Pähkinä purtavaksi

Ei, reppu ei liity tähän pähkinään.
Miksi hän oli yksin? Miksi katui?

muoks: Olen reissussa kaksi viikkoa joten vastauksiin reagoiminen voi kestää
muoks2: Takaisin taasen
 
Ei kumpikaan. Tämä on kestänyt kauan, joten voisin antaa vihjeen: yksinäisyys tässä tapauksessa on oikeasti yksin olemista. Mitä on tapahtunut?
 
Vastaampa jotain typerää... Hän halusi olla ainoa ihminen maailmassa??
 
Tämä on jatkunut melko kauan ja helpotan lisää...

Ei halunnut olla, mutta luuli olevansa ainoa. Miksi? Ja mitä tapahtui?
 
Ja luuli olevansa yksin, koska hänen nimensä oli Nooa ja hän kuvitteli tulvan tuhonneen koko muun ihmiskunnan?
 
Ei nähnyt ihmisiä, mutta jotain ikkunan takana oli. Ei ollut Nooa, mutta luuli kyllä erään asian tuhonneen kaikki ihmiset.
 
Hän heräsi vaikkapa kello kolme kesäyönä jossakin niin pohjoisessa, että aurinko oli taivaalla. Hän luuli, että oli kello 15, koska kellossa oli viisarit ja hän oli tullut kaukaa etelästä eikä unenpöpperöisenä tajunnut mistä on kysymys. Ketään ei näkynyt missään, joten hän luuli ihmiskunnan tuhoutuneen. Epätoivoissaan hänkin päätti liittyä seuraan, mutta hypätessään näki numeronäyttökellon, jonka taulussa leimusivat numerot 03:00.

(Vastaukseni on tietysti väärä, koska siihen ei liity mitään sellaista, jonka hän olisi voinut kuvitella tuhon tuottajaksi, mutta onpahan vastaus kuitenkin.)
 
Ei, vaan muille on oikeasti tapahtunut jotain, mutta ei välttämättä aivan kaikille. Mitä oli ikkunan takana? Se ei ollut kello, mutta kylläkin jokin asia mitä normaalisti odottaa asunnosta löytävänsä.
 
Asunnosta vai nykyaikana kenties pikemminkin taskusta? (Minulla on jonkinlainen muistikuva tästä pähkinäistä muinaisilta Telcontarin ajoilta.)
 
Ööö... (älkää naurako, jos on väärin...) Oli ollut sota, tai muu vastaava, ja hän luuli jääneensä ainoana henkiin. Sitten hän näki puhelimen, ja soitti johonkin numeroon varmistuakseen siitä, oliko hän todellakin ainoa. Joku vastasi hänelle, ja hän ei hypännyt????
 
Tai ikävämmin: hän hyppäsi, mutta pudotessaan kuuli avoimesta ikkunasta puhelimen pirinän. D'oh.
 
Tarpeeksi lähellä...
Oli ollut ydinsota, henkilömme luuli olevansa viimeinen eloonjäänyt ja päätti tappaa itsensä hyppäämällä pilvenpiirtäjän katolta. Pudotessaan hän kuuli puhelimen soivan sisällä talossa ja katui hyppyään.

Sidhiel arvasi sodan ja Tik että puhelin soi talon sisällä hypätessä. Ottakaa vuoro kumpi vain kerkeää.
 
En ole kiireinen, en vain keksi mitään.... Vuoro nopeimmalle.
 
Ylös