Peikot ja Olog-hai

  • Keskustelun aloittaja Lil'Arwen
  • Aloitettu
joku teoria, jonka luin

Muistan lukeneeni jostain seuraavan teorian olog-haista (se perustuu oletukseen, että Melkor turmeli peikot enteistä kidutuksella, noituudella, kansantansseilla ja muilla mukavilla aktiviteeteilla :D ):

Sauron oli tyytymätön siihen, että peruspeikot olivat lähes kaikki niin typeriä, että ne harvoin oppivat edes puhumaan, ja että ne eivät kestäneet auringonvaloa vaan muuttuivat kiveksi. Teorian mukaan hän vangitsi entvaimot (Puupartahan kertoi, että entvaimot olivat kadonneet heidän puutarhojensa tuhouduttua Sauronin ja Lännen ihmisten sodissa) ja sitten käytti mustaa magiaansa heidän turmelemiseensa. Teoria oletti selvästi, että Sauron olisi a) vanginnut entvaimot Toisella Ajalla ja jotenkin saanut pidettyä heidät vankina Kolmannelle Ajalle asti tai b) Sauron olisi saanut vangittua entvaimot vasta Kolmannella Ajalla. Mutta jos tämä teoria pitää paikkaansa, niin olog-hain luominen kuuluu yhteen Sauronin kauheimmista teoista.
 
Kiinnostava teoria kieltämättä. Ja jos tuo pitäisi paikkansa, niin tokihan Entvaimojen turmeleminenkin kestäisi. Ainoa miksi en uskoisi tuohon on että Viimeinen liittohan tuhosi Sauronin ja hänen valtakuntansa Mordorissa. Tuon takia en usko että entvaimojen vankinapito olisi onnistunut, enkä myöskään usko että Sauron olisi onnistunut vangitsemaan kolmannella ajalla Entvaimoja, kun kerran entitkin laajalti etsivät eivätkä löytäneet. Itse uskoisin siihen että luodessaan Olog Haita, sauron ehkä jopa risteytti luomuksissaan ihmistä hieman peikkojen rotuun, jolla saisi ÄO:n nousemaan ja valolle kestävyyttä.
 
Thereandbackagain.netissä kerrotaan peikkoja olevan kuutta eri rotua: Luolapeikkoja, mäkipeikkoja, vuoripeikkoja, lumipeikkoja, kivipeikkoja ja olog-hai. Enempää infoa ei ainakaan vielä näytä olevan siellä tiedossa. Ja olen täysin samaa mieltä Eriolin kanssa siitä mitkä kestivät päivänvaloa ja mitkä eivät.
 
Täytyy kyllä myöntää, että en ole tullut ennen edes ajatelleeksi tuota vaihtoehtoa että Entvaimot olisivat muutettu Peikoiksi.
Tosin ei sekään mahdotonta ole, mutta kuitenkin minä olen tähän asti ollut sitä mieltä, että sodan aikana poltettiin metsiä jolloin paloivat myös ehkä vahingossa Entvaimot, mutta osaapa tuohon sitten kans sanoa.

Paremmaltahan tuo peikoiksi muuttaminen kuulostaa, paljon realistisemmalta.
 
Mä kirjoitan nyt jotain peikoista. ei niistä paljon tietoa ole...

Luolapeikoista on ensimmäinen maininta vasta moriassa mutta oletetaan että niitä on ollut jo ensimmäisestä ajasta asti.

Mäkipeikoista ensimmäinen maininta on kun ne hoitelivat Aragornin isoisä Aradorin pohjois rivendellin vuorilla. Ja näitä peikkoja Sauron tapatti paljon Morannonissa.

Vuoripeikoista ainoa maininta on Pelennorin kentiltä ja nämä peikot mursivat Minas Tirithin ensimmäisen portin.

Lumipeikoista ei juuri tietoa löydy.

kivipeikoistakaan ei mitään kummempaa mutta oletetaan että kivipeikot ovat niitä jotka bilbo ja kääpiöt tapasivat

Olog-hai jonka Sauron loi kolmannen ajan lopulla ja olivat kaikkia muita peikkoja viisaampiam voimakkaampia ja taitavampia. Mutta vain jos olivat sauronin vallan alla ja pystyivät kestämään suoraa auringonvaloa (Tässä taidetaan nyt väittää että kaikkia muita peikkoja olisi auringon valo haitannut)
ja mordorin porteilla olevat "vuoripeikot" olisivat olleet Olog-haita?

Olisiko se mahdollista että Morgothin/Sauronin vallan alla peikot saivat voimaa kestää auringonvaloa siis kaikki peikot? Olivat Örkitkin sotaista kansaa keskenään jos niillä ei ollut korkeampaa voimaa käskyttämässä?

Kaikki tuo tieto on siis poimittu ja koottu yhteen
http://www.glyphweb.com/arda/
 
Lumipeikoista ei todellakaan ole juuri mitään tietoa.
Ardan Encyclopedissä mainitaan vain jostain yhteyksistä Helm Vasarakouraan.

"Trolls adapted for life among snow and ice. No snow-troll appears in Tolkien's work, but we can infer their existence from the fact that Helm Hammerhand is compared to one of these creatures during his sorties against the Dunlendings during the Long Winter."

Lievätkö sitten jotain rohanilaisten kansantarinahirviöitä vai eläviä otuksia. Voihan niitä jossain Forodwaithin rantajäätiköillä tepastella. Jeti voisi olla viimeinen rodun edustaja nykyisessä maailmassa.
 
Gingerbreadman sanoi:
Jeti voisi olla viimeinen rodun edustaja nykyisessä maailmassa.
Niin, itseasiassa snow-troll onkin suomennettu TSH:ssa lumimieheksi.

Tuo kohta jossa lumipeikko (kuitenkin fiksumpaa suomentaa näin) mainitaan ei tosiaankaan juuri kerro olennosta itsestään: "[Helm] would go out by himself, clad in white, and stalk like a snow-troll into the camps of his enemies, and slay many men with his hands."
Kuten totesit, jää sitten lukijan tulkittavaksi onko lumipeikkoja oikeasti. Jos on, lienee selvää, että rohanilaisille tarinat tuosta olennosta ovat kulkeutuneet sukupolvien takaa ajalta, jolloin he vielä asuttivat Éothéodia Anduinin lähdehaarojen välillä. Siellä Harmaavuorilla ja niiden takaisella Forodwaithilla lumipeikkoja olisi hyvinkin saattanut esiintyä, lunta ja kylmää oli taatusti tarpeeksi kesälläkin ainakin Harmaavuorten korkeuksissa. Omaan Keski-Maa -kuvaani olen lumipeikotkin ujuttanut, ne kun tuovat aivan mielenkiintoisen lisän hirviöfaunaan. Eikä oikein mikään puhu niiden olemassaoloa vastaankaan.
 
Voisihan ne entvaimot voineet olla vankeina jossain Mordorin syrjäseudulla, tai sitten ihan muualla jossain idässä tai etelässä. Jos ne olisivat olleet vaikka Haradin aurinkoisissa maissa, ne olisivat ainakin oppineet sietämään auringonvaloa. Esim. Nazgulien ratsut oli kasvatettu jossain syrjäisillä vuorilla, ellen nyt täysin väärin muista. Eihän sitä tiedetä (kai) kuinka tarkasti Mordor tuhottiin. Ja lumipeikoista vielä, itse olen aina kuvitellut ne karvaisiksi. :lol: :lol:
 
olog ja peikko-hai

Tuosta peikkojen ja olog-hain eroavaisuuksista minulle tuli sellainen muistikuva että olog-hai olivat parempia versioita peikoista, ne olivat viisaimpia eivätkä pelänneet valoa.

(saatan olla väärässäkin)
 
Mitäs tuumaatte peikkojen ja ihmisten mahdollisista sukulaisuussuhteista: "Sieltä tuli kirvein varustettuja itäläisiä, Khandin varjaageja, purppuraan pukeutuneita eteläisiä, ja Taka-Haradista tulivat puolipeikkojen kaltaiset mustat miehet joilla oli valkeat silmät ja punainen kieli. (TSH 3/V.6 "Taistelu Pelennorin kentällä"; Kaapuhemmo 737).

Onhan epäilty myös, että siinä etelänmiehessä, joka kaveerasi Bil Imarteen kanssa, oli örkkiverta.

Eivätkä peikot välttämättä olleet aivan toivottomia: Tom Bombadilin seikkailujen Perry-the-Winkle (runo 8 ) tuli hyvin toimeen Peikon kanssa. :)
 
Tik sanoi:
Taka-Haradista tulivat puolipeikkojen kaltaiset mustat miehet joilla oli valkeat silmät ja punainen kieli.

Eivätköhän nämä mustat miehet olleet länsiafrikkalaistyyppisiä neekereitä. Heitähän ei toki itseään sanottu puolipeikoiksi, vaan heitä verrattiin puolipeikkoihin, mistä periaatteessa seuraisi se, että "puolipeikot" olisivat olleet tunnettuja. Mutta kun tämäntapaisen lajin olemassaolosta ei missään muualla Tolkienin kirjoituksissa puhuta, niin olisi yksinkertaisempaa olettaa että professorilta oli tässä kohdassa kynä karannut käsistä.

Minun mielikuvani on se, että ihmiset, haltiat ja örkit ovat lihaa ja verta, mutta että entit ovat "alkuperäiseltä ainekseltaan" puuta ja peikot kiveä (ainakin "Hobitissa" ne palaavat kiveksi). Entvaimojen (tai ihmisten) muuttuminen peikoiksi tuntuisi tässä tapauksessa hankalammalta kuin haltioiden tai ihmisten muuttuminen örkeiksi. Jos olog-hai ovat oma lajinsa, niin minä ehdottaisin ideaa, että Sauron olisi tehnyt ne jostakin eläimistä.
 
En tiedä erityisemmin olog-hain syntyperästä, mutta muistan, että Sauron ei ollut tyytyväinen nykyisiin peikkoihin, sillä ne pelkäsivät valoa ja olivat niin äärettömän tyhmiä, joten muokkasi peikoista "parempia". En nyt tiedä tekikö Sauron niitä eläimistä hän varmaan risteytti peikkoja ja jotain muuta, kuten Sarkku risteytti hiisiä ja hiisi-ihmisiä (vai miten en nyt muista tarkkaan).
 
Lisähuomautuksena kysymykseen kolmannen ajan Olog-hai -peikkorodun alkuperästä: eräässä päiväämättömässä muistiinpanossaan (Tarun ilmestymisen jälkeen) Tolkien palaa kysymykseen peikkojen (ja örkkien) alkuperästä. Hänen käsityksensä on tässä vaiheessa sellainen, että nämä olennot ovat pahojen voimien (lue: Melkor ja Sauron) erilaisista olennoista turmelemalla tuottamia pahalaisia. Tolkien kirjoittaa (HoME X, s. 414): "Mutta niiden joukossa on aina täytynyt olla (Melkorin erityisinä palvelijoina ja vakoojina sekä johtajina) lukuisia turmeltuja vähäisempiä henkiä, jotka omaksuivat samankaltaisen ruumiillisen hahmon [kuin örkit, eikö niin?]. - - - Haltiat olisivat lukeneet 'peikoiksi' (Hobitissa ja Tarussa Sormusten Herrasta) nimitetyt olennot örkeiksi - luonteeltaan ja alkuperältään - mutta ne olivat isompia ja hitaampia. Näyttää ilmeiseltä, että ne oli turmeltu primitiivisistä ihmislajeista." (engl. <i>corruptions of primitive human types</i>).

Eli olisivatko olog-hai sittenkin olleet Tolkienin viimeisimpien käsitysten mukaan nimenomaan ihmisistä peräisin? Siltä vaikuttaa.
 
Hobitti eli sinne ja takaisin: luku kaksi - Lammaspaistia

"...sillä peikkojen, kuten varmaan tiedätte, tulee olla maan alla ennen aamunkoittoa tai niistä tulee vuorenkiveä, josta ne on tehty..."

Eli ainakin hobitissa esiintyvät kivipeikot ovat nimensä mukaisesti luotu kivestä. Mutta (mikä tässä keskustelussa on jo monesti puitu) Melkor ei voinut luoda
mitään itsenäisesti ajattelevaa olentoa tyhjästä. Oma teoriani on että Melkor loi alunperin kivestä peikko-hahmoja johon sitten asettui asumaan joku maia tai muu
vastaava.

Mutta ne peikot jotka sietivät auringon valoa on luultavasti turmeltu enteistä.
 
Tässä joitakin ajatuksia aihetta enemmän tai vähemmän sivuten...
-Muistan lukeneeni että Olog-hai olisi peikon ja örkin risteytys, jolla oli tarkoitus olla peikon voimat mutta örkin älykkyys, ja kestää auringonvaloa. Siinä mielessä kyseessä voisi siis olla Sauronin vastine Sarumanin Uruk-hai kokeiluille, joissa muistaakseni risteytettiin ihmistä ja örkkiä..?
-Peikkojen syntyperästä sanoisin että jos enttejä kuvataan orgaanisesta materiaalista (puista) luoduiksi, voisi Melkorin vastaveto olla tehdä omia otuksiaan epäorgaanisesta materiasta (kivestä, maasta)

Sitä kyllä jäin nyt miettimään että jos peikot ja örkit lisääntyisivät suvullisesti, niin miltäköhän kyseisten rotujen naaraat sitten näyttävät ja miksei niistä ole mainintaa? Veikkaisin että peikkojen tapauksessa asiaan vihkiytymätön ei huomaa eroa, elleivät sitten peikkoneidit olisi hieman pienikokoisempia. Örkeistä taas tekisin kaksi mahdollista päätelmää:
1. Brutaalissa yhteisössä naisten ainoa asema on synnyttäminen (siivoaminen ja ruoanlaitto kun eivät taida örkkien arkeen kuulua). Naiset voisivat jopa olla täysin esineellistettyjä, eräänlaisia orjia joita sitten käytettäisiin hyväksi miten parhaiten nähdään (pelottava skenaario, saan kylmiä väreitä...)
2. Tai, naiset eivät eroa miehistä fyysisesti tai psyykkisesti paljoakaan, ja osallistuvat kaikkiin töihin sotimisesta kaivamiseen täysin tasavertaisesti. Toisin sanoen yhteisö ei tuntisi minkäänlaista erottelua sukupuolten välillä. En halua edes ottaa kantaa kuinka paljon kiusallisia väärinkäsityksiä innokkaille örkkinuorukaisille olisi mahdollista syntyä :'D
 
Lainaan nyt suoraan THS liitteistä:

Mutta kolmannen ajan lopulla ilmaantui eteläiseen Synkymetsään ja Mordorin rajavuorille aikaisemmin tuntematon peikkorotu. Mustalla kielellä niitä kutsuttiin nimellä olog-hai. Kukaan ei epäillyt etteikö Sauron olisi niitä kasvattanut, mutta niiden alkuperästä ei ollut tietoa. Jotkut olivat sitä mieltä etteivät ne olleet peikkoja alkuunkaan vaan jättimäisiä örkkejä; mutta ruumiin ja mielen laadultaan olog-hai olivat aivan toisenlaisia kuin suurimmatkaan örkit ja ne olivat niitä paljon vahvempia ja suurempia. Peikkoja ne olivat mutta täynnä isäntänsä vihaa; kauhea rotu, vahva, ketterä, julma ja ovela, kiveä kovempi. Toinen, hämärän rotu, ei kestänyt aurinkoa, mutta nämä kestivät niin kauan kuin Sauronin tahto piti niitä vallassaan. Ne eivät paljoa puhuneet, ja ainoa kieli jota ne osasivat oli Barad-dûrin musta kieli.

Tästä luulisi saavan jotain irti.
 
Mitä niihin naisörkkeihin (tai -peikkoihin) tulee, niiden poissaolo Tolkienin kirjoituksista on minusta vain loogista; loppujen lopuksi käytännössä kaikki tieto örkeistä tulee heitä vastaan taistelleilta henkilöiltä. Montako kertaa örkkejä on edes nähty taistelun ja sodankäynnin ulkopuolella? Saattue ei pahemmin tutkinut örkkikyliä tai vaikkapa niiden asuntoja Moriassa. Niillä, joilta Länsikairan Punaisen Kirjan ja Quenta Silmarillionin tiedot tulivat, ei yksinkertaisesti ollut kokemusta örkeistä "kulissien takana". Kenties Nûrnin tai Sumuvuorten örkkikylissä asusteli paljonkin viehkeitä örkkineitokaisia, odottaen surullisena aviomiehiään palaavaksi suurista sodista? Jos meillä olisi vain örkkien kirjoittama näkemys asiasta, eipä niitä Gondorilaisnaisiakaan juuri siinä esiintyisi - örkkien sotakertomuksissa kohdattaisiin käytännössä vain miehiä. Sitten joku örkkioppinut tekisi siitä teorian, että ehkä Gondorilaiset naiset näyttävät täsmälleen samoilta kuin miehet, tai sitten niitä pidetään jossain syvällä lukkojen takana.

Jos Keski-maasta koskaan saataisiin täysin puolueetonta tekstiä, se saattaisi näyttää hyvin erilaiselta kuin nykyisin tuntemamme haltioiden ja Westernessen ihmisten keräämät tekstit. Nyt kun ajattelee, Sauronin näkökulmasta kirjoitetut historiankirjat olisivat varmasti mahtavaa luettavaa.
 
Matoro, netistä löytyvä "Sormuksen Sodan vaihtoehtohistoria" The Last Ringbearer on aika mainiota luettavaa juuri täysin toisenlaisen näkökulmansa takia, vaikkei mikään kirjallisen nerouden riemuvoitto sinällään olekaan.
 
*Mehtiksellä menee hermo*
Yritän tässä löytää mahdollisia nimettyjä Olog-hai peikkoja. Että jos joku tietää mistä löytyy näitä nimeltä, niin olisin kiitollinen kuulemaan. Saa olla lähtöisin ihan mistä vain (kirjoista, leffoista, peleistä..).

Ykkös koneeni on huollossa ja olen vanhalla koneella liikenteessä netin maailmassa. On kuin istuisi ensimmäistä kertaa tietokoneen ääressä.. Vaikeuttaa huomattavasti tätä harrastamista!
Mutta jotain hyvää tässäkin, löysin vanhan koneeni syövereistä vanhan tiedoston Búbhoshdug (lyhyemmin Búb) nimisestä Olog-haista ja on nimittäin aivan loisto hahmo! :D Nyt yritän selvittää mistä hän on koneelleni 6 vuotta sitten päätynyt, kun lähdettä en ole tietenkään maininnut.. Ja vaikuttaa liian laadukkaalle hahmolle omaksi OC:ksi! :grin: Tahdon käyttää häntä nyt uusissa ficeissäni, mutta olisi mukavaa muistaa Búbin alkuperä. Kuusi vuotta on yllättävän pitkä aika, sen olen oppinut tässä vanhan koneeni äärellä.

muoks// Okei, tämä on taas näitä keskusteluja mitkä jää tänne "piiloon", eikä nouse Etusivulle. En tahdo tästä kysymyksestäni kuitenkaan omaa topaa! ;) Joten olkoot vain täällä, jos joku vaikka silti vahingossa huomaisi. :)
 
Ketään tuskin haittaa jos tuplapostaan tänne.. kun eipä tämä täältä oikeastaan mihinkään esille nouse. :lol:

Löysinkin sitten netistä pari pelimaailmassa nimettyä Olog-hai peikkoa ja myös tuon koneeltani löytyneen Búbin alkuperä ratkesi. On ollut itseasiassa todella mielenkiintoista matkata ajassa taakse päin tämän vanhan tietokoneeni avustuksella. Búb on nähtävästi sittenkin oma luomukseni ja olen hänestä nyt kyllä ylpeä! :D Búb oli ropehahmoni kuusi vuotta sitten roolipelisivustolla, jota ei valitettavasti kuitenkaan enää löytynyt täältä netin ihmeellisestä maailmasta.. Mutta niin ne muistot näkymä palailee mieleen, kun jaksaa ponnistella. ;)

Jos joskus maailmassa joku Olog-haista, Uruk-haista, örkeistä, Mustasta kielestä tms. kiinnostunut eksyy tänne topaan, niin laittele ihmeessä minulle yksäriä. Vaihdetaan ajatuksia! [22]
 
Ylös