Nightwish

Itse aloin kuuntelemaan Nightwishiä juuri ennen CC:n ilmestymistä, muistaakseni. Eli jotain reippaasti yli kaksi vuotta sitten? Kumminkin. Yhtyeen levyjä löytyy kahdeksan, AFF, Oceanborn, Wishmaster, From Wishes to Eternity-livelevy, Wishmastertour 2000, CC ja Once. Niistä Oceanborn paras, lyriikka hyvää ja sävellys toimii. CC:n Beauty of the Beastin riffit ovat kyllä aivan upeita. Muuten yhdyn siihen mitä joku täällä jo sanoikin, eli CC kuulostaa liian muoviselta.

Once taas... No, se on pääasiassa isolla budjetilla toteutettu levy joka toki teknisesti on hyvä, mutta varsinkin lyriikkapuoli mielestäni vähän heitteillä. Niihin olisi voinut panostaa enemmän. Vaikka hyvähän se on että kansainvälisesti on pärjännyt.

Innostukseni Nightwishiä kohtaan on jo aikoja sitten suhteellisen tehokkaasti kulunut pois, ei sitä jaksa enää niinkään cd:ltä kuunnella. Mutta keikalle lähtisin koska vain. Hyvänä muistona vaalin yhtyeen Tavastian keikkaa vuonna 2002, jossa oltiin Kontu-porukalla. Meininki oli uskomaton. Siinä laulettiin, huudettiin, tanssittiin. Taisi pari tunnepurkauksesta tullutta kyyneltäkin eksyä silmäkulmaan.

Tuska tänä vuonna sen sijaan oli aika pettymys. Olin tosin vain ulkopuolella kuuntelemassa, mutta Tarjan laulu oli tavallista huonompaa, kuulosti teknisesti ottaen huonolta, enkä itse henkilökohtaisesti biisivalinnoista juurikaan innostunut. Olinko tosiaan muuten ainoa jota tuo Tarjan suoritus häiritsi? Kun lähinnä ihmiset tuntuvat täällä hehkuttavan miten upeaa se oli.

Ja muuten, vaikka Nightwishistä itse pidänkin, niin kyllä huvittaa kun ihmiset liittävät siihen termejä tyyliin "rankka". Nightwish kumminkin on suhteellisesti kevyttä ja popihtavaa musiikkia metalliksi/ heavyksi.
 
Tuskan keikka oli ihan OK, fiilis kyllä nousi loppua kohti ja Tarjan ääni oli muistaakseni jotain keskitasoa... kaikenlaista miksaustahan voi aina toki syyttää. Siksi onkin tärkeää suorittaa vertailua. :roll: (kts. al.). Kuolema Tekee Taiteilijan outrona oli kieltämättä ihan toimiva veto, sehän on muutenkin kuin tehty outroksi (lyhyt ja hiljainen). Kaikki jäivät varmasti kaipaamaan jotain biisiä, itse olisin ehkä halunnut nähdä miten Creek Mary's Bloodista olisi livenä selvitty (samoin kuin kuulla Kaisan ääntä Ensiferumin keikalla, mutta kaikkeahan ei tunnetusti voi saada).

Vaan milloinkohan tulevat Helsingin klubikeikan liput myyntiin, ja missähän se pidetään... Selviää varmasti parin viikon sisällä.

( http://www.iltasanomat.fi/arkisto/uutinen.asp?id=824984 )
 
Tuskan veto oli aika löysä, eihän sit'ä voi kieltää. Ja lyhyt kuin mikä, muistaakseni 2002 Tuskassa ainakin vetivät paljon pidemmän setin. Ja Marco veit Phantom of the Operan loppukiljunnoissa varmaan korkeammalta kuin oopperalaulajamme Tarja.

No, odottelen innolla Nosturin ja Caribian keikkoja, toimii paremmin varmaan hämyisessä sisätilassa tuo NW:n musisointi. Ja Tarja voi minun puolestani keikuttaa takamustaan vaikka kuinka paljon, en todellakaan pistä pahakseni :p

-Ville
 
:D Sain varattua itselleni lipun Jyväskylän keikalle! Vasta aamulla sain tietää lehden välityksellä bändin edes olevan tulossa tänne, sillä ainakaan muutama päivä sitten kotisivut eivät sitä vielä kertoneet. Tuskan keikka oli ensimmäinen näkemäni Nightwishilta ja kovin odotuksin odotan tätä seuraavaakin...
 
Olen fani, kyllä. Omistan kaikki levyt (paitsi livet), suosikkini ovat kolme uusinta, eli Wishmaster, Century Child ja Once.

Olen nähnyt porukan livenä kerran, viime kesänä Sauna Open Airissa. Hyvä keikka, aivan mahtava. Ja toinen kerta siintää jo näköpiirissä: 17.9, Pakkahuone lukee Lippupalvelun lipuissa. :D

Edit. Tämä jäi vähän tyngäksi ollessani niin innoissani tuosta keikkalipusta, joten jatkan hieman.

Aloin kuunnella Nightwishiä ~vuosi sitten. Kaverini soitti minulle Wishmaster -levyä. En muista iskikö joku biisi heti aivan loistavana, mutta lainasin levyn kuitenkin tuolta ystävältäni, ja mitä useammin sitä kuuntelin, sitä enemmän siitä pidin. Ostin sen itselleni, ja ostin loputkin levyt. Fanitan suuresti.

End of Innocence todellakin on hauskaa katseltavaa. Vaikka itse vastustankin alkoholin käyttöä, dvd:n hauskimpia hetkiä on Tuomas raahaamassa kännistä Teroa (tuottaja/roudari/ymsyms) Vengaboysin soidessa taustalla. x) Ja slash -fanin sydäntä lämmittää nähdä edellä mainittu parivaljakko painimassa. :p
 
Nightiwish :)

Nightwish on maailman paras bändi. Mulla on Nightwishin Once, Century Child, Over the hills and far way, Wishmaster, Oceanborn ja Angels fall first. Tuomas Holopainen on ihan jumalattoman nero kun tekee niin jumalattoman hyviä biisejä, Tarjalla on niiiiin upea ääni ja karisma, Marcolla on todella upea ääni eikä HAMARA palkinto ollut turhaa. Emppu on elävä kitaralegenda ja Jukka suomen parhaisiin kuuluva rumpali =)
Olen suurin fani ..

Mä olen menossa ainakin Joensuun keikalle..
 
Voi säälien sääli, kaikki liput Nosturin keikoille on jo varattu loppuun... No, ei kait auta muuta kuin ruveta kyselemään peruutuslippujen perään. Huoh. :(
 
Onhan se "yökala" (sanon nighwishiä yökalaksi) yksi lempiyhtyestäni, omistan Angels fall First, Wishmasterin ja Oncen, ja tyytyväinen olen musiikin laatuun... :)
 
Voi ei, onko? :( Taidan olla toivottoman hidas lipunoston suhteen. Mistä niitä peruutuspaikkoja voi kysellä?
 
Minä oon fanittanut Nightwishiä ainakin jo yli kuus vuotta. Löydettiin NW siskon kanssa kun haluttiin saada Lumiukon Walking in the Air levylle. Joku siskon kavereista tiesi, että NW oli levyttänyt sen. Ensin hankittiin single jolla se on ja kun siinä sitten ihastuttiin bändin musiikkiin ostettiin Oceanborn. Nykyään meiltä löytyy Angels fall first, Oceanborn, Wishmaster, Century Child ja Once. Nykyään siskon innostus on melkosen lopahtanut mutta itse tuskin selviäisin ilman säännöllistä Nightwish annostani :D .

Tuomas Holopainen on kyllä ihailtava nero, en millään jaksa käsittää miten ihmeessä se osaa noita kappaleita väsätä. Epäreilua minäkin haluan! Marcon myötä bändiin tuli jännä lisä ja vaikka ekaks Samin lähtö oudoksutti niin ei kyllä enää. Marco sopii Nightwishiin kuin tukka päähän.

Minä tykkään koko hommasta!
 
Hexa sanoi:
Squee sanoi:
Onhan se "yökala" (sanon nighwishiä yökalaksi)

Oikeestikko? :p

kreisi :lol:

Ja tämähän tulee (käsittääkseni, joku saa korjata jos erehdyn) siitä, että kun NW oli keikkailemassa jossakin Etelä-Amerikan maassa, siellä oli odotettu Nightfish -nimistä bändiä. Informaatiokatkos, tai joku ei vain osannut lukea.
 
Näinkin voi käydä:
Joskus vuosi, pari sitten opiskelijani oli koonnut kurssitehtäväänsä (digitaalinen portfolio) lempibändejään ja esimerkkipätkät heidän musiikistaan. Esittelytilaisuudessa en sen suuremmin kiinnittänyt kyseisen esityksen sisältöön huomiota, siinä se meni muiden ohessa. Arvioidessani töitä iltapuhteina kotosalla ja kelaillessani esitystä eestaas teknistä suoritusta arvoiden tulin kuunnelleeksi musiikkipätkät erinäisiä kertoja - ja yksi jäi mieleen. Seuraavan kerran levykauppaan eksyessäni ostin levyn ja sen jälkeen jäi perhekin koukkuun. Hyvä niin, sillä sainpa seuraa tämän kesän Tuskaan, jonne en muuten varmaan olisi tohtinut yksikseni (ensikertalaisena) mennä. Pidin keikasta kovin, mutta maksaisin eri mielelläni sisätilakonsertista. Nosturin suhteen jäin nuolemaan näppejäni...

Koulu- ja opiskeluikäiset, huomatkaa mikä vaikutus tekemillänne koulutehtävillä voi olla. :wink:
 
Kiviäkin kiinnostaa, mutta kyllä kannatti kysellä peruutuslippuja. Tänään käytiin Salman kanssa hakemassa liput Tiketistä, hihhei. Mut on parasta olla todella hyvä keikka, mun kaikki rahani menivät mokomaan lippuun.
 
Jaujau.

Narwíen sanoi:
Mut on parasta olla todella hyvä keikka, mun kaikki rahani menivät mokomaan lippuun.
No varmana on! Nightwish on äärettömän hyvä bändi. Tampereella olin kuuntelemassa kyseistä bändiä ja monia muita Sauna Open Air-hevitapahtumassa. Nightwish on todella hyvä live-esiintyjä. Tarja ainakin. :D
Minut sai innostumaan Nightwishistä Oceanborn-levy ja ystäväni, joka kuunteli tuota levyä alinomaa.
Walking in the Air on tietenkin tuttu jokajouluisesta Lumiukko-elokuvasta, mistä pidän aivan suunnattomasti. Joten WitA miellytti minua paljon.
Äidinkin sain tajuamaan, että heviä kuunteleva henkilö ei automaattisesti tarkoita saatananpalvojaa. Tällainen käsitys oli äidilläni. Haha.
Kun äiti kuuli hieman Nightwishiä, mielipiteet vaihtuivat. Jopa pikkusisko innostui Lumiukon "tunnarista". Kaiken lisäksi Monet ystäväni kuuntelevat heviä, eivätkä he ole millään tapaa epäilyttäviä.
(Ellen minä ole sitten niin epäilyttävä, että en enää huomaa muiden epäilyttävyyttä :mrgreen:)
 
ÄÄk! Viiden tunnin päästä selviää sainko liput Nosturin keikalle!

</turha viesti>

EDIT: JEE!! saimpas!
 
Löysin nw:n vasta äsken. Once on tosi hyvä! Tältä levyltä paras on Creek marys's blood, se on tosi hieno kun siinä se inkkari esiintyy. Aikaisempaa tuotantoa ajattelin lainailla piakkoin kaverilta, että kuulee vähän muutakin kuin vain tätä levyä, kaveri sanoo että ei olis once paras levy, pian se todistetaan...

(piti pakkko lisätä: tehtiin aika hieno 30 sek musiikkivideo Nemosta meren rannalla kallioilla, vedessä oli kelluvia tuikkuja, siitä tuli oikeasti hieno, oli kivaa)
 
Itse olen ollut fani vasta Wishmasterista alkaen, mutta seurannut kyllä Nightwishin kehittymistä bändinä ja parantunut on koko ajan.
Keikoilla en ole päässyt rahallisista syistä käymään ja niiden takia jää myös syntymäpäivänäni (25.09) oleva keikka naapurikaupungissani JYväskylässä näkemättä.

Ensi kesänä jos NW joillakin festareilla esiintyy, niin itseni on aivan _Pakko_ päästä katsomaan.Sen verran on bändin live-esiintymisiä kehuttu.
Omistan kaikki muut levyt, paitsi AFF:n, jota en ole vielä ehtinyt ostaa.
Wishmaster luokkiutuu omaksi suosikikseni jo kolmen ensimmäisen kappaleen ansiosta.
Once on huomattavasti parempi kuin CC, mutta ei kuitenkaan WM:ää parempi.
Toiseksi paras levy kuitenkin.Etenkin tykkään kappaleista Romanticide, Dark Chest Of Wonders, The Siren, Ghost Love Score, Dead Gardens, Higher Than Hope ja Planet Hell.
 
Nightwish oli ensimmäinen "metallibändi", jota aloin kuunnella joskus ala-asteella, joten sen vaikutus on ollut aika suuri. Oikeastaan kaikki levyt ovat kolahtaneet, paitsi Century Child. Sen tunnelma on jotenkin masentava, eikä sitä tule kuunneltua noin vain. Uusimpaan levyyn olisin kaivannut vielä White Night Fantasyä, se kun on todella kaunis kappale. Bändin tyyli on muuttunut jonkin verran sitten Angels fall firstin, mutta mielestäni hyvään suuntaan. Yhtyeen jäsenet vanhenevat ja viisastuvat, joten musiikki ja lyriikat muuttuvat aikuisempaan suuntaan. Viime Ruisrockissa ja Tuskassa pääsin toteuttamaan haaveeni ja näin NW:n vihdoinkin livenä. Täytyy sanoa, että Tuskan meininki oli parempi.
 
Ylös