Oxonmootiin lähtijöitä syyskuussa?

Hienoa Lehtis että sait huone - ja lentoasiat järjestymään, nythän meitä on jo kelpo joukko lähtijöitä! :)
 
Facebookissa oli eilen viestiä että Progress report on painossa ja pitäisi siis piakkoin tipahtaa postiluukusta kotiin. Yay!

Mitenkäs muuten Heathertoes, saitko matkakuvioita järjestymään?
 
Ainakin syysmiitti-topikin perusteella Heathertoes on Skotlannissa juuri Oxonmootia seuraavana viikonloppuna, kuten suunnitelmissa oli.

Mun pitää hankkia taas vaihteeksi todistus ruiskujen kuljettamisesta käsimatkatavaroissa. Klexane menee kahdesti päivässä laskimoveritukokseen. Sain tuollaisenkin kaupan päälle sairaalassaoloaikana vasempaan käsivarteen, vaikka olisinhan joka tapauksessa joutunut pistämään yhtä piikkiä päivittäin vielä tuolloin leikkauksen jälkeisenä hoitona.
 
Joo, mun matka kulkee reittiä Lontoo-Oxford-Edinburgh vähän pidemmän kaavan mukaan. Esitelmäni (se jo Finnconissa kuultu, siis) on Oxonmootissa perjantaina, mutta kellonaika ei ole vielä tiedossa.
 
Hei, reilu viikko enää, jee! Lento lähtee torstaina aikaisin aamulla eli siis klo 8. Latest check in on 7.15 joten kentällä pitää olla vieläkin aikaisemmin.
Tavattaisiinko kentällä siis hieman ennen seiskaa ( jotta ei myöhästytä tuosta 7.15 ajasta), esim klo 6.45? Aamulla kentällä voi olla ruuhkaakin.
Inca, meidän kannattanee mennä yhtä matkaa kentälle kun asutaan niin samalla suunnalla, soitellaan tästä vaikka myöhemmin.

Pitää vielä kertauslukea Silmarillion loppuun, vaihtaa euroja punniksi, suunnitella mitä pakkaa, etsiä adapteri jajaja...
Kohta jo mennään, yippee! :D
 
Viikon päästä tähän aikaan ollaan jo Englannin maaperällä!

Samooja: Joo soitellaan.

Missäköhän välissä ehtisi vaihtaa rahaa...on meinaan melkoinen kiirus töissä, kun pitää saada kirjanpito tehtyä ajantasalle ennen matkaa ja neljä kuukautta myöhässä. Ja jos vaikka tällä kertaa pakkaisi ajoissa eikä viime tingassa...

Viikko! I'm going totally bananas over here!
 
Viimeistään 6.45 kentällä sanoisin, jos siellä on ruuhkaa.
Totta, täytyypä muistaa vaihtaa puntia. Muuten olenkin tehnyt jo hankintoja, kuten lentosukat. Lähtöä edeltävä ilta tulee olemaan kiireinen, kun ohjelmassa on yksi lukupiirikin.
 
Lehtokuusama sanoi:
Lähtöä edeltävä ilta tulee olemaan kiireinen

No kyllä vain! Mä tosin lennän jo sunnuntaiaamuna, joten lukupiiri ei vaikuta kiireisiin - muuten vaan on useampi kymmen post-it-lappua muistuttamassa, mitä kaikkea pitää hoitaa ennen lähtöä. Suurin osa liittyy matkaan (mm. esitelmän päivittäminen, hups oho), mutta osa taas ei. Saa nähdä kuinka vähäisiksi mun yöunet jää - ja miten saan kahden viikon kamat mahtumaan käsimatkatavaroihin.

However, suuntaan Gatwickiltä suoraan Arundelin linnaan, ja kaveri (joka houstaa mua Lontoossa) tulee messiin :) Hii!
 
Eli siis 6.45. siinä Helsinki-Vantaan aulassa, mielellään jo hieman aikaisemminkin jos suinkin mahdollista, mutta ihan viimeistään tuolloin. Tavataan siinä.
Naamakirjassa linkittivät tätä uutista:
http://www.theguardian.com/travel/2014/sep/09/heathrow-baggage-handlers-to-strike-friday
Perjantaina on siis Heathrowlla matkalaukun käsittelijöiden lakko, onneksi lennämme torstaina joten ei pitäisi vaikuttaa meidän matkustamiseen. Kunhan lakko ei vaan veny sunnuntaille asti.
 
Valuuttavaihto: Check.
Varavirtalaite äly(ttömälle)puhelimelle: Check.
Virta-adapteri: Check.
Viemiset: Check.
Lähtöselvitys netissä: Check.
Pakkaaminen: Jää ensi yölle, jahka pääsen kotiin töistä joskus.
Pakkaussuunnitelma: Check.
Malttamaton mieli: Check.
Innostuneisuus: Huipussaan lentokoneessa tai viimeistään Heathrowlla.
First timer jännittyneisyys: Check.

Kohta mennään!
 
Hyvää matkaa ja sanokaa mahdollisille tutuille terveisiä.
 
Jaa, ai Inca lähtöselvitti netissä itsensä... pitääpä sitten minunkin tehdä se, nopeuttaahan se kentällä toimintaa. :)
Muoks. Minäkin tsekkauduin netissä, mikäli Lehtokuusama tsekkautuu myös netissä niin minä ja Inca istumme paikoilla 25C ja 25A.
 
Öö, pitääkö olla itsellä printteri check-inniin netissä? Jos pitää, niin hoidan sitten vasta kentällä.

Pääsen pakkaamaan vasta nyt kohta. Tulin juuri Pasilan lukupiiristä. Lääkkeitä olen kyllä keräillyt kasaan, kun ne ovat tärkeimmät matkaan otettavat. Tuntuu, että joudun pakkaamaan kokonaisen apteekin mukaani.
 
Ei tarvitse olla printteriä. Mullakaan ei töissä ollut passin tietoja mukana joten saan lipun ja matkalaukun lätkät kentältä baggage drop- tiskiltä. Mutta voi ainakin suoraan tallustaa sinne ilman muita jonottamisia. Ja netissä sai valita istumapaikkansa rauhassa itse. :)
 
Melkoista sähläämistä, mutta kaipa se onnistui lopulta (ainakin tekstari tuli). Kone näytti aika täydeltä, päädyin kaksi riviä vinosti teidän taaksenne.

Matkalaukku pitäisi olla oikeastaan sulkemista vaille valmis.
Joten seuraavaksi herätykset päälle ja nukkumaan.
 
Itse istun paraikaa Oxfordin Waterstone'sin kaffilassa. Katselen vielä kaupunkia tunnin pari ja sit tallustan collegelle. Toivottavasti Heathrow-porukka on päässyt näppärästi perille asti!
 
Kolmikkomme kotiutui yömyöhään. Väliaika raportteja mootista emme juuri päässeet lähettämään, sillä Lady Margaret Hallissa yhteydet olivat kerrassaan surkeat. Eikä collegen oma wifikään toiminut oikein ulkomaisilla puhelimilla.
 
Kiitos matkaseuralle, oli jälleen kerran kivaa ja viihdyin mainiosti. Nyt täytyy yrittää asennoitua jälleen takaisin arkeen (aamulla ei saanut english breakfastia, miten sitä nyt osaa ihminen olla!) ja ikävän Tolkien-köyhään ohjelmistoon eli siis töissä olemiseen.
 
Oli hyvinkin vakaa aikomus lähteä koko perheen voimalla, mutta ihan viime hetkellä tajuttiin että ei ehkä kannata. Joutuisimme ottamaan erillisen hotellin kun tuolla ei ole kuin yhdenhengen huoneita ja koska minua ei niin kovin kiinnosta luentopainotteinen ohjelma niin minun ei kannattaisi edes oikeasti ilmoittautua ja maksaa tapahtumaa kun kumminkin majoituttaisiin jossain muualla. Silloin Nova käytännössä olisi tapahtumassa ja minä Mushun kanssa hotellilla kaiket päivät ja nähtäisiin vaan kun mennään syömään. Ei järin houkutteleva loma :p
 
Ylös