Nimimerkkinne tarina?

Minulla on niiin Tolkientyylinen nimimerkki kuin olla voi: Celeb on sindaria, ja tarkoittaa hopeaa. Muualla liikuskelen joskus myös nimimerkillä SilverCeleb, eli SilCe. Historiaa sillä on niinkin paljon, että kyllästyin edellisen nicini vaikeaselkoisuuteen. (Katso alas.) Sen lisäksi Tolkienfanina se on minusta ihana. <3

...ja jos joku törmää johonkin 1/4 Elhhi -heppuliin, se olen minä. Todennäköisesti sitä ei kuitenkaan kukaan tule mistään löytämään, koska käytin niciä joskus vuonna Gandalf ja Legolas ennen hattivattien maihinnousua.
 
Ensimmäinen nimimerkkini netissä oli Saukki, koska se on ainoa lempinimi jonka oikeasta nimestäni saa taivuteltua. No, kuitenkin minusta se kuulostaa aivan pojan nimeltä, joten (häpeäkseni myönnän) menin ja pölläsin Hopeanuoli-animen nimilistasta parhaimmalta kuulostavan nimen, eli Fuji. x)
No, sitten Fujia olenkin käytellyt tässä huimat nelisen vuotta, ja nyt kun tulin tänne foorumille, päätin vaihtaa sen Haltiakieliseen versioon. Fuji on japaniksi cheerful/joy, joten jos sanakirjat eivät ihan puuta heinää antaneet, on sen haltiankielinen vastine Alassë.
 
Oikea nimeni on sen verran pitkä, niin siitä ei oikein vakiintunutta lempinimeä ole koskaan saanut. Nettinimeni ovat vaihdelleet sitä myöten, missä olen ollut. Eli vakiintunutta nettinimeäkään en ole varannut.

Rekisteröidyin tänne kielona, kun se nyt toisena vaihtoehtona mieleen. Muistaakseni yritin myös Vanamoa, mutta se oli jo varattu. Kielo tulee siitä, kun yksikertaisesti lempikukkani on kielo.
Ihan siitä syystä, että minulla on lukuisia hyviä muistoja kielojen hakureissuilta. Sekä kielot tuoksuvat todella hyvälle, ei samalle ominaistuoksulle kuin muutkin kukat(esimerkiksi ruusut), joista minulla tulee aina hautajaiset mieleen. Ja vaikka kielo onkin kukkana myrkyllinen, niin minua ei tarvitse pelätä :p

Halusin myös suomenkielisen nimimerkin, sillä olen pikkuhiljaa alkanut olla sitä mieltä, että suomenkieli on kaunein kieli mitä kuvitella voi.
 
Nimimerkkini on peräisin kaverini kissalta, joka taas on saanut nimensä Luna Lovekivalta. Päähäni ei vain pälkähtänyt mitään muuta ja olenkin ihan tyytyväinen tähän nimeen. Ja eikö Luna tarkoita kuuta?
 
Pikkusiskoni sanoi kerran, että minä olen Pilvikone.. Hän oli kuulemma Nasu, siskoni Tikru ja minä Pilvikone. Kummallinen lapsi ^^ Sitten vain tykästyin nimimerkkiin ja aloin käyttämään sitä.
 
Minun nimimerkkini tarina on aika tylsä mutta kerron sen nyt silti. Eli törmäsin tässä joitakin päiviä sitten Kontuwikiin samoiltuani aikani kuluksi netissä. Rupesin sitten tutkimaan uutta sivua ja hups, olin täällä Käärmeessä. Otin Anwen-nimen käyttöön, koska se muistuttaa oikeaa nimeäni, jota en turvallisuussyistä sano. Anduinin neito taas polveutuu suoraan Kirjassa olevaan Anduiniin.:grin:

Lisäys:
Minun nykyisen nimimerkkini taas tulee tv-sarja Serranon perheen África-nimiseen hahmoon. Nimimerkki on minulle eräänlainen ´´muisto´´ Serranon perheestä, joka valitettavasti loppui viime vuonna. Niin epä-Tolkienmaista kuin olla voi, myönnän.:p
 
Mun nick tulee mun "nimestä" eli nimestä jolla kaverit mua kutsuu, Lunasta ja Lunan tarina onkin sitten jo uusi tarina. Myös kaverini koira on Luna ja koiran lempinimiin kuuluu myös Lunttura..ja se sitten kuulosti hyvältä..ja otin sen. Käytän tätä nimeä netissä ja nimirepertuaariin kuuluu myös muut Luna-väännelmät kuten Lupu, Lullu, Lunarcita jne.:yay: Oman oikean nimenväännelmät olisivat niin tylsiä..vihaan oikeaa nimeäni.
 
Nikkini tulee lempisarjakuvani pohjalta, eli Aku Ankasta. Lempihahmoni on Roope-setä, ja hänen englanninkielinen/alkuperäinen nimi on Scrooge McDuck. On myös toinenkin hahmo esikuvana, nimittäin Charles Dickensin Ebenizer Scrooge Joululaulusta, mistä Carl Barksin kuulemma keksi Roopen nimi.
 
Minun nimeni tarina on niin "jännittävä" että päätä huimaa! Pidän Star wars- elokuvista, sekä kirjoista ja suosikkihahmoni on Aayla Secura. Nimeni on siis Aayla, kun en muuta keksinyt... :roll:
 
Minun nimimerkkini tulee toisesta nimestäni, joka on Ester... Se on kiva nimi, jota käytän usein internetin ihmeellisessä maailmassa. Muutenkin nimi kuulostaa mielestäni jotenkin haltiamaiselta... :D
 
Varsinkin kun nimi on merkitykseltään "tähti", jos se katsotaan persialaista juurta olevaksi. Toisaalta sitä on arveltu myös Ishtar-jumalattaren nimestä johdetuksi, jolloin sen merkitys on tuntematon, mutta ei jumalatarkaan nyt niin kauhean kaukana haltiasta ole =)
 
Minun nickini tarina on sellainen, että olin ominut nimen Eldandil itselleni joihinkin sivustoihin käyttöön, ja sitten keksin, että Elendil tarkoittaa melkein samaa asiaa, ja siitä tuli sitten Elen, eli tähti ja Eleniin länttäsin vielä perään Girlin, eli tytön in inglish koska en mitään järkevämpää keksinyt, ja sitä sukupuolta edustan.. joten, tadaa: ElenGirl !
 
Noh, en ole saanut vanhaa nickiäni auki jonkun ihmeen syytä, joka oli Éowyn, mutta nyt piti tehdä sitten uusi. Athene joka tulee kreikkalaisesta mytologiasta, Pallas Athene sodan, tiedon ja viisauden jumalatar. Tosin en itse ole hirveä viisas mutta rakastan antiikin kreikkaa ja sen historiasta. :yay:
 
Nimimerkkini Suoviitta ei omista taustallaan juuri minkäänmoista tarinaa. Keksin sen, koska edellinen nettinimimerkkini oli toisenkin ihmisen käytössä enkä tahtonut vaikuttaa copycättipenteleeltä. Näin ollen valitsin nimimerkikseni jännänkuuloisen suomenkielisen sanan ja sitten googlettelin löytyykö suosikkihakukoneestamme muita samannimisiä. Ei löytynyt, paitsi Suomen kansan muinaisten loitsurunojen nimiluettelosta ja eräästä veden synnyksi mainitusta runosta, jossa Suoviitta on poikapuolinen olento.

Itse olen ajatellut Suoviitan joksikin suonhaltijanomaiseksi, suota viittanaan pitäväksi ja talviunta vietteleväksi ilkikuriseksi olennoksi.
 
Chayéna-nimimerkillä ei oikeastaan ole mitään "tarinaa". Entinen nimimerkkini DiamondFairy vaan oli niin pitkä, että päätin kertheitolla muuttaa sen. :grin: Ensin tosin ajattelin lyhentää nimeen Daify, mutta halusin jonkun hienon nimen. Chayéna vain putkahti jostain mieleni monista sopukoista. :) Nyt olen tykästynyt siihen niin, etten vaihtaisi sitä pois. :D

Välillä olen miettinyt, että voisiko Chayéna olla jonkin haltian nimi. Ehkä, ehkä ei. Mistäs sen tietää? :)
 
Chayéna sanoi:
Chayéna vain putkahti jostain mieleni monista sopukoista.

Onnittelen putkahduksesta, minusta nimi on hyvin nätti mutta kuulostaa silti epämääräisen eksoottiselta, kenties afrikkalaiselta. Aivan liian useat vääntävät itselleen nickin plänttäämällä kolme eri sindarinkielistä sanaa peräkkäin ja lisäämällä loppuun -wen tai -iel. :p

Chayéna sanoi:
Välillä olen miettinyt, että voisiko Chayéna olla jonkin haltian nimi. Ehkä, ehkä ei. Mistäs sen tietää? :)

Hmm, äänneasultaan se ei sopine mihinkään tunnettuun haltiakieleen (en ole tämän asian ekspertti), mutta olemassa on myös useita aivan eri kieliperheeseen kuuluvia haltiakieliä joista meillä ei ole muuta dokumenttiä kuin niiden sana "haltialle". Joten kenties, kenties. :)
 
Kiitos, Valië Nienna. :D Itse en ajatellutkaan laittavani mitään epämääräistä nimeä, jota en osaisi edes lausua. :grin:

Niin, ehkei tämä ole mikään haltianimi, mutta kaunis silti. :grin: Äänneasuista en tiedä, mutta voihan sitä aina haaveilla... :D
 
Valië Nienna sanoi:
Aivan liian useat vääntävät itselleen nickin plänttäämällä kolme eri sindarinkielistä sanaa peräkkäin ja lisäämällä loppuun -wen tai -iel. :p

Pitäisiköhän tästä ottaa nokkiinsa? :p

Nimigeneraattoristahan tämä tietenkin alun perin on, mutta on saanut myöhemmin hieman merkityksiäkin. Raaka käännös kävi sitten silloiseen tilanteeseen täällä Konnussa, kun olin uusi ja neitonenkin (Taisi Tik kääntää tämän aiemmin tässä topikissa). Mutta nikinhän saa lyhentää, jos tämä tuntuu teistä hankalalta.

-Viny
 
Oman nimimerkkini tarina juontaa alkunsa, jonnekin vuoteen 2007.
Kaverini tuttava keksi tämän "Madidas" Adidaksesta ja etunimeni alkaa m-kirjaimella (Matias). Helppo homma yhdistää ne ja se siitä, Madidas oli syntynyt.
Valitettavasti ei mitään haltia kieleen tai Tolkieniin liittyvää tämän takana. Jospa myöhemmin sitten keksisi jotain.
 
Ai tällaisellekin aiheelle oli oikein oma topikkinsa.
No vastataanpa tähänkin jos jotakuta vaikka kiinnostaisikin

Oman nimimerkkini tarina on kylläkin aika harvinaisen simppeli. Nimihän tulee kuuluisasta saraseenijohtajalta toisen ja kolmannen ristiretken ajalta; nimi kalskahti kaiketi liittymiseni aikoihin hienolta korviini sillä otin nimen sen kummempia ajattelematta.

Olin kyllä muutenkin kiinnostunut arabikulttuurista, mutta mitä todennäköisimmin nimi tuli poimittua Kingdom of Heavenin katseltuani tai jotain....
 
Ylös