Oman maan antimet

Minunkin pitäisi aloitella suunnittelu ja esikasvatus. Viime kesän viljelyt meni aika plörinäksi (sain omasta maasta pikkasen korianteria parin ruoan päälle mutta siihen se sitten jäi), joten nyt hermostuttaa entistäkin enemmän.

Minulle haastavinta tässä on, että tähän viljelyyn liittyy niin paljon yksityiskohtia ja yksittäisten kasvien yhteensopivuuksia ja erilaisia olosuhteita ja ylipäätään niin paljon muuttujia, että ahdistun ja lannistun, kun koen, että kaikki ne pitäisi osata suorittaa hyvin, jotta voi onnistua. Ja on niin paljon asioita, joista voisi etsiä tietoa netistä, mutta sitten pitäisi koota palapelin paloja ja plääh. Tämä opetteluvaihe on rasittava.

Viime vuonna suurin syy epäonnistumiseen oli, että 1) esikasvatus jäi liian myöhään, koska unohdin sen, ja 2) saatiin kasvihuone pihalle vasta ihan toukokuun lopussa, ja esimerkiksi surkeille tomaatintaimilleni se oli selvästi liian myöhään. Mutta sitä en tiedä, miksei edes salaatit kasvaneet parvekkeella ja miksi hyvin aluksi pärjänneet pavut vain kuolivat lyhyessä hetkessä, vaikka näennäisesti mikään ei muuttunut. Ja miksi silloin kymmenen vuotta sitten pikkuparvekkeellani kasvoi onnellisia amppelitomaatteja ja -mansikoita ja munakoisokin, mutta täällä ei sitten mikään tykännyt olla. (Siinä kämpässä parveke oli samaan ilmansuuntaan kuin nytkin.)
 
Viljely on myös minun mielestäni tosi paljon kokeilua. Voi olla, että kaikki sivut puhuvat tietynlaisesta kasvupaikasta ja kasvualustasta ja kumppanuuskasveista, mutta yllättäen joku kasvi viihtyy paikassa, jossa mikään noista ei toteudu 😮 Ei tietenkään kannata tahallaan istuttaa aurinkoa vaativaa kasvia umpivarjoon, mutta jos muuten on palaset kohdillaan niinminä voisin hyvin kokeilla puolivarjossa.
Vuodet on myös erilaisia ja joku vuosi joku kasvi voi toooosi hyvin ja seuraavana kituu, vaikka paikka ja muut olosuhteet ihan samat.

Minä yksikertaistaisin aloittelijalle, joka ei jaksa liikaa perehtyä teoriaan, että älä laita ihan päinvastaisiin olosuhteisiin mitä ohje sanoo ja jos aiot laittaa ihan viereen jotain muuta kasvamaan niin tarkista kumppanuuskasveista, että eivät inhoa toisiaan. Hoida parhaasi mukaan ja toivo parasta. Jos epäonnistut niin huokaise ja joko yritä ensi vuonna uudestaan tai kokeile jotain muuta. Parin epäonnistumisen jälkeen viimeistään vaihtaisin olosuhteita tai kasvia.
Ja kasvimaalla muista viljelyn kierto. Kaikkein yksinkertaisimmillaan ei samaa kasvia samaan penkkiin peräkkäisinä vuosina. Poikkeuksen tekee palkokasvit, jotka tuottaa maahan ravinteita ja niitä voi periaatteessa viljellä useampana vuonna samassa paikassa. Sitä en tiedä onko niillä jotain tuholaisia tai kasvitauteja, joiden takia pitäisi kierrättää. Isossa ruukussa voisin kokeilla myös palkokasvien jälkeisenä vuonna jotain muuta kasvia. En tiedä onnistuisiko, mutta voisi yrittää.

Jos viljelykiertoon haluaa sukeltaa syvemmin niin kasvit jaetaan kolmeen ryhmään. Ne, jotka tuottavat ravinteita, ne jotka käyttävät niitä kohtuudella ja ahmatteihin.
Palkokasvit tuottavat ravinteita maahan.
Niiden jälkeen voi viljellä ahmatteja, eli maan pinnalla kasvavia kasviksia. Kurpitsaa, kurkkua, kaaleja...
Sitten sellaisia, jotka tarvitsevat vain vähän ravinteita. Eli juureksia.

Tämä on tosi karkeasti esitetty asia. Mutta yksinkertaisimmillaan, kun vaihtaa penkkiin aina eri tyyppisiä kasveja kuin edellisenä vuonna niin siinä jo toteutuu jonkinlainen kierto. Esimerkiksi Biolanin sivuilla on selitetty asia melko selkeästi.
 
Enää kuukausi, niin pääsee luultavasti jo sekoilemaan palstalle!

Suunnitelmissa on tänä keväänä tehdä pitkästä aikaa melko paljon maankääntöä, eli alkukeväästä työtä on paljon. Sen sijaan viljeltäviä kasveja en ole vielä suunnitellut juuri lainkaan, mikä on harvinaista. Tosin haluaisin palstalle ainakin pari neliötä kukkaniittyä, katsotaan miten sen saisi kivasti toteutettua, toivottavasti sitä kukkaniittymattoa olisi saatavilla. Facebookissa tuli vastaan muisto, jonka mukaan olen viisi vuotta sitten kylvänyt kesäkurpitsat maaliskuun 19. päivä :o Mitä ihmettä!

Parvekesuunnitelmat sen sijaan ovat jo pitkällä, taimet ja kukat kutakuinkin valittu, suihkulähdepumppu testattu, hankinnat listattu ja haaveissa on terassilämmitin, joka jatkaisi parvekekautta molemmista päistä.
 
Minä kylvin tomaatit eilen. Sungold ja Gardener's Delight. Laitoin ne turvenappeihin, koska niitä oli vanhastaa. Nykyään en enää ostaisi turvetuotteita ympäristösyiden takia. Mutta ei ostettuja kannata pois heittää. Se olisi typeryyttä. Luultavasti siirrän ne vielä vessapaperirulliin ja siitä sitten ruukkuihin. Jos siis itävät. Ikinä en ole tomaattia kylvänyt itse!!! Jos tämä onnistuu ja nuo lajikkeet on hyviä niin otan niistä siemeniä talteen ja yritän ensi vuonna kylvää omista siemenistä. Se on minulla seuraava askel viljelykokeiluissa. Että keräisin itse siemeniä pihan kasveista ja varastoisin seuraavaa kevättä varten.
Kesäkurpitsat kylvän seuraavaksi vessapaperirulliin ja sen jälkeen herneet ja tuoksuherneet sekä porkkanat. Kolme viimeistä varmaan vasta aika myöhään, koska ne olisivat periaatteessa suorakylvökasveja. Niin ja lehtikaali pitää kanssa kylvää. Luultavasti esikasvatan sitäkin, koska meillä on reilusti vessapaperirullia kylvöjä odottamassa.
Olen viime vuonna kylvänyt herneet 11.4. ja porkkanat 20.4. ja molemmat tulivat hyvin. Eli vasrmaan tuossa ensi kuun aikana laitan molemmat. Ehkä vähän myöhemmin kun viimeksi, koska varsinkin herneiden juuret ehti tulla pahasti läpi eikä meillä ole tilaa siirtää kaikki esikasvatusjuttuja ruukkuihin.
4.6. suorakylvetyt tuoksuherneet eivät itäneet ollenkaan. Ja tänä vuonna haluan tuplata tuoksuherneiden määrän. Niin ja auringonkukatkin pitää kylvää 😲 Positiivinnen ja innostusta sisältävä paniikki kaikkien näiden kasvien ajattelemisesta:heart:
Yksi suosikkikukkani toivottavasti tarvitsee kylmän kauden. Kylvin aika paljon ruusuruohoa viime keväänä, mutta niistä ei noussut muistaakseni yhtään. Pistän paljon odotuksia tähän kevääseen.
Nuo muuten nousivat. Kylvin niitä niitylle, jossa kukki muutama kaunis yksilö, mutta kukkapenkin hyvin lannoitetussa mullassa niistä tuli puolitoista metrisiä ja lapsen pikkusormen paksuisia järkäleitä 😬 Ihan kiva, mutta tuollaisiana en tykkää niistä yhtään niin paljon kuin laihassa maassa kasvavina hentoina kukkasina.
 
Löysin lopulta pitkän etsinnän jälkeen karhulaukan siemeniä ja siinä kylkiäisinä kamomillaa :heart:
Nyt vaan ole posti nopea, koska karhulaukat pitää kylvää N, Y, T NYT!

Sanoin tänään miehelle, että tänä vuonna ei sitten tehdä uutta kukkapenkkiä/kasvimaat... Paitsi kaksi 😅 Mutta ne on kyllä ihan pieniä. Ja siirretään pari pensasta ja aletaan kaivaa lampea. Eli rauhallinenn lokoilukesä tulossa🤣
Mutta tosiasia on se, että minä tykkään kun puutarhassa on jotain tekemistä. Jos ei muuta niin haahuilen ympäriinsä ja kitken sieltä ja vähän täältä ja haistelen ja katselen kaikkea.
 
Siementen hankkiminen on tänä(kin) vuonna multa kiellettyä, mutta kielto ei onneksi koske muita viljelyjuttuja! Ekat taimet saapuivat uuteen kotiin tänään. Kyse on parvekkeelle majoittuvista kasveista (jotka kylläkin majailevat sisätiloissa vielä jokusen viikon): patiotomaatteja, amppelikurkkuja ja tuoksupelargonioita. Huomenna koitan saada ne istutettua kylvöruukkuihin (tulivat semmosissa muoviblistereissä), en jaksa enää tänään lähteä ostamaan kylvömultaa ja ruukkujakaan ei välttämättä ole viime vuodelta jäänyt, täytyy tarkistaa tilanne. Lisäksi tilasin kokeeksi pari neliötä kukkaniittymattoa, kastelukiteitä, lannoitekäpyjä ja juurtumisrouhetta. Kesäkukkien siemeniä tuli kaupan päälle useampi pussi.

Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus aloitella kääntöhommia ja mahdollisesti leikata pensaita. Silloin on kai tulossa tänne eteläänkin taas melko viileää, mikäs sen parempi ettei niin hikoo kun talikkoa heiluttelee. Kunhan nyt ei (hirveesti) lunta sada. Luulisin että parvekkeen siivous ja viime vuotisten multien kyörääminen partsilta palstalle sekä talven aikana kertyneiden bokashien hautaaminen ovat myös varsin korkealla työlistalla. Lisäksi omiakin esikasvatuskylvöjä pitäisi alkaa suunnitella. Tilanpuute vaan rajoittaa esikasvatushommia, samoin se että ikkunat ovat pohjoiseen -> valo ei oikein jaksa sisätiloissa riittää. Isommat taimihankinnat niin parvekkeelle kuin palstallekin menevät tuttuun tapaan toukokuun puolelle.

Uskomatonta miten hyvä mieli tuli muutaman pienen reippaan taimen saapumisesta <3
 
Kukkakaalin taimet pitäisi esikasvattaa ja istuttaa sitten kasvimaahan, kun maa on kunnolla lämmennyt, eli yleensä kesäkuun puolella.

Tillin ja persiljan lisäksi myös ruohosipulia voi säilöä pakastamalla, eli sippua ruohosipuli pieneksi silpuksi ja pakasta. En ole pakastanut sipulia tai valkosipulia, mutta luullakseni tavallisen, pienityn sipulin pakastaminen onnistuu kotioloissakin. Sipuli pitää kuitenkin pakata huolellisesti, ettei siitä tartu sipulin hajua/makua muihin pakasteihin.

Porkkanat, kukkakaali, herneet ym. pitää kiehauttaa (n. 3 - 4 minuutin keittoaika) ennen pakastamista, jotta kasvisten entsyymitoiminta saadaan loppumaan. Myös uutta perunaa voi pakastaa, mutta sekin pitää esikypsentää.

Juu, kyllä kasvimaata pitää lannoittaa: esimerkiksi Puutarhan yleislannos sopii kaikille hyötykasveille ja lannoitepussin kyljessä on ohjeet. Kasvit tarvitsevat typpeä (ja monia muita ravinteita), mutta liika typensaanti aiheuttaa sen, että kasvin naatit kasvavat liiankin kanssa, mutta syötävä osa voi jäädä pieneksi.

Kasvimaan mullasta voi teettää viljavuustutkimuksen mullan ravinteiden määrästä (en tiedä kuinka paljon maksaa...), jolloin saa tarkan tiedon, miten peruslannoitus pitäisi tehdä.

Tein aikoinaan lasten iloksi pienen kasvimaan ja käänsin nurmikosta sopivan alueen kasvimaan pohjaksi. Kasvatin siinä hernettä, porkkanoita, retiisiä, sipulia, tilliä ja ruohosipulia. Lannoitin kasvimaani ns. summanmutikassa ja näppituntumalla, joten lannoitus meni osittain pieleen: porkkanoista tuli miniporkkanoita (ne vähät, joita porkkanakemppi ei tärvellyt) ja retiisit kasvattivat piiiitkät naatit, mutta syötävä osa on tikkuinen, erittäin karvas ja jumalattoman kova. Retiisit jäivät syömättä - yritettiin kyllä... Herneet, sipulit ja maustevihannekset kasvoivat hyvin. En enää toistamiseen tekisi kasvimaata nurmikkopohjasta, vaan tekisin kasvilavan, jonka pohjan eristäisin juurimatolla pohjamaasta ja täyttäisin lavan peruslannoitetulla ostomullalla.
Itse tykkään kasvattaa pihalla tomaatteja. Ei tarvitse kuin laittaa ruukkuun siemenen ja mikäli tomaatit valahtavat niiyä voi tukea rautatangoilla ja narulla. Tykkään varsinkin kirsikkatomaateista, sillä niistä saa tehtyä vaikka salaatin. Salaattiakin saa helposti kasvamaan itse ja sitä on niin monta erilaista laatua, että sopiva löytyy varmasti. Jos salaatin haluaa tehdä niin paprikaa voi myös kasvattaa. Pitää vain olla tarkkana, ettei tee samaa virhettä kuin minä ja istuta paprikoita ja chilejä vierekkäin, sillä ne saattavat mennä sekaisin. Kasvatan myös basilikaa joka pitää tosin syödä tuoreena, mutta on herkullista koko kesän.
Säilömisestä en tiedä paljoakaan, mutta tykkään itse pakastaa ainakin kaikki marjat ja valkosipulin voi soseuttaa tahnaksi ja jäädyttää ihan niinkuin vaikka lihaliemikuutiot, mutta tässä tapauksessa ne olisivat kyllä valkosipulikuutiot. Näin kun tarvitset valkosipulia voit vain ottaa yhden palan pakastimesta ja laittaa sen paistinpannulle taikka uunipellille sulamaan.
 
Miten te olette (jos olette) saaneet lehtikaalit taimetettua?? Mulle se tuntuu olevan täysin ylivoimaista. Itävät jos muistavat ja silloinkin tekevät jonkun kolmen-neljän sentin varren ja kuolevat pois... Olis siemeniä jotka voisi käyttää pois mutta olisi myös mukavaa jos niistä joskus kasvaisi muutakin kuin joku hiton huitula.

Tänään tein vähän esikasvatushommia: kesäkurpitsaa, avomaankurkkua ja lamopinaattia kylvetty.

Musta on hauskaa kun eräs työkaverini samasta tiimistä harrastaa myös palstaviljelyä. Meillä on ympäri vuoden hyvät keskustelut siitä mitä on viljelty/aiotaan viljellä/mitä saatiin/mikä toimi tai ei toiminut. Vaihdetaan myös siemeniä, koska itävyysprosentti laskee vanhemmissa siemenissä ja yhdessä siemenpussissa on useimmiten materiaalia moneksi vuodeksi, jos siis haluaa viljellä muutakin kuin pelkkää porkkanaa tai kesäkurpitsaa... Ilahduttavaa on myös se että hän on nuorehko mies. Oon muutoinkin huomannut sellaisen kivan trendin että meidän keski-ikäisten tätien lisäksi nuoret miehet ovat viime aikoina enenevässä määrin kiinnostuneet näistä viljelyhommista.

Olen taas säästellyt vessapaperirullien hylsyjä vessan kaappiin, kunhan muilta hommiltani kerkiän/jaksan/viittin niin leikkelen niistä kylvörinkuloita. Idis on siis se että kylväessä siemen laitetaan rinkulan keskelle, jolloin taimien ollessa vielä pieniä kitkentä helpottuu kun on helppo hahmottaa missä ovat ne toivotut taimet ja mistä taas voi kitkeä surutta. Nuo vieläpä maatuvat kesän mittaan joten niitä ei tarvitse sen kummemmin edes poistaa kasvimaalta. (Niitä Flush&go -hylsyjä ei sit pidä käyttää tähän.)
 
Minä olen surkea esikasvattaja, mutta jotenkin nuo lehtikaalit onnistuu minulla hyvin vuodesta toiseen. En siis tiedä mitä teen.
Vessapaperirullien kanssa taas teen niin, että täytän ihan kokonaisen rullan mullalla ja kylvän esikasvatettavat siihen. Rullat seisovat jossain rasiassa vieretysten ja kun tulee aika istuttaa taimet ulos niin kaivan koko rullan kasvimaahan tai kukkaruukkuun. Sekin toimii ihan hyvin.
 
Ylös