Nemi

Ilta-Sanomia en lue, mutta kaksi Nemi-albumia olen ostanut. Täytyy sanoa, että tykkään niistä. Piirrostyyli on vähän pliisu ja tavanomainen, mutta toimii silti - varsinkin hahmojen kasvonilmeet ovat todella osuvia.

Ja Nemin huumori kolahtaa! Totta kai mukana on paljon myös laimeita juttuja, mutta niitä löytyy kaikista strippisarjakuvista. Päivittäin ilmestyvä sarjakuva ei koskaan pysty säilyttämään tasoaan johdonmukaisen korkeana. Jokainen piirtäjä kärsii välillä luovuuden lamasta, ja silloin syntyy tylsempää tavaraa.

Toivottavasti Lisa Myhre älyää lopettaa Nemin tekemisen ajoissa. Tällä hetkellä Nemi lukeutuu kuitenkin suosikkisarjakuviini.
 
Nemi on kyllä ihan hyvä, ainakin ykköslehdessä. pidin siitä sillon todella paljon. Mutta suomennoksessa muiden nimet ovat aivan kamalia! Olen todella pettynyt että joku Sari (ei siinä että sari olisi ruma nimi) on mukana sarjassa, suomalaisia nimiä (????). Kamalaa. Toista osaa en ole ostanut, enkä enää edes pidä koko sarjasta.
 
Ihan hyviä nuo ovat.. Olen lueskellut kamullani. Sillä on molemmat. Aika hauskasti piirretty vaikka yleensäkään en lue muita sarjiksia kuin witch-ejä (pitikö nyt sekin mennä möläyttämään:).. Jees. Kuitenkin.. Nuo Nemit on ihan hauskoja luettavia vaikka enemmän sarjakuvissa kallistun tuon animen ja mangan puoleen.. :p Erh.. Muttas.. Kokonaan en ole yhtäkään vielä lukenut enkä tiedä milloin pääsisin lukemaankaan.. Mutta taitaa ollaakkin aika lopettaa ja sammuttaa kone.. :p No ei nyt vaiskaan.. Pitänee vain lopetella tämän kirjoitus..
 
Joko olen tyhmä, tai sitten Iltalehden suomennokset ovat luokattomia, mutta itse en ole ymmärtänyt Nemin huumoria kuin pari kertaa kaikista niistä luetuista stripeistä. Ne pari kertaa olivatkin sitten erinomaisia, mutta ehkä Nemin kaltainen sarjakuva tarvitsee omakohtaisia kokemuksia gooteista (onko Nemi gootti?) , että voisi nauraa tutuille asioille. Vai tarvitseeko?
 
Jaa...Nemissä on kyllä paljon gootti- ja hevarikulttuureihin viittaavaa sisäpiirihuumoria. Strippiä jossa Nemi sieppaa kännissä Mortiisin nenän ei varmaan ymmärrä, jos ei tiedä kuka Mortiis on. Itselläni on onneksi metallistimenneisyys, joten pystyn tunnistamaan Nemistä oman nuoruuteni hassuja ajattelutapoja :D . Tietysti omalle nuoruudelle nauraminen on vähän katkeransuloista...
 
Nemi rules. Olen lukenut Nemiä lähinnä ruotsiksi, meillä on niitä iso kasa (isä on asunut Ruotsissa ja toi niitä sieltä minulle)ja kaikki on luettu.
Nemi on minunkin idolini, ja minä olen gootti. :twisted: Mutta en Nemin vaikutuksesta. Oli pakko laittaa tuo sivuhuomautus...

Tiivistys: Nemi on ehkä paras sarjakuva, jota olen lukenut. Paitsi ehkä mahdollisesti Sandman. en oikeastaan lue hirveästi sarjiksia, vaan enemmänkin kirjoja. :p
 
Minä olen Ilta-Sanomista lukenut Nemiä ja tykännyt oikein kovastikin paljon. :) Vaikka tuntuuhan se haikeelta kun Paavo ja Elvis ei enää ilmesty, mutta sehän oli lehdessä jo muutamaan kertaan uusittu.
 
olisikohan ollut torstain ilta-sanomat, kun nemi kärsi sormusten herra riippuvuudesta.. :) hih.

itse en ole ennemmin lukenut yhtään ainutta ruutua, enkä sen jälkeen. vain tämän yhden ratkaisevan. voisipa olla ihan mielenkiintoinen.
 
Milloin se uusi albumi ilmestyy, tietääkö kukaan?

Olen lukenut Nemiä ne kaksi ensimmäistä albumia, ihan hauskojahan nuo. Joitain vitsejä en ymmärrä ollenkaan, mutta ne jotka ymmärrän, naurattavat joskus paljonkin. Piirrostyyli on mukavaa, ilmeet ovat hyvin piirrettyjä. Mukavaa luettavaa, minä pidän.
 
No jaa... Enpä nyt alkaisi Nemiä ylistelemään. En ole lukenu sitä muutaku joskus ku isäni on ostanut Ilta Sanomat :mrgreen: Mutta en sitä tuomitsemaankaan ala. Makunsa kullakin :roll:
 
Uusi albumi on ainakin ihan loistava verrattuna esim. jouluiseen, vaikka olihan siinäkin pari hyvää juttua. :twisted: Nemi todistaa ainakin sen, että joskus eri sukupuolten saamat ideat eivät ole kovinkaan kaukana toisistaan...
Sarjakuvassa iskee luonnollisesti myös ne trendioravien blondimaisuuksista periytyvät jutut, vieläpä kun Nemi on sen verran inhimillinen hahmo heikkouksineen ettei hän jää toisinaan itsekään samantyyppisestä käytöksestä vaille.
 
Olen rakastunut.
lovetus.gif


Ostin taannoin sen ensimmäisen albumin, ja päätökseni perustui yksinkertaisesti sille, että Nemi on niin saakelin söpö. Harvemmin ihastun fiktiiviseen hahmoon, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Nemin ulkonäkö on silmissäni hyvin kaunis, mutta se on se ironinen ja samalla hiukan naiivi persoona joka puree. Olisi kyllä todella pop, jos nyt näin sinkkuna ollessani törmäisin Nemin kaltaiseen ihmiseen. :lol:

Sarjakuvatkin ovat hyviä.
 
Juu, minäkin olen Nemiä lukenut, peräti kaksi vihkoa (tai kirjaa, lehteä miten vain)
Ne on todella hauskoja ja minuun puree ainakin tuo Nemin ironia, ja aiemmin mainittu toisinaan naivius.
Itse en omista yhtään lehteä, mutta kaverilta olen lainannut.
 
Uus albumi on ihan okei. Muutama hyvä strippi. Mä tykkään niistä pitkistä tarinoista, joita kahessa ekassa oli. SE paavi juttu oli kyllä loistava :D
 
Nemi on aivan mahtava sarjakuva sarja :) minä pidän kovasti :) mulla on kaikki ne ilmestyneet albumit ja ootan innolla seuraavaa albumia...
 
Ja taasen on uusi albumi ilmestynyt, tälläkertaa lepakkomaisissa tunnelmissa ^^. Miksiköhän kolumnisteja arvostetaan enemmän kuin sarjakuvan piirtäjiä, vaikka molemmat ottavat kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten möykkääviin ihmisiin leffateattereissa?
Miinusta Nemissä on suomennos. Ärsyttää kun kaikki pitää kääntää niin suomalaiseksi. Kun Nemi puhuu jotain suomalaisista, sitä miettii että puhuukohan se alkuperäisestikkin suomalaisista vai norjalaisista? Tietenkin eihän me sitä ymmärretä jos vitsissä mainitaan norjalainen radiokanava, mutta tuollaiset "ylikäännökset" (en keksi parempaakaan ilmaisua asialle) ovat minusta naurettavia.
 
Itselläni on kaikki Suomessa ilmestyneet albumit, ja hyviähän ne ovat. Ruotsissa käydessäni näin siellä sellaisia tosi paksuja albumeja, ja niitä oli vielä aikas paljon. Olisin niin halunnut ostaa, mutta kun ei ruotsi ole vahvin kieli, niin jätin suosiolla kauppaan. Nemi on ihanan ilkeä, ja sarkastinen. Toisaalta, minua häiritsee hänen tyylinsä yksitoikkoisuus. Esimerkiksi uusimmassa albumissa Nemillä on monessa stripissä ihan tavallinen musta paita. Kun eikös Nemiä kuitenkin mainosteta goottityttönä? En ainakaan minä, tai ystäväni pukeudu aina mustaan paitaan. Voisi olla vähän mielikuvituksekkaampaa vaatetusta, ja meikkiä myös. Voi tietysti olla, että olen vain turhan kriittinen. :roll: Kuitenkin, Nemi on ihan onnistunut, ja hauska.
 
Ei Nemi kuuntele edes goottimusiikkiakaan, vaan lähinnä jotain Alice Cooperin tyylistä kasarirokkia. "Goottityttö Nemi" on luultavasti vain joku mainosmiesten keksimä nimitys.
 
Penteleen pentele tätä tason laskua. Uuden albumin kanssa hihitin kahdessa kohdassa, ensimmäistä Nemiä lukiessani koko läpyskän kannesta kanteen. Joko olen turtunut ja menettänyt huumorintajuni tai sitten uudessa Nemissä ei todellakaan ollut niin nokkelia juttuja kuin aiemmissa.

Ja kuka keksi tehdä sivujen pohjista mustia? Ei mielestäni mikään kuningasajatus, sarjakuvan kuuluu olla värikkäitä/mustavalkoisia ruutuja, joissa on mustat reunat muuten valkoisella sivulla. Silmäni menivät suorastaan solmuun tuota uusinta selaillessa.

Suomennoskin on mitä on.. hitsi, kun en osaa sujuvaa norjaa. Muuten voisin lähteä hankkimaan kuvasarjalehteni paikan päältä.

Niin, toki Nemille Goottityttöä sopivampi lisänimen suomennos voisi olla Rokkityttö, mutta se kuulostaa vielä typerämmältä kuin Goottityttö.
 
Ylös