[SUORITETTU] Palvelinpäivityksiä: WebFaction lakkautetaan, palvelukatko odotettavissa

Merri

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
GoDaddy osti jokunen vuosi sitten WebFactionin ja on nyt viimein päässyt eteenpäin haluissaan ja suunnitelmissaan. He ilmoittivat nyt viimein, että WebFaction lakkautetaan kesäkuuhun 2021 mennessä ja palvelut siirretään, mikäli mahdollista, toisen GoDaddyn omistaman yrityksen eli tsoHostin palvelujen alle.

Me emme lähde tähän. Konnun kuin myös Tolkien-seuran sivut sijaitsevat tällä hetkellä WebFactionilla. Kaikkia käyttämiämme palveluita ei myöskään ole tsoHostilla meille tarjota, joten tämä käytännössä tarkoittaa pakkosiirtymistä toisaalle. Olemme @Micco n kanssa päätyneet WebFactionin henkiseen jatkajaan, Opalstackiin. En vielä osaa sanoa muuta aikataulua kuin sen, että viimeistään marraskuun aikana on pakko. Siirtymisistä tulee väistämättä jonkinmoinen katko Konnun palveluihin.

Mielipiteellisenä kommenttina todettakoon, että GoDaddy ei ole missään vaiheessa tajunnut millaista palvelua tarjoavan yrityksen ostivat. WebFactionin palveluille ei ole tehty GoDaddyn oston jälkeen kovinkaan merkittäviä parannuksia ja viestintä palvelujen siirrosta lähti aikoinaan aivan typerällä asenteella liikkeelle, mitä he sitten joutuivat perumaan. Minulle on vaikuttanut siltä, että bisnesajatuksena on ollut parhaimmillaan ostaa työntekijöitä omille palkkalistoille ja pahimmillaan vähentää kilpailua.

Ilmoitan myöhemmin tässä ketjussa kun tiedän koska teen Käärmeen siirron, mutta se tulee varmaan varsin lyhyellä varoitusajalla. Joudun siirron ajaksi sulkemaan Käärmeen jottei kenenkään viestit turhaan päädy bittiavaruuteen.
 
Last edited:
Yritän tänään tehdä Käärmeen siirron. Katko tullee olemaan jotain 30 minuutin ja tunnin välillä. Arvioitu aloitusaika on klo 15 - 16 tietämillä.
 
Kaikki pysyy kuten on nyt, mitään näkyviä muutoksia ei tapahdu :)

Isoin vaikuttava muutos on se, että Käärmeen tiedot on jatkossa tallessa Saksassa sijaitsevalla palvelimella nykyisen Englannin sijasta (paitsi jos tiedot ovat edelleen Amsterdamissa kuten vielä kaksi vuotta sitten, en ole tätä tarkistanut).


Muoks!
Niin tosiaan ja katkos tapahtuu aikaisintaan klo 16, ja huomaatte kyllä kun katkos alkaa!
 
Last edited:
Heivasin nyt aiemman huoltosivun innoittamana värimaailmaa hieman iloisempaan suuntaan laittamalla tummanruskean tilalle tummanvihreää ja sen tumman vastapainoksi vaaleaa kellertävää oranssia.

Tässä viestissä:

Sydänsimmu = tosi hyvä suuntaus
Peukku = hyvä suuntaus
Surunaama = huono suuntaus
Vihainen = tosi huono suuntaus
 
Saatteko muut nyt Käärmeeltä sähköposteja esim. seurattujen keskustelujen uusista viesteistä? Huomasin juuri, etten ole saanut niitä torstaiaamun jälkeen ja mietin, pitääkö tutkia löytyykö operaattoriltani esim. joku spam-kansio, jonka olemassaolosta en tiedä, vai olisiko vika lähetyspäässä...

(Eivät nämä automaattisähköpostit kyllä minulle mitenkään kovin olennaisia ole, mutta ihan kiva lisä.)
 
Tein muutoksia sähköpostin lähettämisasetuksiin, josko nyt tulisi perille :) Laiskana sällinä en alkanut kokeilla erikseen.
 
Ylös