Pieniä asioita joista päänvaivaa? (EI leffavirheitä!)

Fuinur

Kontulainen
No mutta onhan mahdollista että hobittinuoret eivät vastaa ihan meidän käsitystämme teineistä. Hobittinuoriahan oli suhteellisen paljon kun ajattelee, että Sam ja Frodo ja heidän ikäisensä lasketaan teineiksi. Eri olennoissa voi teini-iän kynnys olla epäselvä, kuten hobiteilla mielestäni. Mutta on kyllä totta, että monessa elokuvassa, ei vain TSH:ssa, näkyy lapsia ja aikuisia, eikä niin paljon teinejä.
 

Círdan

Kontulainen
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Itseasiassa ainakin Frodo ja muistaakseni muutkin hobittiystäväisemme olivat jo Tarun tapahtumien aikaan täysi-ikäisiä hobittien mittapuulla. Tämä vaan korjauksena, jatkakaa vaan. :)
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Duoda, Frodosta tulee täysi-ikäinen (33 vee) kirjan ensimmäisen luvun aikana, tapahtumien sijoittuessa vuoteen 3001. Sam oli häntä 12 vuotta nuorempi (hänen syntymävuotensa on uusimmassakin TSH:n laitoksessa Vuosien kirjassa väärässä kohdassa, vuodessa 2983, vaikka hän on syntynyt vuonna 2980), joten hän oli seitsemäntoista vuoden kuluttua, syksyllä 3018, Sormuksen ritarien toisen luvun (Menneisyyden varjo) alkaessa sentään 38-vuotias (samoin kuin Fredegar Bolger).

Mutta vuonna 2982 syntynyt Merri ja vuonna 2990 syntynyt Pippin, jotka Bilbon läksiäisjuhlan aikoihin olivat vasta 19- ja 11-vuotiaita koltiaisia (Sam oli silloin 21 v), eivät olleet kovin aikuisia matkaan lähtiessään. Merri oli sentään 36-vuotias, mutta Pippin vasta 28. Joten ihmetellä täytyy, miten äitinsä päästi hänet livistämään erämaahan.

Päähenkilöihin kuuluneista ihmisistä Éowyn taitaa olla nuorin. Hän oli syntynyt vuonna 2995, joten hän oli noin 24-vuotias lähtiessään ratsastamaan kohti Turvalinnaa.

Vaan olisihan Minas Tirithistä löytynyt varhaisnuorisoa. Ei vain Bergil Beregondin poika, ikä kymmenen vuotta, kelvannut Jacksonille &co. Muuten Pippinin kohdatessa Bergilin käy ilmi, että hänen syntymäpäivänsä oli vasta maaliskuun puolivälin jälkeen, koska hän ei vielä silloin (omien sanojensa mukaan) ollut täyttänyt 29 vuotta.

Bergilin seurassa oli muitakin poikia, jotka olivat jääneet Minas Tirithiin, vaikka suurin osa naisista, lapsista ja vanhuksista oli evakuoitu. Miten sitten elokuvassa?
 

Barador

Hobitti
Öh

Mitä Elrond huutaa Fellowshipin alun prologissa Viimeisen liiton taistelussa? Haltiakieltä, mutta en saa mitään selvää...
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Kun elokuvasta puhutaan niin en muista suoralta kädeltä, mutta jos et vielä ole tehnyt sitä niin selaa josko se löytyisi tuolta http://www.imdb.com/title/tt0120737/quotes
 

Henane

Raccoon (Little, but evil)
Korjaan.. sieltä sitä ei löydy, mutta sen muistan aivan muuta kautta ulkoa. Sattumoisin ollut minulla allekirjoituksena vanhoina hyvinä aikoina (Kun minulla vielä oli Elrond avatterena :().

[color=brown:9dc71cc161]Elrond: Tangado haid! Leithio i philinn![/color]
Hold [your] positions! Fire the arrows!
Pysykää asemissanne! Ampukaa nuolet! (tai laukaiskaa, miten haluatte.)

Jospa tämä auttoi sinua Barador.
 

ElenGirl

Hobitti
Mitä tarkoittaa sana 'Ada', Arwen sano sen pari kertaa FotR ssa..? Mä en oo saanu siihen mitää selkeetä vastausta vaikka oon kuinka ettinyt.
 

Vetehinen

Hobitti
Noh, Silmarillionin mukaan "isä" olisi atar. Tarkemmin ottaen "<i>atar</i>: "isä sanassa <i>atanatári</i> (ks. hakemiston <i>atani</i>, nimessä <i>Ilúvatar</i>. En ole kuitenkaan haltiakielien asiantuntija ja saattaa olla, että "ada" olisi jonkimoinen taivutus sanasta <i>atar</i>. Tai sitten käsikirjoittajat ovat erehtyneet :roll: Tai sitten jotain muuta...
 

Anewielh

Kissaneiti
Konnavahti
No hyvinkin paljon mahdollista ettei käsitykseni pidä paikkaansa, kun en ole sen kummemmin asiaan perehtynyt.
Jään sitten itsekin odottamaan lisävalaisua :)
 

Haltiamieli

Kontulainen
Ada on ymmärtääkseni ihan vaan pehmeämpi synonyymi isälle, hellittelymuoto. Ei ehkä ihan "isi" mutta sinne päin. :)
 

Ruinfëa

Hobitti
Minua edelleen häiritsee hiukan Gimlin tokaisu Helmin syvänteessä: "Anna olla, poika." Siis Legolasille suunnattuna. Legolasille, joka on noin 2000 ja risat vanha. :shock: PJ:lle on kai tapahtunut biggu moga. Tai no. Jos se on vaan siksi, että elokuvassa Legolas näyttää paljon nuoremmalta kuin Gimli. Ehkä se on vaan niitä elokuvantekijöiden pikku salaisuuksia...
 

Anewielh

Kissaneiti
Konnavahti
Nighteyes Ärsyttävät kohtaukset trilogiassa-topicissa sanoi:
Kyllä PJ tietää Legolaksen oikean iän, kuin myös Gimli. "Let him go, lad", eli suomennettu "Anna olla, poika" ryöpsähtää Gimlin suusta tahattomasti ja poika on tässätapauksessa vain täytesana ilman sen kummenpaa merkitystä ja se sopii Gimlin puhetyyliin. Oli se sitten käsikirjoituksessa tai näyttelijän improvisaatiota, niin kyse ei ole siitä etteikö Legolaksen ikä olisi tiedossa.

Tiedäthän miten joku tuntematon heppu kaupungilla saattaa huutaa perääsi "Hei kaveri, sulta tippu hanska". Et varmaan jää pohtimaan, miksi se kutsui sua kaveriksi, vaikka ette ole koskaan tavanneet? No Gimlin "poika" on tässä ihan samanlainen sana, johon ei tule kiinnittää huomiota.
Minusta tuo ei ainakaan noin ajateltuna vaivaa millään lailla, moinen sanontatapa on käsittääkseni melko yleinen maailmalla :)
 

ElenGirl

Hobitti
Pistikö lukitari Frodoa kaulaan vai sydämen seutuville? Koska jos se pisti sydämen seuduille, miten sen piikki voi mennä mithril-paidan läpi, jos sellainen suunnilleen taivaalta tippunut keihäs ei mene?
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Tiedä sitten miten elokuvassa, mutta kirjassa ei käsittääkseni suoraan sanota, mihin kohtaan Lukitari pisti, ei ainakaan varsinaisessa Lukitari-kohtauksessa. Myöhemmin (luku Mestari Samvaisin valinnat) Shagrat sanoo asiantuntijan äänellä Gorbagille, että "kun se saalistaa, se tuikkaa vaan uhreja niskaan ja ne menee veltoiksi kuin ruodittu kala..." joten ehkäpä siis niskaan osui piikki.

En tosin ole tästä täysin varma, ehkä Frodo myöhemmin mainitsee asiasta tai vaikka hieroo kipeää pistokohtaa. Ken tahtoo, tarkastakoon.
 

Emea

Hobitti
(Jos tästä on jo keskusteltu, olkaa kilttejä älkääkä hermostuko vaan linkittäkää, mä en ainakaan etsinnöistä huolimatta löytäny. ;D)

Haluiskohan joku selittää, mikä se Arwenin/ Aragornin kaulakoru oikein on? Siis onko siinä ihan jotain taikavoimaa vai onko se vaan koru? Miksi se meni rikki?

Entä miksi Arwen meinaa kuolla siinä leffassa? Miten se liittyy Sauroniin (Elrond sano siitä jotain)?
 

Pepui

Hobitti
Se kaulakoru on juuri se haltiakivi, josta Elessar (eli Aragorn) saa nimensä. Sillä Arwen luovuttaa sydämensä tälle ja sinetöi ikäänkuin viimeisen ihmisen ja haltian välisen liiton. Se särkyy myöskin symbolisesti: ikäänkuin toivo olisi hukassa.
 
Ylös