Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

Noldorin Pako Valinorista (Lays of Beleriand (HoME 3), s.132-136)

Keskustelu huoneessa 'Projektipaja', aloittanut Laichalaf, 23.07.2018.

Tags:
  1. Laichalaf

    Laichalaf ben enyd

    HoME III, Lays of Beleriand, Poems early abandoned p.132-136 melko suora käännös, useimmat nimet olen muuttanut samoiksi kuin Silmarillionissa seuraamisen helpottamiseksi. Luovutin suurinpiirtein samantien runomuodon ymmärtämisen suhteen. Rivit ovat kuitenkin liki oikein.

    Noldorin pako Valinorista

    Oi! Valon Puut, korkeat kauniit
    kullan ja hopean, aurinkoa upeammat
    kuuta taiakkaamaat, päällä niittyin Jumalten
    tuoksunsa aaltoili kukkaisena
    puutarhain säihke kerran iloisna loisti
    Kuollessaan himmenevät, pudottavat lehtiään
    mustuneista oksistaan, Morgothin haavoittamat
    ja Ungoliant Ehdottoman, Pimeänkutojan.
    Hämähäkin muodossa, epätoivo ja varjo,
    ravistavan pelon ja muodottoman yön
    hän kutoo verkkoonsa kiertävät myrkyt,
    se on musta ja henkäyksetön. Oksansa vaipuvat
    valo ja nauru lehdistään haipuvat,
    Synkkyys marssia alkaa, mustat usvat
    halki hallien Mahtajien, kuiskivain, tyhjien,
    Jumalten Portit päällystetään Pimeällä

    Katso! Haltiat kuiskivat surua tuskaisina,
    vaan enää ei syty, Kortirioniin riemu
    kaarteiset kadut, muurikaupungin
    Tornihuippuisen Tûnin, jonka vilkkuvat lamput
    hukkuvat pimeyteen, Himmeät usvansormet
    saapuvat autioituneelta maalta
    ja auringottomilta meriltä. Torvien soiton,
    hevosten kaviot kiirehtien villisti
    toivotonta metsästystä, he kuulevat kaukaa
    Jumalat vihassaan, noita syyllisiä
    läpi suruisan varjon, joka vyöryy vuorovetenä
    Autuuden Valtakuntaan, sokeana, epäuskoisena,
    jahti ei pysähdy. Haltiain kaupunki
    täynnään väkeä. Nauhamaisilla portailla
    kristalliin kaiverretuilla lukemattomat soihdut
    tuijottavat lepattain, värjäävät hämärän
    ja vihreät kiiltävät pylväiköt berylliset.
    Epämääräinen kohina kiireisiä ääniä,
    kun joukot astuvat marmorikujia
    Täyttyvät vaivoista nuo sievät paikat
    Tûnin leveätkin tiet ja helmimuurit.

    Kolmesta heimosta tuossa tungoksessa
    vain noldor on luvuissa laskettu
    Ingwën väki, muinaisiin saleihin
    ja tähtipuutarhoihin, jotka säihkyvät
    Oiolossën valtavalla vuorella,
    sinä päivänä kapusi pilvikattoiseen
    Manwën asuntoon riemua, laulua löytääkseen.
    Siellä Varda Siunattu siniviitassaan,
    korkeuden Valier ihana, lumivalkeana
    tuhansien tähtien valaisemana, vuorten Kuningatar
    liian kaunis ja hurja, liian kaukainen ja korkea
    kuolevain silmille, Manwën hovissa
    istui hiljaa heidän laulaessaan.

    Vaahtoratsastajat, vesien kansa
    Haltiat äärettömien kaikuvain rantojen
    lahtien, poukamain ja sinisten laguunien
    hopeahiekkain, jotka (myöhemmin) kasteltu kuun-,
    tähtien- ja auringonvalolla, kristallikivet,
    himmeänloistavat helmet, opaalit
    loistavalla äyräällä, jolla kourivat varjot nyt
    tukahduttavat naurun, samentuvat surusta
    heidän ilonsa ja ihmeensä, hämmentyneinä kulkevat
    alla nyt kylmien kielekkeiden, kutsuen hämyissa toisiaan,
    tai peitetyissä veneissään väristen odottavat
    sillä valoa ei enää koskaan tulla sytyttämään.

    Mutta noldor laskettiin sukuun ja nimeen, he
    järjestyvät ja järjestettiin suurelle torille
    Kortirionin kruunulle. Siellä huusi ääneen
    Finwën raivoisa poika. Soihtuja liekehtiviä
    hän käsissään kantoi ja heilutti ilmassa näitä.
    Nuo kädet, jotka tunsivat salattua salaisemmat
    taidot, joita ei kukaan noldo tai kuolevainen
    ole taitanut, taidossa ja taiassa ylivertaiset.
    ”Kuulkaa! Lyöty on herrani vihollisten miekoilla
    Kuolemansa joi ovilla salistaan
    syvään linnaan, jonne pimeään kätketyt,
    vartioidut Kolme, esineet jonkalaisia ei
    seppä tai haltia, edes yhdeksän Valaa
    saata koskaan tehdä tai uudistaa,
    hioa tai sytyttää uudestaan, taidolla tai taialla,
    ei myöskään Fëanor Finwën poika, joka aiemmin ne loi -
    valo on kadonnut sieltä, missä hän ne sytytti,
    Haltioiden maa, tuomiohetkensä, -tuntinsa on saanut.

    Näin älytön viisaus on palkkionsa saanut
    kateus Jumalten, jotka meitä vahtivat täällä
    heitä palvellen, heille laulaen, suloisessa häkissämme
    luomme aarteita heille, ja laseja jalokivin
    vapaa-aikaansa sulostutamme, rakastettavuudellamme.
    He vain lojuvat, aikailevat, keskellä työmme tulosten!
    Morgothkaan ei jaksa heidän kartanoissaan
    istua ikuista neuvoa. Nyt!, Tulkaa kaikki te,
    joilla on rohkeus ja toivo! Kuulkaa kutsuni kehotus,
    Pakoon, Vapauteen, Kaukaisiin Paikkoihin!
    Maailman metsät joiden laajat mannut
    vielä pimeässä uneksuvat hukkuneina horrokseen,
    poluttomat tasangot, ja vaaralliset rannat
    jonne ei vielä kuuta, ei päivänkoittoa asetettu
    kasteelle, oli päivänkoitto pidätetty iäti,
    paljon parempaa tämä rohkeille askelille,
    kuin synkkyydellä vyötetyt Jumalten puutarhat
    joutenololla ja tyhillä päivillä täytetyt
    Niin! Vaikka, kun valo valaisi ne ja oli ihanuus
    yli sydämen kyllyyden, se piti meitä kuin orjuudessa
    täällä pitkään ja kauan. Mutta se valo on kuollut.
    Korukivemme ovar menneet, jalokivemme häpäistyt
    ja Kolme, tekemäni Kolme, kolmesti lumotut
    kristallipallot, Ikuisella Tulella
    valaisevat, sytytetyt, elävällä valolla
    kaikkien värien ytimillä, niiden innokas tuli -
    Ne ovat Morgothilla, hänen hirviöiden maassaan,
    Silmarilini. Vannon nyt ja tässä valat,
    rikkomattomin ehdoin, jotta ne minua ikuisesti sitovat:
    Kautta Oiolossën, Ajattomien Salien, joissa
    Siunattu Varda asuu – kuulkoon hän
    ja muistakoon valani - Loppumattomasti metsästän
    väsymättä, horjumatta maailman ja meren halki
    myös maiden mittaamattomien, yksinäisten vuorten
    soiden ja metsien, ja lumikenttien kauheiden
    kunnes löydän nuo kauneudet, joihin Haltioiden kansojen
    kohtalot on kätketty ja heidän onnensa sidottu
    joissa yksin enää elää jumalainen valo.”

    Tämän jälkeen seuraa Fêanorin poikien erittäin lyhyt esittely (ei käännetty)
    ja Fëanorin vala, hänen poikiensa kanssa, pitkälti kuten muuallakin kerrotaan.

    ”Ei laki, ei rakkaus, ei valarin voima
    Ei mahti, ei armo, ei edes kohtalo
    suojaa Fëanorin poikien väkevältä kostolta sitä,
    oli hän haltia, syntymätön ihminen,
    ainuria tai Morgothin hirmu,
    joka haltuunottaa, varastaa, tai löytäessään pitää,
    lumotun kristallin, joiden loisto ei katoa,
    Silmarilin. Olemme vannoneet
    ikuisen valan.”

    Seuraa pari riviä ja runomuoto päättyy kun Fëanorin pojat huutavat yhteen ääneen lähtöä Valarin Varkaan perään, maailman ääriin asti.
     
    Last edited: 23.07.2018
    Constantine, Centaurea, Erufailon ja 2 muuta tykkäävät tästä.
  2. Laichalaf

    Laichalaf ben enyd

    Kuvaavaa Tolkienin kääntämisessä, tässäkin runossa, jouduin tarkistamaan arviolta 20 sanan toiset merkitykset vanhasta websteristä ja lisäksi käyttämään wikipediaa 4 sanan suhteen että löytäisin suomenkielisen vastineen.
     
    Last edited: 23.07.2018

Jaa somessa