Oman maan antimet

kasvimaa+006+(640x480).jpg


Vihdoin ja viimein kasvimaa alkaa olemaan kuosissaan! Tänä vuonna siirryin laatikkoviljelijäksi eli kasvimaa on laatikossa ja yrtit, salaatit yms. kasvavat ruukuissa. Alaa on huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna kun taas lajikkeita on vastaavasti enemmän. Kasvatuslaatikkoni on kooltaan noin kolme neliötä. Luulen kuitenkin tilan riittävän tällä erää, koska kotona kerrostalossa sitä ei olisi tämänkään vertaa. Ehkä jo ensi kesänä pääsisi kasvattamaan sitten omalla pihalla... Ainakin toivossa on hyvä elää.

Maassa kasvavat tällä kertaa valkosipuli, pitkä punajuuri "Cylindra", porkkana "Berlicum", silpoydinherne "Kelvedon Wonder", pinaatti, keräsalaatti, lehtisalaatti, tilli, persilja, rucola ja ruohosipuli. Herneitä kasvaa vielä erillisessä ruukussa versoinakin, sillä tuosta Kelvedon Wonderista syödään vain itse herneet. Maanantaina ajattelin käydä katsomassa, että löytyisikö vielä jostain tomaatin-, basilikan- ja rosmariinin taimia. Niitä olen taimina aikaisemmin ostanut, mutta nyt tämä helteinen kesänaloitus on ehkä hieman aikaistanut ihmisten puutarhanlaittovimmaa ja saatan hyvinkin jäädä ilman. Sille ei sitten voi mitään. Myöskään ruohosipulista en odota satoa tänä vuonna, sillä jouduin pitkästä aikaa tekemään kokonaan uuden kylvöksen. Perunaa meillä kasvaa myös, mutta se ei ole minun vastuullani. Lanttua ja sipulia saan toivottavasti sukulaisilta syksyn tultua. Tämän vuoden säilöminen aloitettiin eilen raparpereillä ja nokkosilla, jotka odottavat nyt pakastimessa talvea. Nokkosta kerään vielä lisääkin sitä mukaa kun uutta kasvaa kukkimisen jälkeen :)

Eilen elettiin vielä hieman kauhunsekaisia hetkiäkin kun jouduin vielä opettelemaan tämän projektin takia traktorilla ajamisen taidonkin... [22]
 
^Komeat on laatikot!

Mulla on nyt ollut palstaprojekti käynnissä jo kuukauden. Palstalla on lääniä puolisen aaria. Innokkaana ensikertalaisena menin tietysti jo vappuna kuokkimaan, vaikka maa oli kylmä ja mitään ei vielä voinut kylvää. Onneksi menin, koska nyt kun pari penkkiä on vielä vailla asukkaita, niiden uudelleenkääntäminen ja rikkaruohojen häätäminen oli paljon helpompaa kuin jos olisin tehnyt sen vasta nyt. Edellisen viljelijän perintönä palstalla kasvaa raparperia, ruohosipulia, minttua, lipstikkaa, viinisuolaheinää ja jotain perennoja, mitä lie. Ja mansikantaimia oli pitkin palstaa, ne siirsin ilmeisesti kohtalaisella menestyksellä riviin vadelmapuskien viereen. Niissä on kukkiakin :) Karviaissadosta tullee runsas myös.

Itse istutettua/kylvettyä tähän asti: sipuli, minttu, lehtiselleri, ananassalvia, tavallinen salvia, persilja, pensastomaatti, kesäkurpitsa, härkäpapu, sokeriherne, timjami, mustajuuri, vuonankaali, rucola, veriapila, kehäkukka. Tänään olis tarkoitus kylvää vielä vahapapua, matalaa ruusupapua, retiisiä ja tilliä. Sitten alkaakin olla penkit kansoitettu. Pensaskrassin taimen jos jostain löytäis niin sen kyllä mahduttaisin johonkin.

Parveke on toki myös täytetty kasveilla. Huonekasvit (paitsi kokovarjossa viihtyvät) asuvat siellä kesät, jaksavat talven yli paljon paremmin. Muutamaa erilaista chiliä ja ruukullinen ystävän antamia mikrotomaatteja asustelee yrttihyllyssä. Lisäksi partsille on tulossa basilikaa, minttua ja korkeaa ruusupapua - viimeksi mainittu ei viime kesänä jaksanut myöhäisen kukintansa takia tehdä papuja, mutta köynnösti sen sijaan tosi komeasti - ehkä hienoin koristekasvi ikinä!

En tajua miten olen joskus teininä voinut olla sitä mieltä, että kasvit ovat ihan tylsiä...
 
Husky sanoi:
En tajua miten olen joskus teininä voinut olla sitä mieltä, että kasvit ovat ihan tylsiä...

Ihan samaa mieltä! Teininä tuntui että kuka jaksaa mitään puutarhaa hoitaa ja kukkapaidatkin olivat aika tylsiä. Nyt tykkään niin oikeista kasveista kun kuvistakin.
Tänään olisi vähän kitkemistä ja siivoilua. Huomaan että pihan on todellakin sen tarpeessa. Myös kusiaisia pitäisi yrittää hävittää.
Nokkosta olen kerännyt ja kerään lisää myöhemmin. Raparperia voisi keräillä ja tehdä soppaa sekä pakastaa.
Miten voikukkaa voi käyttää? Monelta taholta kuulee että se on hyvää ja terveellistä, mutta mikä osa siitä käytetään ja miten? Eikö se maito ole aika kitkerää?
 
Voikukka on ollut tässä taloudessa kevään hittivihannes <3 Voikukan lehdistä tulee hyvä salaatti tai salaatinjatke. Kerää nuoria lehtiä, ne ovat yleensä vähemmän kitkeriä kuin jo isoiksi venähtäneet. Samoin varjossa kasvaneet ja pehmeälinjaiset ovat yleensä paremman makuisia kuin auringossa olleet tai sahalaitaiset. Lehtiä voi syödä sellaisenaan joten niitä voi ihan rohkeasti maistaa paikan päällä. Myös nuppuja ja kukkia voi käyttää salaatissa ihan sellaisenaan, kunhan leikkaa ne niin ettei ota yhtään sitä kitkerää vartta mukaan.

Mä olen tehnyt voikukan nupuista myös voikukkakapriksia, tässä yksi netistä pöllitty ohje:

2 dl voikukan nuppuja
1-1½ etikkaa tai vaaleaa balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa tai sokeria
½ tl suolaa

Laita kattilaan puoli litraa vettä ja mausta se suolalla. Keitä voikukannuppuja minuutin ajan. Valuta ja jäähdytä voikukat. Sekoita etikka ja hunaja. Voit myös keittää etikan, jotta saat siitä hieman miedompaa. Laita keitetyt nuput lasipurkkiin ja kaada etikkaliemi päälle. Anna voikukkakapristen maustua jääkaapissa vähintään vuorokauden ajan. Nauti nuput perunasalaatissa, kalan mausteena tai vihreässä salaatissa.

Mun uudessa raamatussani, Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjassa, neuvottiin syömään voikukanlehtiä sinihomejuuston, paahdettujen pähkinöiden ja salaatinkastikkeen kanssa - aivan törkeän hyvää.

Edit. Voikukissa on sellainen hyvä puoli, että vaikka niitä kuinka paljon kerää niin materiaali ei taatusti lopu koko kesänä kesken :D
 
Sama kun nokkosilla kun asuu happaman maan alueella kuten me ;) Kiitos vinkistä.
Muistin juuri viime syksynä haaveilleeni että tuon vaarilta saksankirveliä. Pitää muistaa hakea kun seuraavan kerran käy. Siitä saa tosi hyvää ja raikasta makuvettä kesällä kun vaan laittaa vesikannuun varren tai pari. Ja muutenkin niitä on kiva mutustella kun anikselle olen yliherkkä.
 
Tietääkö kukaan, miksi meillä kasvaa talon takana villiintyneitä puutarhamansikoita, jotka eivät tee marjoja, vaikka kukkivatkin joka kesä?

Perunaa teimme pari aaria oikein koneella, kun sellainen kerran on olemassa. :) Vanha kone, jossa on putket, joihin tiputetaan tasatahtiin perunoita. Saahan siitä kesän syödä omia perunoita, mutta talveksihan niistä ei riitä. Aiemmin syötiin omia perunoita koko talvi, mutta kun ne kasvoivat parina vuonna niin huonosti, ja kaupan perunat ovat sen verran halpoja, on nykyään vähennetty perunan viljelyä.
 
Meidän kotipihalla on samanlaisia mansikoita ja minulle on ainakin uskoteltu, että ne on urosmansikoita ja sen takia eivät tee marjoja :D
 
Kyseessä on vanha,1800-luvulla marjakasvina viljelty mansikkalajike, ukkomansikka (Fragaria moschata), joka on kaksikotinen kasvi, eli emi- ja hedekukat olivat eri kasveissa. Emikasvit ovat aikojen saatossa hävinneet pihapiiristä ja hedekasvit jääneet jäljelle, niin valitettavasti niihin ei kehity marjoja. Lapsuudenkotini pihapiirissä niitä kasvoi ja ihmettelin marjojen puutetta, kunnes mummu kertoi syyn.
 
Palstailua takana kolme kuukautta ja nythän tämä riemu vasta alkaa, kun satoa alkaa tulla oikein kunnolla. Salaattia en ole tosin kaupasta ostanut sitten toukokuun puolivälin kun menin hurahtamaan villiyrtteihin, mutta nyt alkaa olla aika hyvä omavaraisuus muidenkin rehujen suhteen. Vadelmaa ja karviaista on jo kivasti pakkasessa (ja onhan niitä syötäväksikin riittänyt), pieninä nysinä hankkimani yrtit ovat räjähtäneet valtaviksi pehkoiksi, uutta kesäkurpitsaa pukkaa joka päivä, retiisit viihtyvät...

Tänä kesänä opittua (noh... listahan on toki loputon...) :
  • persilja ei sovi sekayrttipenkkiin vaan tarvitsee oman paikan tai se jää muiden yrttien varjoon eikä jaksa kasvaa
  • kesäkurpitsa on kova levittäytymään
  • herneet oikeasti tarvitsevat tukikepit
  • samoin vattupuskille tukikehikko olisi tarpeen
  • sipulia olisi pitänyt istuttaa enemmän
  • karviaispensaiden alustat olisi tullut kattaa heti keväällä, kesällä oli pirunmoista pitää nokkoset ja etanat poissa kun molemmat tykkäävät lisääntyä siellä puskien alla
  • tillin olisi voinut kylvää aikaisemmin
  • joidenkin kasvien kohdalla penkkien suunnalla ON väliä

Suunnitelmia ensi keväälle:
  • persiljoille ja pensaskrassille ruukut, persiljoille jotta saavat tarpeeksi tilaa, pensaskrassille jottei levittäydy liikaa
  • pari-kolme kasvilavaa; tarkoitus olisi jo syksyllä rakentaa lavakauluksista ainakin yksi kehikko johon kasvijätekehikon sisältö haudataan talveksi maatumaan ja keväällä istutetaan päälle tomaatteja
  • leveämmät penkit ja kapeammat käytävät
  • 1-2 kasvipylvästä kukille ( tämän tyyppisiä juttuja, ajattelin kylläkin rakentaa ne itse jostain putkesta...)
  • käytävien kattaminen jo toukokuussa koska rikkaruohot
  • puskien alle katteet, ehkä jo syksyllä
  • tukikehikon rakentaminen vadelmille
  • uusia lajeja: valkosipuli, pinaatti
  • ei ensi vuonna: tattari

Ilahduttavaa oli se, että kaikki papulajikkeet lähtivät kasvuun. Palstalla on matalaa härkä-, ruusu- ja vahapapua. Härkäpapu on jo tehnyt sadon, muut vielä kukkivat. Parvekkeella taas köynnöstävät ruusu- ja salkopavut. Salkopapu tekee tosi kauniita violetti-vihreä-raidallisia papuja :)

Tänään on tarkoitus säilöä vähän kurkkuja. Ne eivät ole oman maan, mutta säilönnässä käytettävät yrtit ja lehdet ovat. Paitsi tammenlehdet, mutta nekin saa kerättyä tuolta lähiniityn puista.
 
Kuulostaa niin monipuoliselta jo tuo kasvien määrä että hankala itse kuvitella selviytyvänsä noin monesta uudesta kasvista.
Minulla kukkakaali kasvattaa kovasti lehtiä. Ei hajuakaan milloin pitäisi itse kaalin kasvaa. Vaarilta saaduissa kurpitsoissa jotka tökkäsin vanhaan hevonlantaturpeella vahvistettuun lahtikompostiin on kolme pikkukurpitsaa (ei hajuakaan mitä teen kurpitsalla mutta kun ilmaiseksi sai niin kiva kasvattaa).
Porkkanat onnistuivat kerrankin. On jopa ihan syötävän kokoisia. Olisi toki voinut paremminkin mennä, mutta ei voi kaikkea pyytää.
Yrtit taas villiintyivät. Viime vuonna niiden kasvu oli surkeaa. Tillit on isoja kuin mitkä, ruohosipulia saa varmaan vielä syyskuussakin hakea ja persiliaa tulee sen mitä tarvitaan. Mäkimeiramin pistin kukkapenkin reunaan vaikka tiedän että se leviää. Haluan nimittäin tehdä tuosta kukkapenkistä sellaisen missä on hyötykasveja koristekasvien seassa. Ehk' ens kesänä siirrän vähän ruohosipuliakin kukkapenkin puolelle. Tuossa penkissä saakin minun puolesta nuo tuollaiset yriti levitä. Siellä olevat kukat on kuitenkin korkeita ja nyt ainakin olleet niin vahvassa kasvussa että peittäköön maan yrtit jos tahtovat. Tuo penkki saa rehottaa :)
Omenapuunkin annettiin nyt tehdä pari omenaa. Meillähän "vähän" lisääntyi tuo puusto. Viime kesänä laitettiin pirja ja punakaneli. Nyt ostettiin talvikaneli ja huvimajakirsikka. häälahjaksi tuli perheomenapuu. Eli kolme uutta puuta. Jos nuo kaikki jäävät henkiin ja alkavat tehdä omenaa niin ollaan jossain vaiheessa pulassa niiden kaikkien omppujen kanssa.
Viinimarjaa on tullut paljon, suuria ja todella hyviä. Saa aamiaisjogurttiin hakea pihalta tuoreita marjoja. Villivatut tykkäsi kun raivasin vähän pusikkoa ja kuolleita varsia. Nyt on tullut vadelmiakin yhden rasian verran. Voisi käydä peremmin pukeutuneena puskan sisälläkin niin voisi tulla toinen mokoma. Koirat tietysti verottavat mokomat marjakantaa vattujen sekä viinimarjojen osalta. Mutta vain alaoksilta joilta en keräisi muutenkaan kun voi olla koirien merkkauksia. Eli syökööt rauhassa ;) Tyrni ei tehnyt marjoja, mutta puskat kasvaneet jonkun verran.
Nokkosia voisi taas kerätä. keräsin heti keväällä rasiallisen. Nyt voisi kerätä toisen kun on puskenut uutta vartta ja kauniin vaaleanvihreitä nuoria lehtiä.

Ainut mikä ei ole tänä vuonna menestynyt oikein on timjami. Se kituuttaa. Tarvitsisi ehkä paremmin tilaa. Jos ensi kesänä saisi toisen kasvimaan niin voisi jakaa vähän ja laittaa vaikka enemmänkin porkkanaa ja kokeilla taas sipuleita.
 
Jaamar sanoi:
Ainut mikä ei ole tänä vuonna menestynyt oikein on timjami. Se kituuttaa. Tarvitsisi ehkä paremmin tilaa.

Sama juttu muuten täällä. Muutenhan kesä on ollut yrteille oikein hyvä, mutta timjami ei meinaa jaksaa kun vieressä isommat yrtit ahdistelevat. Aivan kuin sillä aiemmin mainitsemallani persiljalla.

Mua kiinnostaisi sekapenkkeily jossa hyöty- ja koristekasveja olisi samassa osastossa tai ainakin melko lähekkäin. Rohtosamettikukka kuulemma pitää tuholaisia loitolla. En vaan vielä ihan osaa. Tosin tuholaiset ovat olleet lähinnä salaattien ja retiisien lehtien kimpussa. Retiisit jäävät sentään vielä yleensä syötäviksi hyökkäyksen jälkeen, koska hyökkäys tuntuu tapahtuvan vasta kun retiisit ovat jo isoja.

Kirvat ovat kovin ihastuneita parvekechileihini. Olisko kellään hyvää keinoa kirvojen häätöön? Mäntysuopavesi on toki kokeiltu, mutta uusia sukupolvia tuntuu ilmaantuvan lähes päivittäisistä ruiskutuksista huolimatta. Partsilla majailevat myös melkein kaikki huonekasvini sekä joitain yrttejä ja kukkia, mutta yksikään näistä ei kirvoja kiinnosta, ainoastaan ne chilit.
 
Tuolla sivustolla on listattu erilaisia tuholaisten torjuntaohjeita. Kirvoista siellä kerrotaan ainakin seuraavaa:

" Hanki leppäkerttuja, sekä toukat että aikuiset pitävät kirvoista.
Pese kasvit miedolla astianpesuaineliuoksella, mäntysuovalla tai tolulla. Muista erityisesti kasvien alapinnat. Älä huuhtele pois. Laita kasvi vuorokaudeksi muovipussiin käsittelyn jälkeen.
Keitä persiljaa vedessä ja suihkuta kasvit keitinvedellä. Kokeile myös nokkosvettä, valkosipulivettä, seljanvarsien (mustaselja) tai raparperinlehtien keitinvettä.
Istuta minttua, anista, basilikaa, korianteria, ruohosipulia, tilliä, kirveliä, laventelia ja/tai valkosipulia maahan kasvien ympärille, joita kirvat vuodesta toiseen vaivaavat.
Huonekasveista kirvoja voi torjua laittamalla tulitikkuja rikkipää edellä maahan. "

Miulla ei ole paljoa kokemusta kasvien kasvatuksesta. Kun olin pieni meillä oli porkkanoita, punajuuria, perunaa, omenoita, viinimarjoja, mansikoita, kirsikoita, ruohosipulia jne. Nykyisellään miulla on ruukuissa mandariineja jotka olen kasvattanut siemenistä asti. Vanhin yksilö on kuutisen vuotta vanha. Ehkä joskus 10-30 vuoden päästä saan jotain hedelmiä tai sitten en. Miulle ilmestyi keväällä lehtiin jotain mustia pieniä kuoriaisia joiden selässä oli valkeita laikkuja. Lähtivät fairyvedellä suihkuttamalla.

Jos valkosipuleita kasvattaa sisällä niin miten usein pitäisi kastella ja miten paljon valoa ne tarvitsevat? Olen onnistunut tuhoamaan monet sipulit...
 
Tuo muovipussittaminen oli mulle kyllä ihan uusi juttu! Täytyypä kokeilla. Samaten persilja- ja raparperivedet. Basilika asuu chilin naapurina, mutta jos sen olisi määrä karkottaa tuholaisia niin kukaan ei ole kyllä muistanut kertoa sitä sille... taidanpa mennä heti tökkäämään muutaman tulitikun chilin juureen.

Edit. Ai niin ne valkosipulit. Ilmeisesti ovat aika vaateliaita. Mulla eivät ole menestyneet sisällä eivätkä parvekkeella, mutta olen kyllä saanut niistä maukkaita versoja salaattiin ja ruokiin tökkimällä kynsiä multaan kasvamaan. Monesti etenkin talvella valkosipulit alkavat äkkiä itää säilytettäessä - itäneet kynnet multaan ja siinä se: sydäntalven viherlisä salaattiin.
 
Minulla on oma pienenpieni kasvimaa yrtteineen, tomaatteineen, kurkkuineen ja kesäkurpitsoineen, mutta meidän erikoisuutemme on toisten ylijäämien keräily :D!
En tiedä johtuuko lapsien lukumäärästä, mutta meiltä usein kysytään kelpaisiko, kävisikö tai tulisitteko keräämään. Ja mehän tulemme!
Viimeisen 3 tunnin saldona on 2 ämpärillistä viinimarjoja, kappa perunaa, laatikollinen kurkkuja, paljon salaattia, herneitä sekä kotitekoista omenamehua ja marmeladia.
 
Tiedän keneltä kysyn kelpaako omenat sitten kun niitä on tuhottomasti ;)
Hyvin radigaali ötököiden hävitystapa jota käytin kirvojen suosikkiin, kirsikkaan sekä ötököiden vaivaamiin kukkakaaleihin oli ihan raidi. Se vaan tarkoitti että kaikki lähelläkään olleet kasvit pari viikkoa käyttökiellossa. Ei kovin luonto tai ihmisystävällinen ratkaisu, mutta todella tehokas. Kun tiskiainevedet ei enää riittäneet.
 
En ole yli 20 vuoteen laittanut kasvimaata tai yrtti- ym ruukkuviljelmiä, mutta omenoista olen tehnyt hilloa ja viinimarjoja olen pakastanut tai tehnyt niistä höyrymehua, mikäli marjoja on tullut sen vertaa, että mehustettavaa on ollut. Turussa meillä on kolme punaherukkapensasta, kaksi valkoherukkapuskaa, kaksi omenapuuta ja yksi luumupuu, johon näyttää tulevan 3 - 4 luumua. Rahissa on ikivanhoja ja osin villiintyneitä puna- ja mustaherukkapensaita sekä yksi pienehkö karviaispuska ja useita vanhoja ja isoja omenapuita.

Tein viime ja edellisviikolla puna- ja valkoherukoista mehua ja pakastin mustaherukat (koko sato oli noin viisi litraa). Omenoita on tulossa tänä vuonna aika paljon, mikä on toisaalta hyvä, mutta toisaalta ei. Harmittaa kärrätä isot määrät omenia suoraan kompostiin, koska itsellä ei ole käyttöä isolle määrälle ja ne eivät tahdo kelvata kenellekään. Miehen sisaren poika lupasi ottaa omenoita vastaan, koska hän tekee niistä ensin tuoroemehua ja siitä siideriä. Tuoremehua olisi kiva teettää, mutta meillä ei ole mahdollista kellarin puuttumisen takia säilyttää sitä muuten kuin pakastamalla. Pakastimiin ei mehua oikein mahdu, kun ne ovat jo lähes täynnä marjoja ym.
 
Oman maan salaatti ei onnistunut tänäkään kesänä. Vaihdoimme salaatinkasvupaikkaa ja käytimme eri lannoitetta. Lisäksi laitoimme kahta eri salaattilajiketta (taisivat olla tammenlehtisalaattia ja roomansalaattia), mutta molemmista lajikkeista tuli taas yhtä kitkeriä kuin ennenkin. Päätimme sitten ettei enää edes yritetä salaatin kasvattamista, vaan ostetaan suoraan kaupasta. Harmi kyllä. Herneetkin ovat epäonnistuneet nyt jo parina vuotena, se tosin johtuu osin siitä että linnut ovat onnistuneet käydä napsimassa harsonkin alta istutetut siemenet...

Täällä päin viinimarjat ovat kypsyneet todella nopeasti ja huomasin viikonloppuna niitä poimiessani, että kolmessa eri pehkossa ei ollut lainkaan marjoja. Terttuja kyllä löytyi, eli marjoja niissä oli ollut, mutta mitä niille oli tapahtunut? Pensaiden lehdet olivat myöskin kuivaneet sekä käpristyneet ennen aikojaan. Eri syiksi keksimme vain kuivuuden, yöpakkasen tai jonkin taudin. Pensaat olivat mustaviinimarjaa eli linnutkaan eivät niitä kovin hanakasti syö. Lisäksi pehkot eivät ole kovin iäkkäitäkään. Muissa pensaissa oli suuria ja makeita marjoja ja hyvä niin. Ensimmäiset mehustuksetkin saatiin käynnistettyä viikonlopun aikana.

Porkkanoiden kasvatus näytti onnistuneen, kovin pieniä ovat tosin vielä. Samoin sipulit, joista taitaa olla iloa vain äidilleni sekä hänen miesystävälleen. Mansikoita tuli myös paljon, sillä uudistimme mansikkamaan tässä joku aika sitten :)
 
Täällä alkoi nyt spekulaatio siitä, istutettaisiinko mustaherukkapensas karviaisten ja vadelmien kaveriksi. Homma lähti liikkeelle kun kurkkujen säilönnässä olisi kiva olla herukan lehtiä ja niitä on vähän hankala kaupungissa löytää... ja onhan ne herukatkin ihan kivoja. Taimen hankkiminen ei liene ongelma, mutta onko kokemusta kannattaako puska istuttaa syksyllä vai keväällä?
 
^ Paljasjuurisia taimia voi istuttaa keväällä tai syksyllä, kummin vain. Kannattaa muistaa, että istutuksen jälkeen taimelle annetaan n. 20 litraa vettä kerran viikossa, kunnes se on juurtunut :)
 
Salaatista tulee helposti kitkerää kuumalla ja kuivalla säällä, jos ei kastele säännöllisesti ja tarpeeksi. Meillä on ollut pienellä alalla vaihtelevasti eri lajikkeita ja ne ovat onnistuneet ainakin kohtuullisesti ja kaikki on syöty. Tosin rusakko on turhan innokkaasti ollut auttamassa. Yllättävästi rusakolle on parhaiten maistunut karvas rukola.

Jonkin verran kitkeryyttä vähentää kun salaatin lehdet laittaa vähäksi aikaa huuhtoutumaan kylmään veteen.
 
Ylös