Nettideittailun Ihmeellinen Maailma

Lähinnä kai sinkuille tai sinkkuilua muisteleville tarkoitettu keskustelu tällai leikkisästi aloitettuna.

Itelläni on nyt ollut syksyn ajan tavallista enemmän hakua päällä oman kullan löytämiseksi,
if you know what I mean, wink wink, joink joink, ouuuuuuuuuhhhhh ouuuuuuuuhhh.... etc etc.
(OK, ok thats quite enough Saladin, save it for the action tiger)

Kun vähäiset finanssini alkoivat jokin aika sitten horjua turhan innokkaan Helsingin yökerhoiluni ja baareissa käymiseni edessä,(ja siskoni kyllästyi hakemaan minua aamukahdelta Keravan asemalta) päätin vähän laajentaa ja keskittyä välillä Nettideittailun Ihmeeliseen Maailmaan. Tuli luotua datingprofiileja aamupöhnässä eri sivustoille iso liuta (OKcupid, Match.com jne jne) ja ahkerasti stalkattuani viestittelyillä, on alkanut pikkuhiljaa löytymään kiinnostavan oloisia tyttösiä juttuseuraksi.

Tuli tässä vain lopulta mieleen, että täällä konnussa saattaa olla runsaasti kokemuksia ja ajatuksia yleisellä tasolla internet treffipalveluiden käytöstä,
varsinkin kun se näyttää olevan kasvava tapaus lajissaan tällä internetin aikakaudella.

Elikkä siis.
Ajatuksia ajatuksia
Keskustelua keskustelua

Saladin sanoi:

Tuli tässä vain lopulta mieleen, että täällä konnussa saattaa olla runsaasti kokemuksia ja ajatuksia yleisellä tasolla internet treffipalveluiden käytöstä, varsinkin kun se näyttää olevan kasvava tapaus lajissaan tällä internetin aikakaudella.

Click to expand...

Näin alkuun sanon et ei ole kokemusta varsinaisesta romanttisesta treffaamisesta, mutta joskus höpötin yhdellä foorumilla (missä oli myös mahdollisuus käyttää web-pohjaista chattia) ihmisten kanssa ja joitain tapasin kahvilassakin. Niihin aikoihin mieleeni tuli se, että ihmiset latautuvat liiaksi niihin tapaamisiin. Muistan eräänkin joka poltti tupakkaa lähes tauotta ja kysyinkin ihan suoraan, et jännittääkö niin kovasti. Jännitti, vaikka olin alunalkaen tehnyt selväksi ettei siihen liitetä mitään pariutumisodotuksia. Olen tosiaan niin raivostuttavan suora, et voin ottaa näitä juttuja puheeksi vaikka en olisi nähnytkään

Se ei oikein toimi, että ajaa itsensä ahtaalle sen treffaamisen suhteen. Minun mielestä sellainen avoimuudesta lähtevä rento tutustuminen on paljon parempi lähtökohta kuin et etukäteen ollaan jo koodattu koko tilanne, mikä ei tietenkään koskaan mene niin kuin sen on ajatellut. Mun vinkki on et tutustuu, jos ihmisen kanssa synkkaa niin voi jutella myöhemmin lisää - siinäkin tapauksessa ettei se johda seurustelemiseen (mistä sitä voi edes tietää pidemmän päälle miten elämä kuljettaa, kun emme etukäteen tiedä mistä ja miten se oikea ihminen löytyy).

Netti- ja ylipäätään kaikissa deiteissä on se vaara, että joutuu kuvailluksi tällaisessa ketjussa, joka sivumennen sanottuna on aika riemukasta luettavaa.

Sinkkuaikoinani yritin kirjautua nettideittipalveluun, mutta minulta meni huumorivaihde päälle eikä profiiliani julkaistu. Laitoin "Pukeudun"-kohtaan "Kelien mukaan" jne.

Pagba sanoi:

Netti- ja ylipäätään kaikissa deiteissä on se vaara, että joutuu kuvailluksi tällaisessa ketjussa,

Click to expand...

Kiitti vaan, putosin tuolilta jo sivulla 2

Mä tapasin avokkini netissä. Päätettiin mennä heti treffeille ilman mitään pitkiä kirjeenvaihtoja ja ilman paineita. Kuukausi ekojen treffien jälkeen todettiin että kyllähän tää nyt seurustelulta alkaa näyttää. Reilut viisi vuotta ollaan nyt pidetty yhtä

Itse löysin Vamperinmiksun Suomi24:n chatista. Olin tehnyt itselleni ihan vain perusprofiilin sinne,
lähinnä kiinnostuksen kohteet ym. Olin chatissa, kun nimimerkki "Behemoth" laittoi kutsun yksityischattiin.
Melkein kieltäydyin, mutta siellähän olikin ihan (melkein) järkevä ihminen toisessa päässä. Juteltiin
sitten chatissa pitkään, sitten vaihdettiin messenger-osoitteet, myöhemmin puhelinnumerot jne.

Chattitapaaminen oli kesällä, livenä näimme eka kertaa saman vuoden joulukuussa. Vamperinmiksun äiti soitti ensin Vamperinäidille varmistaakseen, että jokutämmönenVamperi on oikeasti olemassa.

Taisin olla juuri jotain 16-vuotias tuolloin, eli onhan tässä aika pitkään oltu yhdessä.

Minä kokeilin joskus nettideittailua, mutta olin siihen vähän liian ujo enkä ehkä tarpeeksi valmis oikeaan suhteeseen joten lopputuloksena oli kokoelma hiipunutta kirjeenvaihtoa ja pari platonista treffiä jotka eivät johtaneet mihinkään. Minulla toimi paremmin muu nettisosiaalisuus. Minulla oli aikoinaan blogi ja tapasin sen lukijoita melkein aina kun joku halusi, tapasin muutaman vähän oudon tyypin ja lopulta nykyisen poikaystäväni.

En ole kokeillut nettideittailua. Sivistyin mm. niistä vastausprosenteista (naiset vs. miehet) sekä muutamasta psykologian lukiokursseilta puuttuvasta pikku infopläjäyksestä pariutumisen saralla ennen kuin tulin "ehtineeksi".

Viestittelyä muutaman suomalaisen suuntaan olen kyllä kokeillut ja tullut kohdanneeksi käytännössä ne pakenemattomat, ehkä hieman julmat ja järjenvastaisetkin tosiasiat kulttuuristamme sekä sen muodostavista jäsenistä. Eli että suomalaisen miehen kannalta yritys kommunikoida digitaalisesti — ainakaan jäljellä olevien voimiensa päästä toiseen — ei johda mihinkään ja tuntuu olevan vain (negatiivisesti elämään vaikuttavaa) lapsellista arvausleikkiä epäsosiaalisia, no, henkilöitä vastaan — jotka istuvat hiljaa lattialla "suu auki" kuitenkin passiivis-aggressiivisesti sisällöntuottajia arvostellen.

Nykyään keskityn tästä aiemmasta ajankäytöstä saadun kokemuksen tehostamana _lähinnä_ tosielämän sosiaalitilanteisiin (edelleen, varsin pitkälle preparoituna ihmisten hymistelemättömämmän sosiaalidynamiikan — itselleni sivistys-viihdytteisenä henkilönä vaarallisen usein vastenmielisistäkin — piirteistä). Elämä on liian lyhyt nököhenkisten seurassa tuhlaamiseen ja suomalaisen miehen elämä käytännön vääristä valtarakenteista johtuen vielä lyhyempi.

Constantine sanoi:

En ole kokeillut nettideittailua. Sivistyin mm. niistä vastausprosenteista (naiset vs. miehet) sekä muutamasta psykologian lukiokursseilta puuttuvasta pikku infopläjäyksestä pariutumisen saralla ennen kuin tulin "ehtineeksi".

Click to expand...

En ole itse sekaantunut nettideittailuun, mutta tuli vastausprosenteista mieleen ilmiö, johon itse olen törmännyt lähes loputtomuuteen asti kansainvälisellä kirjeenvaihto- ja kaverisivustolla. Siellä saa nimittäin usein viestejä, jotka on selvästi lähetetty täysin samalla sisällöllä useille vastaanottajille, joiden profiilia lähettäjä ei ole vilkaissutkaan. (Tällaiset viestit yleensä tunnistaa siitä, että viesteissä on jokin virhe tai ristiriita profiiliin nähden – esimerkiksi minun hymyäni on kehuttu oikein kauniiksi, vaikkei minulla ole siellä kuvaa itsestäni.) Onko tällaista deittisivustoillakin? Todennäköisesti sielläkin yritetään panostaa viestien ja yhteydenottojen määrään eikä laatuun, mikä tietysti on aluksi ihan ymmärrettävääkin, jos tarkoituksena on "tavata" mahdollisimman monia Sen Oikean (=Sen Riittävän Sopivan) löytämiseksi.

Ehkä juuri sen takia vierastan deittisivustoja, koska (vaikka vähän hävettääkin myöntää sitä) tuntisin itseni varmaan jollain tapaa mustasukkaiseksi siitä, että se tyyppi, jonka kanssa keskustelen, käy samaa metsästyksenomaista viestittelyä monien muiden kanssa eikä siksi ole kiinnostunut juuri minusta. En sano, että omankullan pitäisi löytyä kohtalon määräämän sattumuksen ansiosta niin, että kumpikin tietää heti, ettei koskaan enää halua ketään muuta, mutta jossain syvällä sisimmässäni elää vielä ajatus siitä, että on hienompaa huomata kiinnostus ja asioiden omalla painolla kiintyä juuri siihen tiettyyn, erityiseen ihmiseen ilman, että on etsimällä etsinyt potentiaalisia kumppaneita.

Aika romanttinen näkemys, eikä siinä toki ole mitään pahaa. Kukin taaplaa tavallaan. Monella on säätöä useamman potentiaalisen kumppanin kanssa yhtäaikaisesti, jolloin paras vaihtoehto ei välttämättä valikoidu. Muuan tyttö seurusteli kahden miehen kanssa samanaikaisesti. Kuvioihin jäi se, jota tilanne häiritsi vähemmän. Myöhemmin hän petti tyttöä, eli silloinkaan häntä ei juuri häirinnyt polygamia. Ehkä häipynyt olisikin ollut parempi vaihtoehto. Seuraavan seurustelukumppaninsa kanssa hän sitten menikin naimisiin ja liitto on kestänyt vuosista ja lapsista huolimatta.

Muoks. Tuli mieleeni, että Raseenaa tuskin saisi sulamaan hänen korvaansa kähisty sanoma: "Tällä hetkellä tarjolla olevista seurustelukumppanikandidaateista sinulla on melko leveällä marginaalilla eniten positiivisia ominaisuuksia, jotka niin selvästi jättävät varjoonsa vähäiset negatiiviset ominaisuutesi, ettei niitä viitsi edes erikseen mainita. Olen melko varma, että pääsisin niistä henkisesti ylitse, kunhan vain tustustumme toisiimme paremmin. Saanko jo suudella sinua?"

Minusta kun pariutumisyrityksiin sopii romantiikka aika hyvin, vaikka se harvoin on ideaalisesti sellaista – siksi sanoinkin, että sellainen olisi hienompaa, en että niin asioiden pitäisi mennä. Enkä myöskään tarkoittanut, ettei pitäisi itse olla aktiivinen tai odottaa ihanan ihmisen tupsahtamista elämään (siltä varalta, että joku alkaa siitä saarnaamaan). Monesta voi olla hyvin kiinnostunut yhtä aikaa, ja silloin näitä monia on lähes pakko kaikkia tapailla ja vertailla heitä keskenään. Kuitenkin todella aktiivisesta ja moniin henkilöihin sekaantuvasta deittailusta (ei siis pelkästään nettideittailusta, jota en varsinaisesti halua ylenkastoa omasta skeptisehkösta asenteestani huolimatta) minulle tulee helposti mielikuva jostain koiranäyttelyn ja työhaastattelun yhdistelmästä. Se on jo niin epäromanttista, että en todellakaan sulaisi tai edes lämpenisi Pagban kuvailemasta tilanteesta, jos se olisi tosissaan esitetty. Käsi ylös, kuka sulaisi?

Yritin joskus nettideittailla ja sieltä valikoitui ihan naamakkain nähtäväksi melko sekalaisella haarukalla vastakappaleita. Yksi osui aika hyvin ja seurusteltiinkin. Homma kaatui, kun olin tuolloin vakaasti (omaa) lisääntymistä vastaan ja olisin halunnut joko lapsetonta tai adoptoivaa tulevaisuutta ja hän omia lapsia. Joka tapauksessa siis hirmu vaivan sai nähdä ja yhtä hyvin olisi kysynyt paikallisjunassa kaikilta (siis ei vain kiinnostavan oloisilta) puhelinnumeroa ja kaakaotreffejä.

Se nettideittailusta.

Käytännössä siis paljon todellisempaa ja mielekkäämpää on ollut olla yleensä vaan sosiaalinen nettimedioissa, kuten nyysseissä, listoilla, ircissä, harrastefoorumeilla. Näistä on valikoitunut parempaa juttuseuraa, joista on sitten tullut käytyä aikaa viettämässä vähän järkevämmin latautuneilla ennakko-odotuksilla, joskus jopa romanttisissa merkeissä.

Eräänkin harrastefoorumin miiteissä ravaaminen ja muu sosiaalistuminen ja irkkiprivaaminen on johtanut nykyiseen tilanteeseen, jossa asun kihlattuni kanssa ostamassamme vanhassa maalaistalossa.

Suosittelen siis "nettideittailua" mielummin avointa ja vilkasta sosiaalistumista omien mielenkiinnon kohteiden harraste-interwebissä, mistä saattaa hyvinkin löytyä tai olla löytymättä yhteisen mielenkiinnon kohtein ladattua seuraa ja muuta ajanviettoa.

Dracaena vuonna 2013 sanoi:

En ole itse sekaantunut nettideittailuun

Click to expand...

Dracaena vuonna 2013 sanoi:

vierastan deittisivustoja

Click to expand...

Dracaena vuonna 2013 sanoi:

todella aktiivisesta ja moniin henkilöihin sekaantuvasta deittailusta (ei siis pelkästään nettideittailusta, jota en varsinaisesti halua ylenkastoa omasta skeptisehkösta asenteestani huolimatta) minulle tulee helposti mielikuva jostain koiranäyttelyn ja työhaastattelun yhdistelmästä

Click to expand...

Huvittavaa, että vuosikaudet suhtauduin nettideittailuun vieroksunnalla, pelolla ja inholla, mutta menin sitä silti kokeilemaan ja päädyin löytämään sieltä oikein mainion kumppanin. En oikein meinaa uskoa, että minä, joka niin ahdistuin seuranhakusivustoista, oikeasti loin sellaiselle profiilin, oikeasti laitoin viestiä kiinnostavalle yksilölle, oikeasti sain kivan vastauksen, oikeasti huomasin, että meillä kolahtaa todella hyvin, ja nyt sitten ollaan päätetty alkaa oleen sillai. En olisi muuten tuohon ihmiseen luultavasti koskaan törmännyt, ellen siellä deittisivulla.

Varsinaisesta nettideittailusta ei ole paljon eikä hyviä kokemuksia - siis niistä, mihin laitetaan oma profiili ja lähestytään muiden profiileja yksityisviesteillä. Sen sijaan suosittelen Facebookin sinkkuryhmiä, joita on nykyään valtavasti: valtakunnallisia ja alueellisia, eri ikäryhmille, eri vakavuusasteille, eri sukupuolille ja seksuaalisuuksille jne. (ja tietysti rajaamattomia ja kaikille avoimia).

Siellä yleisen keskustelun lomassa näkee ihmisistä erittäin paljon kaikkea olennaista: luonteen ja reaktiot erilaisissa tilanteissa, älyn, huumorintajun, kiinnostuksen kohteet, arvot, samanhenkisyyden jne. Juttua voi rakentaa pieni askel kerrallaan, ja kun huomaa että tulee jonkun kanssa höpötelleeksi paljon julkisissa ketjuissa, on jo aika varmaa että saa yksityiseenkin lähestymiseen positiivisen vastauksen. Tilanne on paljon luontevampi kuin se, että pitäisi suoraan pystymetsästä repäistyn tuntemattoman kanssa yrittää keksiä puhuttavaa. Ryhmän tapaamisissa ei myöskään jäädy, toisin kuin useimmat kahdenkeskisissä tapaamisissa.

Asian hyvä ja huono puoli (osapuolesta riippuen) on se, että syntyy käsitys erittäin laajasta valikoimasta ("karkkikauppaefekti"). Ihminen ei enää "tyydy" sellaiseen, jota parempiakin arvelee olevan markkinoilla hänelle tarjolla. Onnen kauppaahan se enimmäkseen on sielläkin: jotkut löytävät pitkäaikaisen suhteen nopeastikin, toiset tutustuvat kymmeniin tai satoihin ilman että kukaan tuntuu sopivalta.

Kirjallinen ilmaisu tietysti korostuu näissä sinkkuryhmissä, eli jos omien ajatusten jäsentely, vuorovaikutteinen keskustelu tai oikeakielisyys ei ole hallussa, niin siinä kilpailussa ei pötki pitkälle. Ajattelevia ja koulutettuja introverttejä sapioseksuaaleja siellä on kuitenkin kasapäin. Mitä ihmeellisimmillekin otuksille tuntuu aina jostain löytyvän vastinpari, joten paras neuvo on olla vain oma itsensä eikä esittää mitään. Silloin toinen osapuoli ei niin usein pety odotuksiin, eikä silloin oma itsetuntokaan ota enempiä kolhuja.

Kaikkialla tuntuu silti pätevän sama pääsääntö: naisia lähestyvät monet miehet, miehiä lähestyvät harvat naiset. Kilpailu on kovaa, eikä toista tilaisuutta yleensä saa.

Mitä "kilpailuun" tulee, niin neurovähemmistöön kuuluville nettideittaaminen on hankalaa. Kommunikaatiotapa kun on niin valtavan erilainen verrattuna muihin, ja isona kapulana rattaaseen monetkaan ihmiset ei edes tiedä kuuluvansa neurovähemmistöön - ja jotkut jopa kieltäytyvät uskomasta vaikka olisivat, että kiitos vaan pinttyneet vääristyneet käsitykset mm. autismista. Ja olennainen ero on se, että eri ihmiset pelaavat ihmissuhdepeliä monista eri lähtökohdista. Väittäisin esimerkiksi, että valtaosa neurokirjavista ei itselleen luontaisimmassa tilanteessa kilpailisi deittailussa laisinkaan, koska heille suurin haaste on löytää henkisellä tasolla yhteensopiva ihminen, ja tämä tarkoittaa yleensä toista neurovähemmistöön kuuluvaa ihan vain sujuvan kommunikaation ja henkisen yhteyden muodostumisen vuoksi. Silloin kilpailu on kokonaan väärä malli: etsiminen ja löytäminen on se juttu. Ja hankalinta on onnistua saamaan irti deittisivustojen valikoimasta järkevää dataa ja sillä keinoin oppia ymmärtämään mitä edes oikeastaan on etsimässä.

Toki puhun tässä jälkiviisaana, koska aina aiemmin ennen oman autismin tiedostamista yritin mennä tyypillisemmän deittailun ehdoilla. Siis että toinen pitäisi muka iskeä jotenkin tai käydä kahvilla jne., mutta nämä johtivat joko totaaliseen henkiseen uuvahtamiseen tai ennemmin tahi myöhemmin muulla tavoin hyvinkin epäsopivaan tilanteeseen. Ihan vain sen vuoksi että piti yrittää kommunikoida itselleen epäluontaista kieltä. Nämä ongelmat paljastuivat itselleni lopulta räikeästi kun tuorein parisuhteeni alkoi: se on vain niin käsittämätöntä miten helppoa ja luontevaa on kun toisen ajatusmaailma toimiikin samalla tavalla, eikä olekaan tarvetta kääntää ja tulkata mystistä itselleen luonnostaan vierasta tapaa kommunikoida. Samankaltaisuus oli helppo huomata kun näki millä keinoin toinen lähti tutustumaan. Olisin toiminut, tuntenut ja reagoinut samalla tavoin.

Niin ja milläkö tavoin tutustuminen lähti käyntiin? No, osallistuihin hetken mielijohteesta (asenteella "tuskin kukaan kiinnostuu mutta kokeillaan") yhteen Twitter-sinkkujen ketjuun, josta eräs ihminen keräsi listaa toiselle pitkään sinkkuna olleelle twitterittömälle ihmiselle, joka sitten otti yhteyttä minuun. Tämä on ollut ainut yhteydenotto tuohon viestiini, mutta hyvin lupaava suhde on kasvamassa. En ole yrittänyt iskeä, emme ole käyneet kahvilla, mutta tekstiä on suollettu ja sittemmin olemme molemmat löytäneet itsemme tilanteesta, johon kumpikaan ei olettanut ikinä päätyvänsä: keskustelu vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Ja osa teistä toki tuntee minut ja kuinka puhelias suurimman osan aikaa olen. Eli en.

Lopuksi kai voisin tähän laittaa että jos jokin tapa tutustua ihmisiin tuntuu väärältä, hankalalta tai tehottomalta, niin se todennäköisesti on väärä tai otat järjestelmällisesti yhteyttä vääränlaisiin ihmisiin. Se onkin sitten hankalampi juttu löytää se oikea ja sopiva tapa, mutta sen pitäisi tuntua jokseenkin helpolta ja luontevalta.