Opeth

AZa

Kontulainen
Kukaan kuunnellut tätä ruotsalaista "progedeathmetal" bändiä? Itsehän en voinut vielä vähän aikaa sitten sietää mitään deathmetalia(vaikka kuuntelenkin todella paljon erilaista musiikkia), tai vastaavaa jossa lauletaan "death"-vokaaleilla, mutta Opethi on niin paljon enemmän kuin perus death-bändi(joo tiedän, eihän se varsinaista deathmetallia ole, mutta hyvää musiikkia silti).

Osasyynä on se että kaikki deathmetal mitä olin sattunut jossain kuulemaan oli juurikin sellaista 'THUNKA-THUNKA-tuplabasarijauhaa' mättöä missä ei ollut mitään ideaa, mutta Opethin biiseissä on paljon rauhallisia ja kauniita kohtia vastapainona mätölle. Pidän myös paljon Åkerfeldtin lauluäänestä ja kyllä hänellä on selvästi myös sävellystaitoa.

Tällä hetkellä uudempi Opeth soi vähän useammin, tykkään ehkä vähän enemmän uudemman materiaalin "hiotummasta" (ei ylituotetusta) äänestä. Toki vanhallakin puolella on hienoja kappaleita, mutta Åkerfeldt on selvästi parantanut "clean"-lauluaan (tyhmä sana, en keksi parempaa). Niin ja onhan Deliverancella ollut mukana tuottamassa Steven Wilson(mm. Porcupine Tree), joka on myös lempimuusikkojani.

Tuossa vielä vähän maistiaisia bändistä:
http://www.myspace.com/opeth
http://www.progarchives.com/Progressive_rock_discography_BAND.asp?band_id=1122

Ja jos ei halua kuunnella örinälaulua, niin kannattaa tutusta Damnation levyyn joka on "kevyempää tavaraa".

Keskustelua käyntiin ja mielipiteitä esiin :)

ps. Tuo genreluokitus on hölmön kuuloinen ja luokitteleminen on tyhmää, mutta voitte itse keksiä paremman.
 
Juu kyllähän Opeth hyvä bändi on. Itselle Deliverance levy iskee hyvin (tosin se on ainoa jonka olen kuullut kokonaan). Tutustuin bändiin riparilla siten että yksi isosista soitti Master Aprenticea meille (onko tässä ny jokin ristiriita?).
 
Geldron sanoi:
Tutustuin bändiin riparilla siten että yksi isosista soitti Master Aprenticea meille (onko tässä ny jokin ristiriita?).

Miksi olisi, eikös riparilla juuri opetella erottamaan kaikki kaunis tästä maailmasta ja Opeth on hyvinkin kaunista.
Itsekkin diggailen tätä bändiä ja uusin levy on kovasti pylrinyt soittimessa.
 
Vähän hitaasti lämmennyt topic, mutta kokeillaan nyt viellä ;)

Todellakin, Opeth on hyvinkin kaunista musiikkia, vaikkei aina rauhallista. Mättökin voi olla vaan niin hienon tunnelmallista, ja minun mielestäni musiikki on silloin hyvää kun se herättää tunteita ja mielikuvia. Niin.. riippuu tietenkin millaisia tunteita ja mielikuvaa, mutta nykyajan hajuton ja mauton "kissfm"-musiikki ei kiinnosta ainakaan pätkääkään. "Örinälaulu" voi tietenkin herättää hyvin helposti ennakkoluuloja musiikista (en itsekkään kuuntele oikeastaan mitään muuta tämän tyylistä musiikkia), mutta se on vain eräs tapa käyttää laulua instrumenttina. Saahan kitarastakin niin säröä kuin puhdasta ääntä.

Kannattaa ainakin kuunnella tuolta näytepaloista tuo yksi biisi Damnation albumilta (tai Paterns in the Ivy toiselta sivulta). Monet eivät edes tykkää metallista, mutta Damnation on ollut mieleinen. Kokeilkaa ;)

Mitenkäs, te muutamat paljastuneet Opeth fanit, mitkä ovat teidän lempilevyjä tai biisejä, ja mitä niissä on erityistä?
 
Kuten tuossa aiemmin totesin niin tuo Deliverance on ainoa jonka olen kuullut kokonaan mutta siltä nyt nousee ylimpinä mieleen levyn nimikko kappale ja Master Apprentices. Kai niissä tuo aika jykevä rumpukomppi on se isoin juttu ja tietysti laulajan ääni.
 
Deliverancessa (biisissä) on kyllä ehkä maailman tarttuvin outro! Se on loppujen lopuksi melko yksinkertainen, mutta vaihtuva rumpukomppi ja pianon "fade-in" soinnut tekevät siitä hienon. Loppuu vaan niin aikaisin :S Mutta paras biisi levyltä on kyllä mielestäni A Fair Judgement, joka Opethin rauhallisten biisien parhaasta päästä.

Jos Deliverance oli hyvä niin kannattaa tutustua Blackwater Parkkiin, se on mielestäni ehkä lähimpänä Deliverancea ja toimii kokonaisuutenakin paremmin.
 
Toi Blackwater oark on kans aika kova levy. Kuuntelin sen just ja oli aivan loistavia kappaleita. Parhaat olivat Demon of the Fall ja The Drapery Falls. Kiitos että kerroit levystä :grin:
 
Eipä kestä, mutta Demon of the Fall on kyllä My Arms, Your Hearse levyltä :)

Mutta topikista on tullut aikalailla vain dialogia, suhtautuvatko kontulaiset tosiaan näin varauksella uuteen musiikkiin? Noh ehkä raskas musiikki ei vain sitten ole täällä kovin suosittua, kuunnelluimmat listallakin kärjessä jyllää Poetit (no offense, hyvä bändi ja kuuntelen itsekkin joskus :) )...
 
Ite olen kuunnellut lähinnä uudempaa tuotantoa joten Ghost Reveries on se ykköslevy, ja loistavia biisejä levy onkin pullollaan. Ja tuota jo mainittua Blackwater Parkiakin on tullut kovasti kuunneltua.

Baying of the Hounds on varmaan se kovin Opeth veto ikinä :D
 
Ghost Reveriesin onnistuin viime jouluna kinuamaan lahjaksi (haha, ilmaiset cd:t yay!), ja sille tielle olen jäänyt. Deliverancen löysin juuri prisman midpricehyllystä (11,90, eli löytö), enkä taida ihan heti päästää irti. Damnationin kun vielä löytäisi, niin sitten on kaikki hyvin vähän aikaa. Kaksi ensimmäistä levyä ovat myös pysyneet aika tehokkaasti piilossa (Orchids ja Morningrise).

Eli vakavammanpuoleinen addiktio kyseessä.

Lempibiisit taitanevat olla Ghost of Perdition ja Serenity Painted Death, mutta eipä niitä huonoja taida sitten ollakaan - kokonaisuuksiahan nuo levyt ovat.
 
Mulla on Damnation johon rakastuin kyllä ensikuulemalta, ja sitten tuo Ghost Reveries, häpeäkseni täytyy tosin myöntää, etten vieläkään ole siihen kunnolla tutustunut. Opethin keikka reilu vuosi sitten (?) Nosturissa oli hienonhieno, ja Åkerfeldtin välispiikit ovat kyllä ihan uskomattomia. :D

Damnationilla vallitsee kyllä niin täydellinen harmonia, ettei paremmasta väliä.
 
Opethin keikalle olisi kyllä hieno päästä, näköjään hyvä livebändi. Lähimmäksi tähän menessä olen päässyt ehkä Lamentations DVD:tä katsomalla, joka on kyllä suhteellisen hyvä livetaltiointi. Onkos muut nähneet sitä?

Mitä mieltä muuten olette noista levyistä, joilla Steve Wilson on ollut tuottamassa ja laulamassa? Itse tykkään niistä valtavasti, huippuartistien yhteistyö on selvästi tuottanut hedelmää! Wilsonin taustalaulut ovat todella hyvin onnistuneet ja harmonia on kyllä huippuluokkaa (esim. A Fair Judgement).

(Kannattaa kyllä tutustua Steven Wilsonnin projekteihin, mm. Porcupine Tree:hen. Loistotavaraa myöskin. www.myspace.com/porcupinetree )
 
Tänä vuonna kun en Tuskailemaan päässyt niin vähän harmitti, osa syynä juuri tuo Opethin missauksen takia. Ja nyt kun vielä täällä(kin) kehutte livevetoja niin alkaa enemmän kismittämään. Noh, jospa pääsisin seuraavalle Suomen keikalle fiilistelemään.
 
Joo, jauhoin Opethista aika lailla tarpeeksi tuolla toisessa topicissa, mutta kun lukeutuu kyseinen yhtye mun top-2 metallibändeihin, niin mikäs siinä. Kyllähänä tästä jaksaa keskustella.

Blackwater Parkkiin täytyy heti alkajaisiksi sanoa, että kyseessä on kyllä ehdottomasti bändin helpoin levy, että sitä suosittelisin ehkä ensimmäiseksi tutustumiseksi, vaikka poikkeaa hieman bändin muusta tuotannosta, mutta toisaalta Opeth on tehnyt aina hyvin erilaisia levyjä. Opeth on tietenkin se maailman kovin bändi, johon tutustuin netistä(yllätys, yllätys) kun ettiskelin vähän nuorempana uudempaa progea, kun oli hyllyssä vaan iskän 70-lukuprogea. Hankin sitten Damnationin ja sehän oli kovin levy ikinä siihen aikaan. Hätkähdyttävä Windowpane on jo itsessään loistava kappale ja jo siitä antaisin levylle kaksi tähteä lisää. Aika melankolinen levy kylläkin.
 
Minä tykkäsin aikoinaan Blackwater Parkista sen ostettuani, ja myöhemmin hankin myös Deliverancen ja Ghost Reveriesin. Vaikka Deliverance onkin samantyylinen kuin Blackwater Park, toimii se mielestäni jopa paremmin, onnistuneemman tuotannon ansiosta. Death-kohdat ovat kunnon tykitystä, ja hempeilyosuudet tuovat niille mukavaa kontrastia. Myös Ghost Reveries on lähestulkoon täysosuma, vaikka entistä progressiivisempi ote ja monikerroksiset instrumentaatiot tekevät levystä hieman vaikeammin lähestyttävän.

Damnationia en ole toistaiseksi kokeillut, enkä liion yhtyeen ennen 2000-luvun suursuosiota julkaistuja levyjä, mutta niihinkin varmasti olisi hyvä tutustua.

Minua askarruttaa, mahtaako bändin uusi rumpali olla läheskään niin hyvä kuin Martin Lopez, jonka svengaavuus sekä jazz- ja lattarivaikutteet olivat todella poikkeuksellisia metallimaailmassa.
 
Niin, Martin Lopezhan on aikamoinen virtuoosi, vaikka viihtyy ihan mukavasti siellä taustalla, toisin kuin esimerkiksi Gene Hoglan, joka vetää lähestulkoon jatkuvaa rumpusooloa :grin: . Hyvä piirre Lopezissa on, että hän todellakin pystyy pitämään rauhallisien kohtien rummuttelun erittäin mielenkiintoisena oudoilla rytmikuvioillaan ja juuri noilla metallin ulkopuoleisilla vaikutteillaan. Toisaalta, pääasia että Åkerfeldt jää, sehän se varsinainen nero on, vaikkei edes alkuperäisjäsen olekaan, silti kaikkein tärkeimmässä roolissa. Tuosta Ghost Reveriesista vielä, että se on kyllä melko rankka levy kuunneltavaksi, ihan vaan siksi että se on melko metal ja toiseksi rytmikuviot ja kappalerakenteet liikkuvat taas jossain ihan muualla. Itse tykästyin muun muassa Grand Conjurationin outoihin rumpukuvioihin ja tuosta kyseisestä kappaleesta löytyy jatkuvasti uusia puolia ja hienouksia. Opeth on kingi bändi.
 
Suoritan tässä(kin) topicissa kuolleistaherättämisen. Opeth on suosikkibändini ja sitä on tullut kuunneltua jo 10 vuotta, Ghost Reveriesistä lähtien. Jos saisin valita autiolle saarelle yhden ainokaisen levyn, se olisi ehdottomasti Opethin Morningrise. Tänä vuonna Opeth täyttää 25 vuotta ja heillä onkin juhlakiertue meneillään: pari viikkoa sitten olin Helsingin Kulttuuritalolla todistamassa tähän kiertueeseen kuuluvaa keikkaa. Ja olipa se mahtava. Muita paikalla olleita?
 
Ylös