Parantuminen kotikonstein eli omat menetelmänne

Vehka

Unenkutoja
Vastuuhenkilö
Kummi
Onkos teillä luonnon konsteihin perustuvia kuumeen tai muun sairauden hoitometelmiä? Tai kenties loitsuja niiden häätämiseksi? Entäs masennus? Mitäs masentuneena teette? Nyt sitten ne omat reseptit käyttöön!
Kertokaa tällaiselle olennolle, jonka pitäisi parantua pt-kisoihin mennessä eli lauantaisksi. (Vaikka onhan tietysti rukous se varmin keino, väitan ma.) :D
 
Noitahan riittää :) Osa on tullut isältä, osa isoäideiltä, äiti uskoo vain lepoon ja aikaan. "Flunssa kestää pisimmillään kaksi viikkoa, mutta hyvällä hoidolla siitä selviää jo 14 päivässä."

Juo paljon. Kuumat mehut, hunajamaidot, yms. auttavat kurkkua, mutta mistä tahansa nesteestä on apua. Kokeile valkosipulihunajamaitoa, sillä minua lääkittiin koko lapsuus. Valkosipulia muutenkin.
Yksi ystävä huhuaa ananasmehun auttavan kurkkukipuun, mutta ei ole testattua tietoa.

Paaaljon villaa. Sukat vähintään. Mieluiten myös villapaita ja kaulahuivi.
Makoile shaalin alla ja katsele elokuvia, jos jaksat.
Suklaahan auttaa kaikkeen.

Ja jos mikään ei tehoa, lähde kisaamaan vähäsen kipeänä, mukaan vain särkylääkkeitä ja suklaata, niin jaksaa. Kerran olin lenttispelissä juoden joka kerta vaihdossa ollessani yskänlääkettä pullon suusta. En parantunut sillä matkalla, mutta eipä paljon olo pahentunutkaan.

P.S. Oletko Kymenlaakson pt-kisoihin tulossa? Saatanpa olla yörastilla siellä hommissa <:
 
Ei missään nimessä kisaamaan kipeänä! Sillä tavalla on tapahtunut vaikka mitä kauheaa. Näin esimerkin vuoksi, eräs 40-vuotias ihan hyväkuntoinen mies lähti tuossa taannoin hiihtämään, vaikka flunssa oli näennäisesti lähtenyt päivää aiemmin. Sille tielle jäi: hänet löydettiin kuolleena ladulta. Ei siis ole leikin asia tehdä liikuntasuorituksia kipeänä.
 
Itse hoidan flunssaa ensinnäkin lääkkeillä. Opiskelijana kun on harvemmin mahdollisuuksia jäädä kotiin sairastamaan, paha periköön luentojen läsnäolopakot. Riittävän vahva flunssalääkitys pitää pahimmat säryt poissa. Tukkoiseen nenään ja kurkkukipuun auttavat ainakin itselläni parhaiten kuumat juomat ja höyryhengitys. Myös saunominen on oiva tapa helpottaa oireita. Muistakaahan, että flunssa on sitten virustauti. Taudin syntymiseen tarvitaan aina virus, kylmettyminen korkeintaan altistaa flunssalle ei aiheuta sitä. :wink:
Kipeänä ei todellakaan saa lähteä urheilemaan. Tauti rasittaa elimistöä jo muutenkin joten urheilulla voi olla kohtalokkaat seuraukset.
 
Joo ei kisaamaan kipeänä.... Olin kaksi vuotta sitten flunssassa, mutta lähdin silti pelaamaan (vesipalloa). Tuloksena oli puolitoista kuukautta sairaana. Tauti meni keuhkoihin. Ei ollut kiva....

Ja sitten niihin koyikosteihin.... Korvatulehdus piti saada parantumaan kisamatkalla niin nukuin yön yi tuoreet valkosipulin kynnet korvissa ja nenässä niin johan tauti oli poissa aamulla (tai ainakin paljon parempi). Siis paljon valkosipulia joka vaivaan....

Ja flunssaan oloa helpottaa carmolis-tipat. Niitä laitetaan n. 10 tippaa mukillieen teetä tai lämmintä mehua. Voi laittaa myös sokeripalaan ja imeskellä sen, mutta maku on silloin niin kamala, että ainakaan minä en saa sitä alas. Ja lisäksi lepoa, lepoa ja lepoa... Jos on poskiontelontulehdus, niin voi myös lämmittää vettä johonkin astiaan ja laittaa sinne noita carmolis-tippoja ja höyryhengittää sitä. Ja carmolis auttaa myös kipeille lihaksille, kun sitä levittää iholle suoraan. Pullo maksaa joku kypin apteekista ja kestää kauan ja tehoaa vaivaan kuin vaivaan.... Suosittelen.

Vanha konsti sitten kuukautiskipuihin on kerätä kamomillaa ja kuivata sitä ja tehdä siitä sitten teetä... Toimii ainakin minulla. En mielellään ota särkylääkkeitä ja näin vältän ne helposti. Jos tuo teekään ei auta, niin siiten vartiksi makaamaan selälleen ja jalat koukkuun vatsan päälle. Se rentouttaa kipeät lihakset, jos jaksaa sen vartin olla paikallaan.

Nyt ei tule muuta mieleen, mutta lisäilen sitä mukaan kuin tulee.... Kotikonsteja kyllä riittää....
 
Kuten Vehka-ystäväiseni hyvin tietänee, minä harjoitan manauksia.

Ja joitakin luonnonparannusmenetelmiä.

Kuumeeseen auttaa se, kun pyrkii hikoilemaan paljon. Juosta ei pidä, voi ottaa sydämen päälle. Sauna on hyvä, oikein luja sauna.

Sitten voi manata erilaisia varaussanoja. Jos kiinnostaa, niin kysele pois. Tiedänpä niitä monenlaisia. Lisäksi tiedän, miten voit manata oman tautisi toisiin ihmisiin, vaikkapa johonkuhun junttiin. Sitten tiedän, miten tauti manataan nostattajaansa vastaan, jos sen on ihmiselle nostattanut joku pahansuopa immeinen.

Kansanperinne rokkaa. Pakanuus rokkaa. Shamanismi rokkaa.

Enpä ole vielä törmännyt sanoihin, jotka eivät toimisi. Ainakaan mitä itsen manaukseen tulee.
 
Kotikonstejahan riittää :lol:

1. Flunssaan täytyy ottaa paaaljon C-vitamiinia, ja tarkoitan siis todella paljon. Itse otan aina vähintään 5 kpl 500 mg:sia vähintään 5 krt/ pv. Kyytipojaksi on ihan hyvä ottaa mustaviinimarja mehua. Ja vanha totuus: Sauna, Viina ja Terva, niitäkään ei kannata unohtaa. Kuumetta jaksan korkeintaan paripäivää ja sen jälkeen on päästävä Saunaan, ja aina on ollut kuume seuraavana päivänä poissa.

2. Korvatulehdusta olen menestyksekkäästi hoitanut hiustenkuivaajalla. Shailinin korvarulehdukset ovat ainakin poistuneet pöhöttämällä haaleaa ilmaa suoraan korvaan. Poskiontelon tulehdusta voi koittaa hoitaa kuumalla pyyhkellä joka on muovipussissa, pussia pidetään naamalla jonkun aikaa, se joko helpotta (tai sitten ei...)

3. Nyt päästäänkin lepiaiheeseni, kipeisiin lihaksiin ym. ne hoidetaan tietysti suolavedellä! Lisä vinkkejä voi käydä kurkkaamassa tuon linkin takaa :wink:

Ja ehdottomasti ei kannata kipeänä ruveta leikkimään urheilemalla yms. tyhmällä. Itselläni on todella ikävä kokemus moisesta tyhmyydestä. Nuorempana kerran hoidin kuumen pois disperiinillä ja lähdin diskoon, seurauksena oli äänihuultentulehdus ja kahden viikon täys mykkyys :evil:
 
Lemmonleikko sanoi:
Kuten Vehka-ystäväiseni hyvin tietänee, minä harjoitan manauksia.

Eli teet itsellesi pahaa?

Sitten voi manata erilaisia varaussanoja. Jos kiinnostaa, niin kysele pois. Tiedänpä niitä monenlaisia. Lisäksi tiedän, miten voit manata oman tautisi toisiin ihmisiin, vaikkapa johonkuhun junttiin. Sitten tiedän, miten tauti manataan nostattajaansa vastaan, jos sen on ihmiselle nostattanut joku pahansuopa immeinen.

Pahansuopa immeinen == sellainen joka manaa tauteja yhtään kenellekään. "Oikea" shamaani tms ei missään tapauksessa lähtisi siirtelemään omia tautejaan "juntteihin", joten onnea vaan oppiin heinäsirkka.

Kansanperinne rokkaa. Pakanuus rokkaa. Shamanismi rokkaa.

Rokkaa rokkaa, mutta valitettavasti sinä olet kaiken sen ymmärtänyt aivan väärin.

________________________


Itsekin tuhoan flunssan valkosipulilla. Kokonainen palanen suuhun ja pureskellaan hitaasti ja rauhassa. Annetaan hitaasti valua kurkkuun. Juodaan päälle lusikallinen viinaa (itse käytän myös Echinaforcea).
 
Kotikonsteja.. niitä on meillä harrastettu iät kaiket.
Kuuma mustaviinimarjamehu auttaa kuumeeseen ja kurkkukipuun (kai siihen on niin vahvasti oppinut uskomaankin että se tosiaan myös auttaa, joskus ainakin..), sipulimaito auttaa flunssaan (ja maistuu iljettävän pahalta. Se hunajan lisääminen voisi tosiaan olla hyvä juttu), ja koiruohokahvi auttaa yskään ja flunssaan. (Koiruohot kerätään kesällä ja kuivataan, ja sitten niitä haudutetaan kahvissa ja juodaan kahvi. Ei ole erityistä herkkua sekään.)
 
valkosipuli käy kyllä moneen tarkoitukseen. joskus itse ollessani nuhassa kummini neuvoi näin : käärii kaksi valkosipulinkynttä talouspaperiin ja työntää sieraimiin :wink: toimi ainakin minulla, mutta kannattaa olla tarkka sen paperin määrän suhteen, liian vähän paperia -> nenä "palaa" , liian paljon paperia -> vaikutus huono, ja sitäpaitsi eihän se edes mahdu nenään.

ja vaikka kuumeessa on kylmä ja tietenkin kannattaa pitää itsensä lämpimänä, ei missään nimessä kannata hautoa itseään kymmenen täkin alla, vaan antaa ihon hengittää ja lämmön myös poistua iholta. yksi täkkikin siis riittää ja villasukat jos varpaat paistaa täkin alta :)
 
Vanhemmillani on ollut tapana tarjota ruisleipää, jonka päällä on valkosipuli-hunaja tahnaa. Se yleensä auttaa, mutta pelkäänpä, että nyt on kyseessä poskiontelotulehdus.

Täytyy tehdä parhaansa, tauti on jo parempi ja vielä on 2 päivää aikaa.

Lisäksi muuan vanha keino saada yskä laantumaan:

Kuunnelkaa Eraa! Se toimii. Todistetusti. :)
 
Mustaherukka mehu ja yrtti tee auttavat aina.
Lisäksi kehotan laittamaan kesällä pakkaseen tai kuivumaan erilaisia kasveja: nokkonen, koivu, tervalepän kuori, peltokortteet (huom! varo vaarallista suokortetta), voikukan juuret, yms. ovat hyviä. Niitä sitten vain kiehumaan isoon pataan, kun flunssa yllättää. Kun kasvit on keitetty, lisäät hieman viileää vettä ja liottelet jalkojasi.
Valkosipuli myös tekee hyvää. Ja suoraan kurkkuun kaadettu karmollinen.
 
Wilwarin sanoi:
[...]ja koiruohokahvi auttaa yskään ja flunssaan. (Koiruohot kerätään kesällä ja kuivataan, ja sitten niitä haudutetaan kahvissa ja juodaan kahvi. Ei ole erityistä herkkua sekään.)
Koiruoho eli mali (Artemisia absinthium)ei ole ihan vaaraton, vaikka sitä onkin käytetty ja käytetään edelleen rohdoksena. Siinä on tujonia ja absintolia, jotka ovat myrkyllisiä isoina määrinä tai usein käytettynä. Varsinkaan lapsille ja odottaville äideille ei suositella ollenkaan.
 
Flunsaan otan aina valkosipuli-hunaja-sitruuna shotteja.
Eli puristetaan sitruunamehua, sekaan pieneksi hakattua (tai valkosipulipuristimella puristettua) valkosipulia ja mauksi hunajaa, kaikkea tätä oman maun mukaan, (mutta tietenkin mitä enemmän valkosipulia, sen parempi). Eikä ole oikeastaan edes pahaa, väkevää vaan. Ja tässäähn on tietty ns. luonnon omia antibiootteja ja runsaasti c-vitamiinia. kannattaa tehdä kerralla vaikka pullollinen ja juoda sitten muutama snapsilasillinen päivässä.

Toinen ehdoton juttu, varsinkin kuumessa ja kurkku kipeänä, on inkivääritee. Eli teen ihan tavallista teetä haudutuspannuun (tai siis vihreää teetä, en tiedä maistuisiko inkivääri kovin hyvältä mustan kanssa) ja laitan teen sekaan tuoreesta inkiväärijuuresta leikattuja viipaleita. Sellainen kuivattu ja jauhettu inkivääri ei kyllä aja samaa asiaa. Voi tietty tehä pelkkää inkivääriteetäkin, silloin kannattanee laittaa lisämausteeksi hunajaa ja ehkä pari tippaa sitruunamehua. Auttaa hyvin kipeään kurkkuun ja hekpottaa ylipäätään kipeää oloa.

Ja ihan apteekkilääkkeistä särkylääkkeet on tietty monesti flunssaiselle tarpeen jos päätä tai lihaksia kovasti särkee, ja sellaiselle joka on herkkä saamaan poskiontelotulehduksia, ovat nuhalääkkeet (siis sellaiset allrgialääkkeen sukuiset, limakalvojen turvotusta vähentävät ja limakalvoja kuivaavat) avuksi. En millään muista sen merkin nimeä, niitä on kyllä monia, muta kysyn aina apteekista "sitä joka vastaa duactia (reseptillä saatava nuhalääke) mutta on reseptivapaa. Olen varmasti säästynyt monelta antibioottikuurilta nuhalääkkeillä, minulle kun tulee lähes aina poskiontelovaiva ilman estotoimenpiteitä.
 
Kamalaa nillitystä, mutta mikään itsehoitolääke ei varsinaisesti vastaa Duactia :) . Reseptilääkkeen siitä tekee pseudoefedriini, joka supistaa limakalvoja ja on piristävää. Sitä toista Duactin sisältämää ainetta (akrivastiinia) saa mm. Semprexin/Benadrylin nimellä ilman reseptiä.
 
Duact ja etenkin Cirrus ovat auttaneet sen kamalan pää-täynnä-räkää-olon pois jo päivässä, mutta nekään eivät ole lopettaneet ylenmääräistä limaneritystä, se vain on ollut vähemmän häiritsevää. (Molemmissa pseudoefedriiniä.) Belgiasta ja Italiasta ainakin saa myös ilman reseptiä. Duactin sisältämä akrivastiini on muuten antihistamiini, eli ilmeisesti jotain sukua allergialääkkeille.

Minäkin suosin Carmolista, muutama tippa sokeripalaan. Helpottaa ihmeesti oloa. Mutta oireiden helpottamistahan nämä kaikki konstit ovat, en oikein usko että itse flunssaa ajaisi nopeammin pois. Toisaalta, minulla yleensäkin flunssa kestää vain pari päivää.

Ihan aiheen vierestä, mutta täytyy nyt päteä kun kerrankin tietää, nykyisin ollaan kallistumassa sille kannalle, että flunssan oireet aiheutuvat vähintään yhtä paljon elimistön hyökkäyksestä virusta vastaan kuin viruksen hyökkäyksestä elimistöä vastaan. Varsinaisia viruslääkkeitä flunssaan on kokeellisesti kehitetty, mutta niillä ei ole vakuuttavaa tehoa ollut, myös siksi että yleisiä flunssan aiheuttajaviruksia on yli sata.
 
Hoh. Jälleen väännän vanhasta aiheesta.

Miten niin manaamalla vahingoittaa itseään? Manaaminen = loitsiminen = noituminen = saneleminen, kaikki ovat vain taikuuden käyttöä. Ei pelkkä sana kerro miten sitä käytetään. Kiroaminen kertoo, mutta se on kiroja eikä manauksia.

Minä itse en ole koskaan kääntänyt tautejani toisiin, vaan ihan vain maahan tai mistä ikinä tulikaan, vaiva. En tunne sellaisia juntteja, keille haluaisin tauteja siirtää. Mahdollista on, että joku toinen tietää sellaisia ja mielii olla itse samanlainen. Siksi toisekseen, tiedän miten se käännytetään, mutta se ei velvoita minua tekemään niin. On asioita, joita on hyvä tietää, mutta ei harjoittaa.
Ja jos joku välttämättä henkilökohtaisesti tahtoo tautinsa takaisin nostattaa, miksen neuvoisi? Se vain, että hänen pitää olla varma asiastaan.

Shamaaneista en puhu mitään. Olen shamanisti, en kuitenkaan pyri shamaaniksi. Shamaani on aina sidoksissa ihmisiin ympärillään, shamaani on aina ihmisten shamaani. Minä olen vain havainnut, että manaukseni pystyvät ja täten hyödynnän tuota taitoa. Saatan olla noita, en missään nimessä shamaani.

Samaa asiahaan noidat ja shamaanit touhuavat. Noita ei vain ole sidoksissa laumaan. Molemmissa toimenkuvissa on sekä hyöty- että haittapuolensa.
 
Tehokkain keino, jonka tiedän on lepo. Täytyy ottaa vain ihan rauhallisesti. Stressin aikana keho ei pysty lepäämään kunnolla. Jos takaraivossa jyskyttää, että täytyisi olla terve viimeistään silloin ja silloin, ei koko päivän sängyssä makaaminenkaan saa kehoa täysin lepäämään.

Ja tiedän todellakin, että stressin poisto kipeänä on usein lähes mahdotonta. Itse olen juuri sellainen ihminen joka stressaa paljon kaikesta tällaisesta rajoittavasta. Mutta rentoutumaankin oppii, jos haluaa. Itselläni se on ainakin lähes puolittanut sairausajan. Nytkin olen täällä 38 asteen kuumeessa ja preliviikko juuri alkanut. Täytyy vain vetää syvään henkeä ja yrittää rauhoittua. Kyllä se tiistaihin mennessä ohi menee, ja jos ei mene niin sille ei voi mitään. Ei ainakaan stressaamalla. Täytyy vain elää sen mukaan.

Rentoutusharjoitukset ovat hyviä! Minulla ainakin on aina niin huono olo, kun herään kipeänä, etten silloin haluaisi nukahtaakaan. Samaa en ole huomannut rentoutumisen jälkeen. Lisäksi se auttaa tuohon stressin purkuun. Ei kuitenkaan kannata luovuttaa, vaikka ensimmäisen kerralla ei onnistuisikaan rentoutumaan.

Ja sitten vielä paljon vitamiineja ja muuta ruokaa. Vaikkei yhtään tekisikään mieli syödä!
 
Helpointa on, ko ei sairastu (;

Mutta siis oikeasti, sauna auttaa. Ja kaiken lämpimän litkiminen. Ja kissan vieressä nukkuminen, ihan tosi!

Minen ikinä myönnä olevani kipiä, vaikka muut sitä minulle väittäisivätkin. Siksi mikään ei koskaan pysy minussa kovin kauaa, enkä ole ikuna oikiasti kipeenä. Migreenistä kylläkin kärsin, mutta siis joku kuume....mitä se on?! (;
 
Olen jo lähes terve. (Kröhöm, kuumemittarissa on takuulla jotakin vikaa...) no, ei vaineskaan, kurkkukipukin menee ohi kun juo tuota valkosipulimaitoa lämpimänä. Toivottakaa onnea! :wink:
 
Ylös