Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Pitkään jatkuneen ärtyisän ja ahdistuneen mielialan jälkeen alkaa olla taas vähän aurinkoisempi olo. Osaltaan siihen vaikuttaa varmaan aurinkoisempi sääkin, mutta iso vaikutus lienee myös sillä, että olen päässyt yli pahimmasta oppisopimus"koulutuksen" aiheuttamasta kiukusta ja turhautumisesta, päättänyt suorittaa sen niin vähällä panostuksella kuin vain suinkin mahdollista, hoitanut melkein kaikki tämän syksyn verkko-opinnot miten kuten alta pois tällä mentaliteetilla ja katsonut myös, mitkä ovat ihan minimivaatimukset näyttöjä varten - tai näyttöä, koska en näe mitään syytä, miksi en voisi suorittaa koko roskaa kerralla. Stressi on vähentynyt tämän myötä selkeästi.

Eikä tietenkään pidä jättää laskuista myöskään sen ilahduttavan tietoisuuden vaikutusta, että syysmiitti alkaa jo ylihuomenna. Olen tosin niin puhkiväsynyt, etten varmaan jaksa sielläkään paljon muuta tehdä kuin olla möllöttää, mutta möllötysviikonloppu onkin oikein tervetullut tässä kohtaa.
 
Last edited:
Sinebrychoffin taidemuseon japanilaisten puupiirrosten näyttely. Oli ylipäätään tervetullutta vaihtelua lähteä pitkästä aikaa käymään jossain museossa, ja näyttely oli hieno. Opin uuttakin, sillä en ole ennen nähnyt (tai vain kiinnittänyt huomiota siihen), että puupiirroksissa on joskus myös itse paperin pintaa käsitelty niin että siihen tulee painaumia tai kohokuvioita. Mutta ilman tätä seikkaakin olisi ollut ilo nähdä pitkästä aikaa niin paljon puupiirroksia niin korkeatasoisilta taiteilijoilta ja päästä tutkimaan niiden yksityiskohtia lähietäisyydeltä. Erityismaininnan ansaitsee kabuki-kuvien joukossa ollut pukuhuoneen tapahtumia esittänyt kuva, koska sellaista en ollut ennen nähnyt. Oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan Edo-kauden teatterin näyttämön taakse. Lisäksi juuri tänään näyttelyn yhteydessä pidettiin myös kaksi Suomen Chado Urasenke Tankokai ry:n teetaide-esitystä, ja maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni usuchaa eli "ohutta teetä" teetaiteen oppien mukaan valmistettuna ja kauniista, yksinkertaisesta, käsin tehdystä maljasta tarjottuna.
 
Last edited:
Kävin kolmen tunnin rauhallisella kävely/seikkailuretkellä kameran kanssa. Pipo ja kaksi huppua päässä vaimensivat hyvin rankan raesateen osumia päähän. Isoimmat rakeet olivat ehkä neljä milliä halkaisijaltaan, mutta sen kuuron olin puun alla suojassa. Täällä on viitisen senttiä lunta, tein metsään pienen lumiukon tai -kummituksen, kun se oli vähän muhkurainen ja naama vinossa. Lumi varmaan sulaa vielä pari kertaa pois ennen kun on tullut jäädäkseen, mutta silti on jotenkin erittäin rauhoittavaa huomata, että vaikka alku oli kaamea henkisesti, niin alkushokista toivuttuani olen vain edelleen sinnikkäästi ollut täällä vaihdossa ja näen Tromssan talven. Melkein poru tuli kun kykin kuvaamassa puita ja räntää vihmoi pitkin naamaa ja yhtäkkiä valkeni että "kaikki järjestyi ja olen edelleen täällä ja on ollut kivaa ja mielenkiintoista!".
 
Tuttu kertoi liittyneensä NAFOon. Sanoi, että tuntuu hassulta olla toisaalta viisikymppinen museoalan ihminen Suomesta, toisaalta infosotaa käyvä NAFOn fella. Hän on jo onnistunut suututtamaan Snowdenin siinä määrin, että Snowden blokkasi hänet. Olen ylpeä hänestä :heart:

Lisäys 26.10. Tilaamani Encanton soundtrack-levy tuli eilen, ja kuuntelin sen läpi kaksi kertaa. Tilasin levyn alun perin laulujen takia, mutta käytännössä pidin sitten kuitenkin enemmän taustamusiikeista. Tämä saattaa johtua siitä, että laulut löytyvät YouTubesta ja olen kuunnellut niitä jo melkoisen paljon, sekä englanniksi että espanjaksi ja välillä vertailun vuoksi suomeksikin. Taustamusiikkiin sen sijaan tuli vasta nyt keskityttyä ensimmäistä kertaa kunnolla.

YouTubeen liittyen tämän päivän ilonaihe on se, että erään nettidivarin valikoimassa silmään osunut Cantervillen kummitus sai muistamaan, että joskus lapsena näin tarinasta piirretyn version, josta pidin kovasti. Meillä oli se muistaakseni televisiosta tallennettuna videonakin. Lyhyt googletus tarjosi YouTube-linkin, ja sieltähän se koko parikymmenminuuttinen leffa löytyi. Laatu on toki heikko mutta nostalgia-arvo mittaamaton.

Lisäys 31.10.
Sienitilanne on hiukan parantunut: löysin eilen jo litran verran suppilovahveroita puolentoista tunnin sieniretkellä, ja lisää näytti olevan tulossa. Kun vielä Pekka Pouta lupailee leutoa säätä marraskuulle, niin tässähän saattaa olla lisää kelvollisia sieniretkiä edessä ennen kuin lumi ja jää peittää kaiken. Erityisen tyytyväinen olen tähän saaliiseen siksi, että olin suunnitellut leipovani kuoron halloween-juhlaan sienipiirakan, ja se olisi ollut hiukan hankalaa ilman sieniä. Nyt on piiraan tärkein ainesosa varmistettu.
 
Last edited:
Koska ei ole museo-olo tänään ja huomenna aion tehdä muita juttuja, niin ilostuttaa että Sinerbrychoffin taidemuseon japanilaisen puupiirrostaiteen näyttely on paikallaan vielä ensi vuoden puolelle, jolloin kerkeän käydä katsomassa sen joululomalla, kun olen taas Suomessa.
 
Sääennuste marraskuulle lupaa ajankohtaan nähden lämmintä keliä. Tämä ilahduttaa suorasähkölämmitteisessä kodissa asujaa. Olisipa vielä oikein tuulista!
 
Lapsen synttärit pidetty ja jäljet siivottu. Kaikesta päätellen kaikki vieraat viihtyivät, synttärisankarilla oli kivaa, minäkin jaksoin jutella ihmisten kanssa ja jälkisiivouskin saatiin tehtyä jouhevasti. Nyt väsyttää todella paljon, mutta on samalla tyytyväinen olo siitä, että jaksoin tsempata ja saada asioita aikaan.

Lisäys 8.11.
Eilen oli hauskan leppoisa ilta. Kuopus oli menossa kansallisoopperaan katsomaan koululaisooppera Lähdettä, koska halusi kokea sen myös katsojana oltuaan viime keväänä esityksessä mukana. Koska hän halusi mennä yksin muttei ollut ikinä käynyt kansallisoopperassa ja koska Alminsali, jossa ooppera esitettiin, on vielä hiukan piilossa oopperarakennuksessakin, lähdin mukaan saattamaan. Meillä oli leppoisa bussimatka, jolla juttelimme kaikenlaista keskenämme ja keskustelimme lisäksi kännyköistä yhden vähän laitapuolen kulkijan oloisen miehen kanssa, joka oli menossa hankkimaan sellaista itselleen ja ajatteli, että osaisimme antaa vinkkejä (emme harmi kyllä osanneet).

Oopperalla varmistin, että lapsi sai lippunsa ja löysi Alminsalin lämpiöön, ja ostin hänelle vähän purtavaa kahviosta (minulla on kokemusta oopperan kahvion hinnoista mutta lapsella ei ollut, joten hän järkyttyi melkoisesti). Sitten lähdin viehkolle kävelyretkelle Töölönlahden rantaa pitkin keskustaan päin, päädyin Oodiin, luin kuvakirjoja, nautin tunnelmasta, mietin taas että haluaisin asua kirjastossa ja kävelin sitten taas takaisin ihanan iltavalaistun puiston läpi.

Kotimatkalla bussissa juttelimme oopperasta, ja vähän ennen kotipysäkkiä kyytiin nousi aiemmin puhelimista kanssamme jutellut kaveri. Koska hän ei ilmeisesti huomannut meitä, kävimme moikkaamassa samalla kun bussista nousuun valmistautuessamme kävelimme keskiovelle, ja meille esiteltiin uusi hieno Samsungin puhelin ja saimme kumpikin fist bumpin tyytyväiseltä puhelimen omistajalta.
 
Last edited:
Kävin äsken katsomassa Kansallisbaletissa Romeon ja Julian, ja nyt iloitsen siitä, että vielä tämä esittävän taiteen muoto elää. Tänä päivänä ei ikinä keksittäisi tuon kaltaista taidekonseptia (esim. koska yhteiskuntamme on alkanut suhtautua kauhulla sukkahousuihin miehillä ja eihän baletti taida olla yhtään ergonomistakaan). Baletti ja ooppera ovat kirjojen lukemisen lisäksi aivan parasta eskapismia, koska ne ovat niin... Erityisiä.

Tämä versio R&J:stä oli perinteisempi kuin vuosia sitten Prahassa näkemäni. Ihania liehuvia vaatteita.

Murheekseni meidän paikoillemme se yksinäinen, erityinen tenorifoni ei orkesterimontusta oikein kuulunut enkä olisi sitä siellä uskonut olevankaan, ellen olisi ihan oikeasti nähnyt sekä soitinta että soittajaa.
 
YouTubessa tuli vastaan jännä juttu: Eino Leinon runo Terve Ukraina käännettynä japaniksi ja sävellettynä pianolle ja baritoniäänelle. Jostain syystä se ilahdutti melkoisesti. Video löytyy osoitteesta
jos joku muukin haluaa kuunnella esityksen.
 
Viime viikonloppuna soitin keikalla kaksi biisiä. Minä. Soitin. Keikalla. Hetken olin rokkitähti.

Sain vuosi(kymmeni)en jälkeen päätettyä seuraavan tatuointini aiheen ja laitettua viestiä potentiaaliselle tekijälle millaista pitäis saada.
 
Kaikki suoratoistopalvelujen viholliset: Nettikauppa cdon.fi:ssa on nyt tarjolla tv/elokuvabokseja alennettuun hintaan (vaikka aina voikin väitellä, mikä on aidosti alennettu hinta), joukossa esimerkiksi PJ:n TSH- ja Hobitti-trilogiat (extended ja teatteri), Olipa kerran elämä, Taotao, Pirates of the Caribbean, Harry Potter, Futurama... Laitan linkiksi TSH-trilogian extended blu-rayt, siitä voi sitten klikkailla eteenpäin.

 
Ostin blu-raylla Kieslovskin Kolme väriä -trilogian, Dario Argenton elokuvaboksin, Coenin veljesten Voi veljet, missä lienet? ja vähemmän laadukkaan mutta jotenkin sympaattisen James Cameronin Avatarin. Kaikki yhteensä vähän alle 42 euroa postimaksuineen. Minun telkunkatselullani ei kannata pitää kuukaudesta toiseen suoratoistopalveluita vaan ostaa haluamani tuotteet hyllyyn ja katsoa ne silloin kun siltä tuntuu, ehkä jopa vuosien päästä. Kerran se vain kirpaisee, kun taas suoratoisto kirpaisee kerran kuussa.
 
Tapasin tänään >90-vuotiaan isoenoni, joka on taidemaalari. Hän on aina ollut ollut kiinnostunut minun piirustus- ja maalausharrastuksestani, joten otin mukaani luonnoslehtiöni ja näytin sekalaisia pikkutöitäni viime vuosien varrelta. Kyllä vanhan papparaisen kehut lämmittivät sydäntä! Hän kehui varmaa viivaani (tarkoitti ilmeisesti sitä, että paljon saan piirrettyä ns. kerralla oikein) ja sanoi haluavansa ensi kesänä maalata yhdessä suvun yhteisellä kesänviettopaikalla. No, vanhan ihmisen kunto voi muuttua eikä noista suunnitelmista aina tiedä, mutta ylipäänsä se, miten vilpittömästi isoeno ihasteli piirustuksiani, nostatti viikonlopun tunnelmaa. Ja kaiken lisäksi hän lupasi minulle käytännössä minkä tahansa hänen vapaista maalauksistaan, joita samaisessa kesäpaikassa on ullakkolla vaikka kuinka paljon myös kehystettynä. Kotikotona hänen taulujaan onkin, mutta minulla itselläni ei ole vielä yhtään hänen teostaan.
 
Kaamos on alkanut. Tai siis virallisesti aurinko on horisontin yläpuolella käväisemässä vielä pari viikkoa, mutta vuorten takia tähän laaksonpahaseen ei paista ennen kuin ensi vuonna. Koska tämä opiskelija-asuntola on mäen päällä ja korkea ja kämppäni 13. kerroksessa, sain auringonsäteitä 45 minuutin ajan äsken. Tämä on ilonaihe koska koen oloni kotoisaksi tässä pimeässä ja nelisen tuntia kestävissä ilta/aamuruskoissa (kesällä taas en saanut nukuttua kun oli liian valoisaa). Kaunista on, viereiset vuoret ovat pinkkejä huipultaan monta tuntia kun aurinko paistaa niihin.
 
Sain sen työn, mistä eilen ärsytystopicissa valitin että en ollut kuullut vieläkään! :p

Sen lisäksi pari viikkoa sitten minusta tehtiin nykyisen produktion pääroolin understudy (meinaa sitä, että mikäli pääroolin esittäjä sairastuu tai on muuten kyvytön esiintymään, minä teen roolin) ja se on tämän ikäiselle tässä vaiheessa uraansa olevalle ihmiselle ihan valtavan iso juttu ja luottamuksen osoitus taiteelliselta johdolta. Hyviä asioita tapahtuu! Jostain syystä olin ihan varma, että niitä ei voi tapahtua kahta peräkkäin, vaikka kyllähän niitä huonojakin aina tulee kasapäin kerralla. Minusta on tullut ihan oikea musikaaliartisti. Ja joka kerta lavalle astuessani muistan, miksi halusin tätä tehdä. Minun ei tarvitse muuttaa tai panikoida tulevaisuudesta vielä vuoteen! Saan pysyä täällä teatterissa, joka tuntuu kodilta ja miettiä pieniä arkipäiväisiä murheita.
 
Minulla on ilmeisesti jonkinlaista taipumusta infektioastmaan (sain tietää tänään). Se ei kuitenkaan ilmene pienen flunssan yhteydessä vaan vaatii jotain vähän enemmän. Rajun hengitystieinfektion tai jonkun muun, mikä sen laukaisee.
Olen nyt yskinyt aika monta viikkoa ihan hillittömästi ja yökkinyt aamuisin limaa. No tuo ei ole ilonaihe. Ilonaihe on se, että nyt tiedän minulla olevan tällainen taipumus ja minulla on siihen lääkkeet. Toinen on avaava ja toinen hoitaa tulehdusta. Eli valoa näkyvissä tunnelin päässä. Tähän liittyen toinen pieni ja riemastuttava asia on, että olen jo varannut neljännen koronapiikin ajan joulukuun alkuun (aikaisempia aikoja ei ollut), koska viimeistään nyt varaisin sen, jos en olisi jo varannut. Olen elänyt siinä uskossa, että en kuulu mihinkään riskiryhmään ja nyt yhtäkkiä kuulunkin kahteen😬

Myös yskäisen lapsen yskä on alkanut helpottaa Ventolinen avulla (hän on saanut sitä maanantaista asti). Hänellä todettiin infektioastma ihan tosi pienenä, mutta luultiin, että se helpotti, kun ei olla tarvittu lääkettä useampaan vuoteen. Mutta ehkä me sitten ollaan tässä suhteessa samanlaisia, että se on olemassa, mutta se oireilee vain, jos on joku vähän rajumpi laukaiseva tekijä kuin pieni flunssa.
 
Meillä molemmilla lapsilla oli pienenä infektioastma, joka kuopuksella sittemmin kroonistui. Ventoline on tuutua tavaraa meidänkin taloudessamme, samoin Flixotide, Seretide ja Montelukast. Hassua kyllä esikoisen viimeisessä astmaseurannassa, silloin kun oireita ei ollut ollut ainakaan vuoteen enää, kävikin niin, että Ventoline nimenomaan aiheutti astmakohtauksen. Spirometriahan tehdään niin, että ensin testataan ilman lääkettä, sitten otetaan lääke ja istutaan kymmenisen minuuttia antamassa sen vaikuttaa, ja sitten tehdään spirometria uudelleen tulosten vertailemiseksi. Esikoisen tulos ilman lääkettä oli mainio mutta lääke sai häneltä röörit yllättäen niin tukkoon, että harkinnassa oli jo hänen ottamisensa osastolle vähäksi aikaa. Ei siis enää Ventolinea hänelle ;)

Ilahduttavaa kyllä hän on pärjännyt jo vuosikaudet kokonaan ilman lääkkeitä, ja kuopuksenkin astma on jo pidemmän aikaa ollut hellittämään päin.
 
Minulla ei siis ole virallisesti todettu infektioastaa, mutta tänään lääkäri sanoi, että on jonkinlaista taipumusta siihen tai sen kaltaiseen yskään. Myös lapsen papereissa taisi aikoinaan lukea "astman kaltainen yskä", mutta infektioastmasta on kuitenkin puhuttu ja reseptiin lääkäri kirjoitti myös "infektioastaman hoitoon". Etten nyt anna väärää kuvaa, että me oltaisiin saatu joku suuri ja lopullinen diagnoosi (ihan vaan varoiksi, ettei tule vääntämistä termeistä). Tärkeintä on kuitenkin, että tähän on nyt kumpikin saanut lääkkeet ja asiaa hoidetaan. Ei jouduta tällä kertaa kuukausia kärsimään rajusta yskästä.

Olipa ihana äsken käydä parin kilometrin kävely koiran kanssa ilman yhtään suurta yskänpuuskaa. Kahdesti yskin, mutta siihen verrattuna, mitä se on ollut, tuo yskä ei ollut mitään. Ei tarvinnut yskiä jalat ristissä ja toivoa ettei tule pissat housuun 😅, vaan sai ihan normaalisti yskäistä kävellessään.
 
Ylös