Monet maagiset luvut ovat peräisin ajanlaskuun liittyvistä asioista. Viikonpäivien lukumäärä seitsemän syntyi alun perin luonnollisen kuukauden jakamisesta kuun vaiheiden (uusikuu, molemmat neljännekset, täysikuu) mukaan neljään osaan. Joka seitsemäs päivä ei uskallettu ryhtyä ratkaiseviin toimiin, koska kuun vaiheita pidettiin maagisina. Näin syntyi alun perin lepopäivä.
Babylonialaisten huonon onnen luku oli 19, joka laskettiin kaavalla 7 x 7 - 30 eli viikon päivien lukumäärä kerrottuna itsellään ja vähennettynä kuukauden päivien lukumäärällä. Juutalaisten ja kristittyjen huonon onnen luku 13 lasketaan mutkikkaammalla kaavalla 7 x 7 x 7 - 11 x 30.
Jo muinaisessa Kiinassa tunnettiin taikaneliöt. Taikaneliössä määrätty määrä ensimmäisiä lukuja, esimerkiksi luvut 1, 2 ,3, 4, 5, 6, 7, 8, 9 on ryhmitetty neliön muotoon siten, että vaaka- ja pystyrivien sekä neliön lävistäjien lukujen summa on sama. Kun tällaisen taikaneliön luvut piirrettiin esimerkiksi kaulakoruun, tämän korun saatettiin ajatella tuottavan hyvää onnea, esimerkiksi sen ajateltiin suojaavan sairauksilta.
Muinaisessa Kreikassa niin sanotut kolmioluvut olivat myös maagisia lukuja. Kolmioluku syntyy siten, että lukuja lasketaan yhteen. Kolmiolukuja ovat esimerkiksi seuraavat: 1 + 2 = 3, 1 + 2 + 3 = 6, 1 + 2 + 3 + 4 = 10 ja niin edelleen. Meidän kulttuurissamme erittäin kuuluisa on kristittyjen ”pedon luku” 666, joka on seuraava summa: 1 + 2 + 3 + 4 + 5 + 6 + 7 + 8 + 9 + 10 + 11 + 12 + 13 + 14 + 15 + 16 + 17 + 18 + 19 + 20 + 21 + 22 + 23 + 24 + 25 + 26 + 27 + 28 + 29 + 30 + 31 + 32 + 33 + 34 + 35 + 36. ”Pedon luvun” luvut esiintyvät myös kuuluisassa taikaneliössä, ”auringon neliössä”.