Pieniä asioita joista päänvaivaa? (EI leffavirheitä!)

Icegorn sanoi:
Mielipiteeni kuitenkin on se, että tuon niiden pienoinen ontuminen ja kompurointi vain todistavat sen, että he ovat juosseet takaa urukkeja jo monta pitkää hetkeä.
Juu mutta nyt oli kyse omasta nätistä ja kauniista (kyllä, nuo adjektiivit olivat aivan pakollisia tähän yhteyteen) haltiapojustamme, jonka ei kuuluisi kompuroida edes tuollaisessa tilanteessa. Katsokaa tarkkaan, se näyttää aivan selvästi siltä kuin Orlando löisi jalkansa johonkin kiveen tms. ja melkein lentää naamalleen, ehtii jo vähän laittaa käsiäkin valmiiksi suojaamaan kaatumisen mutta saa kuitenkin tilanteen hallintaansa lähes saman tien. Ei hyvä haltialle.

Min kyllä jaksan inttää tästä vaikka kuinka paljon :)
 
Jeps, onhan se totta, että vaikka Orlandolta olisi ollut kaikki kylkiluut murskana(näin kärjistettynä) ei haltiat saa kompuroida. Itse huomasin nyt vasta myös tuon, tai olen sen varmaan huomannut, mutta antanut lipua ohi, enkä kiinnittänyt siihen mitään suurempaa huomiota. :)
 
Ja vaikka Orlilta olisikin kaikki kylkiluut murskana, se olisi palvellut vain yhtä tarkoitusta: toista äijää siihen rooliin! :D

En oikein pidä Orlando Bloomia hyvänä näyttelijänä. Se on niin kankea ja koko ajan niin vaivautunut. Omaksunut liikaa haltiapiirteitä, kenties? :lol:
 
Orli on kyllä mielestäni sellainen "haltiamainen" näyttelijä, mutta hänen ilmeensä ovat kyllä aika hassuja. Osa jopa ärsyttäviä. Ei "oma mielikuvieni Legolas" ollut ollenkaan sellainen. Mutta ne onkin omia mielikuviani :)
Menettelee sanoisin ja hänhän tuli suoraan jostakin teatterista(valmistui jollen väärin muista) ja tämä oli hänen ensimmäinen suuri elokuvansa, joten siihen nähden oikein hyvä suoritus Orlandolta :D
 
Minulta Legolasin kompurointi on kyllä jäänyt kokonaan huomaamatta. Mutta en tosiaan katso koskaan enää juoksupätkää samoin silmin kuultuani näyttelijäparkojen vaivoista sitä kuvatessa. :D

Orli on ihan hyvä Legolas, mutta kokemattomuus vähän paistaa läpi. Luulen, että jos Orlilla olisi ollut vaikka viisikin elokuvaa takanaan, hän olisi uskaltanut tehdä hahmollaan jotain muutakin kuin näyttää hämmentyneeltä. Tai tarkkaavaiselta ja huolestuneelta. On se silti niiin kaunis! :p
 
Nyt poikkean aiheesta mutta tein havainnon
Klonkusta :p

Sehän vannoo Frodolle palvelevansa sormuksen herraa "We swear to serve the master of the precious" (En nyt muista menikö noin)
Ja Sormuksen herrahan on Sauron, eikä Frodo.
Eli Klonkku tekee töitä Sauronille :D
 
Nellas_Elensar sanoi:
Nyt poikkean aiheesta mutta tein havainnon
Klonkusta :p

Sehän vannoo Frodolle palvelevansa sormuksen herraa "We swear to serve the master of the precious" (En nyt muista menikö noin)
Ja Sormuksen herrahan on Sauron, eikä Frodo.
Eli Klonkku tekee töitä Sauronille :D

Itse rupesin miettimään tuota asiaa kerran, mutta tulin siihen tulokseen, että Klonkku pitää Sormusten
Herrana sitä kellä se tietyllä hetkellä on hallussa ja Frodollahan se silloin oli, joten Frodo oli Klonkun mielestä sen hetkinen "Sormusten Herrra".
Onhan tuo Klonkeron repliikki kieltämättä aika hämäävä..
 
Kirjassa Klonkku sanoi näin suunnilleen:
"Smeagol vannoi palvelevansa Aarteen herraa. Ja sen kiltti Smeagol tekee."
Että kyllä se elokuvassa on sinällään oikein. Luin sen kohdan tänään, joten muistan aika hyvin tuon.
Se, että kirjassakin on se, ei tosin tarkoita, että asia selvenisi yhtään. :D
 
Minua on useasti häirinnyt kohtaus FotR:ssa, jossa Arwen ratsastaa karkuun sormusaaveita Frodon kanssa.

Tämän kohtauksen yhdessä vaiheessa Frodolle yhtäkkiä on ilmestynyt jotain todella kummallista vihreää mönjää suupieliin ja poskiin. Kun häntä seuraavan kerran kuvataan, mönjä on poissa.

En saanut tälle mönjälle selitystä edes pidennetystä versiosta tai sitten tuolta moviemistakes.comista.
Tietääkö joku mitä ihmettä se meinaa?
 
en tiedä liittykö tämä varsinaisesti tänne, mutta mietin tässä vain että tuo ROTK on kuulemma K15. en ole kuitenkaan varma, mutta millä mie pääsen sinne jos en mee 15 vuotiaasta... no mutta kirjoista.. aika karmeaa tuo mitä frodolle tapahtu, se murtu täysin siis se joutu lähteen kotoonsa ja sitten sormus muutti sitä niin paljon... todella surullista... se on ehkä yks hirveimmistä asioista. jos miulta kysytään niin mun mielestä se mitä frodo yms. kokee henkisesti on kaikkein kamalinta, kun gandalf tulee petetyks yms.
 
Hop, Sormuksen pomppimisesta ketjussaan. Katsokaapa tarkkaan Sormusta Caradhras-kohtauksessa, kun se on Boromirilla ja Boro pitää puheita sen aiheuttamista kärsimyksistä. Sormus itse asiassa liikkuu todellakin ketjussa tahallisesti, se hyppii ja heiluu. Heiluu nimenomaan tavalla, jota ei voi ketjua keinuttelemalla aiheuttaa. Eli Sormus on pistetty CGI-tekniikalla liikkumaan. "It wants to be found..." :wink:

Tämmöinen pikkujuttu vielä: moviemistakes.com-sivut väittävät, että Viggolta lähti hammas eräässä kuvauksessa miekkataistelussa. Hyvä. Pahempaa on se, että herra PJ pistää Viggon hammaslääkärille! Eikö irronnut hammas olisi realisimia parhaimmillaan? Ei Aragorn mikään malli ole!

Ja sitten kaikista pahin: Kolmen Metsästäjän (?) jahdatessa urukkeja Legolas pysähtyy katselemaan korkealta kukkulalta ja antamaan tilannekatsausta. Tarkkasilmäinen haltiamme kertoo ystävilleen: "Urukit kääntyvät koilliseen. Ne vievät hobitit Rautapihaan!"
Se arvon maantieteen professori, joka voi todistaa minulle Rautapihan olevan Emyn Muilista koilliseen, saa minulta...




...taputuksen olkapäälle. :x :x
 
Grishnákh sanoi:
Tämmöinen pikkujuttu vielä: moviemistakes.com-sivut väittävät, että Viggolta lähti hammas eräässä kuvauksessa miekkataistelussa. Hyvä. Pahempaa on se, että herra PJ pistää Viggon hammaslääkärille! Eikö irronnut hammas olisi realisimia parhaimmillaan? Ei Aragorn mikään malli ole!
Sarkasmia?
Tuskin kukaan (Ei edes Viggo Mortensen, vaikka hulluhko onkin) haluaa elää tyyliin vuotta (kuvausten loppuun saakka) niin, että häneltä on lohjennut irti puolet toisesta etuhampaasta. Eikä se nyt ehkä sitten kuitenkaan sopisi kovin hyvin Yhdistyneen Kuningaskunnan suurelle hallitsija Elessarille :p Näytti nimittäin aika epäkuninkaalliselta.
 
Itseasiassa Viggo totesi tapahtuman perään jotain tyyliin: "Find me some super glue so we can finish this fight scene!" eli hänet piti oikeasti suostutella jättämään ne kuvaukset kesken.
 
En tajua mikä siinä Caradhras-kohdassa on niin luonnotonta. Borolla on nahkahanskat (luultavasti vähän paksummat) joten semmoinen hienokontrolli ei ehkä ole parhaimmillaan. Ketju koostuu metallilenkeistä, se ei ole sileää. Joten jos ketju liukuu Boron hanskoissa niin luonnollisesti Sormus valuu sitä pitkin alaspäin. Koska ketju on kulmikasta, niin totta kai Sormus "nykii" valuessaan ketjussa. Ottakaa nyt järki käteen. Tuon selittämiseen ei tarvi CGItä vaan silmät.
 
Grishnákh sanoi:
Tarkkasilmäinen haltiamme kertoo ystävilleen: "Urukit kääntyvät koilliseen. Ne vievät hobitit Rautapihaan!"
Se arvon maantieteen professori, joka voi todistaa minulle Rautapihan olevan Emyn Muilista koilliseen, saa minulta...
...taputuksen olkapäälle. :x :x
Ei! Miten tuollainen lipsahdus (lue: emämunaus) on päässyt läpi? No, ehkä tiimissä ei ollut ketään maantieteen tuntijaa (saati sitten tavallista pulliaista joka osaa ilmansuunnat).. Oliko tuo noin vain käännöksessä vai oliko virhe alkuperäisessä pälätyksessäkin?

[offia]
...Ja mikä tuo Fiadoran viesti on? Ensin jotain ikärajoista ja että meneekö 15-vuotiaasta. Sitten jotain kirjoista... Eikös tämä alue ole Taru Sormusten Herrasta -elokuvat? En toki halua moittia ketään. Enkä urputtaa isojen kirjaimien käytöstä... Olipas turha viesti. [/offia]
 
Tämä koillisasia ei tosiaan ole pelkkä käännösvirhe, sillä elokuvassa Leego sanoo suunnilleen jotain näin:
"They turn north-east(=koillinen)." Onhan tuo kyllä aika tökerö virhe. Aina se sattuu korvaan kun tuon kohdan katsoo.
 
Oma järkeenkäypä teoriani onkin että urukit kääntyvät aluksi koilliseen mutta muistavatkin että Rautapiha onkin ihan toisessa suunnassa ja kääntyvät oikeaan suuntaan.Legolas näyttikin vähän hämmentyneeltä kohtauksessa.
 
kupru sanoi:
En tajua mikä siinä Caradhras-kohdassa on niin luonnotonta. Borolla on nahkahanskat (luultavasti vähän paksummat) joten semmoinen hienokontrolli ei ehkä ole parhaimmillaan. Ketju koostuu metallilenkeistä, se ei ole sileää. Joten jos ketju liukuu Boron hanskoissa niin luonnollisesti Sormus valuu sitä pitkin alaspäin. Koska ketju on kulmikasta, niin totta kai Sormus "nykii" valuessaan ketjussa. Ottakaa nyt järki käteen. Tuon selittämiseen ei tarvi CGItä vaan silmät.

Katsopa tarkemmin. Eräässä kohdassa Sormus kääntyy lähes 90° ylöspäin eli vaakasuoraan, mikä ei ole mahdollista noin sileällä ketjulla.

Muoks: ja tuo teoria urukkien suuntimavirheestä (vitsi, perhaps?) on mielestäni aika kaukaa haettu, koskapa örkit näin ollen kääntyisivät aika tarkkaan takaisin kohti Kolmea Metsästäjää.
 
Ai niin, ja: kun Legolas, Aragorn, Gimli ja Gandalf saapuvat Theodenin luo, Legolas ja Gandalf kulkevat ensin käsikynkässä (shhh sinä pieni yaoi-intoilija siellä pääkopassani, eipäs väännetä mitään kaksimielisiä ajatuksia tästä*), ja kun kuvakulma vaihtuu, he kävelevät erillään, ja taas toiseen kuvakulmaan, taas kädet ovat yhdessä. Minen voi olla murehtimatta tuota aina kun katson elokuvaa. Häiritsee, kovasti.

*Jossakin haastattelussa sir McKellen oli sanonut haluavansa suudella hra Bloomia. Tästä johtuen en pysty enää katsomaan niitä elokuvassa tapahtuvia Gandalfin ja Legolasin välisiä katsekontakteja/muita tekemisiä vakavalla naamalla. Tsih. ^^
 
Saako siirtyä jo Kuninkaan Paluun ruotimiseen? No jokatapauksessa, ennen loppua, Frodo kävelee keittiöstä eteisen kautta työhuonetta kohti (olettaisin?) koska hän on menossa kirjoittamaan viimeiset lisäykset Bilbon Hobittiin... Hänellä on kengät/jonkinmoiset tohvelit jalassa? Miksi? Käyttivätkö hobitit moisia? Ja miten herra Reppuli on taitellut varpaansa mahtumaan moisiin monoihin? Mielestäni ne ovat huomattavan pienet kengät - etenkin hobitille. Tämä häiritsi, ihan hirmuisesti häiritsi.
 
Ylös