Minulla on uusi pöytä. Ylipäätään ensimmäinen oma pöytä pitkään pitkään aikaan, koska kaikki kuvishommat sun muut ruokapöydän ääressä tekevänä en oikeastaan tarvitsisi sellaista. Mutta tämä pöytä on pitkäaikaisen haaveen täyttymys.
Kun olin yhdeksän, vanhempani totesivat, että lastenpöytäni alkaa olla liian pieni ja tarvitsisin kunnollisen työpöydän koulutehtävien tekemistä varten. Niinpä minut vietiin huonekalukauppaan uutta pöytää valitsemaan, ja löysinkin unelmieni yksilön: samanlaisen rullakantisen, lokerikolla ja ulosvedettävällä pöytätasolla varustetun ihanuuden kuin siinä kohtaa kalusteineen jo kotoa muuttaneella isosiskollani oli ollut. Mutta vanhempani eivät suostuneet ostamaan sitä, koska heidän mielestään se oli liian korkea ("Se peittää ikkunaa liikaa, valo ei pääse sisään kunnolla") ja liian tumma (perusväri musta, rullakansi harmaa). He halusivat mieluummin ostaa minulle valkoisen, kaksitasoisen ns. ATK-pöydän, josta en pitänyt yhtään. Asiasta intettiin itkuni säestyksellä ensin huonekaluliikkeessä, sitten viereisessä huoltamoravintolassa, ja lopulta taivuin. Minulle ostettiin se tyhmä pöytä, sain lohdutukseksi yhden uuden My Little Ponyn, enkä koskaan käyttänyt pöytää kuin tavaroiden säilyttämiseen sen päällä. Teini-ikäisenä sain vihdoin vanhemmat suostumaan siihen, että pöytä kierrätetään eteenpäin ja minä jatkan maalaamista ja koulutehtävien tekemistä lattialla niin kuin siihenkin asti. Haaveilin kuitenkin aina välillä, että joskus vielä hankkisin sellaisen ihanan rullakansipöydän, mutta niitä harvemmin tulee nykyään vastaan.
Vaan nyt, 36 vuotta myöhemmin, kuorokaveri on lähdössä Saksaan opiskelemaan. Sitä varten hän tyhjentää asuntoaan, josta kaikki tavarat lähtevät joko varastoon, kavereille lainaan tai pysyvästi uusiin koteihin. Yksi uutta kotia etsinyt kaluste oli ihana, päältä valkoinen, sisältä punainen rullakansipöytä. Se on nyt minun <3