Noloa

Husky

Ilmaanhaukkuja
Tällaista aihetta ei mahda vielä ollakaan. Tähän mennessä kukin on saanut nolostua ihan rauhassa. Vaan ei saa enää :grin: Salat julki sanon minä!

Avaan pelin kertomalla, että nolottipa vastikään aika huolella kun Facebook pamahti täyteen R.I.P. Alan Rickman -viestejä ja itsellä ei ollut mitään hajua kuka se on. Siitäkään huolimatta, että olen nähnyt useita Harry Potter -elokuvia. Googlaamallahan asia selvisi, mutta tuli taas kerran sellainen olo että elänkö jossain pussissa :lol:
 
Ei se mitään, minä taas kummastelin sitä laulajaa joka kuoli vähän aikaisemmin (ja jonka nimeä en nyt muista) :p Hänet kai olisi kuulunut tietää.

Meillä on muuten topikki Häpeästä. Menee vähän ristiin ja päällekkäin, mutta ehkä tämä on vähän kevennetympi versio. Nolostuminen ja häpeä kun ovat kuitenkin vähän eri vivahteisia. Häpeä on ehkä vähän turhan tuomitseva tällaiseen kevyeen jutusteluun ;)
 
Juu, en ajatellut sentään ihan hävetä sitä etten tiedä jotain näyttelijää :grin: Itse asiassa julkkiksissa on aika paljon sellaisia joista mietin nimen kuultuani että "kuka toi on"? Vois toki kuvitella, että fantasia-aiheisella foorumilla pyörivä tyyppi tunnistaisi edes Kalkarosta esittävän näyttelijän nimeltä, mutku ei...
 
Ylös