajattelemaan että ehkä Keski-Maasta muotoutui nykymaailma. Harmaat Satamatkin ovat ehkä hautautuneet vesien alle Norjan läntiselle puolelle, kuten Numenorille (ääk, en muista krijoitusasua) muualla kävi.

Kiitokset Curunìrille selvityksestä.Olen lukenut Keskeneräisten tarujen kirjan mutta Dagor Dagorathia en muista.Tosin Ktk:n lukemisesta on jo aikaa.

Dagor Dagorathista on kuvauksia esim. The Shaping of Middle-earth-kirjassa (eli HoME IV-kirjassa) sivuilla 40, 165 ja 205.
Viittaus toisenlaiseen versioon, jossa Fionwë, Manwen poika, tuhoaa lopussa maailman tuhotakseen Melkorin löytyy kirjassa HoME I: 219.
Myös HoME-sarjan ("The History of Middle-earth", siis J.R.R.Tolkienin jälkeenjääneitä papereita) myöhemmissä osissa on joitakin viittauksia aiheeseen, näistä yhteenveto HoME XII -kirjassa sivulla 375.
(Jos jollakulla on näistä kirjoista eri painoksia kuin minulla, niin oikeita sivuja voi katsoa hakemistoista kohdilta "Dagor Dagorath" tai "Last Battle")

Minun mielestäni Viimeinen taistelu, jonka voimasta Arda tuhoutuisi Ragnarök-tyyliin, ei kovin hyvin sovi yhteen sen HoME X -kirjassa hahmotellun Tolkienin myöhäisen näkemyksen kanssa, että Melkor vuodatti vähitellen suurimman osan voimistaan itsensä ulkopuolelle. Miten hän Esiaikojen lopussa tapahtuneen teloituksensa jälkeen voisi tyhjyydessä saada takaisin niin paljon voimaa, että Ardan tuhoaminen onnistuisi?

Ehkä paremmin voitaisiin ajatella Dagor Dagorathia kristillisen maailmanlopun tyylisenä pahisten tuhoamisnäytöksenä, jonka yhteydessä Eru tuhoaa maailman.

Niin, jos Melkor on menettänyt voimansa hänen olisi aika vaikea omasta tahdostaan päästä Ardaan myllertämään. Lisäksi ajatus jättää Erun aivan liikaa Eän kohtaloiden ulkopuolelle, tehden koko farssista Melkorin oman yksityisen näytelmän. Pikemminkin hänet päästetään vielä kerran riehumaan - mitä vastaan hänellä ei varmaankaan ole mitään - mutta hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia vaan kysessä on vain uusi seremoniallinen teloitus, joka on samalla koko Eän seremoniallinen tuhoaminen.

Imagine there's no Dagor Dagorath

Kysymys: onko painetussa Silmarillionissa (tai KTK:ssa tai TSH:ssa) mitään selviä jälkiä Mandoksen toisesta ennustuksesta tai viitteitä DD:iin?

Nimittäin CJRT ilmeisesti koetti siivota ne pois, siirsihän hän koko opuksen(sa) viimeisiksi sanoiksi Valaquentan viimeiseksi jääneen version loppusanat, joissa (siteeraan CJRT:tä) "Mandosin toinen ennustus ([HoME] V.333) oli nyt siis lopullisesti kadonnut" (MR 204). Noissa loppusanoissahan ilmaistaan kovin yksiselitteisesti, että "he [= valar] eivät ole sitä [= korjataanko Ardan turmelus] sanoneet julki, eikä se käy ilmi Mandosin tuomioista." (Silm. 320; alkuteksti: MR 203-204). Ilmeisesti näin siksi, että hän piti tätä isänsä viimeisenä sanana maailmanloppukysymyksestä. Vai kuinka?

Eikö tämä tarkoita sitä, että myös Dagor Dagorath jää pois "tulevaisuuden historiasta"? Vai onko Tolkien kehitellyt ajatusta Valaquenta 2:ta (50-luvun loppu? 60-luvun alku?) myöhemmissä teksteissään? Olisiko meidän heitettävä DD samaan menneisyyden romukoppaan, jonka reunan yli kurkistelevat Eriol ja isäänsä kaipaava Fionwë ja muut dinosaurukset?

Ahh, luulisin tietäväni ettei tämä topic ole tähän tarkoitukseen, muttakun minä tahdon nyt pähkäillä asiaa, tai ainakin sanoa sen 'ääneen'.

Kysymykseni kuuluu: Missä he ovat nyt? He kaikki, kaikki muut paitsi ihmiset. Missä ovat haltiat, entit, kaikki ihanat (ja kamalat) satumaiset olennot? Mihin taikuus on hävinnyt maailmasta ja miksi? Vai tulimmeko me ihmiset vain sokeiksi sille neljännen ajan (tai sitä seuraavien aikojen) kuluessa, ja jos tulimme, niin miksi? Miksi emme saa nähdä (mahdollista) jäljelläolevaa taikutta ympärillämme? (Ja kyllä, tämä kaikki lähtee siitä ajatusleikistä että Keski-maa, Beleriand, Númenor, kaikki olisivat joskus olleet olemassa, samoin niissä eläneet kansat. Mikä ihana ajatus se onkaan!)

Jos tämän aiheen pähkäilemiseen on jo olemassa topic, niin opastakaa minut toki sinne :>

(ja oikeasti olisin voinut huhuilla jonkun ihan oikean hahmon perään, mutta olen vanhempieni luona viettämässä viikonloppua, eli kaikki lähdeaineistoni on parin sadan kilometrin päässä .__.)

Celebsûl sanoi:

Jos tämän aiheen pähkäilemiseen on jo olemassa topic, niin opastakaa minut toki sinne :>

Click to expand...

Yksi topiikki aiheesta ainakin löytyy kauas alueen pohjille vaipuneena, Neljännestä Ajasta Dagor Dagorathiin. Herätelkäämme toki tuo topiikki uudestaan henkiin, sillä aihe on toki erinomaisen mielenkiintoinen ja siitäkin mukava, että jokainen voinee sitä kommentoida tuntemustensa mukaan. Juuri mitään emme tiedä, joten kenttä on vapaa spekulaatiolle:
Vieläkö Durinin suvun kääpiöt ahertavat ahjojensa ääressä jossakin Skandien alla, kaukana syvemmällä kuin syvimmätkään ihmisten kaivoskuilut? Vieläkö viimeiset haltiat kulkevat hahmoa vailla kesäisillä kedoilla, ja tanssivat katkojen keskellä kuten Lúthien tanssi Aikoja sitten? Vieläkö piilossa hobitit vaalivat kopiota Länsikairan Punaisesta Kirjasta, kirjaten yhä uusia merkintöjä ja selityksiä marginaaleihin?

[color=blue:486080739b]EDIT: Otin vinkistä vaarin ja siirsin nämä viestit keskustelusta "Missä hän on nyt?" Neljänteen Aikaan. Jatkukoon ja alati syventyköön keskustelu.
Tik[/color]

Celebsûl sanoi:

Kysymykseni kuuluu: Missä he ovat nyt? He kaikki, kaikki muut paitsi ihmiset. Missä ovat haltiat, entit, kaikki ihanat (ja kamalat) satumaiset olennot? Mihin taikuus on hävinnyt maailmasta ja miksi?

Click to expand...

Haltiamieli sanoi:

Vieläkö Durinin suvun kääpiöt ahertavat ahjojensa ääressä jossakin Skandien alla, kaukana syvemmällä kuin syvimmätkään ihmisten kaivoskuilut? Vieläkö viimeiset haltiat kulkevat hahmoa vailla kesäisillä kedoilla, ja tanssivat katkojen keskellä kuten Lúthien tanssi Aikoja sitten? Vieläkö piilossa hobitit vaalivat kopiota Länsikairan Punaisesta Kirjasta, kirjaten yhä uusia merkintöjä ja selityksiä marginaaleihin?

Click to expand...

Valitettavasti Ardan kohtalot on sidottu Ainulindalëen, ja niin on Esikoisten täytynyt haipua ja Jälkeentulevien hallita. Aallot vie, vie, vie meren yli - he menevät Länteen ja jättävät meidät. Alas, mutta kaikki taikuus on todellakin kaikonnut ja elää enää vain Ammoisessa Lännessä, ja ihmisten ja haltiain kohtalot ovat erotetut. Se on Turmellun Ardan kohtalo, että kaiken hyvän ja kauniin on väistyttävä, ja ilman on tultava raskaaksi kuolevaisuuden henkäyksestä.
Ketkä tähtien kansasta ei suvainnut jättää näitä harmaita rantoja, joille me kuolevaiset olemme sidotut, ovat aikaa sitten haalistuneet ja ovat meidän tajuntamme ja näkömme saavuttamattomissa. Kaiketi he todellakin tanssivat pohjoisten pyökkimetsien aukeilla, odottaen että kauan sitten kadonneet rannat kohoavat jälleen aalloista. Mutta me emme voi heitä tavata, ellei joku heistä satu haluamaan paljastaa itseään, enkä näe syytä tällaiselle suosionosoitukselle.
Mitä muihin kansoista tulee, eräs minua viisaampi joka oli syvästi perehtynyt näihin muinaisiin asioihin, oli vakuuttunut että ainakin puolituisia todella yhä eläisi maailman luoteisilla kolkilla, missä maa on vihreä ja lempeä - tosin noilla samaisilla kolkilla on hyvin paljon melskaavia Isoja Ihmisiä, mikä varmasti häiritsee heitä suuresti ja pakottaa heidät tekemään toimiaan kerrassaan säädyttömiin aikoihin ehtookajon ja aamunkoin välillä.
Enttien suhteen en näe paljoakaan toivoa. Pelkää pahoin, etteivät he koskaan löytäneet entvaimoja, vaan kaikki muuttuivat puumaisemmiksi ja vajosivat polviaan myöten maahan ja kävivät uneliaksi. Toivoin todella, ettei kukaan typerä ihminen ole pilkkonut yhtään unista enttivanhusta polttopuiksi.
Kääpiöiden on hyvinkin saattanut käydä paremmin. Onhan heistä paljon näköhavaintoja ja kirjattuja muistiinpanoja etenkin läntisten naapuriemme muinaistiedossa. Sitä paitsi heidät suunniteltiin vahvoiksi ja sitkeiksi, kestämään kaikki elämän kolhut. Toki heidänkin on kurjaa joutua piilottelemaan kaikkialle tunkeutuvia ihmismassoja.

Mikäli yhtään örkkiä ei ole jäänyt eloon, hiljaiseloa viettävien muiden rotujen edustajien mielestä me olemme varmaan kahta kauheampia.