Paikallishistoria

Hanna Kullanväärtti

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Selailin tässä lounastauolla nettiä, ja löytyi tosi mielenkiintoinen sivusto Helsingin lähihistoriasta (vanhoja karttoja ja valokuvia sijoitettuna kartalle). Harmi kun sivu ei ainakaan kännykällä toimi kovin hyvin ja vaikuttaa myös olevan jonkin verran keskeneräinen. Jännää silti!

helsinkiennen.fi

Oman kotiseudun historia on hirmu kiinnostavaa! Asumme 2000-luvulla rakennetussa tylsässä kerrostalossa, mutta talon sijaintipaikan historia ulottuu satojen vuosien taakse. Talo sijaitsee 1600-luvulla perustetun kartanon mailla ja kotikatumme nimikin liittyy kartanon historiaan. Vastikään opin myös, että aivan talomme takana virtaava pieni joki/puro on aikoinaan (jo keskiajalla) ollut tärkeä väylä sisämaasta merelle, sillä sitä pitkin kulkiessa on välttänyt Vantaanjoen pahimmat kosket. Tuon meidän pikkujokemme on kyllä täytynyt pienentyä niistä ajoista. Vaikea kuvitella, että tuota nykyistä voisi seilata minkäänlaisella purrella!

Aivan lähellä sijaitsee myös Helsingin turvaksi 1. maailmansodan aikaan rakennettuja linnoitusrakennelmia. Samassa paikassa sijaitsi 2. maailmansodan aikaan ilmatorjuntayksikkö. Näiden rakennelmien jäänteitä on maastossa runsaasti edelleen.

Minkälaista historiaa muiden asuinpaikkoihin liittyy?
 
Äitini on kotoisin Pohjois-Savon, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan välimaastossa sijaitsevasta Tavastkengän kylästä. 300 asukkaan yhteisön suuri poika, historian tohtorikoulutettava Matti Leiviskä on innokas paikallishistorian tuntija, joten väestöpohjansa pienuudesta huolimatta Tavastkenkä on perusteellisesti tutkittu. Katsokaa vaikka tuota Wikipedian sivua!

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tavastkenkä

Pienemmillä paikkakunnilla paikallishistoria saattaa olla yksittäisen tekijämiehen tai -naisen työn tulosta, joten erot ovat varmasti suuria.
 
Koska Raisio on ääritylsä risteyskaupunki, joka on ollut kaupunki vasta sellaiset 40-vuotta, enkä ole vielä selvittänyt mitä jännää täältä löytyy, mutta tiedän että täälläkin on historiansa. Esim Vaskipolku-nimeä kantava kävelyreitti (jota en ole itse kävellyt) kertoo alueen muinaishistoriasta. Syntymäkaupunkini Rauma onkin sitten jo paljon historiallisempi paikka. Lapsuuden kotini oli alueen ensimmäinen kerrostalo ja sen viereisellä pellolla lojui hyvin pitkään kaksi (lehmän)kalloa?

Sen sijaan muutama vuosi sitten opintojeni näyttöihin liittyen selvitin Liedon Vanhalinnan historiaa ja Turun Ruissalon historiaa. Liedon vanhalinnasta on löytynyt muinaista asutusta ja kallionhuipulla oli puolustuslinnake, joka oli tämän alueen hyvin keskeinen linnake 1200-luvulle asti, kunnes Turun linnaa rakennettiin ja painopiste siirtyi Turkuun. Liedon vanhalinnan ympäristössä kasvaa monia arkeofyyttejä, joita ei muualla päin Suomea tavata lainkaan ja niitä on jännää käydä tunnistamassa siellä. Vanhalinnan huipulle vie kivinen holvikaari, joka on oman aikansa työllistämistyö, eikä mikään välttämättömyys. Työtön kiviseppä etsi työtä ja Mauno Vanhalinna alueen rahakkaana päätti lopulta työllistää miehen, jotta perhe pysyisi ruoassa ja teetätti holvikaaren. Vanhalinnassa on myös melkoinen asekokoelma, jota venäläisetkin ovat aikanaan käyneen ihmettelemässä. Menikö tämä jo vähän aiheen ohi, pikemminkin kotiseutuhistoriaa? Olen vetänyt jo muutaman retken tuonne Vanhalinnalle, joten jotkut asiat ovat jääneet hyvin mieleen. Hiukan paremmin kuin tuo Ruissalon historia.
 
Tuolla jonkin matkan päässä on kuppikiviä ja siitä vasempaan pronssikauden (--vanh.rautakauden) kalmisto, muutama kilometri niistä eteenpäin löytyy muinaiskirkon jäännökset, sen alueen maatilan pelloilla olen joskus käynyt mansikkaa ja hernettä poimimassa. Vastoin yleistä luuloa, kaikki Kupittaan Savi ei ole Kupittaalta vaan osa on Paaskunnan mailta. Vaan astiatehdas kun oli Kupittaalla niin siitä nimi. Hienoa sinervää tavaraa, näkee välillä omakotialueilla kun tekevät ojitusta tai muuta maansiirtoa. Historiaa Ååbussa riittää.
 
Last edited:
Aivan lähellä sijaitsee myös Helsingin turvaksi 1. maailmansodan aikaan rakennettuja linnoitusrakennelmia. Samassa paikassa sijaitsi 2. maailmansodan aikaan ilmatorjuntayksikkö. Näiden rakennelmien jäänteitä on maastossa runsaasti edelleen.

Tällaisia löytyy myös siitä Helsingin itäisestä kaupunginosasta, jossa itse asun, ei tosin aivan kotimme läheltä. Meidän lähellämme olevalta pieneltä merenlahdelta toimi sodan aikana vesikonelaivue (siis kellukkeiden varassa nousseita ja laskeutuneita lentokoneita), jonka muistokiveä ei ole yritetty vandalisoida, vaikka kiveen kiinnitetyssä metallilaatassa erottuvatkin Blackburn Ripon -tiedustelukoneen hakaristitunnukset.

Oma asuinkerrostalomme sijaitsee ymmärtääkseni entisen rakennuselementtitehtaan alueella. Tehtaan rakennuksista on nykyään jäljellä vain jonkinlaisena korttelitalona toimiva entinen ruokala- ja toimistorakennus.
 
Saako kirjoittaa myös entisistä kotiseuduistaan? Ei se mitään, kirjoitan silti.

Asuin nuorempana 15 vuotta Kirkkonummella. Kirkkonummestahan ei käytännössä voi yleisellä tasolla puhua mainitsematta Porkkalan parenteesia, eli ajanjaksoa (1944-1956) jolloin melkein koko Kirkkonummi ja osia naapurikunnista kuului välirauhassa Neuvostoliitolle vuokrattuun alueeseen, jonne suuri ja mahtava perusti sotilastukikohdan. Alue piti vuokrattaman 50 vuodeksi, mutta NL palautti alueen yllättäen jo 1956.

Harmittaa vähän se, etten lapsena/teininä ollut kiinnostuneempi aiheesta, kun kuitenkin itse asuin keskellä entistä parenteesialuetta. Poliittiset aspektit eivät kiinnosta niinkään, mutta muuttaessamme Kirkkonummelle 70-luvun lopussa alueella oli vielä paljon näkyviä merkkejä venäläisajasta. Esimerkiksi torin laidalla seisoi vanha puutalo, jossa oli muistaakseni huonekaluliike, ja sen seinässä oli venäjänkielistä kirjoitusta (tämä askarrutti juuri paikkakunnalle muuttanutta yhdeksänvuotiasta kovasti). Keskustassa sijainnutta hiekkakenttää, jolla pidettiin mm. liikuntatunteja, kutsuttiin venäläiseksi kentäksi, koska se oli ollut neuvostojoukkojen harjoituskenttänä. Uimarannan lähellä oli venäläinen hautausmaa. Kotini läheiseltä mäeltä löytyi hevosten luita - mäellä oli ollut huhujen mukaan ollut vuokra-aikana hevostalli (tämä saattoi olla myös tosiaan pelkkä huhu). Huhua oli sekin, että kirkkoa olisi pidetty hevostallina - oikeasti venäläiset käyttivät sitä kulttuuritalona. Alueellahan asui vuokra-aikana 30000 venäläistä, joista läheskään kaikki eivät suinkaan olleet sotilaita.

Ollessani lukiossa kunnassa vietettiin Porkkalan palauttamisen 30-vuotisjuhlaa. Koulussa näytettiin ihan mielenkiintoisia vanhoja filmejä siitä, miten vuokra-alue piti tyhjentää kymmenessä päivässä, miten Hki-Turku -väliä kulkeneiden matkustajajunien ikkunat peitettiin Kauklahti-Inkoo välillä, miltä rautatieasema näytti heti palauttamisen jälkeen venäjänkielisine kyltteineen. Näitä samoja pätkiä löytyy nykyään Ylen Elävästä arkistosta.
 
@Kointähti olen monta kertaa ajanut Tavastkengän (tai sen tienviitan) ohi. Asuin lapsena Kainuussa ja mummola oli Pohjanmaalla. Tavastkenkä herätti joka kerta ihmetystä ja hilpeyttä - mistä moinen nimi mahtaa juontua?

@Telimektar ne 1. maailmansodan linnoitukset tosiaan kiertävät hienosti koko Helsingin. Joillakin paikoilla on myös vanhojen "tykkiteiden" kiveysten jäänteitä, ja ainakin Mustavuoressa suurehkoja kallioon louhittuja luolia.

@Husky Porkkala on huippujännittävä! Kävelimme kerran sinne johtavaa vanhaa radanpohjaa, jonka varrella oli edelleen säilynyt joitakin rautatiehen liittyviä rakennelmia. Jostain maantien varresta löytyy myös bunkkerin jäännökset, jonka seinässä oli vieläkin erotettavissa venäjänkielistä tuherrusta.
 
Porkkalan vuokra-alueeseen kuului myös se puolustusvoimien alue, jolla vietin suurimman osan varusmiespalveluksestani. Siellä oli vaikka mitä jännää niin toisen maailmansodan kuin vuokra-ajankin jäljiltä. Olen mm. istunut opiskelemassa sotimisen teoreettisempaa puolta luokassa, joka oli aikoinaan neuvostosotilaiden elokuvateatteri (konehuone palveli omana armeija-aikanani piskuisena kasarmikirjastona). Teatterin ainoa elokuva oli kuulemma Monte Kriston kreivi, ja sotilaat hankkivat rainaan vaihtelua katsomalla sen välillä takaperin.

Omalla kotikylälläni ei ole muuta historiallisesti mielenkiintoista kuin pienen pieni kartano, joka on lukemani mukaan ollut saman suvun hallussa 1600-luvulta, ja metsässä jököttävä vanha rajakivi, josta en ole löytänyt mitään infoa etsinnöistä huolimatta.
 
Jos oman paikkakuntansa muinaishistoria kiinnostaa niin maanmittauslaitoksen paikkatietoikkunassa valitsee karttatasot, josta suojellut alueet ja sieltä löytyy kaksikin erilaista muinaisjäännösten rajausvaihtoehtoa. Kun ne on valittu niin kartalla ilmestyvät punaisella ja ruskealla pallolla, kunhan tarkentaa tarpeeksi lähelle. Kun palloa klikkaa niin saa näkyviin tietolaatikon, josta mjtunnus on muinaisjäännöstunnus. Sen tunnuksen kun syöttää muinaisjäännösrekisterihakuun riville kohdetunnus, niin löytää tietoa kaivauskertomuksista yms. Kannattaa myös sieltä ylhäältä rastia lisää vaihtoehtoja siitä riippuen millaisia asioita haluaa löytää. Muinaisjäännösrekisterissä voi myös pelkiltään tehdä hakuja ilman kohdenumeroa.

Kyseisestä rekisteristä selvisi että Rautjärvellä lapsuuden kodistamme neljän kilometrin päässä on mahdollinen myöhäisrautakautinen asuinpaikka. Metallinpaljastajat ovat sieltä löytöjä tehneet ja tutkijat ovat tehneet koekuoppia todeten että mahdollisesti asuinpaikka ja hautapaikka. Mutta kaivauksia ei ole keritty tehdä vielä. Ja tämän hetkisten määrärahojen tilanteessa saa nähdä milloin tehdään. Kymmenen kilometrin päässä oli kivikautinen asuinpaikka.

Muuta siellä lähellä ollutta oli metsässä vielä 1800-luvulla kulkeneen tien jäänteet. Naapuri myi puut metsästä, jolloin metsäkoneet tuhosivat tien jäänteet kilometripylväineen. Onnistuivat erään pienen lammikonkin hävittämään siitä. Nämä olivat siis ihan tonttimme vieressä ja lapsena tuli liikuttua siellä metsässä. Nykyään kyseinen alue on umpeen kasvanutta vaikeakulkuista risukkoa, jossa kulkua hankaloittavat myös työkoneiden möyrimät jäljet.

Rautjärveläisiä tunnettuja henkilöitä ovat ainakin Simo Häyhä ja Marja-Liisa Kirvesniemi. Siellä kulkee myös Runon ja rajan tie ja Via Karelia. Rautjärvellä myös kalliomaalauksia, pirunvuori jonka alla on isonvihan aikainen piiloluola, sota-aikasia puollustusvarustuksia ja Haukkavuori joka on Etelä-Karjalan korkein kohta. Haukkavuori on ollut Pähkinäsaaren (1323), Täyssinän (1595) ja Uudenkaupungin rauhan (1721) rajapyykki.

@Fairy tale tuolta rekisteristä löyty Raisiosta vaikka mitä, varsinkin rautakaudelta. Kaksi kilometriä teiltä on ollut kylä jo 1200-luvun verokirjoissa.
 
Jos oman paikkakuntansa muinaishistoria kiinnostaa niin maanmittauslaitoksen paikkatietoikkunassa valitsee karttatasot, josta suojellut alueet ja sieltä löytyy kaksikin erilaista muinaisjäännösten rajausvaihtoehtoa. Kun ne on valittu niin kartalla ilmestyvät punaisella ja ruskealla pallolla, kunhan tarkentaa tarpeeksi lähelle. Kun palloa klikkaa niin saa näkyviin tietolaatikon, josta mjtunnus on muinaisjäännöstunnus. Sen tunnuksen kun syöttää muinaisjäännösrekisterihakuun riville kohdetunnus, niin löytää tietoa kaivauskertomuksista yms. Kannattaa myös sieltä ylhäältä rastia lisää vaihtoehtoja siitä riippuen millaisia asioita haluaa löytää. Muinaisjäännösrekisterissä voi myös pelkiltään tehdä hakuja ilman kohdenumeroa.
Suoraan lähteelle eli museoviraston omiin tietokantoihin pääsee museoviraston omasta karttapalvelusta. Toimii samalla tavalla kuin maanmittauslaitoksen paikkatietoikkuna. Tarkempiin tietoihin kohteesta pääsee ihan klikkaamalla linkkejä. Karttapalvelusta voi hakea myös rakennetun kulttuuriympäristön arvokohteita.

Omalla asuinalueellani eli Helsingin Kalliossa ei muinaismuistoja ole eikä taida ylipäänsä löytyä enää merkkejä vanhemmasta maankäytöstä. Vielä 1800-luvulla aluetta on lähinnä käytetty laidunmaana, kunnes kaupunki kasvavine asukasmäärineen on kaivannut lisää tilaa. Oman kotitaloni paikalla toimi 1900-luvun alussa venäläinen leipomo. Sisäpihan rakennukset ovat tuolta ajalta, vuodelta 1913, jolloin niissä oli mm. leipomon tiloja ja työntekijöiden asuntoja.
 
Minäkin olen kuullut niistä metallinetsijöiden löydöistä tällä alueella. Rautjärvestä tehtiin aika hyvä sotahistoriallinen selvitys joitakin vuosia sitten ja se on ladattavissa pdf-tiedostona kunnan nettisivulla. http://www.rautjarvi.fi/loader.aspx?id=7806f72a-ae8e-4a6f-bf57-310940a01e44

Ruotsin valtaa edeltävästä historiasta ei ole valitettavasti kovin yksityiskohtaisia tietoja olemassa, mutta selvityksen alkupäässä oli ihan mielenkiintoisia juttuja noista vanhemmista ajoista.
 
Maanmittauskeskuksen karttapalvelu on jo vanha tuttu :) Minua kiinnostaa eniten lähihistoria; esimerkiksi minkälaiselta kotiseutu on näyttänyt viime vuosisadalla ja kuinka Helsinki on kasvanut.
 
Sieltä paikkatietoikkunan kautta löytää myös luonnonsuojelualueet, geologiaa, tonttirajat, hirvivaroitusalueet, kelirikot, ajoneuvojen korkeusrajoitukset, merikartat, tulvakohteet, tieliikenneonnettomuuksien sijainnit ynnä muuta. Mutta on totta kyllä, että jos etsii vain muinaiskohteita niin helpompaa, jos ne ovat yhdestä kartasta.

Rautjärveltä unohdin mainita Helisevänjoen, joka ei talvellakaan jäädy, ainakaan Miettiläntien kohdalta. Virtaus on tarpeeksi suuri. Tuolla taas vähemmän sotaisaa historiaa Rautjärveltä.

Helsinkiläisiä saattaa kiinnostaa korttelitietokanta. Siellä voi pelata muutamaa eri peliä, esim pitäisi sijoittaa rakennus oikealle kadulle. Turussakin kortteleilla on nimet ja kirjoja kirjoitettu eri korttelien historioista.

Tuolta, tuolta ja tuolta löytyy Suomen vanhoja karttoja.
 
Vanhojen karttojen taso vain on valitettavan vaihtelevaa. Maanmittauslaitoksen palvelusta löytyy esim. Parikkalasta kartta vasta 70-luvulta, jolloin peruskartoitus eteni sinne asti. Se oli ensimmäinen valmistunut koko Suomen kartoitus. Ennen sotia ehdittiin Karjalankannas kartoittaa varsin hyvin, mistä on myöhemmin julkaistu karjalankartat.fi-palvelu, jonka reunalta löytyy myös Parikkalan alue, vaikka kartta ei ole parasta laatua. Muualta Suomesta vastaavaa palvelua ei ole, koska yhtä kattavaa suurimittakaavaista kartoitusta ei tuolloin ollut valmistunut.

Jommastakummasta Satekain toisesta linkistä löysin taloudellisia karttoja tai jotain sinnepäin n. 1:100 100 mittakaavassa. Savonlinnan seudulta oleva kartta päättyi juuri liian länteen ja eri aikaan tehty kartta ulottui juuri Parikkalan itäosiin. Väliin jäi 10–20 km, jota ei ollut kummallakaan kartalla.
 
Jos historialliset valokuvat kelpaavat niin Finna on aika näppärä apuväline. Mobiililaitteella toimii myös Finna Street, joka näyttää lähistölle paikannettuja kuvia (tosin paikannus saattaa olla joskus vähän summittaista). Olen käyttänyt myös paljon Helsingin kaupunginmuseon Helsinkikuvia-palvelua, jonka kuvat löytyvät kyllä myös Finnasta mutta tuolta suurempina (ja vapaasti kaikenlaisiin tarkoituksiin käytettävinä).

Olen pari vuotta asunut alueella, jossa oli vielä 70-luvulla puutaloalue. Lähes kaikki talot purettiin ja alue kaavoitettiin uudestaan niin että mennyttä voi vain kuvitella, kadutkin ovat kai kaikki ihan uusia. Viihdyn täällä erinomaisesti mutta tuntuu vähän hurjalta ajatella miten erilainen alue voisi olla ilman tuota hävitystä ja miten erilaista täällä silloin oli. Esimerkiksi kauppoja ja muita palveluita tuntui olevan enemmän, toisaalta taloissa taisi kaikissa olla ulkohuussit eikä yleensä juoksevaa vettä. Loppuvaiheessa ne alkoivat olla myös niin huonokuntoisia että ehkä niiden modernisointi ei olisi edes onnistunut. Meidän talomme paikalla sentään oli vain metsää ja joku hiekkakuoppa tai vastaava.
 
Hämmästyttävää, että olen asunut pääkaupunkiseudulla ensin lapsena 10 vuotta ja nyt aikuisena reilu 20 vuotta, ja vasta nyt kuulin Stockmannin huvilasta. Ja pitihän sitä hetimiten käydä tutkimassa. Kuvittelin raunion paljon pienemmäksi, joten ehkä ennakkokuvitelmastani johtuen haukoin henkeäni paikalle päästyäni. Iltahämärässä tunnelma oli aavemainen. Tieto siitä miksi tätä linnamaista huvilaa ei sata vuotta sitten koskaan rakennettu valmiiksi, oli ajankohtaisuudessaan omiaan aiheuttamaan kylmiä väreitä: sekä rakennuttaja että hänen vaimonsa kuolivat espanjantautiin.

 
Hämmästyttävää, että olen asunut pääkaupunkiseudulla ensin lapsena 10 vuotta ja nyt aikuisena reilu 20 vuotta, ja vasta nyt kuulin Stockmannin huvilasta. Ja pitihän sitä hetimiten käydä tutkimassa. Kuvittelin raunion paljon pienemmäksi, joten ehkä ennakkokuvitelmastani johtuen haukoin henkeäni paikalle päästyäni. Iltahämärässä tunnelma oli aavemainen. Tieto siitä miksi tätä linnamaista huvilaa ei sata vuotta sitten koskaan rakennettu valmiiksi, oli ajankohtaisuudessaan omiaan aiheuttamaan kylmiä väreitä: sekä rakennuttaja että hänen vaimonsa kuolivat espanjantautiin.

Ooh! Oon rauniohullu, tuohan on pakko lisätä retkilistaan!
 
Ylös