Minun on pakko todeta, että ropeaminen ei iskenyt ollenkaan. Olin oikeastaan vielä aika pihalla koko systeemistä (olinkohan neljäntoista - ei hitsi, siitähän on jo kuusi vuotta!) ja sitten PJ yritti pakolla vääntää meikäläisen vaaralliseen tilanteeseen ja etenemään pelissä. Eihän se minulle sopinut silloisessa tavassani nähdä maailma: olin tolkuttoman epäseikkailullinen, hobittimainen suorastaan. Oikeastaan tuo pelikokemus saattoi olla se, joka esti minua kiinnostumastakaan koko roolipelaamisesta. Toisaalta kiinnostukseni olisi tuskin muutenkaan riittänyt, koska nuo olivat ohjelmoinnin opettelun "kultaisia" vuosiani, opin kauheaa tahtia kaikkea uutta. Ja myös tietokoneista tietenkin.
Tällä hetkellähän lähin ropeltaminen on NationStates-peli joka meillä on ihan täällä Käärmeessä käynnissä, jossa toimin PJ:nä. Ensimmäistä kertaa koskaan. Säännöt ovat löyhät, joskin homman pitäminen käsissä on kohtalaisen vaikeaa johtuen suuresta pelaajamäärästä ja vähenevästä kiinnostuksesta itse peliä kohtaan. Tosin tämä oli odotettavissa, olen heikoilla kun puhutaan pitkäjänteisyydestä asiassa, joka ei tarjoa lähestulkoon jatkuvaa vaihtelua (siinä mielessä, että se itse perustekeminen muuttuisi toisenlaiseksi).