Parhaat repliikit Tolkienin kirjoissa

Tässä on sitä surumielistä Eedenistä itään-fiilistä niin paljon, että itsekin sitä joskus mielessäni toistelen:

"Cuiviénenille ei ole paluuta"


Englanniksi: "to Cuiviénen there is no returning."

Tosin Silmarillionissa (s. 55) lause ei ole tarkkaan ottaen painettuna aivan yhtä iskevässä muodossa, koska kyseessä on vain sivulause (jonka alussa on and alkutekstissäkin): "Maailman muutosten myötä on maiden ja merien muodot rikottu ja uusittu; virrat eivät ole pysyneet uomissaan eivätkä vuoret säilyneet järkkymättä; eikä Cuiviénenille ole paluuta."

Mutta niin tai näin, paratiisi on tuhottu. Aika sen vei, ei leiskaus eikä jyrinä.
 
"Kanervapehko oli heidän vuoteenaan ja kattona pilvinen taivas." (Silmarillion s. 193)

Paljon tuhoa ja taisteluja, lukuisasti henkilöiden esittelyä ja sukujuuria. Ja sitten keskellä hyvin runollinen, kaunis lause. Niin kovin Tolkienia tuo tuollainen.
 
Fangorn:
On kauan, kauan on siitä kun kohtasimme metsässä tai vuorilla. A vanimar, vanimálion nostari! On sanottu että näin me kohtaisimme vasta lopun tullen. Sillä maailma muuttuu: tunnen sen vedessä, tunnen sen maassa ja haistan sen ilmassa. Tuskin enää tapaamme.

Celeborn:
Vanhin, en tiedä.

Galadriel:
Emme enää Keski-Maassa, emme ennen kuin maat joita aallot peittävät nousevat taas esiin. Silloin tapaamme kukaties Tsarinanin halavarannoilla keväiseen aikaan. Hyvästi!

----

Aragorn:
Surua on lähtö täynnä, mutta ei epätoivoa. Katso! emme ole ikuisiksi ajoiksi sidotut maan piiriin, ja sen tuolla puolen on enemmän kuin muisto. Hyvästi!

---

I came singing in the sun, sword unsheathing. To hope's end I rode and to heart's breaking: Now for wrath, now for ruin and a red nightfall!

A-i-v-a-n ihana... :heart:
 
Valië Nienna sanoi:
Fangorn:
On kauan, kauan on siitä kun kohtasimme metsässä tai vuorilla. A vanimar, vanimálion nostari! On sanottu että näin me kohtaisimme vasta lopun tullen. Sillä maailma muuttuu: tunnen sen vedessä, tunnen sen maassa ja haistan sen ilmassa. Tuskin enää tapaamme.
Jos kohta tässä on se yhäkin korjaamaton käännösvirhe: ei 'said' vaan 'sad', siis: "On surullista, että näin me kohtaamme vasta lopun tullen." Vaikka tuossa "ennustuksessa" onkin jotain ylvästä, täytyy myöntää että oikeellinen versio on jokseenkin loogisempi kontekstissään.
 
Himpuran kimpura :x Olenko tullut entistäkin tyhmemmäksi kun joku joutuu aina korjaamaan minua? Murrr.... Lohdutukseksi keksin vielä yhden replan. :D

Merri:
On kai parasta rakastaa ensin semmoista mitä osaa rakastaa: pitää aloittaa jostain, pitää olla juuret, ja Konnun multa on syvää.

Ja toisenkin.

Sam:
Minun täytyy tehdä jotakin ennen loppua. Minun täytyy hoitaa asia, ymmärtääkö herra?
 
"And I do not sit down. I am not very, hm, bendable."

Näin Puuparta itsensä mukaan nimetyssä luvussa. Luin sitä eilen, myöhässä kun olen (siis Lukutuvan suhteen) ja sieltä jotenkin pomppasi esiin tuo repliikki. Hauska ^^
 
Hä hää, tässäpä lainaus ruotsiksi!
-Junker Meriadoc, sade Aragorn. Om du tror att jag tagit mig tvärs igenom bergen och Gondors hela rike med eld och svärd för att sticka tobaksblad till en slarvig liten soldat som kastar bort sin packning, då misstar du dig. Har din packning inte blivit upphittad, måste du sända efter husets örtmästare. Han kommer att säga dig att han aldrig vetat om att den ört du frågar efter ägt några särskilt framstående egenskaper men att den heter västmansgräs på vulgärspråket och galenas på ädelmål och annat på lärdare tungomål - och sedan han rabblat upp ett par halvglömda rim han inte förstår kommer han att med beklagande upplysa dig om att det inte finns något sådant i huset, varefter han lämnar dig ensam att fundera över de språkliga problemen. Och det är vad du själv blir tvungen till, för jag har inte legat i en säng som den här sen jag red ut från Dune harv, och inte har jag ätit heller sedan efternatten före gryningen till den dag som nu är slut.

"Konkarin" kärsivällisyys jo koetuksella hobittien ja yrttimestareiden kanssa. :) Ja vilkuili koko ajan Merrin pakkausta, joka oli hänen sänkynsä vieressä. :D Loistavuutta.
 
Tarvitseeko sieltä ruveta yksittäisiä lauseita poimimaan, koko kirjahan on loistava ;D

No mutta, on siellä niitäkin jotka oikein iskee. *Kipittää nopeasti omaan huoneeseen ja koppaa TSH:n hyllystä* Huaha, nyt kun on lähde, voikin alkaa etsiä niitä huvittavia kohtauksia... Katsotaanpa...

Sam Lorienin läheisen joen ylitettyään:
"Kyllä elämä opettaa, niinkuin meidän Ukolla oli tapana sanoa. Vaikka hän tarkoittikin kyllä puutarhanhoitoa eikä nuoralla tanssimista tai hämähäkin kävelyn matkimista." Ihana vertaus XD

"Niin ollaan, sssurkeita ollaan, aarre. Kurjuutta, kurjuutta! Hobitit ei tapa meitä, hobitit on kilttejä." Voi Klonkku-raasua, on niin itsesäälinen. Jos olisin ollut Frodo, olisin varmaan tunnepuuskassani halannut sitä lujaa.

"Pulassa ollaan, herra, tottavie!" Jotenkin ihana aloitus neljänteen kirjaan. Sopivan radikaali tai miten sen sanoisi, toisaalta taas niin huvittava; älkää vaan kysykö miksi, en oikein itsekään tajua. Samin suusta siis tämäkin.

"Huh! Sain aika sätkyn noista silmistä! Mutta ehkä me on tosiaan karistettu kannoilta se kurja kyttääjä. Klonkku, tosiaan! Saa klonksutella kurkkuaan kunhan minä pääsen sen niskaan kiinni!" "Toivottavasti sinun ei tarvitse." Frodolla on hyvin erilainen käsitys Klonkusta kuin Samilla xD Hieman myöhemmin, päästyään jyrkänteeltä alas köysi mukanaan Sam lisää vielä: "Ainakin se hipsuttava ryöväri sai vähän miettimistä. Sopii tunkea iljettäviä läpsyjalkojaan noihin ulkonemiin!" (Muuten, jos Emyn Muil on pelkkää kivikkoa, miten on mahdollista, että Samin köysi sidottiin puuhun? Kantohan se itseasiassa taisi olla, mutta kumminkin...)
 
Sormusten Herran alussa Frodo toivoo epätoivoisena että Bilbo olisi listinyt Klonkun saadessaan siihen kerran tilaisuuden ja Gandalf vastasi jotenkin niin että niin kauan kun ei pysty herättämään henkiin syyttömästi surmattuja niin ei pitäisi olla hanakka jakamaan kuolemantuomioita syyllisillekään. `Viisaimmatkaan eivät näe loppuun asti `.
 
Titiuu:

Mun suosikki on kyllä ollut likimain aina Kuninkaan paluusta ja Pelennorin kentiltä seuraava keskustelu:
"Estät minut, niinkö? Voi hullua! Elävä mies ei minua estä!"
"Mutta en ole elävä mies! Edessäsi seisoo nainen."


Olen Titiuun kanssa samoilla linjoilla. Täysiverinen feministi kun olen, tämä sanojen vaihto syöpyi minuun ensi kerrasta asti. Elokuvassakin tämä on niin hienosti toteutettu. Melkein itku tulee, on niin ylpeä siitä, että Tolkien tajusi naisten suuren voiman. On mahtavaa huomata, että älykkäät miehet ovat jo (minulle) aikaa sitten tajunneet näin tärkeän asian!
 
Eka viestini tänne :)

Oma ehdoton suosikkini löytyy Silmarillionista, tarkkaa kappaletta en muista. Kyse on kuitenkin Melkorista ja hänen oleskelustaan Valinorissa.

"For he that sows lies in the end shall not lack of a harvest, and soon he may rest from his toil while others reap and sow in his stead."

Aivan loistavasti muotoiltu lause, ja niin totta. Lauseen loppuosan sanatarkkuudesta en oo täysin varma kun ei oo kirjaa nyt käsillä... :)
 
Kirjoissa on vaikka miten paljon hienoja lauseita. Allekirjoitukseni lisäksi saman herran lauseista tämä on jäänyt mieleen: "Dotard! What is the house of Eorl but a thatched barn where brigands drink in the reek, and their brats roll on the floor among the dogs? Go back to your huts." Muutenkin koko tämä luku on Tarun paras. Tässä kiteytyy Sarumanin rooli. Tietoisena tappiosta hän ei anna tuumaakaan periksi, vaan yrittää ja taistelee loppuun asti asiansa puolesta keinoja kaihtamatta. Minua kiehtoo myös Theodenin vastaus Sarumanin ennen tätä esittämään rauhantarjoukseen, mutta sen sanamuotoa en muista.
 
Minun mielestä yksi parhaita reploja on, kun Legolas sanoo: "Paha periköön kääpiöt ja heidän härkäpäisyytensä"
Se oli vaan jotenkin niin hauska :D
Ja sitten olen Titiuun kanssa samoilla linjoilla, GIRLPOWER, yeah! :D

Sitten Kuninkaan paluun lopussa kun Gandalf sanoo: En sano: Älkää itkekö, sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta"
Sillon pääsi iteltäni itku, vollotin ihan kunnolla :grin:
 
Näin äkkiseltään tulee mieleen kaksi kohtaa: "Paha periköön kääpiöt ja heidän härkäpäisyytensä." Johon Aragorn jatkoi: "Sanotaan sitten, että paha periköön haltiat ja heidän härkäpäisyytensä." Jotenkin nuo vain huvittavat minua.

Dementian iskiessä en nyt muista enempää, jospa myöhemmin sitten.
 
Tekeepä mieleni lainata tähän kokonainen pikku sananvaihto... Húrinin ja Morwenin kunniaksi...

''Sinä tulit vihdoin. Liian kauan olen odottanut.''
''Tie oli pitkä. Tulin kun pääsin.''
''Mutta myöhään, liian myöhään. He ovat mennyttä.''
''Tiedän. Mutta sinä et ole.''
''Paljon ei puutu. Olen lopussa. Auringon myötä sammun minäkin. He ovat mennyttä. Aikaa on enää vähän. Jos tiedät, kerro! Miten Niënor löysi hänet?''


Vaikeneminen kruunaa kaiken. Tarina hiljenee sanojen turhuuteen ja kuolee illan ja Morwenin mukana. Huh! Jos Tolkien ei hallinnut kaikkia kirjoittamisen hienouksia, niin pirun hyvät lopetukset hän kyllä taisi! Auringon myötä sammun minäkin, ja tie oli pitkä, tulin kun pääsin, noissa on sitä jotain. :heart:
 
Vampire92 sanoi:
Sitten Kuninkaan paluun lopussa kun Gandalf sanoo: En sano: Älkää itkekö, sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta"
Sillon pääsi iteltäni itku, vollotin ihan kunnolla :grin:

On se vaan kun annetaan oikein lupa itkemiseen, niin sitä aletaan sitten vollottaa kunnolla :D

Yhdyn Herugrimiin ja Valië Niennaan. Nuo kohdat ovat ihania <3 Ja Sam Kuninkaan paluun viimeisessä luvussa:
- Kotona ollaan.
Se on jotenkin niin osuva lopetus. Kaiken loppu ja rauhan alku.
 
Minusta vaikuttavin repliikki löytyy Húrinin lasten tarinasta, Turinin viimeinen "keskustelu" kun hän puhui miekkansa, Gurthangin kanssa. Joskin ehkä surullinen, mutta vaikuttava viimeinen repliikki.

Túrin: "Terve Gurthang, kalmanrauta, vain yksin sinä olet jäljellä! Onko sinulla muuta herraa kun käsi, joka sinua käyttelee? Et kavahda kenenkään verta. Otatko siis Túrin Turambarin? Surmaatko minut sukkelaan?

Ja terästä kaikui kylmä ääni vastaukseksi: "Mieluusti juon vertasi unohtaakseni herrani Belegin veren ja syyttä surmatun Brandirin veren. Sukkelaan surmaan sinut."

Vaikuttava kuolema vaikuttavalle henkilölle. Muistaakseni Kalevalan Kullervo kuoli samantapaisesti? :roll:
 
Kyllä Kullervo kuoli samalla lailla kuin Túrin, ja jutuskelut miekan kanssa olivat likipitäen samanlaiset. Vaan Kullervon miekalla ei tainnut olla nimeä... Kaikilla miekoilla kuuluisi olla nimi :x
 
Valië Nienna sanoi:
Tekeepä mieleni lainata tähän kokonainen pikku sananvaihto... Húrinin ja Morwenin kunniaksi...

''Sinä tulit vihdoin. Liian kauan olen odottanut.''
''Tie oli pitkä. Tulin kun pääsin.''
''Mutta myöhään, liian myöhään. He ovat mennyttä.''
''Tiedän. Mutta sinä et ole.''
''Paljon ei puutu. Olen lopussa. Auringon myötä sammun minäkin. He ovat mennyttä. Aikaa on enää vähän. Jos tiedät, kerro! Miten Niënor löysi hänet?''

Tämä sananvaihto lakonisuudessaan tuo mieleen jotenkin Corto Maltese - maailman. Ilmeisesti Hadorin huoneessa ei länkytystä juuri arvostettu. Turinkin taisi olla aika vaitelias mies.
 
off

Niin, uskoisin, että Aki Kaurismäki saisi Húrinin lasten tarinasta aikaiseksi oikein hyvän elokuvan. Ja Húrinin itsensä tarinasta vielä paremman.
 
Ylös